Nyt tulivat Zabel ja Aldag kaapista ja myönsivät doupanneensa epolla itseään vuonna 1996. Tyrmistynyt olo, Zabel on aina ollut suosikkisprintterini.
Ja kaikkein kurjinta on se, että vaikuttaa yhä selvemmin siltä, että kaikista pyöräilijöistä toisiksi eniten ihailemani (Laurent Jalabert on ykkönen) Jan Ullrich on mukana sotkussa. Jos Ulle tosiaan on käyttänyt aineita, niin uskoni pyöräilyyn on mennyt täysin. Sitten enää odotellaankin, että Lance tunnustaisi vihdoin...
Ja kaikkein kurjinta on se, että vaikuttaa yhä selvemmin siltä, että kaikista pyöräilijöistä toisiksi eniten ihailemani (Laurent Jalabert on ykkönen) Jan Ullrich on mukana sotkussa. Jos Ulle tosiaan on käyttänyt aineita, niin uskoni pyöräilyyn on mennyt täysin. Sitten enää odotellaankin, että Lance tunnustaisi vihdoin...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siis miten voit olla niin "sinisilmäinen", kuvittelet noiden heppujen tulosten syntyneen puhtaasti? Varsinkin vuonna 1996 jolloin antidoupping oli vielä lapsenkengissään.
Minulle, silloin selkeästi maakuntatason fillaristille annettiin juomisiksi efedriinillä terästettyä "kuntojuomaa". En edes halua miettiä mitä muita mömmöjä siinä oli. No minä en silti koskaan pärjännyt eikä minua koskaan kutsuttu pissikokeisiinkaan...en silti kerro sitä seiskalle.
On jotenkin naiivia uskoa, että pyöräily olisi sen puhtaampi laji kun mikään muukaan.
Hemmetin hölmöä minusta ovat nämä entisaikojen legendojen tunnustukset..."tein sen maalin kädellä"...Maradona..."vedettiin poikain kanssa eboa evääksi"...Zabel und Aldag.
Pitäisivät päänsä kiinni...tuolla menevät samaan kastiin Matin kanssa..."Ehkä join ehkä en".
Saanevat paikalliselta seiskalta sponssia noilla puheillaan kuten Mattikin...
Ymmärtäisi nyt edes Lance...varsinkin kun tovi taaksepäin kielsi asian melko ponnekkaasti.
Hitto Rane on oikeasti vihainen...Argentiinan mestaruudelta meni pohja Maradonan tunnustusten takia...koko Argentiina sai hävetä. Tourin voittojen etc. kanssa on ihan sama juttu. Jos bluffasit niin olisit edes hiljaa siitä.
Itse olen retki ja sunnuntaipyöräilijä ilman edes piirikunnallista taustaa. Oma kantani on, että pyöräily on hieno laji myös kilpailuna ja tulevaisuuden takia siitä pitää kitkeä doping pois. Tämä nyt sattuu olemaan osa sitä prosessia.
En kuitenkaan usko, että pyöräily olisi ollut sen likaisempi laji kuin mikään muukaan kestävyysurheilu, joten näissä asioissa pitää olla realisti ja katsoa eteenpäin. Säännötkin olivat erilaiset aikaisemmin ja osa nykyään kielletyistä asioista oli sallittuja.
Pyöräilijöiden terveyden kannalta kannattaisi kuitenkin ehkä vielä kertaalleen miettiä noita nesteytyssääntöjä! Olisiko sittenkin parempi asia sallia valvottu nesteytys pitkissä kilapailuissa?
"Varsinkin vuonna 1996 jolloin antidoupping oli vielä lapsenkengissään."
Silmään iski tuo lause. Luultavsti me ajatellaan 10 vuoden kuluttua, että antidopinghomaat oli lapsenkengissä 2007...
kaiketi on...eräänlaisia "kasvukipuja" nämä tunnustukset...osa prosessia jolla siirrytään mömmökaudesta hitecgeenimanipulaatioon...noinhan sitä spekuloitiin saksanmaalla.
Tuna sanoo, että niin pitkään kun raha on merkittävä tekijä urheilussa niin sitähän koitetaan saada mahdollisimman paljon. Ja on varmasti siinä ihan oikeassa...tuna siis.
Joskus vuonna "muna" urheiltiin kaurapuuron ja ruisleivän voimalla...sitten tuli rahapalkinnot ja niitä tavoiteltiin efedriinin ja amfetamiinin voimin. Nyt eletään ebokautta...luonnollinen jatkumo on tuo geenidouppaus.
