Anoppini on ollut hoitamassa lapsiamme 3 vuoden aikana noin yhden viikon. Oma äitini hoitaa heitä silloin tällöin ehkä 3 päivää kuukaudessa. Hoitoapua emme tarvitse paljon. mieheni kanssa olemme aina yrittäneet järjestää niin, että meidän tarvitsee vaivata mummeja mahdollisimman vähän. Muutenkin hoidamme lapset itse (toinen 5v ja toinen jo eskarilainen). Mitään riitoja meillä anopin eikä äitini kanssa ole.
Nyt tuli tilanne, että joudumme molemmat olemaan töissä niin että olisimme tarvinneet apua lasten hoidossa kesäkuussa 3 päivää. Sitten järjestämme kesäloman niin, että jompi kumpi meistä on kotona lasten kanssa. Mieheni soitti anopille ja kysyi sopisiko hänelle tulla meille noiksi päiviksi. EI KÄY! oli vastaus. No saamme kyllä järjestettyä asian, mutta kyllä jäi vähän askarruttamaan miksi? Syytä anoppi ei sano, vetoaa muihin kiireisiin. Hän tapaa näitä ainoita lapsenlapsiaan tosi harvoin noin kaksi kertaa vuodessa muutaman päivän. Minusta tuntuu pahalle sekä lasten että anopin puolesta. Lapset ovat juuri siinä iässä, että kasvavat nopeasti ja tuntuu että anoppi jää paljosta paitsi kun ei osallistu lasten elämään mitenkään. Anopin oma äiti on aikoinaan hoitanut mieheni eli anoppi ei ole juurikaan osallistunut oman poikansa hoitoon. Mietinkin, että eikö hän osaa olla lasten kanssa tai tunteeko hän olonsa jotenkin vaivautuneeksi jos joutuu olemaan yksin lastemme kanssa???
Nyt tuli tilanne, että joudumme molemmat olemaan töissä niin että olisimme tarvinneet apua lasten hoidossa kesäkuussa 3 päivää. Sitten järjestämme kesäloman niin, että jompi kumpi meistä on kotona lasten kanssa. Mieheni soitti anopille ja kysyi sopisiko hänelle tulla meille noiksi päiviksi. EI KÄY! oli vastaus. No saamme kyllä järjestettyä asian, mutta kyllä jäi vähän askarruttamaan miksi? Syytä anoppi ei sano, vetoaa muihin kiireisiin. Hän tapaa näitä ainoita lapsenlapsiaan tosi harvoin noin kaksi kertaa vuodessa muutaman päivän. Minusta tuntuu pahalle sekä lasten että anopin puolesta. Lapset ovat juuri siinä iässä, että kasvavat nopeasti ja tuntuu että anoppi jää paljosta paitsi kun ei osallistu lasten elämään mitenkään. Anopin oma äiti on aikoinaan hoitanut mieheni eli anoppi ei ole juurikaan osallistunut oman poikansa hoitoon. Mietinkin, että eikö hän osaa olla lasten kanssa tai tunteeko hän olonsa jotenkin vaivautuneeksi jos joutuu olemaan yksin lastemme kanssa???
Vastaukset 44
Vanhimmat
Joskun elämässä on sellaisia asioita joita ei halua tai voi toiselle kertoa, vaikka tietää sen aiheuttavan hämmennystä.
Jospa anoppisi menee lääkäriin, eikä halua kertoa, tai hänellä on ristiriitoja elämässään, sellaisia, joita et ehkä huomaa, ja juuri ne 3 päivää ovat huonossa kohdassa. Tai hänelle tullut jokin huono uutinen juuri silloin kuin kysyit tms
Itse vihoittelin aikoinaan kun anoppi hyvin kitsaasti hoiti lapsia, kun menimme mieheni kanssa ulos.
Syy löyti vuosia myöhemmin, eli appiukko ei pitänyt sopivana, että miniä tuo lapset ja lähtee itse juhlimaan. Anoppi ei vain uskaltanut sanoa syytä.
Ole armollinen.
ajattelimme kyllä, että onkohan hänen miesystävä (erittäin mustasukkainen ja tarvitsee kovasti "hoivaa") kieltänyt tulemasta
tunnen muutaman miehen, jotka ovat hyvin mustiksia naisensa omalle elämälle, haluavat kaiken huomion itse.
se tosin ei johda mihinkää hyvään.
kuullostaa kyllä hyvin kohtuulliselta, mutta jotkut ihmiset yksinkertaisesti eivät ole lastenhoitajatyyppejä. Esimerkkinä minä itse. Äärimmäisessä hätätilanteessa pakottaisin itseni avuksi läheiselleni, mutta kauhulla odottaisin tilannetta. Ja säälisin lapsiparkoja ;)
Jos vielä kuvittelen itseäni lapsenhoitajana, niin mikäli uppoudun esimerkiksi kirjaan tai ristikkoon, voivat muksut siinä tehdä lähes mitä hyvänsä, ja takuulla unohtuvat velliajat sun muut mamman leijuessa aivan muissa sfääreissä. Onneksi tyttäreni tuntee äitinsä :D
En jaksaisi kolmea päivää vilkkaita tarhaikäisiä. En millään! Mitä harvemmin heitä tapaa, sitä vaikeampaa olisi totuttautua heidän rytmiinsä, muistaa syömiset, pisuttamiset, pukemiset, ulosmenot.
