Saamme pian miehen kanssa ensimmäisen lapsemme. Sen tarkemmitta historioitta sanon vaan, että koko suhteemme ajan (5 v ) on ollut ongelmia sen kanssa, että anoppi "osallistuu" liian innokkaasti kaikkeen. Ja tilanne sama, ennen tapaamistamme.
Nyt (taas) raskauden aikana on ollut muutama juttu, jotka kovin häiritsee minua. Anoppi on puhunut, miten hänestä tulee nyt iso_äiti_, siis paino sanalla äiti, ja korostanut, miten se on niin vastuullinen tehtävä. Tavallaan ei mitään ihmeellistä siinä; onhan hän isoäiti ja vastuullistahan se on. Mutta tapa jolla hän sen sanoo... Ymmärrän myös sen, että olen nyt herkillä ko asioissa ihan jo hormonaalisestikin. Ja saatan reagoida liian "tarkasti" sanomisiin ja tekemisiin. Silti tämän historiamme valossa minua häiritsee se, että hän tunkee itseään minun äidinreviirilleni.
Nyt (taas) raskauden aikana on ollut muutama juttu, jotka kovin häiritsee minua. Anoppi on puhunut, miten hänestä tulee nyt iso_äiti_, siis paino sanalla äiti, ja korostanut, miten se on niin vastuullinen tehtävä. Tavallaan ei mitään ihmeellistä siinä; onhan hän isoäiti ja vastuullistahan se on. Mutta tapa jolla hän sen sanoo... Ymmärrän myös sen, että olen nyt herkillä ko asioissa ihan jo hormonaalisestikin. Ja saatan reagoida liian "tarkasti" sanomisiin ja tekemisiin. Silti tämän historiamme valossa minua häiritsee se, että hän tunkee itseään minun äidinreviirilleni.
Vastaukset 41
Vanhimmat
valmis jakamaan tuota onneasi kenenkään kanssa. Vähiten tietysti anopin.
Mutta joskus kun tulet siihen muumoikään ja saat omia lapsenlapsia, sinä tulet ymmärtämään tätä anoppiasi täysin.
Meidän on niin helppo arvostella toisten tekemisiä ja sanomisia ja tunteita kun emme ole kokeneet vastaavaa itse.
Anoppina ja mummuna voin sanoa, että elämässä ei ole mitään niin sykähdyttävä ja lämpimien tunteiden nostattajaa kuin lapsenlapsi.
Se on parasta mitä nainen voi kokea, tulla isoäidiksi.
lässyn lässyä joudut kestämään!! Otan osaa...t. saman kokenut
että sinusta ei tule KOSKAAN isoäitiä.
Olen jo!
anoppini olisi tuon ymmärtänyt! Lapsenlapselle ei lliennyt yhtä ainoaa positiivista kommenttia, ei ennen syntymää eikä sen jälkeen. Ei se kaikkia sykähdytä.
Ei niin että ripustaudutaan kuin hukkuvaan laivaan lapsiensa perheisiin! Ja kuvitellaan vievänsä isän ja äidinkin rooli lapsenlapselta.
Ensin nainen sanoo että on parasta tulla äidiksi ja sitten vielä parasta isoäidiksikin. Eikö muuta naiseutta ole kuin aina vaan äitinä toimiminen? Jääkö rooli päälle jotenkin ettei muuta elämää ole kuin jonain "äitinä" toimiminen lopun ikäänsä? Vois vähän katsoo peiliin tutkien eikö mikään muu asia voisi onnee tuoda kuin aina vaan jonain emona toimiminen? Tuo tarkoittanee sitä että mennään röyhkeesti pojan ja miniän perheeseen ottaen äidin rooli itselleen mitätöiden miniä ulkopuolelle kokonaan. Katsotaan että poika ei voi sanoo vastaan kun pitää sääliä vanhentunutta äiti ressua joka koittaa vielä pätee siellä kun muuallakaan ei mahkuja enään ole. Miniät koittaa olla kilttejä ja ymmärtäväisiä kunnes mitään ei ole enään tehtävissä, miehen äiti on heidän paikkansa vienyt kokonaan ja saanut sen mitä ovat halunneetkin.
Kumma kun et sano että paras kokemus on omien lapsien saaminen vaan naisen parhaimmaksi kokemukseksi luokittelet lapsenlapset?
