Kun tuolla baarissa vähän avaudutaan, niin yllättävää, kuinka monella nelikymppisellä on pelkät kulissit pystyssä. Saattaa olla viisikin vuotta aikaa edellisestä * ja silti vaan jaetaan sama sänky, pelkkää nukkumista varten, todellako?
Moni ei usko, että meillä menee hyvin vielä 20 vuoden jälkeen. En osaa sanoa mikä salaisuutemme on, sillä ns. avioliiton hoitamista emme ole harrastaneet koskaan esim. lähtemällä kahdestaan jonnekin. On vain otettu ilo irti hetkistä kun lapset ovat nukkumassa. Muutama Hali päivässä pitää liiton kunnossa. Yhteisiä kävelyretkiä yms. Nyt kun lapset ovat jo 14v ylöspäin, on toisille paremminkin aikaa kuin ennen.
Moni ei usko, että meillä menee hyvin vielä 20 vuoden jälkeen. En osaa sanoa mikä salaisuutemme on, sillä ns. avioliiton hoitamista emme ole harrastaneet koskaan esim. lähtemällä kahdestaan jonnekin. On vain otettu ilo irti hetkistä kun lapset ovat nukkumassa. Muutama Hali päivässä pitää liiton kunnossa. Yhteisiä kävelyretkiä yms. Nyt kun lapset ovat jo 14v ylöspäin, on toisille paremminkin aikaa kuin ennen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kunnes rupee menee huonosti.
Sitä päivää ei tiedä kukaan.
Hehkuta tänään,
huomenna voi olla toisin.
Miksi sinä baareilet yksin?
Sieltä ongelmat saa yleensä alun.
Kumpikin meistä käy yksinään n. kolme kertaa vuodessa työkaveriporukan kanssa.
Kunnes eräs kaunis päivä käy ilmi, että se puoliso johon luotit kuin vuoreen ja jota pidit parhaimpana ystävänäsi ja rakkaimpanasi onkin pitänyt sivusuhdetta monta vuotta. Ja siitä se sitten lähtee...
Toisen pään sisään, kun ei voi päästä.
Työporukat on kaikista pahimpia, sielt se lähtee ja helposti. Senhän tietää kaikki.
siis pitäisi pitää lieassa, niin ei tapahtuisi mitään? Onnellisessa avioliitossa ei päästä toista yksinään ikinä mihinkään?
Miksi pitää tuolla tavalla ruveta maalaamaan piruja seinälle, jos joku sanoo, että suhteessa sujuu hyvin?
Taidat itse olla katkeroitunut.
Tässähän se tulevan(?) ongelman syy siis on: tunnet tarvetta valehdella alkoholin käytöstäsi jopa anonyymisti netissä. Vaimoparka.
pysy kotona hoitamassa suhde kuntoon, ei passaa lennellä yksin silloin, koska se on riskialtis hetki.
Kun suhteessa pyyhkii hyvin, ei ole riskejä lennellä yksin ja voi mennä vapaasti.
Mutta ihme ja kumma, kun menee hyvin, ei tee mieli mennä yksin.
Eikö ole simppeliä, ja muuten toimii.
Yllättävän monta viestiä tuli ennen tuota "katkeroitumista" ;-) Perustermi joka paikkaan, vai? ;-) Mille sinä olet katkera, kun viljelet tuota katkera -sanaa???
hyvin, ei huvita yksin mennä mihinkään. Juuri tuollaiset suhteet päätyy eroon kun ei jaksa toisen naamaa katsella 50 vuotta jos ei koskaan pääse yksin mihinkään.
Me olemme 6 vuotta eläneet yhdessä rankkaa elämää uusperheen kanssa, pätkätöitä, köyhyyttä, väsymystä, 3 lasta kolmessa vuodessa... On käyty läpi todella rankkoja aikoja kun ei toisiamme ole nähty kuin ovella kääntymässä kun on vaihdettu lapset toiselle lennossa. Enimmäkseen omien kavereiden kanssa käyty ulkona kun ei lastenhoitajaa ole helppo saada.
Kovin moni suhde tuskin olisi kestänyt sellaista myllytystä joka meillä on käyty. Olemme kuitenkin edelleen rakastuneita, vieläpä syvemmin kuin alussa. Meistä salaisuus piilee siinä, että kummallakin on säilynyt oma vapaus olla oma itsensä eikä kummankaan ole tarvinut ahdistua liian läheisestä suhteesta jossa ollaan ihan kokoajan yhdessä, mennään joka paikkaan yhdessä jne. Toinen asia on se, että asioista on aina puhuttu suoraan ja kummallakin on aito halu ymmärtää toista ja asettua hänen asemaansa.