Ei, ei kaikilla isovanhemmilla ole siihen voimia.
Nuoret ihmiset eivät sitä ymmärrä, koska ovat joka hetki lasten kanssa. Eivät he sillä tavoin väsy. Varmaan pikkulasten vanhemmilla on jotkut erikoishormoonit, jotka mylläävät heissä niin, että väsy ei iske.
Isovanhemmat ovat jo sen ajan ohittaneita.
olisin ilahtunut jos hän kertoisi ettei jaksa. Nyt me ihmetellään mikä on vikana. ymmärtäisin hyvin mikäli hän sanoisi meille suoraan, että aika on liian pitkä eikä jaksa olla.
Minulla on hieman samanlainen tilanne.
Anoppi ilmoitti jo aivan alkuvaiheessa, ettei hän ole käytettävissä lastenhoitoon, hän kun on omat lapsensa kasvattanut. Tämä kanta on aivan OK. Lasten kasvettua on pulmaksi muodostunut se, etteivät lapset halua olla isoäitinsä luona. Kanssakäyminen on vaikeaa ja yhteisiä asioita ei ole. Pelkät käynnitkin tuottavat tuskaa, pakkohan niitä on kuitenkin tehdä. Nyt sitten on syyllinenkin selvillä, miniähän se laittaa kapuloita rattaisiin ja vierottaa lapsia suvustaan. Hohoijakkaa, että näin.
Oikein hienoa, kun syyllinen on saatu kiinni. Heti käytöskouluun mars. Ja heti miettimään, miten voi mitenkään hyvittää tuon asian lapsilleen.
Lapset voivat aivan hyvin ja "mummojakin" heillä on riittävästi. Laaja suku ja tiivis perheyhteys ovat kantava voima myös lapsille. Anoppi on vain jäänyt yksikseen ja tilanne tulee luultavasti edelleen huonontumaan. Mikäli isoäiti ei ymmärrä sitä, ettei lapsille voi heidän vanhempiaan moittia. Ei, etenkään sellaisille lapsille, jota ei juurikaan tunne. Murrosiässä suhteet lapsiin luultavasti katkeavat kokonaan, vielä nämä pienet voi puolipakolla viedä isoäitiään tapamaan.
Kurjaa on se, että valinnoistaan joutuu lähes poikkeuksetta myös kantamaan vastuun, niin joutuvat myös appivanhemmat.
Joskus tietysti ikäänkuin ylhäältäpäin ehdotetut 3 lastenhoitopäivää eivät sovi. Miksihän odotit anoppisi selittävän syyn?
Minulla on päinvastainen ongelma. En osaa sanoa ei, kun miniät soittavat ja ilmoittavat tarvitsevansa lastenhoitoapua. Tilanne on mennyt parissa vuodessa ihan mahdottomaksi.
Lapsukaiset ovat mukavia, hyvin tullaan toimeen, kun ukkikin on hyvässä kunnossa.
Mutta kyllä tällaiset seitsenkymppiset väsyvät aivan kohtuuttomasti, kun milloin tahansa alle kouluikäiset tarvitsevat hoitoa. Joskus muutamaksi tunniksi per päivä, joskus muutamaksi päiväksi peräkkäin.
Riitoja ei ole tullut ja lasten vanhempien menot ovat ihan asiallisia. Mutta kyllä meillä aika uupuneita ollaan.
Katsoitko korteista vai mikä taikapeili tulevaisuuteen sinulla on.
Olet maalannut tulevaisuutesi oman mielihalusi mukaisesti, aina ei kuitenkaan mene niin. Vaikka kuinka yrität olla täydellinen täydellistä tulevaisuutta et itsellesi pysty luomaan.
Lapsiasi voit manipuloida niin paljon kuin haluat, heistä kehittyy itsenäisesti ajattelevia henkilöitä kaikesta huolimatta. Lapsena he eivät uskalla sinun mielipiteitäsi kyseenalaistaa, mutta heti murrosiässä, tekevät he mitä lystäävät. Se että kuuluukuuko siihen elämään isovanhemmat, ei kole sinun päätettävissä.
Hieno asia, kuitenkin että anoppi on noin kovin sinun mielessäsi, ja omatuntosi puhuttelee. Muutoinhan et olisi anoppipalstalla. .
En ole viestiketjun aloittaja.
Minä olin aikoinaan varsin hyvin selvillä, ettei anopille lastenhoto sovi. Ei milloinkaan, hän ei sitä hallunut tehdä. Järjestimme lastenhoidon siten, että tämä asia tuli huomioitua aina. Anoppini ei ilmeisesti kokenut osaavansa olla lasten kanssa, tai syynä saattoi olla se, että minä olen varsin määrätietoinen, olen sitä myös lasten kasvatuksessa. Meidän lapsillamme oli toki halukkaita hoitajia aivan riittävästi, jopa välillä liikaakin. Enot etenkin ovat varsin usein tarjoutumassa lastenvahdeiksi.