Empä nyt tiedä tuosta. Jos oikein tarkkaan luet ap viestin, niin sanon siinä kyllä, että tavallaan ok juttuja ja ymmärrän ehkä reagoivani herkästi hormoonimyrskyssä. Ja sanon siinä myös, että _historiamme huomioon ottaen_ silti vistottaa ne puheet. Eli lukutaitoisena se tulisi ymmärtää niin, että pohjaten tähänastisiin kokemuksiini joitakin rajanveto-ongelmia voi olla tiedossa. Kun niitä on jo ollut runsaaasti. Ja niistä joudutaan keskustelemaan aika ajoin.
Haluan ilman muuta, että isovanhemmat saavat hyvät suhteet lapseen. En kuitenkaan jaksaisi sitä, jos rajanvetokeskustelua joudutaan käymään jatkuvasti ja anoppi sivuuttaa roolini äitinä ja mieheni roolin lapsen isänä.
minusta tuli mummo. Luulinkin ettei mikään voita äidiksi tuloa mutta näemmä olin väärässä.
Sen voin vakuuttaa, että mummoilla ei ole edes halua ottaa sitä äidin roolia, sen annamme miniämme nautittavaksi ilomielin. Ja poikammekin saavat olla rauhassa lellittelyltä kun kaiken huomiomme kohdistamme lapsenlapsiimme.
Kumpa miniät antasivat meille ilon olla mummoina, mutta kovin kovin paljon siihen rajoituksia lyödään ja ohjeistetaan.
Hih, vai "vanhentunut äitiressu"!
Millaisessa maailmassa osa teistä elää? Minun työpaikallani on paljon naisia, jotka tekevät pitkää työpäivää edelleen täydellä höyryllä, kuten ovat tehneet jo 25 - 30 vuotta.
Ja usealla on montakin lastenlasta.
Emme mitään ressukoita ole, meillä on oma elämä, johon kuuluu MYÖS mummous. Mutta kyllä me matkustelemme maailmalla loma-aikoinamme, harrastamme liikuntaa, käymme teattereissa ja luemme muutakin kuin lehtiä.
Emme me ripustaudu enää kehenkään, kun olemme päässeet viimeisestä lapsestamme eroon.
Tämähän on realismia suurella osalla meistä anoppi-ikäisistä.
Takahikiälläkö te miniät asutte? Ja ette siis käy töissä vai?
Eiköhän parasta mitä nainen voi kokea on ne ilot siinä omassa suhteessa? Eikä elää ja odottaa elävänsä lapsenlapsien kautta? Ei isoäitiys voi olla parasta, mitä elämällä on naiselle tarjota. Odottaa, että lapsensa menee naimisiin, ja että tämä hankkii lapsen, ja sitten vasta nyt jo isoäiti pääsee nauttimaan elämästä?
suurin osa ongelmista poistuisi, jos ihmiset vain keskittyisivät omaan elämänsä rakenteluun, eikä tulevan odotteluun. Haaveet ja todellisuus, ajatukset ja miten asiat oikeasti ovat, eivät aina kohtaa. Parasta nainen elämässä on tunnustaa tosiasiat, että hän elää omaa elämäänsä miehensä kanssa, ja lapsenlapset ovat ihana lisä, muttei parasta naisen elämässä.
Ne lapset ovat parasta niille, jotka ovat ne synnyttäneet ja tulevat kasvattamaan ne, ja valitettavasti isoäiti ei ole vastuussa näistä tehtävistä, eikä voi myöskään omia lapsenlapsiaan.
voin toki sallia sinulle tuon mielipiteesi, se on sinun näkemyksesi elämästä. Epäilen vain oletkohan itse kokenut tuota isoäitiyttä.
Minulla on pitkä elämä takana, siihen mahtuu kaikenlaista ja monenlaisia ihmissuhteita. Parisuhteeni on mitä parhain, kokemuksia omista lapsistakin on ja vain hyviä sellaisia, harrastuksia ja muita virikkeitä elämässä riittää, mutta pakko sanoa, että kun tulin ensimmäistä kertaa mummoksi, ei mikään kokemani ole mennyt sen yli. Kyllä se on naiselle jotain uskomatonta kun oma lapsi, jonka olet kasvattanut ja maailmalle laittanut, tuo sinulle nähtäväksi oman lapsensa ! Ei, mikään ei voita sitä onnen tunnetta ja riemua elämän jatkuvuudesta.