Ja kaikki tämähän on vain osa prosessia.
Oikeasti minulla on mennyt usko suoritusten puhtauteen jo ajat sitten. Nämä "huippu-urheilijat" ovat mielestäni pellejä...yleisöviihdyttäjiä jotka ovat isosta rahasta myyneet "sielunsa" ja terveytensä.
Voinevat sitten myöhemmin, paikkojen alkaessa prakaamaan, ostaa sillä ansaitsemallaan fyffellä vaikka uuden maksan.
Nesteytyksestä olen muuten ihan samaa mieltä :)
kun urheilu muuttuu bisnekseksi. Tulosta pitää tulla, tai sponssit häipyy, siinä alkaa johtoporras miettimään kaikkia vaihtoehtoja. Ajajat on pelinappuloita ja tekevät kuten talli käskee, jos haluavat että palkka juoksee.
Toisilla kulkee kovaa puhtaana, toiset tarttee terästystä. Noin se on joka lajissa, ei siitä mihinkään pääse.
pitkälti asiaa tuo kirjoituksesi.
Mietin tovin onko tuohon edes mitään lisättävää mutta sitten keksin yhden asian...talliajajan itsensä.
Sanot, että ajajat ovat pelinappuloita jotka tekevät mitä talli käskee...ihan totta näin on.
Ja jos et suostu siihen "käskytykseen" huomaat hyvinkin pian olevasi out valmennusryhmästä. Ja kaikista niistä eduista mitkä tuolle eliittiryhmälle kuuluvat.
Okei. Minä olen katkera. Siitä ei kenenkään tarvitse minua alkaa syyttelemään. Tiedän sen itsekin.
Mutta ymmärrän myös sen harmittavan tosiasian, että silloin kun koitin päteä, oli muutamia fysiikaltaan ja muiltakin ominaisuuksiltaan minua pirusti parempia ajajia eikä meihin "rapakööriläisiin" satsattu juurikaan pateja...eikä kaiketikaan kalliita ebomömmöjäkään.
vetää? Ebolavirustako?
Vai onko kysymys tästä?
Erytropoetiini (engl. Erythropoietin, lyh. EPO) on elimistön fysiologinen peptidihormoni, joka
syntyy pääasiassa munuaisissa. Hormoni säännöstelee veren punasolutuotantoa ja saa luuytimen
mm. vähentämään tai tuottamaan lisää punasoluja muuttaen samalla hemoglobiinimäärää. EPOa
syntyy myös maksassa, kun kudosten hapensaanti heikkenee. Geenidopingaineena sen
biologisesta tehtävästä on etua urheilijoille, jotka tarvitsevat urheilusuoritukseensa lihasmassaa
ja kestävyyttä. Kun veressä on runsaasti happea kuljettavia punasoluja, lihasten hapensaanti
kasvaa ja ne jaksavat työskennellä pitempään suuremmalla rasituksella. Doping-sääntöihin
nojautuen suorituskykyä parantavien geenien, geenien osasten ja geneettistä ainesta sisältävien
solujen ei-hoidollinen käyttö on kielletty, minkä vuoksi EPO kuuluu urheilussa kiellettyjen
aineiden listalle. Erytropoietiinin vaikutus vastaa toisen urheilussa kielletyn menetelmän,
veridopingin, vaikutusta.
Tietysti jos oikein yrittää olla "stadilainen" voi tulla liioitelleeksi noita B,D,F ja G juttuja...
Tuossa ebossa on tuplasti tehoja verrattuna epoon?
No se onkin kyllä salainen tieto eikä siitä oikeastaan tiedä muut kun raipe ja mä...
Et muuten löydä sitä tietoa kuukkelillakaan...niin salainen se on.
Lance olla kuitenkin puhdas! Luulisi että tuon tasoista miestä on testattu useampaan otteeseen kilpailujen aikana..Tuskinpa us postalilla ja discoverylla olisi ollut niin ihmeellisiä nappeja käytössä etteikö ne olisi näkynyt testeissä?!
Toisaalta hyvä että miehet tunnustaa käytön mutta parempaa olisi se että jos joku käyttää niin käryäisi heti!!Tuolloin tulisi oikeasti kunnioitusta antidopingia kohtaan!
erään "ei niin tunnetun urheilijan"kommentti omasta urastaan, -Saahan sitä käyttää kunhan ei jää kiinni. Tuollaiset kommentit kuvastaa sitä ettei antidoping hommat ole vielä pomminvarmoja eivätkä pelota urheilijoita!