Hankalalta vaikuttaa myös teidän tilanteenne. On aivan selvää, ettei hoitovastuu voi olla kohtuuton. Ehkä uupumisesta voisi keskustella? Lasten vanhemmat usein ajattelevat ainoastaan ilahduttavansa isovanhempia, antamalla heille hoitovastuuta. Vaihtoehtoja voi olla muitakin, kuin isovanhempien uuvuttaminen, niitä ei vain haluta pohtia, koska isovanhemmat nähdään ainoana vaihtoehtona.
Vastaus: Joskus tietysti ikäänkuin ylhäältäpäin ehdotetut 3 lastenhoitopäivää eivät sovi. Miksihän odotit anoppisi selittävän syyn?
No siksi, että olemme tarvinneet hänen apua todella vähän enkä olisi odottanut että 3 päivää olisi ollut liikaa näihin vuosiin. Itse olisin kertonut syyn ja näin olisin toivonut hänenkin tekevän. Tilanne jäi jotenkin meitä ihmetyttämään. Ei hän syytä kertonut eikä sillä niin väliä. Asia on hoidettu ja toinen mummi tulee ilomielin hoitamaan.
Lapset eivät ole tyhmiä, mikäli heidän kokemuksensa on se, että äiti käyttää lähes kaikki kuviteltavissa olevat keinot, jotta heidät saataisiin isoäidin luokse. Kun anoppi samalla kertoo, että miniä yrittää estää lapsia tapaamasta häntä, lapset hämmentyvät. Ei tarvita kummallisia ennustajan lahjoja, jotta ymmärtää, etteivät lapset kovinkaan pitkään vierailuja tule tekemään, eivät tekisi niitä nykyisinkään, mikäli siihen ei pientä pakkoa käytettäisi.
Anopista minulla ei muuten ole mitään pahaa sanomista, hän on ihmisenä ihan OK. Omien valintojensa seuraksia, hän ei näköjään pysty hahmottamaan.
Ei tämä anopin ja lasten välinen aika ole minulta pois. Ehkä olen niin itsekäs kun ajattelen myös lapsiani ja haluaisin että he oppivat tuntemaan myös toisen mummin.Usein kyselevät, että milloin mummi tulee. Selitä sitä sitten heille, mieheni on tosi vaivautunut. Anoppini myös on ihan mukava ihminen ja meillä on välit kunnossa.
Tästä 3 päivän hoidosta juttelimme ensimmäisen kerran noin kuukausi sitten ja silloin hän oli ilomielin tulossa. Nyt kun tiesimme tarkan ajan hänelle ei käy, en tiedä miksi.
Niin miäkin ajattelen, lasten ja isovanhempien välillä olevat suhteet, ovat ainoastaa perhettä rikastuttava asia. Lapset ovat varsin avoimia ja valmiita vastaanottamaan myös isovanhemmat, se ei ole keneltäkään pois. Mikäli luonnollista suhdetta ei sallita syntyvän, niin ongelmia luonnollisestikin seuraa.
Lapset eivät isoaitiään kovinkaan monta kertaa odota turhaan. Ihmissuhdetarpeen täyttävät silloin toiset. Ikävää on se, jos ymmärrys ei riitä siihen oivallukseen, mistä kaikki johtuikaan. Lapsia ei voi panna hyllylle odottamaan parempia aikoja, heidän aikansa on aina nyt.
Jep, minäkin olen miettinyt syitä, en ole keksinyt. En ole myöskään saanut kysymyksiini vastauksia.
Nuorena anoppina ja mummona minä haluaisin hoitaa lapsenlapsiani, mutta minun ei anneta sitä tehdä. Miniäni haluaa maksullisen hoitajan aina kun sitä hoitoa tarvitsee ja vaikka asun vieressä, minulle on asetettu tiukat aikataulut ja määräajat milloin saan käydä lasten luona ja mitä heidän kanssa tehdä.
Syntyykö hyvä suhde lasten ja isovanhempien välille vain silloin, jos nämä isovanhemmat HOITAVAT lapsia?
Täältä kun lukee näitä miniöitten kirjoituksia, melkein kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että mummojen ja pappojen on otetava lapset luokseen hoitoon juuri sen takia, että sitten myöhemmin yhteydet myös säilyvät ja lapset muistavat isovanhempiansa, kun nämä ovat vanhoja ja sairaita. Ja jos papat ja mummot eivät hoida näitä lapsia, niin sitten KÄRSIVÄT omista valinnoistaan.
Minä en tätä ymmärrä. En koskaan lapsena ollut isovanhemmillani hoidossa, eivätkä nämä tullet meille minua hoitamaan. Toiset isovanhemmat asuivat hyvin kaukana, kävimme heidän luonaan kerran kesässä. Toiset asuivat lähempänä, ja heillä vietimme yleensä joulut ja pääsiäispyhät, koko perhe. Muutenkin kävimme paljon mummolassa, mutta aina oli äiti ja isä mukana.
