Vaikka miten päin laskeskelisi tai tarkastelisi tuttujen suhteita, ja sitä, mistä ne on kaverinsa iskenyt, niin vain muutama on ollut sellainen, että olisi ihan lennosta toiseen tutustunut, ihastunut ja rakastunut. Suurin osa on ollut tuttuja ja ystäviä pitemmän aikaa. Ainakin mun tutuista. Sitten aloin ajatella kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat sinkkuja, ja ei tunnu löytyvän sitä oikeeta vuosienkaan jälkeen ja niitä yhdistää täysin varmasti ainakin yksi asia.
Se, että ne on kavereidensakin suhteen tosi nirsoja, tuo kelpaa, tuo ei, tuon kanssa viihdyn, tuon en, tuota alan, tuota en jne.. Tuo on eri tyylinen, erilainen, eri näköinen.. ei kelpaa. Tai pelkästään kaikki voidaan laittaa samaan muottiin, jonne menee viistoista tusinaan. Kukaan ei uskalla olla muuta tai alkaa ketään muuta, joka ei ole juuri sellainen. Ehkä yleistän, mutta jokainen näkee ympärillään tämän.
Sitten ne, jotka ovat vähän avarakatseisempia, niillä on niitä ihmissuhteita ja ihmisverkostoja moninkerroin enemmän, kuin omaan napaan ja omia ihanteita ihannoivilla jäykkäniskaisilla sinkuilla. Uskalletaan olla vain täysin homogeenisten ihmisten kanssa. Mitä siinä olis hävittävää, jos näin ei olisi? Ei mitään, mutta se näkyy liian usein.
Tämä taas rajoittaa aivan älyttömä tehokkaasti sitä, miten paljon saa uusia tuttuja, kehen tutustuu ja kehen ei. Ja kun miettii omiakin tuttuja, niin osa tietysti on sellaisia, ettei aivan yhtä kiinnostavia kuin toiset, mutta ainut keino taas löytää lisää ihmisiä, ja toimiva keino.
Sitten vuosikausia pyöritään vain sen oman navan ympärillä aukaisematta silmiä, ihmissuhteet ei laajene mihinkään suuntaan, koska ei ennenkään ole oltu, ja ei ennenkään alettu ja omat ennakkoluulot edes tuttuja ja kavereitakin kohtaan vain vahvistuvat. Ja ollaan niin hyviä, ja miksei tälle hyvälle löydy ketään, mutta ei suostuta tutustumaan keneenkään, joka ei ole sitä tuttua turvallista, vaan haetaan se juuri samanlaista elämää elävä, samat ajatukset, saman näköinen, samoja harrastuksia harrastava kaveriksi. Ja kun se löytyy, ei muut enää kelpaa. Niitä ei muka ymmärretä, ollaan olevinaan niin ylimielisiä ja ylpeitä. Ja sitten taas itketää kun mikään ei muutu.
Yksi toinen juttu, mikä yhdistää sinkkuja on reagoiminen johonkin kuviteltuun ryhmäpaineeseen. Pera ja arska ei tykkää pirkosta, niin en minäkään voi- tyylillä. Kaikki eivät pääse siitä pois koskaan.
Jollain tavalla itsenäistyminen ja omat ajatukset korreloivat myös sen kanssa, miten hyvin ihmissuhteissa menee.
Oletteko huomanneet samaa, tai muuta vastaavaa.
Se, että ne on kavereidensakin suhteen tosi nirsoja, tuo kelpaa, tuo ei, tuon kanssa viihdyn, tuon en, tuota alan, tuota en jne.. Tuo on eri tyylinen, erilainen, eri näköinen.. ei kelpaa. Tai pelkästään kaikki voidaan laittaa samaan muottiin, jonne menee viistoista tusinaan. Kukaan ei uskalla olla muuta tai alkaa ketään muuta, joka ei ole juuri sellainen. Ehkä yleistän, mutta jokainen näkee ympärillään tämän.
Sitten ne, jotka ovat vähän avarakatseisempia, niillä on niitä ihmissuhteita ja ihmisverkostoja moninkerroin enemmän, kuin omaan napaan ja omia ihanteita ihannoivilla jäykkäniskaisilla sinkuilla. Uskalletaan olla vain täysin homogeenisten ihmisten kanssa. Mitä siinä olis hävittävää, jos näin ei olisi? Ei mitään, mutta se näkyy liian usein.
