Kun kaikilla alkaa olla pienoisia hepeneitä päällä, ja omat viime kesäiset taitaa kuulua vaaterekkiin "kyllä-minä-nämä-vielä-säästän-ja-mahdunkin" :(
Apua. Miten sitä saa itseään niskasta kiinni normaalisti? Ettei lähtis menemään ihan överiksi. Ihan jonkun verran minussa asuu vieläkin sitä lukioikäistä syömishäiriöistä..
Harrastan liikuntaa säännöllisesti, suurimpana ongelmana on kuitenkin aivan järkyttävät selluliitit reisissä sekä vatsalle vuosi vuodelta kertyneet renkaat. Onko teillä tarkat ruokailuajat? Kun minusta tuntuu, että hengailen jääkaapilla, ihan vaan, kun en muutakaan keksi. Tarkistelen, että oisko sinne tullut jotain syötäväksi kelpaavaa...Taidan olla ainoa lajissani.
Missähän kaikki miehet muuten tältä palstalta ovat...
Apua. Miten sitä saa itseään niskasta kiinni normaalisti? Ettei lähtis menemään ihan överiksi. Ihan jonkun verran minussa asuu vieläkin sitä lukioikäistä syömishäiriöistä..
Harrastan liikuntaa säännöllisesti, suurimpana ongelmana on kuitenkin aivan järkyttävät selluliitit reisissä sekä vatsalle vuosi vuodelta kertyneet renkaat. Onko teillä tarkat ruokailuajat? Kun minusta tuntuu, että hengailen jääkaapilla, ihan vaan, kun en muutakaan keksi. Tarkistelen, että oisko sinne tullut jotain syötäväksi kelpaavaa...Taidan olla ainoa lajissani.
Missähän kaikki miehet muuten tältä palstalta ovat...
Vastaukset 3
Vanhimmat
miettimistä saman asian kanssa taas tulevina keväinä ja päättää edelleen ottaa itseään niskasta kiinni. Sitten taas hetken kuluttua päättää, että jos en kelpaa tällaisena, niin johan on kumma
Minulla on sama ongelma, että tulee hengailtua keittiössä ja jääkaapilla, mutta onneksi olen onnistunut vähentämään sitä. Tässä neuoja siihen: Ensinnäkin kannattaa syödä riittävästi terveellistä, täyttävää ruokaa. Jatkuvasta syömisestä pois totuttelu voi kestää joitakin päiviä. Itse huomasin hengailevani kun en muuta tekemistä oikein keksinyt. Joten korvaa hengailu jollain muulla. Mieti itse miksi syöt koko ajan onko se vain tylsyyttä. Jos keksit riittävän hauskaa tekemistä et enään ajattelekaan niin paljon ruokaa.
Teen kirjoitustyötä kotona ja aina kun kirjoitan palkitsen itseni oikeudella syödä. Mitä enemmän kirjoitan sitä enemmän syön. Kun teen jotain fyysistä, saatan unohtaa syömisen. Niitä odottamaan jääneitä vaatteita riittää jo eri vuosikertojakin. Olen yrittänyt laatia kirjoittaja-minälleni ruoka-aikoja, mutta usein olen niin ajatuksisani, että unohdan ne.