Kumpiinkin isovanhempiini minulla oli hyvät suhteet. Se kaukana asuva mummoni lähetteli minulle kauniita kirjeitä ja siellä käydessämme hän aina leipoi minulle pullapoikia. Hoitovastuuta oli ehkä sen verran, että muistan käyneeni siellä mummon kanssa yhdessä saunassa.
Ei kaikilla isovanhemmilla ole edes mahdollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan, syitä voi olla vaikka mitä. Esim. sisareni anoppi on pyörätuolissa, onko hän nyt sitten tuomittu olemaan loppuikänsä niin, ettei välejä lapsenlapsiin ole ollenkaan? Kun ei kerran ole pystynyt niitä hoitamaan silloin, kun nämä olivat pieniä?
Teillä, hyvät nuoret miniät, on hieman - sanoisinko - erikoiset kuvitelmat elämästä. Noiden kuvitelmien perusteella teidän lapsenne tulevat tulevaisuudessa muistamaan ja rakastamaan ja kunnioittamaan eniten perhepäivähoitajiaan ja beibisittereitään ja näitä he tulevat sitten myös hoitamaan, kun nämä tulevat vanhoiksi.
Kyllä lasten ja isovanhempien suhteet voivat muodostua hyviksi ja tärkeiksi, vaikkei mitään lastenhoitamisia siihen kuuluisikaan. Yhteyksiä voidaan pitää muullakin tavoin ja niitä pitääkin pitää. Jos isovanhemmat eivät ihan pikkulasten kanssa osaa enää olla, suhde voi muodostua hyväksi lapsen ollessa vähän vanhempi. Jopa aikuisiällä voi "löytää" isovanhempansa. Nämä asiat eivät mene minkään selkeän ja tarkan kaavan mukaan.
Mikähän osuus kirjoituksessani, on ollut vaikea ymmärtää? Kerroin olemassa olevan tosiasian, se etteivät lapseni halua lähteä isoäitiään tapamaan. Kohtaamiset vaativat järjestelyjä ja lpaseni eivät viihdy kyläilyreisuilla. Lapset eivät myöskään odota isoäitinsä käyntejä meille. Tämä kaikki siitä huolimatta, että isoäiti on aivan miellytävä ihminen. Hän ei vain osaa olla luontevasti lastenlastensa kanssa, koska mitään hyvää suhdetta ei ole päässyt syntymään. Lapsillani on toiset isovanhemmat ja myös tätejä, enoja ja myös minun isovanhempani, joiden kanssa kanssakäyminen luonnistuu hyvinkin. Erona on nähdäkseni, ainoastaan lapsiin käytetty aika ja myös se, että lapsiin on rauhassa tutustuttu.
Minä toivon vilpittömästi sitä, että lapseni oppisivat pitämään myös isoäidistään, hän on ihmisenä viehättävä ja välittää lapsistani, lapsenlapset ovat hänelle ainoat. Luontevaa suhdetta ei vain ota syntyäkseen. Minua toisaalta harmittaa se, että minusta ollaan leipomasta, tähän tilanteeseen syyllistä. Käyttännön ollessa sen, että ainoastaan minä näen tärkeäksi ylläpitää lasten ja isovanhemman suhteita yllä. Vastaantulo anopin puolelta on passiivista, koska lasten täytyisi ilmeisesti ilman muuta arvostaa häntä ja jopa välittää. Ilmeisesti ajatuksena on jonkin mystisien sukurakkauden käsite. Asia ei vain näin ole.
On vaikeaa tietää, kuinka ennen vanhaan suhteet isovanhempiin syntyivät ja pysyivät yllä, jos tapaamiset rajoittuivat ainoastaan kyläilyihin. Ehkä asenneilmasto oli erilainen, kunnioittamaan vanhempia vaadittiin ja arvostus lankesi luonnostaan. Nykyisin lapsia ei voi vaatia kunnioittamaan vanhempiaan siten, koska kasvatusmenetelmät ovat muuttuneet niin oleellisesti. Lasten omaan harkinta kykyyn luotetaan enemmän. Suuntaus on oikea.
ikäihmisinä kasvatuksenne tuloksista.
Kun suunta on kerran mielestäsi oikea, on vanhusten kunnioitus, sitten sinun ollessa vanhuusiässä sitä, että jos vanhus ei pärjää itsekseen hänet nukutetaan pois.
Kiva vanhuus tulossa nyky nuorille-naisille ja miehillekin, jos elävät vanhoiksi.
Luultavasti todella pystymme nauttimaan kasvatuksemme tuloksista. Itsevarmat, älykkäät lapset, joiden arvostus ei ole ostettavissa, ovat kasvatuksen kauniita hedelmiä.