Olen huomannut saman asian ja varsinkin niinpäin, että noin 40-vuotiaat miehet ovat hirveästi vailla hellyyttä ja huomiota vaimoiltaan ja sanovat, että ei tipu. Ovat kuulemma asiasta maininneet, mutta ei tule asialle vastakaikua. Moni heistä tahtoisi erota sen takia, mutta pelkäävät sitä, että jäävät ns. tyhjänpäälle. Kylläkin keskutellessa enemmän he sanovat, että sama vaikka tyhjään asuntoon muuttaisi jos saisi rakkautta ja lämpöä.
Onko näin, että kun oltu 15-20 vuotta yhdessä niin naiset eivät enää jostain syystä huomioi miestään? Miehet, mitä mieltä ja onko näin?
Näinhän se on, että kun on oltu 15-20 vuotta yhdessä, niin vaimosta on tullut itsestäänselvä pyykinpesijä-passaaja, jota ei enää työ & kotityö-taakan jälkeen kiinnosta * miehen kanssa, joka arjenaskareissa on samalla viivalla kuin perheen lapset. Minusta ei ainakaan enää irtoa yhtään ylimääräistä.
Jos eroaisimme, kotityötaakkani helpottuisi, mutta asunto pienenisi. Myös miehen asunto pienenisi ja hänelle jäisi oman huushollin kotityöt. Lapset kärsisivät erosta ehkä vähän enemmän, kuin nykyisestä kylmästä ilmapiiristä. Siksi tämä kulssi jatkuu.
enemmän ystävien, työporukan kanssa kuin puolisonsa. Koti on vaan velvollisuuksien ylläpitoo varten ja sitten ne alkavat puuduttaan muuttuen kulisseiksi. Jos katsoo kodin ulkopuolisten ystävien ja seuraelämän olevan tärkeempää kuin hoitaa suhteita siellä kotona niin metsään mennään että kohisee. Kurjaa jos täytyy kodin ristiriitoja setviä ystävilleen kuin se että ne selvitettäisiin siellä missä ongelmia on.
En ole koskaan ymmärtänyt minkä takia parisuhde ongelmia ja kotiasioita täytyy selvittää jollekkin ulkopuoliselle? Jos joku ukkomies on koittanut alkaan märiseen koti ongelmista niin olen sanonut että mene selvittään ne sinne kotiosi äläkä minulle. Ulkopuoliselle voidaan kertoo vain oman edun mukaisesti asiat jättämättä omat vikansa ja puutteensa tuomatta julki syyttämällä kaikesta vain toista. Haetaan jotain sympatiaa ja vahvistusta sille että vika on vain muualla kuin itsessä. Omia ongelmia ei haluta nähdä ja selvittää niitä. Kulissi suhde pidetään niin kauan kunnes joku hölmö ottaa koko paskan ja alusta alkaa taas sama homma.
Jos on niin vastuullinen että on kykeneväinen perheen perustaan niin vastuu pitää olla sen purkamisessakin jos se ei tyydytä. Jos se kunnialla alotetaan niin kunnialla lopetetaankin tuottamatta turhaa tuskaa. Pitäisi sitten lähtee suhteesta jos lähtee eikä kymmenen vuotta leikkiä "lähteekö vai ei" kissa ja hiiri leikkiä leikkien toisen tunteilla.
Jotain siellä hellyyden ja huomion saamattomuuden taustalla on. Oliskohan äijissä ihan itsessäkin jotain vikaa? Pettämisiä, luottamuspulaa, laiminlyömisiä ym. Koskaan ei voi olla vain yhdessä ihmisessä, vaimossa vaan vika jos näin on päässyt käymään. Vai kuvitteletko että aina yksi syytön toinen syyllinen koostumukseen?
Onhan se hyvä, että ihminen pystyy murheitaan kertomaan edes jollekin. Hyvin usein näissä tilanteissa ollaan edetty jo siihen pisteeseen, että kotona on kaikenlaiset viestiyhteydet poikki - ei puhuta edes samaa kieltä. Ei kuunnella mitä toinen todella haluaa sanoa ja toinen ei osaa ilmaista itseään oikein. Silloin se menee huutomyrskyksi ja kaikki vanhat kaunat ja toisen kehnot sukulaisetkin nostetaan päivänvaloon. Mihin sä luulet, että niitä parisuhdeterapeuttejakaan tarvitaan muuta kuin tulkkaamaan pariskunnan välistä keskustelua toinen toiselleen. "Toi sano noin ja se tarkoitti sitä ja sitä".
No murheita pitää kertoo muttei väärille ihmisille. Monastihan pettäjä ei halua seksiäkään kunhan jonkun joka kuuntelee. Tai sitten puretaan kaikki paineet vieraissa.