Tämä taas rajoittaa aivan älyttömä tehokkaasti sitä, miten paljon saa uusia tuttuja, kehen tutustuu ja kehen ei. Ja kun miettii omiakin tuttuja, niin osa tietysti on sellaisia, ettei aivan yhtä kiinnostavia kuin toiset, mutta ainut keino taas löytää lisää ihmisiä, ja toimiva keino.
Sitten vuosikausia pyöritään vain sen oman navan ympärillä aukaisematta silmiä, ihmissuhteet ei laajene mihinkään suuntaan, koska ei ennenkään ole oltu, ja ei ennenkään alettu ja omat ennakkoluulot edes tuttuja ja kavereitakin kohtaan vain vahvistuvat. Ja ollaan niin hyviä, ja miksei tälle hyvälle löydy ketään, mutta ei suostuta tutustumaan keneenkään, joka ei ole sitä tuttua turvallista, vaan haetaan se juuri samanlaista elämää elävä, samat ajatukset, saman näköinen, samoja harrastuksia harrastava kaveriksi. Ja kun se löytyy, ei muut enää kelpaa. Niitä ei muka ymmärretä, ollaan olevinaan niin ylimielisiä ja ylpeitä. Ja sitten taas itketää kun mikään ei muutu.
Yksi toinen juttu, mikä yhdistää sinkkuja on reagoiminen johonkin kuviteltuun ryhmäpaineeseen. Pera ja arska ei tykkää pirkosta, niin en minäkään voi- tyylillä. Kaikki eivät pääse siitä pois koskaan.
Jollain tavalla itsenäistyminen ja omat ajatukset korreloivat myös sen kanssa, miten hyvin ihmissuhteissa menee.
Oletteko huomanneet samaa, tai muuta vastaavaa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Itselläni on juuri tuo ihmisnirsous aika paha. En hirveästi kärsi siitä, koska olen osittain hyväksynyt asian.
Minun vain pitää saada elämänkumppanikseni tietyn tyylinen ihminen, koska en yksinkertaisesti jaksa muuta. Ei se niin spesifinen vaatimus ole, mutta ns. kriteerini kyllä rajaavat helposti suurimman osan ihmisistä ulkopuolelleen.
Vaikka elänkin aika paljon sosiaalisuudesta, niin en kestä tyhjänpäiväisyyttä. Ihmisten läheisyys ei ole minulle niin tärkeää, että sen takia olisin missä seurassa tahansa.
Tiedostan tilanteeni varsin hyvin, joten en jaksa asiaa ihmetellä.
Mut se, et jos hyväksyy vain tietynlaiset ihmiset, on vähän huono juttu. Menettää paljon siinä, ettei voi sitten muidenkaan kautta tutustua muihin senlaisiin, jotka kiinnostaisivat. Eli vaikka a b tai c ei kiinnosta, niin niillä on kolmesataa uutta tuttua, joista voisi kiinnostaa vaikka kuinka moni.
Se mua just ihmetyttää, että kaikki ajattelee, että jokaisesta pitäisi saada se elämänkumppani, että koska mä haluan tietynlaisen elämänkumppanin, en voi tuntea ketään muunlaisia. Kapeakatseista. Ei jokaisen kanssa tarvitse elämäänsä jakaa.
en jaksa ajatella ihmisiä välineinä jonku asian saavuttamiseen.
Tunnen kyllä paljon erilaisia ja erityylisiä ihmisiä, ja heidän kauttaan monia muita ihmisiä että ei tässä kuplassa eletä.
suurin osa ihmisistä on vain minusta sellaisia, etten välitä sen enempää tutustua.
Ja olen niitä ihmisiä, jotka ystäåvystyvät ns. aidosti. En tarvitse ympärilleni mitään järjetöntä verkostoa, koska se tarkoittaa että jakaa omaa aikaansa liian monen ihmisen kesken.
Lopputuloksena on silloin se että ei tunne ihmisiä hyvin. Ei ole ystäviä, on tuttavuuksia. Olen seurannut tällaisten verkostoitujien elämää ja voin väittää ihan suoraan, että hirveän pinnallisia ja ulkokultaisia tällaiset "ystävyydet" ovat.