Vanhuksia on käsittääkseni vaadittu kunnioittamaan menneisyydessä paljonkin, tuloksena on ollut tämä katasrofaalinen vanhusten heitteillejättö. Tähän tilanteeseen ei meidän sukupolvemme ole syyllinen. Häpeän kantavat muut. Me nuoret perheet yritämme vuorostaan tulevaisuudessa, huonompia eivät tulokset, edes vanhuksien kohtelussa/hoidossa, voi olla.
Vanha sanalasku: "Sitä niittää, mitä kylvää", pitää edelleenkin paikkansa.
Katsoit taas niitä korttejasi!
Tähänkään ei kortteja tarvita.
Asenneilmaston muutos on jo nyt näkyvissä. Äänestyskäyttäytyminen on muutoksen tilassa, merkkejä näkyy jo nyt. Arvomaailmasta käydään keskusteluja ja taloudelliset arvot eivät ole enää niin tärkeitä, näin on etenkin nuorten ajattelussa.
Yhteiskunnallisten arvojen priorisoiminen ihmisläheisempään malliin on jo tapahtumassa. Mikäli saadaan nämä pönöttävät, omia etujaan pääosin ajavat, päättäjät poistumaan, niin muutos on selvä. Nykyisiä päättäjiä ovat äänestäneet lähinnä vanhemmat ikäluokat, nämä ihmiset ovat vastanneet heidän ihmiskäsitykseensä. Tulokset ovat olleet, etenkin vanhustenhoidossa, kauheat.
Minä en tunne henkilökohtaisesti yhtäkään vanhusta, jonka hoito on kauheaa. Ja jos minä yhdenkin tuntisin, menisin toki heti auttamaan.
Käväsepä läheisen terveyskeskuksen vuodeosastolla, tai sitten vanhusten hoitolaitoksissa. Kipase toki auttamaan, siellä tarvitaan todella auttavia käsiä. Hoitajapulan olessa tätä luokkaa ja kun määrärahoja edelleen pihistellään, niin tulokset ovat kaikkien nähtävillä.
Mikäli et ole tietoinen vanhustenhoidon tilasta ja jopa suoranaisista heitteillejätöistä, niin ihmettelen. Lähinnä ongelmasi taitaa olla se, ettet seuraa lainkaan tiedotusvälineitä.
Myötätuntoon ei tarvita henkilökohtaista tuntemista, empatiaa voi opetella muutenkin.
Jokainen hoitaa asiansa oman eettisen näkemyksensä mukaan. Minä hoidan omat vanhukseni oman eettisen näkemykseni mukaisesti.
Ja vanhustenhoitoon en voi omaa työtäni vaihtaa. Työni on jo toisten ihmisten hoitamista ja pystyn hoitamaan vain yhden työn. Vanhuksiani auttelen vapaaehtoiseti ja täydestä sydämestäni.
Mikäli ihmisten eettinen näkemys on laajemminkin, samanlainen kuten sinulla on, niin ei sitten ihmetellä. Hoidetaan vain omat läheiset ja viis muista, taivasteluun ei kovinkaan suurta empatian kykyä tarvita.
En todellakaan ole sitä mieltä, että sinun olisi syytä vaihtaa työpaikkaasi. Perään ainoastaan vastuullista yhteiskunnallisten asioiden hoitoa. Päättäjien painostusta ja tarpeiden uudelleen priorisointia, tähän luulisi jokaisen pystyvän. Nykytilan hyväksyminen tälläisena on välinpitämättömyyttä. Pelkästään omien läheisten auttelu on arvostettavaa, mutta se ei oikeasti riitä. Ihmisistä on laajemminkin pidettävä huolta, se on eettisesti oikein. Kunnioituksen hokeminen ei riitä.
Varmuuden vuoksi on sanottava, etten minäkään työskentele vanhusten parissa, eikä kukaan läheisistäni vielä näitä palveluja ole tarvinnut. Kuitenkin, ongelmat ovat osalle ihmisistä hyvinkin todellisia.
Toistan uudelleen, minä hoidan työkseni ihmisiä, enenpään en kykene. Työlläni on yhteiskunnallisia vaikutuksia. Vapaa-aikani hoitelen omien vanhusteni auttamisia ja läheisteni lapsia tarvittaessa.
"Vanhuksia on käsittääkseni vaadittu kunnioittamaan menneisyydessä paljonkin....", sanot, ja toteat, että siitä on seurauksena heitteillejättö.
On kyllä tosi outo seuraus. Nykyvanhuksia on vaadittu kunnioittamaan omia vanhempiaan, esivaltaa ja työnantajia.
Nyt heidät hylätään siitä syystä, eikä tämä sukupolvi ole siihen syyllinen. Ketkä ihmeen "muut" siitä häpeän kantavat? Vanhusten esipolvet ovat jo haudassa. Sielläkö he häpeävät?
Onko mielestäsi vanhusten ja nykyaikuisten välissä ikäpolvi, joka ei suoriudu tehtävistään vanhustyössä?
Selvennä nyt vähän, kenen tässä pitäisi ryhdistäytyä? Anoppien?