En kiistäkään sitä onnen tunnetta siitä lapsenlapsesta, sitä tunnetta ei voi varmaankaan ymmärtää, ennen kuin sen itse kokee. Mutta olet varmaan lukenut tällä palstalla, tai ainakin kuullut niistä ongelmista, jotka lapsenlapsen syntymä voi tuoda mukanaan tiettyihin perheisiin, ongelmia voi tulla jo kauan ennen kuin lapsi on edes syntynyt.
Jos anoppi on tuppaantuvaa sorttia, se taipumus ei varmaankaan vähene lapsenlapsen syntymän myötä, jos anoppi on aina ollut sitä mieltä, että mikään ei ole kyllin hyvä minun lapselle. En puhu nyt itsestäni, vaan mieheni veljen perheestä esim.
ette osaa kohdella miniää tasvertaisesti?
Nielkää vallanhalunne ja suhtautukaa miniään niinkuin muihinkin vieraisiin aikuisiin.
Vain omat lapset sietävät aikuisina holhoamisen, arvostelut ja sanomiset, eivätkä enimmäkseen hekään. Jos ovat normaalisti itsenäistyneet.
Miniän ja miehen suvun tapaamisten kuuluu olla asiallista kyläilyä ja ystävällistä ja kohteliasta kuulumisten vaihtoa. Neuvoja annetaan puolin ja toisin VAIN JOS NIITÄ PYYDETÄÄN.
Tällä kaavalla pärjäätte muittenkin vieraitten ihmisten kanssa. Ja taatusti myös miniän. Kunnioituksella saatte itsekin miniän kunnioituksen.
SIIS MUISTAKAA ANOPIT, ETTÄ OLETTE KYLÄSSÄ MINIÄN HUUSHOLLISSA!
Lapsenhoidossakin miniä on se, joka päättää oman lapsensa asioista. Anopin kuuluu kysyä ohjeet ja TOTELLA niitä. Ei päinvastoin, tai anoppi pidetään loitolla.
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Just se poikien "lellittely" pistää miniää vihaksi. Eli anoppi kärsii läheisriippuvuudesta eikä antaisi poikansa itsenäistyä. Ei muka lapsi pärjää ilman äitiä.
Mieheni on 56v, olemme olleet 30v naimisissa ja esim nyt kun remontoimme taloa, kantavat tukehduksiin saakka holhoavat suvun naiset miehelleni minun ohitseni lisäruokapurkkeja. (Onneksi mies ei niihin koske.) Tarkoittavat hyvää mutta ollenkaan ajattelematta tekojaan kävelevät minun ylitseni. Anoppi itse olisi loukkaantunut verisesti, jos apen suku olisi tehnyt samoin.
Minusta isoäiti, joka sanoo, että lapsenlapsi on hänelle omiakin lapsia tärkeämpi, on tunneköyhä tai huonomuistinen. Eikö hän muista sitä täydellistä tunnetta, minkä oma pieni sai aikaan, kun hän sykertyi syliin lämpimänä ja luottavaisena varmana äidin kaikkivoipaisesta suojeluksesta?
Kyllä oma lapsi aiheutti sellaisen tunteiden myrskyn, että sitä ei lapsenlapsi koskaan ylittänyt, niin suloisia kuin he ovatkin.
On jo luonnonlainkin mukaista, että tunneside äidin ja lapsen välilä on vahva. Toisilta se ei katkea koskaan, sen huomaa näiden miniöiden katkerista kirjoituksista.
Äidin velvollisuus on katkaista se henkinen napanuora ja päästää lapsi elämään omaa elämäänsä. Se kuuluu äidinrakkauteen.
Mutta korvaukseksi ei lapsenlasta saa ottaa.
Lapsenlapsi on vanhempiensa rakkauden ehdoton kohde ja isovanhempien silmäterä.
Isovanhemmat tukevat lastaan hänen elämänsä eri vaiheissa, mutta lapsenlasta kohtaan heillä ei saa olla samaa suojelevaa tunnetta kuin omia kohtaan oli.
Asia tietysti muuttuisi, jos lapsella ei omia vanhempia olisi, mutta näissä kirjoituksissa joka lapsella on sekä isä että äiti.