Mutta jokainen tavallaan. Niinkuin parhaimmalta tuntuu. Minä en nimittäin valita että "miksei minulla ole ketään".
olen sinkku itsekkin mutta sillä ei ole väliä, koska sen näkee jokatapauksessa ja itsekkin joskus huomaan tekeväni samaa virhettä, mutta koitan oppia pois. Ja olet huomannut saman myös sinäkin, et vain halua myöntää. Suurin osa sinkuista on viimeiset viisi-kymmenen vuotta elänyt samalla tavalla samanlaisten ihmisten kanssa tehden samoja asioita. Paljon mikään ei muutu.
En sanonutkaan, etteikö olis ihania ihmisiä, ´niitähän on, mutta ei kaikki silti sovi kaikille ja pitää tavata hirveästi prinssejä, että löytää sopivan sammakon. Silti monikaan ei tajua, että mitään ei tapahdu jos muutos ei lähde itsestä. Sitä samaa latua saa tallata vaikka hamaan hautaan ja ihmetellä missä vika, siltikään kukaan ei uskalla kokeilla mitään uutta.
aina löytyy joku, joka ei sitten koskaan ole muka kuullutkaan mistään tai nähnytkään mitään, niitähän riittää. Kummallista että sunkin pitää provosoitua tosta noin hurjasti. En usko tohon sen vuoksi, että sun pitää puolustella niin paljon. Tavallaan jos sä voisit olla sinut asian kanssa, niin voisit myöntää myös sen, että asiat voi olla näinkin. Muttet voi. Miksi?
Mut en jaksa väitellä sinun kanssa, koska jos sä tosiaan olisit jotenkin avartunut ymmärtäisit, ettei juttu ole mikään höpö höpö, jos kaikki tai kaikilla ei ole niin kuin sulla.
tarkotus ei myöskään ollut se, että kukaan alkais keskustelemaan aivan eri asioista. Tai väittelemään turhasta tää alotus oli tälle aiheelle ja voit aloittaa toisen jutun, jossa sitten kerrot itsestäsi, jos koet sen olevan tärkeää, niin tee se.
hah.. mä en ole yhtään provosoitunut. Sä taidat tosiaan olla kaavoihisi kangistunut, kun et millään usko, että kaikki ei olekaan kuin sinä teoretisoit. ;-)
Miten mä voisin olla sinut sen kanssa, että olen muka paikalleen jämähtänyt, kun en ole paikalleen jämähtänyt? Mutta toi kyllä kuvaa aika hyvin sinun asennettasi.
Tuolla alla on toinenkin,joka julkeaa olla eri mieltä. Käy sen kimppuun seuraavaksi. ;-)
Hyvä hyvä , menit sen kimppuun. Niin sitä pitää!
tuotatuota,, sen verran pitää tolkkua olla, ettei kaikkea niele kuitenkaan. Edes netissä. :)
saatan ollakkin vaikka vanha muumioitunut luuska, mistäs sen tietää. Silti ei mene läpi, mutta mitä sillä olisi väliä vaikka menisikin. Se ei silti muuta sitä, että monesti näkee tuollaista.
En tarkota väitellä nyt sinun tilanteesta, miksi pitäisikään. Mutta mietiskelin tuota vain ilmiönä. Ja se näyttää toistavan itseään kyllä liian paljon.
ainakin joidenkin kohdalla tuossa voi olla.
Itse olen sinkku ja tiedän syynkin siihen. Olen erakko. En jaksa/siedä yhtään ihmistä lähelläni kovin montaa tuntia yhteen menoon. Tälläinen oireilu rajoittaa kanssakäyntiä muiden ihmisten kanssa sataprosenttisesti.
No, olen ainakin tasapuolisesti valikoiva kaikkia kohtaan, kun en kestä ketään.
Kiitos, tämä herätti paljon ajatuksia. Tunnustan luokittelevani ihmisiä ehkä turhan helposti, olen liian ennakkoluuloinen. Periaatteessa haluaisin tutustua erilaisiin ihmisiin, mutta suojelen kai tavallaan itseäni kielteiseltä suhtautumiselta tutustumisyrityksiini, ja hakeudun sellaisten ihmisten luo, joilla kuvittelen olevan kanssani enemmän yhteistä. Luokittelulla on juurensa kouluajoissa, jolloin koin, että minuunkin lyötiin väkisin jonkinlainen leima, ja jonkinlaista "pitkin nenänvartta katsomista" olin havaitsevani tietyntyyppisten ihmisten taholta.
Niin, mistäpä sitä tietää, jos se itselle oikeanlainen ihminen löytyisikin ihmisestä, joka tyylin ja harrastusten ym. perusteella vaikuttaisi aivan erilaiselta ihmiseltä. Ehkä hän olisikin se "sielunkumppani".