Älä käytä sananlaskuja, jos et ymmärrä niiden merkitystä.
Itse tunnut huomaavan kuitenkin, että vanhusten kohtelu ja hoito ei voi enää tästä huonontua, kun te nuoret sitten tulevaisuudessa hoidatte omat vanhuksenne. Tässä asiassa on siis suunta vain ylöspäin.
Aivan niin, seuraus on outo ja ketoo lähinnä tekopyhyydestä. Nykyvanhuksia on vaadittu kunnioittamaan monia asioita ja siihen se on jäänytkin, ainoastaan puheiden tasolle.
Olet ilmeisesti tavattoman nuori, muuten on vaikeaa ymmärtää, kuinka täydellisen tietämätön olet poliittisesta päätöksenteosta. Demokratiassa jokaisella täysi-ikäisellä on yksi ääni ja ihmisillä on myäs äänestämisen lisäksi mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen. Mikäli väestöpyrämidi on näin vinoutunut, kuin nyt on Suomessa, vahhemmilla ikäluokilla on suhteettoman suuri valta. Minun ikäluokkani joka on syntynyt -70 luvun loppupuolella, voi ryhmänä vaikuttaa varsin vähän. Vanhustehoidon ratkaisut ollaan tehty jo aikoja sitten, vinoutunut arvomaailma on ollut vallinnut jo kauan. Tuloksena on se, että hoitajia ei vanhuksille ole, hoitopaikkoja ei ole myöskään, avohoito ei toimi, hoito on huonoa ja säästämistä tapahtuu ihmisten kannalta välttämättömissä asioissa mm. ruuassa, vaipoissa, tms.. Kertooko tämä asiantila ihmisten kunnioituksesta.
Ryhtiliikettä tarvitaan nimenomaan vanhemmissa ikäluokissa, heissä jotka yhteiskunnassa päätösvaltaa muutenkin käyttävät. Riippumatta siitä ovatko he anoppeja vai eivät.
Kannanottoja kannattaa välttää silloin, jos tiedontaso on noinkin matala ja luetun ymmärtäminenkin on näköjään hankalaa.
mummi otti rahaa lastenlasten hoidosta...
että sellasta;)
Minäkin tunnen useita mummoja, jotka saavat palkkaa lastenlastensa hoidosta. Pidän sitä oivallisena ja mukavana tapana, jota arvostan suuresti.
Äidit ovat työelämässä ja KELA avustaa vanhempia mummin palkassa. Yksivuotias ei mielestäni missään tapauksessa sovi päiväkotiin, eikä edes perhepäivähoitajalle.
Tuntemani mummit hoitavat lapsenlapsensa kolmivuotiaaksi asti, ja sitten vasta lapsi aloittaa päiväkodissa. Hoito tapahtuu lapsen omassa kodissa ja mikä sen ihanampaa, ettei äidin tarvitse herätää lastaan yöunilta, kun mummi hiippailee aamulla hoitajaksi.
Puhumattakaan kuinka ihana, kun äiti saa luoda uraputkeansa.
Aivan ihana systeemi.
Minäkin tunnen tuollaisia ja olisin valmis maksamaan siitä, että saisin itsekkin olla tuollainen mummi ja apuna nuorelleparille.
Minun äitini hoiti useita lapsenlapsiaan siihen saakka että läksivät kouluun. Vanhemmat saivat olla rauhassa työelämässä eikä tarvinnut huolehtia onko lapsilla kaikki hyvin.
Kun hoitaja rakastaa lasta, hän tekee lapsen olon turvalliseksi ja sitä ei saada missään vieraassa hoitopaikassa.
Lapselle ja vanhemmille on todella suuri etu ja helpotus se, että lasta ei tarvitse roudata aamuaikaisella jonnekkin vieraaseen paikkaan hoitoon. Ja sekin siinä on, että vaikka lapsi on joskus sairas, hoitaja ei vaihdu vaan mummu on vierellä edelleen.
Ymmärtäisivätpä kaikki vanhemmat tuon.
Samaa minäkin ihmettelen, miksi tuota käytetään todella harvoin. Samaanaikaisesti selvitetään, että vanhempia ei isovanhemmat auta.
Nyt olen alkanut ajattelemaan, että se on sellainen jokin salaisuuksien varjeleminen. Siellä kodissa on jo niitä ongelmia, ja salaisuuksia yritetään kaikin keinoin pitää piilossa. Ja piilotettuna ne yleensä vain saavat rauhassa kasvaa. Vertaa, salatut elämät.
Toinen on se täydellisyyteen pyrkiminen, ja siksi halutaan salata asioitansa kodissaan, koska häpeä on niin suuri, kun ei ollakaan täydellisiä. Vertaa täydelliset naiset.
Ja nämä kaksi ilmiötä ruokkivat sitä yksityisyyden ja salaisuuksien ympäröivää naista.
Mahtaa se olla raskasta kantaa sisällään salaisuuksia, joita pitää varjella, niin paljon että kaikki mamman ilmeet, huokaisut ja eleetkin yritetään vahtia. Joko se mamma nyt alkaa aavistaa, jokohan se nyt pian arvaa yms....