Hän on valmis ottamaan poikani omakseen koska vain, eli hän tavallaan pitää poikaani omanansa
Juuri tapasin YO-juhlissa ex-anoppini, lasteni mummun. Hän ei välittänyt lapsistani silloin kun he olivat pieniä, joten minä en välitä hänestä nyt, kun hän on vanha. Onhan se lapsieni itsetunnolle ollut todella huono asia, että mummo ei ole välittänyt. Varsinkin kun näkivät, miten kavereiden mummot osoittivat rakkauttaan kaikin tavoin. Parempi liikaa rakkautta kuin ei lainkaan.
Tällä palstalla tuntuvat miniät olevan yleisesti sitä mieltä, että ei missään tapauksessa mummin rakkautta, kaikki on liikaa.
ja tuo uusia tilanteita ja tunteita. Varmaankaan mummot eivät halua ottaa sitä vastuuta mikä on pienten lasten vanhemmilla, haluavat nauttia lapsesta, ja se on ihan sallittua. Mutta kun vanhemmilla on se painava vastuu, niin ärsyttävintä mitä isovanhemmat/anoppi voi tehdä on arvostella vanhempia/miniää lasten hoidosta ja kasvatuksesta. Kun vanhemmat yrittävät olla johdonmukaisia kasvatuksessa, niin aina saa kuulla vastaväitteen. Kunnioittakaa lasten vanhempien tapoja ja arvoja kasvatuksessa, vaikka ne ovat erilaisia mitä oli teillä(ehkä 30-40 vuotta sitten, maailma muuttuu) älkääkä tehkö aina ristiriitatilannetta puuttumalla lasten ja vanhempien väleihin, vanhemmat eivät voi muuttaa jatkuvasti mielipidettään asioista vaan pitää olla johdonmukainen. Muuten lapset ja vanhemmat menevät ihan sekaisin. Esimerkkinä: vietämme yleensä viikon kesällä anoppilassa, jos lapset ovat esim illalla väsyneitä ja kiukuttelevat hampaidenpesussa, niin anoppi tulee väliin ja sanoo lapsen kuullen että ei niitä tarvi pestä, ei silloinkaan(35-vuotta sitten) pesty kun hänen poikansa oli pieni(minun mieheni). Tai jos komentaa jostain lasta että ei saa tehdä, niin johan tulee kommentti lapsen kuullen että "kyllä tämä lapsi saa, mutta ei muut". Siinä sitä sitten lapset ja vanhemmat ovat ihan ymmällään.
Anopillasi mennyt puurot ja vellit sekaisin. Tuo tuntuu hälyttävältä niin että hän haluaisikin sen äidin roolin sinulta pois ja vaikuttaa kaikkeen itse. Viis vuotta jo liiallista innokkuutta ja nyt se tuskin helpottaa muuten kuin pahenemalla vaan.
Hän aikoo ottaa ohjat käsiinsä perheessänne ja pienikin ongelma niin hän aikoo ajaa sinut pois ja asettua itse sinun asemaasi katsookseen olevansa parempi ihminen kuin sinä pojallensa.
Miehesi jos ei tajua pitää varansa/etäisyyttä niin anoppi on hetkessä tuhonnut suhteenne. Miehesi jos antaa ja päästää äitinsä määrään/hallitseen koko perhe- elämäänne niin olette pahassa pulassa. Just niinkun joku mummo tuossa sanoi kuinka rakas on lapsenlapsi jne. niin se tarkoittaa että miniä on ylimääräinen komponentti koko hommassa joka täytyy saada pois kuvioista jotta saa itse taas "äidin" rooliin asettua. Sairaalloisen omistamisen halu tulee kyllä esille jo ennen lappsenlapsien tekoo kuten olet huomannut.
Tyttären perheeseen äiti ei menisikkään tosta vaan mutta miniöiden oletataan olevan niin tyhmiä että sinne ujattaudutaan helposti. Anopillasi jos ei ole miestä niin vielä pahempi tapaus. Anoppi haluaa pojasta miehen korvikkeen ja alkaa taas äidiksi, tuntee edes siten itsensä korvaamattomaksi. Täällä on niin paljon päästään sairaita ihmisiä ettei kannata ihan huumorilla ottaa anoppisi puheita. Hoida lastasi mahdollisimman paljon itse, äläkä anna itse valvomatta anoppisi käsiin. Luota vaistoihisi ettei kaikilla ole ihan puhtaita tarkoitusperiä ja kaikenmoisia vinksahtaneita on joka suvussa.
