Kun luin näitä juttuja pari kk sitten itsekkin jätettynä sydänsuruissa niin nyt huomaan ettei ne "kosketa" enää samalla tavalla, jihuu, taidan päästä eteenpäin ja kesä hymyilee jälleen ; O
Taidan olla parantunut
elämähymyilee
5933
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
onnea vain :)! Itselläni erosta kulunut jotain pari viikkoa, voi olla pitempikin aika?! Oon niin puuduksissa ja suruissansa vieläkin et ajankäsitys on hämärtynyt. Voin vaan toivoa että voin itsekin iloita parin kk:n päästä! Joutuu ponnistelemaan kovasti ja eiköhän se aikakin tee tehtävänsä :)
että pystyn viikon petetyksi tulemisen jälkeen puhumaan exäni kanssa? ei se normaalia keskustelua ole, mut pystyn puhua ihmisen kanssa, joka viikko sitten iski tikarin sydämeeni. Varmaan joku vaihe. Päivät menee mieliala vaihdellen. Kun asiaa ei muista, olen lähes normaali, mut ku muistelen sitä asiaa, ni sen tikarin katkennut kärki koskee mahanpohjalla, möykkynä. Onko itsensä pettämistä, että yritän ymmärtää exääni? Se on kuitenkin varma, että loppu tuli ja paluuta ei ole. Pitäisikö mun vaan keskittyä itteeni?
Kyl määkin oon exäni kanssa melkein joka päivä yhteydessä, vaikka se jätti mut. Miksi vihata vain sen vuoksi, ettei minua rakasteta. Löydän vielä jonkun toisen. Ollaan sitten ystäviä, jos ei muuta.
exä haluaa olla oikeasti ystävä? Tai onko exän ystävyys vain väkinäistä tai pakkopulla ystävyyttä?
Itse haluisin olla ystävä...
Puhukaa kaikki asiat halki. Minä kerroin kaiken alusta asti. Kaikki negatiivisetkin asiat totuudenmukaisesti. Kyllä se puolintoisin sattuu kuulla, mitä toinen on aluksi ajatellut toisesta yms. mut nyt tuntuu et meil on asiat puitu. Erosta puoltoista viikkoa. Elämä alkaa voittaa. Meidät tarkoitettiinkin alunperin olemaan vain ystäviä. Kaks vuotta saman katon alla eläminen kertoi totuuden. Ja eihän väkinäisessä suhteessa oo mitään järkee...eihän se ketään auta et ollaa ystäviä, mut ei mitää puhuta.