Meillä koti on yhteinen "yritys" eikä sen pyörittäminen onnistu jos viestintäyhteydet ovat poikki. No hetkittäisiä mökötyksiä on ollut puolin ja toisin, paineiden purkauksia. Jos äkkiä tulee niin äkkiä menee ohitse. Joskus joudun yksinpuhelua pitään mutta pääasia on että toinen edes kuuntelee ihan sama tuleeko vastauksia. Miehet ovat erilaisia kuin naiset ja erilaisuus on ymmärrettävä ensin. Miehen on ehkä helpompaa tuntojaan purkaa juovuksissa kapakassa jollekkin tuntemattomalle kuin kotona mököttävälle akalle, ymmärrän kyllä.
Mykkäkolut ovat henkistä väkivaltaa ja vihon viimeinen keino on sellaisia alkaa pitään. Helpompaa suuttumus puhaltaa ulos kuin kiduttaa sillä. On meilläkin suututtu ja sukulaisiakin vedetty esille mutta sitten lepyttyä nauramme ja vedämme huumoriksi...kaksikymmentä vuotta jo näin toimittu ja toivottavasti jatkossakin.
Minä se hölöttäjä ja mies vähän hiljaisempi, arempi tapaus. Alkuunsa kun tapasimme mies ei puhunut juuri mitään ja vaikeeta oli tulkita eleistä mitä hän tarkotti ja välittikö mutta toope kun hän oli niin sanoi että kyllä sen tietää...no en viitsi sanoo että mistä.
Yhteyden eteen täytyy paljon tehdä töitä, jos vaan olettaa kaikki tässä ja nyt niin takaiskuja voi tulla.
Joskus se auttaa kun voi ihan tuntemattoman kanssa keskustella tuntemuksistaan...se tuntematon voi antaa joskus jopa kultaakin arvokkaamman vinkin.Vieras voi antaa uudenlaisen näkökulman ,ja kun itsekseen sitten myöhemmin miettii asioitaan saattaa ns. parisuhteen palaset loksahtaakkin helpostikin paikalleen.
Voi kuulla jopa omaakin suhdetta pahemman tapauksen ja osaakin sitten taasen arvostaa omaa parisuhdettaan paremmin ja oppii vaalimaan sitä mitä jo on saavuttanut parisuhteessa elellesään.
Kyllä elämä on ihanaa ,kun sen oikein oivaltaa ;)
Näin ainakin minulla on käynyt :)
Olisiko pitkän liiton salaisuus se, että kumpikin puolisoista viihtyy kotona..? Kotona viihtymisen edellytys on se, että kummallakin on juoksut juostu eli ei ole tarvetta mennä ja tulla koko ajan ja kotona on hyvä ilmapiiri eli saa positiivista huomioimista, ei nalkutusta tai painostusta alvariinsa.
Tottahan toki yhteyttä pitää pitää yllä ja jutella sille puolisolle ja tehdä asioita yhdessä ja ja ja.... tuskin niitä ongelmia monilla olisi jos asiat rullaisi noin hyvin. Mutta ... moni on vaan valinnut puolisonsa väärin. Tai sitten valinnut hänet liian aikaisin ja elämä on muuttanut. Eikä se aina auta että puolisoon tutustuu uudestaan, sillä siinä voi käydä niin, ettei pidä siitä uudesta ihmisistä!
Jos olet onnellinen 10 vuoden jälkeen, niin ole tyytyväinen - ruoki sitä rakkautta ja kuulostele puolisoasi, että hänkin on tyytyväinen. Olette löytäneet oikeat ihmiset puolisoiksenne! Onneksi olkoon!
Jos et ole onnellinen, niin ei se tarkoita sitä, että olet huithapeli, tuomittu olemaan onneton koko loppuelämäsi, jos päätät erota. Ainakaan en suostu uskomaan niin! Syitä epäonnistumiseen on niin monia ja sinä(minä) olet vain yksi tekijä monista.
Itse olen huomannut pitkän liittoni aikana, että valitsin mieheni "isäkseni", koska olin juureton ja perheetön. Hänellä oli vahvat mielipiteet ja iso suku taustalla. Nykyisin tilanne on se, että minullakin on omia mielipiteitäni ja omia menojani. Niistä syntyy jatkuvasti riitaa. Päätä on hakattu seinään kohta viisi vuotta ja nyt alkaa mittani olemaan täysi. Ihan helpolla ei lasten takia olla erottu, mutta rajansa kaikella.
En usko, että kaiken sen itsetutkiskelun jälkeen, mitä olen nämä viisi vuotta harrastanut, sortuisin samaan virheeseen uudessa suhteessa. Kyllä tämä suhde on ollut niin aikansa lapsi, syntynyt ihan erilaisesta elämäntilanteesta ja ihmisestä, kuin mikä nyt olen ja mitä nyt elän.
Ja tuohon itsetutkiskeluun on tarvittu terapeuttia sekä hyviä ystäviä. Kiitos kaikille niille, jotka ovat suostuneet valituksiani kuuntelemaan!