En ole huomannut tuollaisia eroja sinkkujen ja parisuhteessa olevien välillä, kyseisissä asioissa. Havaintoni kaveri/tuttava asiasta (eli ns. sosiaalisesta elämästä) sinkkujen ja parillisten välillä on jopa hieman toisen suuntaiset (yleensä johtuen puolisosta tai sitten lapsista). Lisäksi vuodesta toiseen samojen rutiinien, ajatusten ja kaavojen mukaan elämisessä olen havainnut hieman päin vastaista, eli sinkut tarttuvat helpommin uusiin asioihin ja tekevät jotain jos kokevat elämänsä epämiellyttäväksi (esim. työpaikan, palkan).
Oma havaintoaines perustuu tosin nyt vain työpaikan ihmisiin ja omaan ystävä piiriin (jotka ovat melko normaalia porukkaa kaikki).
tarkotus oli puhua siis pariutumisesta tai suhteen löytymisestä, ei niinkään työpaikasta tai vastaavasta. Tunnen sellaisia sinkkuja, miehiä ja naisia, jotka välillä valittavat yksinäisyyttään tai sitä, että ne harvat tutut eivät ole paikalla juuri silloin kun se sopisi, ja sitäkin, ettei tutustu keneenkään, mutta vaikeaa se on, kun ei kukaan tunnu kelpaavan edes hyvänpäiväntutuksi. Ja sitten kun olisi joku tilanne, minne pyytäisi ihmisiä tai vastaava, niin heillä nousee niskakarvat pystyyn. En voi ymmärtää sitä.
Kyllähän sinkuilla on eri mahdollisuudet muuten elämässään saada muutosta aikaan. Mut jos kumppania haluu etiskellä, niin kyllä melkoinen rajottava tekijä on se, että karsastaa muita ihmisiä paitsi niitä tietyntyyppisiä, ja eihän siinä sitten koskaan tutustu niidenkään kautta kenenkään uuteen.
Sori, luulin että olit vertaamassa sinkkuja ja ei sinkkuja, kun et erikseen maininnut pariutumisesta. Onhan se totta, että avarakatseisuus ja nirsoilu rajoittavat jonkin verran parinlöytymistä, mutta en usko sen olevan mikään pariutumattomia yhdistävä tai ratkaiseva tekijä (sillä ei jokaista vastaantulijaa kannata ottaa, ja toisaalta myös moni nirso ja ei-avarakatseinen on pariutunut). Ainoa havaitsemani pariutumattomia yhdistävän tekijän on ollut joko se, etteivät he halua pariutua tai sitten ovat sosiaalisesti taitamattomia vastakkaisen sukupuolen kanssa, (eikä näistä kummassakaan ole kysymys nirsoudesta tai avara-katseisuudesta).
A) haluan pariutua
B)olen sosiaalisesti normaali ja kaveripiiria on, seka erittain mielellaan tutustun kaikenlaisiin ihmisiin.
Kavereita loytyy ympari maailmaa, mita erilaisempia ja eri ikaisia.Uusiin ihmisiin tutustuminen on elaman suola.
Silti olen sinkku kolmatta vuotta. Pariutuneista tutuistani loytyy kaikenlaisia ihmisia, myos niita erittain sisaanpainkaantyneita ja erittain nirsoja.
Eikohan kyse ole vain ja ainoastaan siita, etta rakkauden loytaminen vain on niin hitsin vaikeaa (aikuisena). Ei siina mitaan mutututkimuksia tarvita.
Vai ehdottaako AP etta sinkkujen pitaisi tyytya ensimmaiseen kadunkavelijaan? Silta kuulostaa.
wautsi mika virhe arvio! ihanko lahipiirin perusteella teit tuollaisen tieteellisen tuloksen?
Mina: avoin kaikille ihmisille, ystavaksi paasee kunhan on mukava ja luotettava, matkustan paljon enka erakoidu, tutustun mielellani uusiin ihmisiin ja kulttuureihin.
Mika ihmeen ryhmapaine???? mista tuon keksit?
eikohan aikuinen, selkarankaa omaava ihminen osaa kumppanin valita ilman "Peran" mielipiteita.
