SITOUTUMIS ...TAIDOTTOMAT

niin. Ei muuta lisättävää.

Ainahan näistä voi keskustella. Tuo sinun kirjoitus ei onneksi ole kovin syyllistävä, vaikka selvästi puolelleen kantaa ottava onkin. Oli se kuitenkin paheksuva, tai ainakin hitusen väheksyvä tai halveksuva mielestäsi "pinnallisia" suhteita eläviä ihmisiä kohtaan?

Ihmisiä on niin moneksi. Itse olen ainakin hiljalleen alkanut yhä enemmän (en sano että täysin) hyväksymään erittäinkin erilaisia ihmisiä ja katsanotapoja. Oikeastaan ainoa selkeä piirre jota en hyväksy, on suvaitsemattomuus - ja paradoksaalisesti, juuri silloin olen itse suvaitsematon. :)

Yleensä joutuu yllättymään, peräti ällistymään jos näkee hieman vaivaa ja kääntää näkökulmansa asetelmat hetkeksi aivan päälaelleen. Harva siihen pystyy, mutta joka pystyy, voi onnitella itseään henkisestä kyvykkyydestä! Itse en läheskään aina pysty, mutta kokeillaanpa nyt jos se onnistuisi tässä:

Entä jos katsommekin että nykyisessä suomalaisessa ajassa ja kulttuurissa alkaakin olla sekä miesten että naisten kannalta tarkoituksenmukaisempaa kuvaamasi uuden "imissuhdemallin" mukaisesti? Jospa yhä kasvava joukko ihmisiä kokee (nimittäin ihmisen kokemaa ei koskaan pitäisi väheksyä tai leimata jonkun toisen ihmisen kokemusta huonommaksi tai esimerkiksi pinnallisemmaksi) että niin on parempi elää? Jospa onkin niin, että tämä monin tavoin avautunut maailma tuhansine tehokkaine kanavineen saa yhä useamman ihmisen toteamaan että on sittenkin parempi olla melko sitoutumaton. Ensin uskonnossa ja sitten politiikassahan tämä on tapahtunut jo aiemmin. Nytkö sama tapahtuu ihmissuhderintamalla? Eikö tähän asti eletyn kultuurin tarjoama vanha malli, jota sinä ilmiselvästi kaiholla kaipaat, kelpaakaan enää yhä isommalle joukolle?

Meillä on vielä hartaita uskovaisia. Meillä on vielä tulipunaisia kommunisteja tai poroporvareita. Kuitenkin he ovat vain kalpeat rippeet siitä mitä oli pari vuosikymmentä sitten. Käykö elinikäiseen rakkauteen vannoville samalla tavalla? Mitä luulet? Itse en osaa sanoa.

Kuitenkin olisin valmis kriittisesti tarkastelemaan sitä, onko ihminen biologisesti yksiavioinen olento. Toki tiedostan, että ihmistä ei pidä arvioida ihan yhtä yksisilmäisesti pelkästään "eläimenä", kuten muuta eläinkuntaa (tosin tämänkin voi kyseenalaistaa ja jopa kääntää nurinperin, ja niin pitäisikin jonkun tehdä). Mutta siitä huolimatta, vaikka ihminen on paljon muutakin kuin biologiansa, tätä eläimellisyyttä ei pidä väheksyä. Siinä on kuitenkin meidän viettipohja, id, kuten Freud asian määritteli.

Näkisin, että vallitseva kulttuuri, tavat ja ihanteet ovat kulloinkin vallitseva konsensus siitä millaisen käyttäytymisrakennelman kulloinkin elävä sukupolvi katsoo parhaiten palvelevan viettipohjaansa. Taustalla olisi siis ihmisjoukon "kollektiivinen eläin", hiljainen sopimus siitä miten viettien vaatimukset tyydytetään.

Minun mielelestä tälle asialla annetaan liian vähän huomiota. Ihmisestä on jo vuosisatoja koetettu hampaat irvessä tehdä muuta eläinkuntaa parempaa, jumalallista olentoa, joka olisi ikäänkuin irrallinen muusta ("alhaisemmasta") elämästä. Minusta se on aika iso ongelma - tai se aiheuttaa aika isoja ongelmia. Jokainen, jolla on kokemusta liian isoista sisäisistä odotuksista kykyihinsä nähden tietää mistä puhun. Tässä tapauksessa näen ongelman - en yksilössä vaan ihmisyyden kuvassa.