Uskon kyllä, että anoppi pitää minusta ja haluaa meidän olevan yhdessä mieheni kanssa. Hän ei varmastikaan tahallaan halua pahaa kenellekään ja on vain puhtaasti erittäin onnellinen nykyisestä tilanteesta.
Ongelma on siinä, ettei hän ymmärrä hyvän käyttäytynmisen ja tunkeutumisen rajoja. Hän ei ymmärrä, milloin se oma suu kannattaisi pitää vähän soukemmalla tai jättää "asia sikseen". Hän ei osaa rajata, ei omaakaan reviiriään. Hän ei ymmärrä, että hänen lähiperheensä emme ole me, eikä ihan kaikki asiat kuulu hänelle. Ilmeisesti hän ei myöskään kestä ihan normaalia rajojen vetoa huollettaviin nähden. Siis tarkoitan sitä, että hän esim toistuvasti antaa koiramme tehdä kiellettyjä asioita tai itse menee koiran perässä vaarallisiin tilanteisiin, kun vaihtoehtona olisi yksikertaisesti sanoa ei. Kun koirallamme oli pentukoulutus kesken, hän oli äärimmäisen ahdistunut ja soitteli, miten minun pitää tehdä ja miten en saa toimia, vaikka hänellä itsellään ei ole ikinä ollut koiraa (minulla on ollut monta). Siis tilanteissa, jossa koiran käytöstä piti ohjata oikeaan suuntaan välillä kieltämälläkin ja osoittamalla lauman johtajuus.
Vähän vaikea selittää.
Hänhän ei kykene lapsenlapsilleenkaan rajoja asettaan jos ei koirillekkaan. Ihmis suhteet ovat välillä aika monimutkaisia niin ettei niitä "ropon erkkikään" aina välillä ymmärrä.
Kaikilla ihmisillä ei ikä tuo kehitystä ja he luulevat nuorten olevan alempitasoisia mutta usein päinvastoin. Minäkin joudun opettaan äitiäni skypen avulla joka päivä hakeen tietoo ja hoitaan koneen päivityksiä. Joskus se hieman kyllä rasittaa kun ei hänellä omatoimisuutta ole mitään vaan kaikki kädestä pitäen pitää neuvoo.
Sinulla hyväntahtoinen anoppi, ymmärrän sen. Hän pitää sinusta mutta tunkeutuu liikaa elämäänne. Sinä olet niin viisas nainen että kaikkien koulutettavien lisäksi sinulla olisi nyt anoppikin koulutettavana. En sano missään tapauksessa vittuilleksaani vaan ihan näin voi olla. Minä kehitän itseäni joka päivä ja siitä ollaan kateellisia kun opiskelen enkä jää mihinkään vanhaan jurraan paikoilleen. Koiraa ei ole mutta tiedän tarkkaan kuinka koiraa koulutetaan.
Onko mahdollista että anoppisi ottaisi tietokoneen ja alkaisitte skypellä kommunikoimaan niin ettei aina tarvitse anopin olla häiritsemässä oven takananne? Jos hän olisi yksinäinen niin skypet auki vaan puhuun. Jos hommaa langattoman luurin niin voi puhua kotiöitä tekemälläkin. Minä asensin koneen ja skypen äidilleni webbikameroineen vaikkemme asu kaukana toisistamme.
Uskon että olet vahva ja viisas ihminen, kykenet keinot keksiin siihenkin että saatte omaa rauhaa. Minun mielestäni on väärin sanoo tekosyitä vaan ihan rehellisesti kertoo mielipide vaikka kuinka vaikeelta tuntuisikin. Pelkohan siinä on aina että aletaan terrorisoimaan kahta kovemmin niin kuin itse kielsin kakaroita pahaa tekemästä mutta kun kysessä on miehesi äiti niin luulisi kunnioittavan.
Vaikeuksia on elämässä menetkin minne lystäät, kaikkialla vaikeuksia. Se mitenkä niistä vaikeuksista selviytymis kykyä on niin eri asia.
No sitähän minä vähän hölmösti pelkään, ettei anoppi osaa asettaa lapselle rajoja, vaan kaikki aina käy, mitä lapsi keksii pyytää ja tehdä. Ei kai siinäkään mitään, kunhan ei mene vaaralliseksi. Kuten kun anoppi päästi tyttärensä pojan yksin ampumaan uudenvuoden raketteja ulos 9 vuotiaana tms juttuja, mitä tässä on vuosien saatossa ollut. Yritän tolkuttaa itselleni, että hengissä ja terveitä ovat molemmat anopin lapset (ja hyvin kasvatettuja!), mutta sittenkin pieni pelko on itsellä, että kumpa kaikki menisi hyvin. Kai se on ihan normaalia äidinvaistoa.