Sen voisin sanoa, etta ihmisiin tutustuminen ylipaataan on vaikeaa vanhempana vaikka kuinka yrittaisi itseaan tuoda tyko. Suomessa varsinkin _PARIUTUNEET_ erakoituu eika enaa sosialisoi himpun vertaa entisten sinkku kavereidensa kanssa.
tuosta samanlaisuuksien hausta sen verran, etta lukuisissa OIKEISSA tutkimuksissa on todettu, etta avioliitto kestaa parhaiten samanlaisten osapuolten valilla. Rakastumisen huuma kestaa aikansa, mutta vain ja ainoastaan samanlaiset aaltopituudet pitavat yhdessa. En ainakaan ehdoin tahdoin halua varmaa avioeroa tulevaisuuteen, kiitos ei!
Tama ei tietenkaan tarkoita etta kaiken pitaisi matchata yhteen sukanvaria myoten, mutta et arvoisa AP varmaankaan itsekaan ottaisi tyyppia jolla on aivan erilaiset tavoitteet kuin sinulla? Vai uskotko edelleen naiivisti etta "rakkaus voittaa kaiken"?
tiivistaen, parinhaku vain on niin vaikeaa kuin se on, eika kaikille "sita oikeaa" riita (esim.akateemisten naisten suurempi osuus versus miehet tassa maassa). Monesti pariutuneet unohtaa saman tien mita sinkkuus on.
kylläpäs ihmiset nyt hermostuu ihan työkseen. Taas joku puhuu itsestään. En jaksa enää näitä, minähän en koskaan mitään- juttuja. Ettekö usko, että elämää on myös teidän napanne ympärillä?
Eikä ole tarvis sekoittaa tähän pariutuneitakaan. Puhutaan sinkkujen elämästä, monella on tällainen vaikeus, kumppania ei löydy, muttei sitä olla valmiita etsimäänkään. Sitten ei olla tyytyväisiä kuitenkaan. Enkä yleistä kaikkiin, mutta ilmiönä hyvin tuttu.
Edelleen en väitä, että olisit väärässäkään tuossa, mutta se, miten pääsee tutustumaan suureen määrään potentiaalisia ihmisiä ei onnistu, jos hyväksyy vain tietyntyyppiset. Niillä muilla voi olla myös niitä tuttujaan ja sopiviakin ties kuinka monta.
Olet oikeassa, mutta haluan puhua siitä, mikä näkyy monilla, että esimerkiksi ei joillakin ei kiinnosta tutustua ihmisiin, ei olla avoimia, ei millään, vaikka itketään sitten yksinäisyyttä. Eikä hyväksytä ihmisistä edes puolituttuja, koska on niin kapeat käsitykset siitä kuka passaa ja kuka ei, aivan kuin ne puolitututkin olisivat jotenkin hirveän tärkeitä ihmisiä elämässä. Tai kun olen joskus sanonut jollekkin, ettet tutustu koskaan uusiin ihmisiin, et kenenkään kauttakaan jos ei hyväksy ensin edes jutella joidenkin kanssa. Me puhutaan vähän eri asioista kuitenkin.
ilmoitas sitten kun teet väitöskirjaa aiheesta..
Äläkä enää kerro mielipiteitäsi, ennenkuin ne on tarkastettu ja myönnetty tieteeksi.
Niin, näkökulmasi on outo. Kun sinä sanot jotain, se on totta, ja kun muut sanovat jotain, se on mutua.
Teen tosiaankin väitöskirjaa.
En minä ainakaan tunnista ketään tuosta kuvauksestasi. Enkä ole kaveripiirin kautta kyllä tutustunut keneenkään. Enemmän ympärillä näkee sitä, että varsinkin parisuhteen ja perheen myötä kangistutaan niihin samoihin piireihin, joihin ei enää uusia tyyppejä haluta tai päästetä. Ei siinä avarakatseisuus auta, jos ihmisiä ei kiinnosta tutustua sen paremmin.
sulla on niin homogeeninen kaveripiirikin, ettei sekään osaa ottaa ketään muuta ihmistä huomioon sitten ilmeisesti tai kukaan ei edes uskalla.
on mullakin tuttuja, jotka ei ala ketään, ei uskalla pyytää edes kylään yhtä aikaa eri tuttuja. Tai pelätään ettei kukaan vaan saa tietää, kuka soittaa tai ettei vahingossakaan kulje vääränlaisten ihmisten kanssa näkösällä..