Sääntöjä tarvitaan, kollektiivisuutta tarvitaan. En siis tarkoita että pitäisi elää kuin pellossa ja esimerkiksi naiskennella vaan ympäriinsä. Joku varmaan ehätti jo luulemaan että ehdotan sellaista? :) Itse asiassa kaikilla eläimillä on omat sääntörakennelmansa. Ihmisten romanttisen rakkauden symboliksi on nostettu laulujoutsen, koska se elää yleensä samassa parisuhteessa koko elämänsä. Se on kuitenkin harvinainen poikeus. Harvinainen poikkeus on myös rukoilijasirkka; heti parittelun jälkeen naaras tappaa ja syö sulhasensa. Jos viedään suurennuslasi tarpeeksi kauas atmosfääriin, sekä laulujoutsen että rukoilijasirkka ovat yhtä omituisia tai yhtä tavallisia parisuhdemalleja. Ne ovat vain variaatioita, eivät muuta.

Ihminen, kuten todettu, on erikoisuus siinä, että hän pystyy itse jossain määrin vaikuttamaan käytökseensä (ei vietteihinsä) tässäkin asiassa. Se on luultavasti enemmän ongelma kuin lahja ihmiselle. Parasta olisi ihmisellekin, kun kaikki saisi mennä omalla painollaan ja itse kenenkin valitsemalla tavalla. Isot aivot tuovat hyötyjä, mutta myös ongelmia.

Mitä tunteisiin tulee, ne ovat jokaisella ihmisellä. Jopa niillä psykopaateilla, joita täällä palstoilla "hakataan". Tunteet ovat motivaattoreita, toimimaan pistäviä voimia. Koska ne ovat tunteita, ne eivät ole järkeviä - paitsi tunteiden logiikalla. Jos ne olisivat järkeviä, ei tarvitsisi olla erikseen sanoja "järki" ja "tunne", joita toisinaan näkee käytettävän jopa toistensa vastakohtina. eivät ne varmaan sitäkään aina ole. Sitäpaitsi ihmisen "järkeäkin" voisi repostella aika laajalti... Mutta kuitenkin, mielestäni on vaarallista ja suorastaan epäoikeudenmukaista lähteä arvottamaan toisten ihmisten tunteita. On kohtuutonta väittää että jonkun ihmisen tunne on "oikeampi", "syvempi", "parempi" tms. kuin jonkun toisen ihmisen tunne. Meillä ei yksinkertaisesti ole mitään objektiivista ja siten oikeudenmukaista keinoa arvottaa eri ihmisten tunteita suhteessa toisiinsa. On väärin väittää jonkun toisen ihmisen tunnetta paremmaksi kuin jonkun toisen. Arvion mittariksi ei riitä se, miten joku onnistuu ilmentämään tunteensa, tai epäonnistuu siinä. Sellaisen perusteella ei vielä voi arvioida kenenkään tunteen "syvyyttä" tai "aitoutta", esimerkiksi.

Siispä, koetetaan olla suvaitsevaisia toisamme kohtaan. :) Ei minulla tämän enempää. ;)

Hirveästi tuntuu olevan ihmisiä jotka pelkäävät tuntea tai näyttää tunteitansa. Ihmisiä joiden täytyy näyttää olevansa tehokkaita pärjätäkseen, mutta sitä pientä hetkeä ei itselle anneta, että huokaisisi ja katselisi ympärilleen ja sanois vau kuinka mielenkiintoista on näkyvillä.

On olemassa tietynlainen porukka tai anylysoin sen niin joilla on hirveä tarve tuoda esille, että kaikki kohtelee heitä väärin tai vaikka asioidessa saavat huonoa palvelua täytyy hakea oikeuksia valittamalla... siis hirveä tarve hakea huomiota ja saada näytetyksi toiset huonossa valossa ja korottaa sitä tietä itsensä parrasvaloihin jos muuten eivät siihen pysty siis: osasto ruikuttajat.

Lisäksi kaiken pitäisi olla vain hauskaa ja mukavaa, mutta velvollisuutta ei ole mihinkään eikä selkärankaa.

Kadehditaan sitä kenellä tieto on (tietenkin ruikuttaen itse mitään tekemättä)...

Keneltä niitä makoisia banaaneita saa ;D

sitoutumistaidottomat on totta pitäisi olla jokin piiri jossa opetettaisiin ihmissuhdetaitoja, sillä niin suurelta ongelma näyttää silmissäni onhan sinkkujen lukumäärä aika hurjaa luettavaa. Pahimmat tapaukset ovat jo itselleen luoneet imagon ja selittävät, että tulen toimeen paremmin itsekseni kuin "huonon kumppanin kanssa" siis haloo eihän silloin ole kumppanissa vikaa jos ei itse anna suhteelle aikaa ja lupaa vaan itse on tosi pahasti lukossa...