Tutkaillessani lähisukua ja lähipiiriä, miniää ja anoppia ja lastenhoitojärjestelyjä löytyy joka lähtöön - jopa samassa perheessä sisarusten jälkikasvun suhteen.
Tiedä sitten aina, kummasta vanhemmasta asia on pääsääntöisesti kiinni - anopin omasta lapsesta vaiko miniästä/vävystä. Siis näissä tapauksissa, kun mummoa käytetään ilmaisena lapsenvahtina alituiseen kokopäiväisesti.
Oma anoppini tarjoutuu enintään kerran vuodessa tai joka toinen vuosi lapsenvahdiksi ... eli emme tarvitsisi mutta hänellä sattuu aina samaan aikaan olemaan jokin pakottava syy päästä kotoaan pois (putkiremontti, sisämaalaus tms.). Pari kertaa olemme siihen helppoon menty, ja juttu onkin sitten niin, että saamme kaitsea anoppia (kuljetus vieraassa kaupungissa, matkojen maksaminen, ohjelman järjestäminen, kuunteluoppilaana oleminen jne.). Yksinään hän ei lasten kanssa jää eikä myöskään tekemistä itselleen keksi ilman meitä. Lapset on päivät tarhassa. Viikonloppuna hoidamme lapset tavalliseen tapaan itse passaten sivussa "lastenvahtia" ja kuunnellen kasvatusohjeita lähtien siitä, kuinka lapsen tukka kammataan, kummasta rinnasta imetys on aloitettava jne. Ei niin pientä tai yksinkertaista asiaa ole, jossa miniä ei saa ohjeistusta.
Ei kai hän tarkoita mitään pahaa, hänellä on vain tapa neuvoa neuvomasta päästyään ja jankata asioita loputtomiin. Kun terrieri, joka ei luovuta. Jos on päättänyt, että sininen on punaista, niin periaatteesta jankkaa oman käsityksensä läpi - vastapuolet luovuttaa. Väsyneenä ei aina jaksaisi vain kuunnella ja hymyillä ja niellä ... tekisi mieli sanoa välillä, että miksi tuokin piti sanoa ääneen?
Sinänsä minulle sama, kun on itse lapset hankkinut niin turha sitä hoitovastuuta toiselle sysätä. Vuosien saatossa on oppinut hoitamaan lapset ja työt rinnakkain ilman apua kiitos mahtavan puolison. Pikkaisen nyt omaatuntoa kaihertaa, kun sanoimme anopille "ei kiitos". Mutta ajattelin olla itsekäs, juuri tähän tilanteeseen ei lisätöitä kaipaa.
edelleen peräänkuulutan alkuperäistä kysymystäni?
Vanhustenhuollosta yleensä. Työskentelen itse vanhustenhuollossa ja mielestäni siellä on hyvä hoito, mikäli resurssit antavat myötä. Kaikkea ei tietenkään ehdi tehdä mitä toivoisi voivansa.
Se mikä siellä on kovasti henkilökuntaa askarruttanut on, että kun tämä mummo tai pappa saadaan laitokseen hänet usein totaalisesti hylätään sinne. Omat lapset käyvät erittäin harvoin ja lapsenlapset vain jouluna ja äitienpäivänä (silloinkin pitkin hampain 5 min)
Toki poikkeuksia on mutta harvoin.
On hyvin ikävää, jos ette osaa hoitaa työtänne, vaan pyydätte jo neuvoja maallikoilta, kuten lastensuojelutyössäkin on alettu tekemään.
Mutta okei, annan vihjeen. Miten olisi omaisille tuollainen kirje, tekstiviesti, sähköpostiviesti, kotikäynti keskustelu yms.
Kirje voisi alkaa näin. Olemme huolissamme vanhuksistamme resussipulamme takia. Nyt on käynnistety projekti, nimeltään omaiset mukaan. Pojektissamme olemme suunnitelleet ..... Lähettäkää meille kyseisessä kirjeessä milloin voitte osallistua vanhuksenne virkistyttämiseen....Ruksatkaa ma.ti.ke to pe, la,su....Valitkaa sopiva kelloaika.....
jne.
Yritä käyttää mielikuvitusta.
eiköhän siellä ole jo kaikki yritetty ja TODELLA ammattitaitoista väkeä toisin kuin huomaan sinun olevan
Pandis pyysi neuvoa anoppipalstalla ja minä anoppi yritin neuvoa. Mitä pahaa siinä on?
Harmi että ideani on huono. Mutta tästähän on helppo nyt sitten huonosta ideasta pistää paremmaksi.
Sori.
Uutisissa oikein vedotaan eläkeläisiä apuun sosiaali ja terveydenhoitoalantöitä tekemään.
Mutta ei maallikkokaan kiitosta saanut vaikka olisi ollut varteen otettava idea. Kaikki pitäisi vaan mammojen tehdä heidän puolestaan ja sitten taas haukutaan että ei kelpaakkaan.