Pyöritään iät ajat niissä samoissa homehtuneissa kuvioissa ihmetellen, että mikäs tässä, eikä edes ketään uutta ihmistä edes monienkaan kanssa ilmaannu.. juuri tätä tarkoitin. Kaikki eivät silti ole sellaisia. Parisuhteen ongelmat on sitten oma lukunsa.
Mutta se mikä tässä mättää alkuperäiseen kirjoitukseen nähden on, että monikaan ei
tunnusta näkevänsä eroa sinkkujen ja parillisten kaveripiirien klikkiytymsiessä. Liekö tuo mainitsemasi asenne siis lainkaan suuri tekijä asiassa.
Ja ystävyyssuhteissakin yleensä on jokin yhdistävä tekijä, joka saa sen ystävyyden liikkeelle. Nimenomaan harrastus, opiskelu tjsp. Ihan tyhjästä on aika vaikea lähteä liikkeelle ja eteenpäin ja tuon takia on melko luonnollista että piireistä muodostuu homogeenisia, vaikkei oma asenne olisikaan ahdasmielinen.
"Se, että ne on kavereidensakin suhteen tosi nirsoja, tuo kelpaa, tuo ei, tuon kanssa viihdyn, tuon en, tuota alan, tuota en jne.. Tuo on eri tyylinen, erilainen, eri näköinen.. ei kelpaa. Tai pelkästään kaikki voidaan laittaa samaan muottiin, jonne menee viistoista tusinaan. Kukaan ei uskalla olla muuta tai alkaa ketään muuta, joka ei ole juuri sellainen. Ehkä yleistän, mutta jokainen näkee ympärillään tämän."
Itse asiassa yleistät vielä väärään suuntaan. Ne ihmiset, jotka osaavat olla "sopivasti" ylimielisiä ja nirsoja, ovat kaikkein suosituimpia. Se voi ehkä laskea suosiota sekä kavereiden että vastakkaisen sukupuolen keskuudessa, jos on liioitellun nirppanokka ja ylimielinen ja halveksiva. Mutta hiukan, jonkin verran ylimieliset vittumaiset ihmiset ovat kumminkin niitä kaikkein suosituimpia.
"Yksi toinen juttu, mikä yhdistää sinkkuja on reagoiminen johonkin kuviteltuun ryhmäpaineeseen. Pera ja arska ei tykkää pirkosta, niin en minäkään voi- tyylillä. Kaikki eivät pääse siitä pois koskaan.
Jollain tavalla itsenäistyminen ja omat ajatukset korreloivat myös sen kanssa, miten hyvin ihmissuhteissa menee"
Ihan kauheata paskapuhetta. Oikeasti parisuhteisiin päätyvät helpoiten ne ihmiset, jotka juurikin osaavat kulkea ryhmäpaineen mukana oikeaan suuntaan. Ryhmänpaineen tajuaminen, asian esiintuominen ja sen jälkeen toimiminen oman pään mukaan on yksi parhaista keinoista vähentää omaa potentialiaan seurusteluun muiden silmissä. valitettavasti...
jaa näinhän se sitten olikin, kiitos tiedosta. Otsikonkin nimi oli sopivasti Buulllshit..
Olisit vaan laittanut oikean nimesi tohon alle, niin tulis kunniaa ja mainetta heti kunnolla.
Kyseessä on vain suomi24:seen sovellettu versio linkissä esitellystä bingosta. Aloitustekstissä käytettiin niin montaa klassista suomi24-palstojen bullshit-juttua, että bingo tuli heti ekalla kierroksella.
http://www.bullshitbingo.net/cards/bullshit/
Enpä ole moista huomannut varsinaisesti, mutta minusta moinen vaikuttaa vain ujoudelta, sosiaaliselta arkuudelta tai itsensä "suojelemiselta" uudelta ja pelottavaltakin.
Nuo taas ovat sosiaalisen kanssakäymisen ja mielen ominaisuuksia, jotka todella vahvasti heikentävät mahdollisuuksia päätyä parisuhteeseen, että sinnsä voit olla hyvinkin oikeassa. Mutta tuolloin ei kyse ole tosiaankaan nirsoilusta, vaikka se siltä saattaisi vaikuttaakin...
Itse olen kuvaileasi kaltainen ihminen ja sinkkuna on pysyttykkin miltei koko ikä (19 v) tosin pieniä säätöjä on ollut mutta tuo kuvailemasi kaltainen tilanne on perimmäinen syy jatkuvaan sinkkuuteni. Täsmälleen samaa mieltä kanssasi.