Elämysmatka se on pelkästään silloinkin kun kohtaa ihmisen sukupuolesta riippumatta joka osaa tuoda esille tunteensa ja pienen huomion muillekin se ei ole koskaan hukkaan heitettyä hyvän mielen jakaminen.

Tuollaisia ihmisiä tuntuu olevan todella paljon nykyään!!!

Erityisesti osoitan kiitokseni Hoxille, joka on todella harvinainen tapaus näillä forumeilla. Luin ilokseni punnittuja ja maltillisia kannanottoja; voisi olla esikuvana monelle siitä kuinka voi ja kuinka pitäisi keskustella.

Minua kiinnostivat varsinkin osiot, joissa käsiteltiin ihmisen yksiavioisuutta ja viettien voimaa. Mietin samoja kysymyksiä sattuman oikusta, vaikka en olekaan enää lisääntymisikäinen enkä -kykyinen. Mietin myös syyllisyyttä, oikeutta kiintyä toiseen ihmiseen, elämän ainutkertaisuutta ja vääjäämätöntä lyhyyttä, oikeutta kokea toisen ihmisen läheisyys ns. luvattomassa eli avioliiton ulkopuolisessa suhteessa. Tietyllä tavalla tunteiden armoilla ja voimattomana pähkäilee; kun ei löydä ulospääsyä - koska vakiomoraali tai uskonnollisuus eivät ole aikaisemminkaan mallintaneet ratkaisuja - mielellään vaihtaisi ajatuksia kiihkottomassa keskustelussa.

Olen jo parisen viikkoa yrittänyt löytää Uskottomuus-palstalta edes jonkinlaista järkevää keskustelua, mutta siellä tuntuvat rintamalinjat olevat selkeät ja vastakkainasettelut hyvin perinteiset.

En koe oman suhteeni olevan kovin tyypillinen, koska olemme molemmat jo myöhäisessä keski-iässä, lapset kauan sitten pesästä lentäneitä. En missään nimessä halua rikkoa ystäväni avioliittoa - sehän olisi kaamea katastrofi! - mutta emme näköjään kykene myöskään olemaan täysin erossa toisemme viimein löydettyämme. Tällaiseen myöhäiseen suhteeseen tuo oman sävynsä elämänkokemus ja haikea tietoisuus siitä, että tämä on ehkä viimeinen mahdollisuus kokea koko inhimillinen tunnerekisteri, jonka kokemista itse pidän ihmiselämän tärkeimpänä ja oleellisimpana asiana.

Ja mekin tapasimme netissä. Emme tosin treffipalstoilla, vaan jokapäiväisen ajantappojutustelun lomassa ilman tietoista haku päällä -asennetta.

Erityisesti osoitan kiitokseni Hoxille, joka on todella harvinainen tapaus näillä forumeilla. Luin ilokseni punnittuja ja maltillisia kannanottoja; voisi olla esikuvana monelle siitä kuinka voi ja kuinka pitäisi keskustella.

Minua kiinnostivat varsinkin osiot, joissa käsiteltiin ihmisen yksiavioisuutta ja viettien voimaa. Mietin samoja kysymyksiä sattuman oikusta, vaikka en olekaan enää lisääntymisikäinen enkä -kykyinen. Mietin myös syyllisyyttä, oikeutta kiintyä toiseen ihmiseen, elämän ainutkertaisuutta ja vääjäämätöntä lyhyyttä, oikeutta kokea toisen ihmisen läheisyys ns. luvattomassa eli avioliiton ulkopuolisessa suhteessa. Tietyllä tavalla tunteiden armoilla ja voimattomana pähkäilee; kun ei löydä ulospääsyä - koska vakiomoraali tai uskonnollisuus eivät ole aikaisemminkaan mallintaneet ratkaisuja - mielellään vaihtaisi ajatuksia kiihkottomassa keskustelussa.

Olen jo parisen viikkoa yrittänyt löytää Uskottomuus-palstalta edes jonkinlaista järkevää keskustelua, mutta siellä tuntuvat rintamalinjat olevat selkeät ja vastakkainasettelut hyvin perinteiset.

En koe oman suhteeni olevan kovin tyypillinen, koska olemme molemmat jo myöhäisessä keski-iässä, lapset kauan sitten pesästä lentäneitä. En missään nimessä halua rikkoa ystäväni avioliittoa - sehän olisi kaamea katastrofi! - mutta emme näköjään kykene myöskään olemaan täysin erossa toisemme viimein löydettyämme. Tällaiseen myöhäiseen suhteeseen tuo oman sävynsä elämänkokemus ja haikea tietoisuus siitä, että tämä on ehkä viimeinen mahdollisuus kokea koko inhimillinen tunnerekisteri, jonka kokemista itse pidän ihmiselämän tärkeimpänä ja oleellisimpana asiana.