En mitenkään halua anoppia kouluttaa, pois se minusta. Lähinnä halusin vaan verrata, kun koiran koulutuksessa ja lapsen kasvatuksessa täytyy molemmissa rajoja vetää, olla välillä tiukkana ja sietää lapsen/ eläimen pettymystä jne. Siis voi ehkä tulla samankaltaisia tunteita.
Asumme 600km:n päässä lapsen isovanhemmista. Sähköinen viestintä tuppaa olemaan vähän ongelma, kun ovenrivassa ei voi roikkua. Anoppi soittaa meille useita kertoja päivässä ja haluaa sen lisäksi vielä tavata webkameralla. Tästä säännöllisin väliajoin sanotaan, että nyt pitää taas rauhoittaa - ja hetken aikaa menee hyvin, kunnes taas pikkuhiljaa rajat hämärtyy. Eli osaan/ osaamme asettaa rajat, mutta en/ emme osaa olla inhottavia tai suuttua ko asiasta.
Sinä olet epävarma tulevasta äidin roolistasi. Ja se, mistä se johtuu, sillä ei ole niinkään merkitystä. Vaan tärkeintä on, että sinä voit hyvin.
Neuvoisin sinua tilaamaan sinne neuvolaan tupla-ajan. Ja keskustelisit siellä omalle terveydenhoitajalle perusteellisesti asiasta. Hänellä on vaitiolovelvollisuus ja hän osaa antaa sinulle tarvittavia neuvoja.
Ja jos terveydenhoitaja tuntee sinun taustasi hyvin, voi hän keskustella anopinkin kanssa. Terveydenhoitaja voi hyvinkin neuvoa anopia ja esim. neuvolassa voi olla esitteitä isovanhemman roolista.
Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta tai jostain muusta vauvapalstoilta voit itsekkin löytää hienotunteisia ohjeistuksia isovanhemmille, jotka voit itse tulostaa ja sanoa että sait ne valmennuksesta. Anoppi voisi hyvinkin olla tyytyväinen, kun asiaa ajatellaan hänenkin näkökulmastaan. Epäilen myöskin että, hän lukee ne tarkkaan.
Neuvoni perustuu siihen, kun kerroit, että anoppi haluaa olla vastuullinen isoäiti. Se tarkoittaa silloin myös sitä, että hän haluaa hoitaa sen isoäidin kunnian, vastuun, velvollisuuden yms.mitä siihen kuuluu paraan mahdollisimman tavoin.
Mielestäni voisit puhua anopille ja ehdottaa häntä kutsuttavan mummiksi tai muuksi, missä äidin nimeä ei mainita, jos se sinusta tuntuu vaikealta. Kun olette sopineet käytettävän nimikkeen rooli tuntuu luontevammalta. Itse olen mummu, vaikka olen nuorehko.
Paljon onnea perheellenne!
Mene terapeutille, ties kuinka monen miniän elämän jo olet pilannut? Itse näyt olevan täys persereikä!
Terveydenhoitaja on apukoulun käynyt ja niin moni muukin alan ammattilaiseksi itseään kutsuva lyhyt koulutuksen käynyt idiootti jolla ei mitään yläpäässä ole. Joopa joo, nuorehko mummo joka nuorena teki vahinko kakaran jollekkin ja antaa täällä neuvoja nyt?
Eikö vieläkään kaaliin käy että isovanhemmilla ei ole mitään vastuuta vaan vastuu vanhemmilla ainoastaan ellei toisin määrätä jossain tapauksissa jos vanhemmat kuolleet tai kykenemättömiä voidaan isovanhemmille antaa vastuu.
Luuletko että joku neuvolan ämmä osaa antaa anopin touhuihin jotai lääkettä, terapiaa tai neuvoja? Jos olet terveyden hoitaja 60- luvulta niin todellakin oli surkeita sen ajan terveydenhoitajat eivätkä tienneet mistään mitään edes aakkosista. Tosi karmeita tapauksia jotka käsittelivät lapsia kuin teurasta.
Olen todella pahoillani, että sinulla on noin paha olla.
Minulla ei ole minijää itselläni ja kenenkään elämää en ole yrittänyt pilata.