En löydä elkup. kysymyksestäsi vanhustenhoitoa.
Loppujen lopuksi en oikeastaan löydä mitään kysymystä.
Mielestäni murehdit, kun anoppi ei tullut, ja pelkäät lasten vieraantuvan hänestä.
Ennakoitko joten tulevaa, jolloin anoppi on vanhustenhoitolassa vaipoissa, eikä kukaan mene katsomaan?
Kyllä kai lapset ja lapsenlapset osaavat käydä vanhuksiaan tapaamassa, vaikka tämä ei olisikaan hoitanut heitä pieninä? Jos on sukurakas, tietää vanhusten olevan yksin vailla seuraa, niin kai sitä silloin mennään, kun on tilaisuus. Jo oman omantunnon piinaamana.
Toisaalta, jos vanhus on itse tympeä, ei ole helppo mennä moitittavaksi tai ivailtavaksi. Okoonkin, että vanhuksella olisi jokin dementia tms. joka tekee äreäksi.
Moni sukulainen tuntee tulleensa vain häiritsemään vanhuksen arkea. Silloin ei kovin mielellään mene toista kertaa. Kannattaisikin aina keskustella myös hoitohenkilökunnan kanssa.
Sukuloiminen ei välttämättä ole mieluista missään iässä.
Anoppini on ollut hoitamassa lapsiamme 3 vuoden aikana noin yhden viikon. Oma äitini hoitaa heitä silloin tällöin ehkä 3 päivää kuukaudessa. Hoitoapua emme tarvitse paljon. mieheni kanssa olemme aina yrittäneet järjestää niin, että meidän tarvitsee vaivata mummeja mahdollisimman vähän. Muutenkin hoidamme lapset itse (toinen 5v ja toinen jo eskarilainen). Mitään riitoja meillä anopin eikä äitini kanssa ole.
Nyt tuli tilanne, että joudumme molemmat olemaan töissä niin että olisimme tarvinneet apua lasten hoidossa kesäkuussa 3 päivää. Sitten järjestämme kesäloman niin, että jompi kumpi meistä on kotona lasten kanssa. Mieheni soitti anopille ja kysyi sopisiko hänelle tulla meille noiksi päiviksi. EI KÄY! oli vastaus. No saamme kyllä järjestettyä asian, mutta kyllä jäi vähän askarruttamaan miksi? Syytä anoppi ei sano, vetoaa muihin kiireisiin. Hän tapaa näitä ainoita lapsenlapsiaan tosi harvoin noin kaksi kertaa vuodessa muutaman päivän. Minusta tuntuu pahalle sekä lasten että anopin puolesta. Lapset ovat juuri siinä iässä, että kasvavat nopeasti ja tuntuu että anoppi jää paljosta paitsi kun ei osallistu lasten elämään mitenkään. Anopin oma äiti on aikoinaan hoitanut mieheni eli anoppi ei ole juurikaan osallistunut oman poikansa hoitoon. Mietinkin, että eikö hän osaa olla lasten kanssa tai tunteeko hän olonsa jotenkin vaivautuneeksi jos joutuu olemaan yksin lastemme kanssa???
nyt alkaisi lapsia hoitamaan, kun ei ole ennenkään sitä tehnyt.
Hyvä, kun sinulla on tuo varmatieto, ettei anopin suhteen ole sinun vuoksesi mikään muutunut.
Tieto on aina tarpeen.
Voi anopilla olla dementia alullaan, eikä muista itse enää, ettei omia lapsiaan ole hoitanut.
Miniät ovat muistin Kultaus ja elämäntiedon Lähde.
Monet isovanhemmat on tänä päivänä vielä vankasti työelämässä siinä vaiheessa, kun lapsenlapset on pieniä, joten tarvitsisivat hekin sitä vapaata ja lomaa ihan itseään varten. Tunnen erään isoäidin, joka teki raskasta työtä tehtaassa joka päivä, kotona oli sairastava mies, ja joka perjantai kun viimein tuli kotiin töistä, oli lapsenlapsi jo pihassa odottamassa mummoa. Tämä lapsi oli vielä sellainen erityislapsi, jolla oli joku adhd tai joku muu erityistä vilkkautta aiheuttava juttu, joten olihan se mukavaa vanhemmista saada rauhassa levätä aina viikonloput. Kukaan ei kysynyt, miltä mummosta tuntui, mummonhan täytyi pelkällä lapsirakkauden voimalla jaksaa.
Nyt tämä ihminen on eläkkeellä ja hyvin sairas. Ei tämä lapsenlapsi ainakaan mummoaan hoida eikä käy edes katsomassa, eikä vanhemmatkaan pahemmin tunnu välittävän. Tämähän oli vain yksi tapaus, mutta muistakaa nyt hyvät pienten lasten vanhemmat, että nämä apet ja anopit ovat paljon vanhempia ihmisiä kuin te, ja heidän jaksamisellaan on jo rajansa. Työelämäkin vie voimia vanhemmalta ihmiseltä enemmän kuin nuorelta.