Ja mekin tapasimme netissä. Emme tosin treffipalstoilla, vaan jokapäiväisen ajantappojutustelun lomassa ilman tietoista haku päällä -asennetta.

kahdesti, koska palveluntarjoajan viestinvälitys kestää yli 25 minuuttia !!!

Luojan kiitos Hox, tällä foorumilla on vielä järkevästi argumentoivia, mielenkiintoisia, ajattelevia ihmisiä.

Olen sitä mieltä, että jos ihmisten on nykyaikana helpompi elää muuten kuin samassa parisuhteessa koko ikäänsä, vika ei ole ihmisissä eikä nykyajassa, vaan yhden parisuhteen ideaalissa. Monet ystäväni elävät enemmän tai vähemmän vapaissa suhteissa ja varsin ihmeellisissäkin virityksissä.

Esim. kiertävässä ammateissa toimiville yksiavioisuus ei ole koskaan ollut mukavaa (eikä suurelle osalle toteutunut vaihtoehto kulisseista riippumatta).

Aidon tunteen katoamisesta kaikesta toiminnasta on puhuttu mm. sosiologiassa kyllä. Esim. Stjepan Mestrovicin Postemotional Society -kirjassa asiasta on mielenkiintoista juttua. Suuri ajatus on, että koska nykymaailmassa, esim. palveluammateissa, joutuu mahdollisimman hyvin selviytyäkseen olemaan välillä iloinen ja taas välillä jotain muuta, ihmiset oppivat taitavasti manipuloimaan omia tunteitaan. Olemaan esimerkiksi iloisia kun haluavat. Tällöin tosin tunteet menettävät yhteyden todellisuuteen ja kaikista tunteista tulee kuin mainosmiehen hymyä ja naurua.

---
Her green plastic watering can
For her fake chinese rubber plant
In fake plastic earth.
That she bought from a rubber man
In a town full of rubber plants
Just to get rid of itself.
And it wears her out, it wears her out
It wears her out, it wears her out.

She lives with a broken man
A cracked polystyrene man
Who just crumbles and burns.
He used to do surgery
For girls in the eighties
But gravity always wins.
And it wears him out, it wears him out
It wears him out, it wears him out.

She looks like the real thing
She tastes like the real thing
My fake plastic love.
But I cant help the feeling
I could blow through the ceiling
If I just turn and run
And it wears me out, it wears me out
It wears me out, it wears me out.

And if I could be who you wanted
If I could be who you wanted,
All the time, all the time

Hei vaan kaikille ikään, sivistystasoon ja sukuopuoleen katsomatta!

Yritin jo kerran lähettää tämän saman viestin mutta en oikein tiedä miksi se meni ihan outoon väliin. En oikein osaa käyttää tätä. Mutta asiaan!

Törmäsin toissapäivänä tuohon nimim. HOXin kannanottoon erilaisten suhteiden ja tunteiden oikeutuksista. Täytyy kyllä sanoa että se kirjoitus pysäytti ainakin minut ajattelemaan sitä HOXin peräänkuuluttamaa toista näkökulmaa. Olin tullut tänne perin ärtyneenä siitä, millaista porukkaa tuolla s24 treffeillä on. Halusin katsoa mitä profiileista ja niistä ihmisistä siellä keskustellaan. Kahlattuani näitä keskusteluja nyt muutaman päivän ajan, täytyy kyllä antaa kaikki tunnustus sille että joku jaksaa ainakin yrittää keskustella asioista sivistyneesti ja ilman tunnemyrskyjä. Melkein kaikki keskustelut täällä loppuvat ennen kuin ne ehtivät edes alkaa. Sisältö on mitätön. Surku nähdä että sellaiseen sinunkin yrityksesi päätyy. Uskomattoman sitkeä olet, itse en jaksaisi hakata päätäni tyhjään tynnyriin. Mutta tsemppiä sinulle!!!! Hieno tyyppi olet!!!!

t. ei-akateeminen nainen

Ps. en minä ainakaan ole saanut sellaista kuvaa että HOX yrittäisi teilata toisten näkemyksiä. Päinvastoin, täältä ei vain taida löytyä riittävästi ajattelukykyä omaavia ja itsetunnoltaan riittäviä keskustelijoita.