Terveydenhoitaja voi hyvinkin neuvoa vaikean anopin hoitoon. Nykyisin on joka kunnassa vanhusten ja aikuisten neuvolat. Siis terveydenhoitajille tai sairaanhoitajille voi toki omainen mennä hyvinkin keskustelemaan aikuisvastaanotolla. Joskus pelkkä soittokin hulestuneilta omaisilta riittää.
Ja uskoisin ainakin itse, että yhtäkään neuvojen kysyjää ei vähätellä, vaan ensin hienovaraisesti keskustellaan asianomaisen vanhuksen kanssa ja annetaan ohjeistusta. Jos asiat eivät siten selviä paremmalle tolalle, kotikäytejä voidaan tehdä.
Kotisairaanhoidon toimesta määrätyssä iässä käydään meidän kaupungissa jokaisen vanhuksen luona kotikäynnillä kartoittamassa terveydenhuoltopalvelua ja tehdään mm. muistitesti. Taitaa olla 70 vuotis tarkastus.
Monia muitakin sairauksia voi ilmetä yhtäkkiä niin nuorilla kuin vanhemmillakin. Dementiaan yms. sekavuutta aiheuttaviin oireisiin löytyy kyllä lääkitys ja hoito, kun aloitetaan ajoissa. Siis neuvolaan vaan keskustelemaan jos on ongelmia.
Voimia sinulle ja jaksamista!
sinun terveydestäsi:-(.Terveydenhoitajan viesti oli todella hyvä ja asiantunteva. Minun lapseni ovat syntyneet -60 luvulla ja olen kiitollinen sen ajan neuvola toimintaan. Aina sai apua tarvittaessa ja AJAN kanssa...nyt on toisin..kiire,kiire joka työssä, siitä huolimatta tekevät HYVÄÄ ja ARVOKASTA työtä!
Kukaan terveydenhoitaja ei voi tietää mitään kenenkään suku olosuhteista. Olen kyllä nelikymppiseksi lapsettomaksi harvinaisen teräväjärkinen jonka kuka tahansa psygologi voi todeta. En viitsi taustaani ja koulutustani mainostaa kun sekin väheksyttäisiin. Mikään ammatti ei näytä takeita siitä että ihminen olisi täysin täyspäinen kuten sosiaalitapaukset näyttää.
Paha ei ole minulla olla mutta mieti sitä aiheutatko itse pahaa oloo jollekkin? Tuliko huono omtunto? Laitoinko jotain ajatteleen?
Koita nyt olla mikä terveydenhoitaja tahansa muttet onnistu siinä. Olet joku helvetin vanhus joka vaatii vaatimistaan päivästä toiseen palvella itseään ja itkettää miniää kun riiput kakaroissasi kuin liima.
Osta palveluja niin ei tarvitse piinata sukulaisia ja monasti ei piinata niitä sukulaisia kun piinataan miniöitä tai appeja.
Tulisin niin mielelläni sovittelijoiksi riita tilanteissa kun ei kompromissia tule! Lääkitys pois ja ratkaisisin riidat! Tämä muoriko laittaa miniänsä lääkitykselle? Tämä muori vaarallinen koska lääkkeet vaarallisia.
Minulla ei ole miniöitä kaksi tytärtä on ja heillä poikaystävät. Ei siis varsinaisia vävyjäkään. Minä olen itse miniä ja minulla on anoppi 79vuotias. Anoppini on aivan terve ja pirteä ja elämänmyönteinen ihminen. Anoppini on hyvä ystävä minulle.
tule nykyisyyteen. Juu, sinun lapsesi ovat täydellisiä ja kaikki muukin paska?
Hienoo kun terveydestäni joku on huolissaan, varsinkin sota- ajan anoppi joka sohlaa sitä sun tätä eikä edes kykene omaa parisuhdettaan hoitaan. Joku helvetin anoppi joka sai edes jonkun juopon pidettyä joten kuten, alkaa neuvoon minua jolla on koulustakin mainostamatta ihan eri tasoo kuin anoppi ressukalla.
Kiitos! Tunnut hyvin ymmärtävän tilanteeni. Tietysti sitä on kaikilla mahdollisilla tavoilla vähän epävarma, kun ensimmäistä kertaa tulee äidiksi. Niin paljon uutta, opittavaa, kasvamista ja kehittymistä :)
Asumme 600km:n päässä lapsen isovanhemmista. Tavallaan se on hyvä (oma reviiri säilyy paremmin). Olen myös suht reippaasti asioista sanova ihminen, tosin mielummin antaisin miehen sanoa anopille, jos jotain sanottavaa on. Mukavan ihmisen kanssa en haluaisi mitenkään joutua riitelemään, mutta se valitettavasti on edessä, jos hän kieltäytyy "kunnioittamasta" jotain meille tärkeitä rajoja.
Tosin tässäkin minun on syytä muistaa mikä on _oikeasti_ tärkeää ja mikä ei, jos lapsi tapaa isovanhempiaan muutenkin kovin harvoin.
En tiedä, oletko henkisesti sairas provoilija vai missä mättää. On vain tosi harmi, kun osa ihmisistä haluaisi kommentoida asioita ja joku mieleltään sairas heittää aggressiivisesti ihan puuta heinää väliin. Onhan se kiva, että saat täällä huomiota, mitä et nähtävästi keneltäkään oikealta ihmiseltä saa. Emme sinua täältä pois saa, valtaa se on siis sinun mielivaltasikin. Säälin sinua.
on aina numero yksi lapsen elämässä ja mummo numero kaksi. Olen itse mummo ja rakastan lapsenlapsiani koko sydämestäni. Usein tekee mieli sekaantua nuorten elämään ja antaa neuvoja, mutta yritän hillitä itseni ja teen asiat nuorten ehdolla. Lapselta kyllä riittää rakkautta tonnikaupalla sekä äidille että mummolle, tässä järjestyksessä.
Itsekkin anoppi,mutta vaikeaa tapausta sivusta seuranneena neuvoisin teitä pariskuntana ja perheenä ISOIN KIRJAIMIN kertomaan mummolle,että ihana kun olet olemassa,mutta tule ja neuvo vain silloin kun ME pyydämme. Ja tehkää tämä heti,esimerkiksi,kun tulette synnytyslaitokselta.Sanokaa se niin selvästi ja painokkaasti,mutta ystävällisesti,että mitään ei jää arvailujen varaan. Jos voivottelette takanapäin,saatatte huomata,että 20 vuotta onkin kulunut ja anoppi on yhä tukkimassa perheeseenne.
Sinä olet äiti ja sinä määrität äitiytesi rajat. Anopin ja muiden on vain tyydyttävä siihen. Pidä puolesi, kyllä ne siitä ajan kanssa rauhoittuva. Tiedän kokemuksesta.
Sinä tulet kuitenkin olemaan ykkönen vauvan elämässä, joten älä välitä anopin puheista. Anna hänen puhua, hän vaan rakentaa siinä isovanhemmuuttaan ääneen.
Jos elämän ainoa sisältö on äitiys, on kyllä raskasta, oli äiti tai isoäiti.
Kun odottaa ekaa lastaan, niin maailma on kyllä ihan masun ympärillä ja haluaa olla tulevalle nr.1 joka asiassa. Tuntuvat varsinkin anopin kaikki sanomiset siinä tilassa loukkaavan, sanoi anoppi niin tai näin. Raskaus on kuitenkin naisen luonnollinen olotila, ja siitä saa aikaan sen lapsen.
Ei kannata kamalasti miettiä, miten lähi-ihmisiä nimitetään uudelle ihmiselle, koska muutaman vuoden päästä tämä pieni voi nimetä mummit ihan uudelleen. Siinä voi lasta vaikka avustaa, jos joku isoäitiys kuulostaa liian hankalalta.
Vaikka minä olenkin vauvalleni se nro 1 (vauva 9kk) niin onhan minulla toki muutakin sisältöä elämässä: mies, ystävät, oma harrastus ja olen juuri aloittamassa keikkailutyötä.
Vauvan kanssa ollessani ehdin kyllä tehdä myös monenlaisia asioita, vaikka pääasiassa vielä olenkin vauvan hereilläoloaikana hänen kanssaan useimmiten koko päivän. Sehän on sitä perheenä olemista. Teen kotona erilaisia asioita tai sitten otan vauvan mukaani, jos lähdemme jonnekin.
Mikä ihme tekee isoäitiydestä erityisen haastavaa ja mikä on se tehtävä?
Se on jotain aivan ihanaa, ja sitä sinulla ei ole. Kateus on ikävä tunne.
ei lainkaan täytä vastauksen tuntomerkkejä, koskapa asia ei lainkaan selvinnyt.