Hei. Tällä hetkellä tuntuu että missään ei ole mitään järkeä. Olen seurustellut pian jo 5 vuotta saman miehen kanssa. Itse täytän pian 20 ja mies on 22, täyttää 23. Mulla on kamala omatunto, kun mietin koko ajan että onko tää sitä mitä mä haluan ja pitäisikö juttu lopettaa.
Itselläni on todella huono itsetunto ja vihaan itseäni. Olen tämän suhteen aikana satuttanut miestäni aivan liian monta kertaa sillä, että haen huomiota muilta miehiltä, varsinkin jos olen juonut.
Miehelle olen suurimmasta osasta kertonut, mutta nyt tuntuu että itse en enää jaksa tätä kamalaa omatuntoani. Olin viettämässä tyttöjen iltaa ja tietenkin lähdettiin juhlimaan. Ihastuin erääseen mieheen ja melkein tein pahimman mahdollisen miten pettää voi, mutta onneksi jäi flirttiin ja ärsyttävään käyttäytymiseen. Aamulla tuli vielä viestejä, joihin menin vastaamaan. Lopetin onneksi sen samantien, mutta en voi esittää enää miehelleni että kaikki on hyvin.
Riidellään aika paljon, seksi ei ole mainitsemisen arvoista. Kaikki muu onkin sellaista etten vaihtaisi mistään hinnasta pois. Meillä on hauskaa ja pidetään toisistamme huolta.
Miksi olen tällainen että satutan vaikka luulen rakastavani? Johtuuko liian aikaisesta sitoutumisesta vai onko sekin vain tekosyy?
Itselläni on todella huono itsetunto ja vihaan itseäni. Olen tämän suhteen aikana satuttanut miestäni aivan liian monta kertaa sillä, että haen huomiota muilta miehiltä, varsinkin jos olen juonut.
Miehelle olen suurimmasta osasta kertonut, mutta nyt tuntuu että itse en enää jaksa tätä kamalaa omatuntoani. Olin viettämässä tyttöjen iltaa ja tietenkin lähdettiin juhlimaan. Ihastuin erääseen mieheen ja melkein tein pahimman mahdollisen miten pettää voi, mutta onneksi jäi flirttiin ja ärsyttävään käyttäytymiseen. Aamulla tuli vielä viestejä, joihin menin vastaamaan. Lopetin onneksi sen samantien, mutta en voi esittää enää miehelleni että kaikki on hyvin.
Riidellään aika paljon, seksi ei ole mainitsemisen arvoista. Kaikki muu onkin sellaista etten vaihtaisi mistään hinnasta pois. Meillä on hauskaa ja pidetään toisistamme huolta.
Miksi olen tällainen että satutan vaikka luulen rakastavani? Johtuuko liian aikaisesta sitoutumisesta vai onko sekin vain tekosyy?
Vastaukset 14
Vanhimmat
ja mäkin ton oman muijan.. ja nähään me riipuu tietysti ootko kiva
ottasit nyt ittees niskasta kiinni ja juttelisit ukkos kanssa tilanteesta ennen kun se todellakin karkaa käsistä ja kerrot ihan suoraan miltä susta tuntuu.parempi tehä niin ku ruveta pettämään...
En tuossa huomannut laittaa että en siis ole mennyt kenenkään kanssa tämän suhteen aikana sänkyyn mutta muuten olen "henkisesti" pettänyt useamman kerran.
Jos tästä alkaa puhumaan niin se on siinä sitten. Mies ei sitä enää kestäisi vaan ero olisi edessä. Tiedän että sillä on oikeus tietää millaisen ihmisen kanssa se on, mutta mä olen liian pelkuri ottamaan vastuuta. Tuntuu että mä olen tässä suhteessa ihan mukula.
Enkä missään nimessä kestä nähdä kun toiseen sattuu. Harmittaa että mein suhde on mennyt tähän kuntoon. Juteltu on siis muuten ihan kaikesta, olen sanonut että olen vähän kyllästynyt ja en jaksa enää. Mutta aina ollaan päätetty jatkaa kun ollaan jo niin kiintyneitä toisiimme. Mieheni taitaa rakastaa minua enemmän ja olen hänelle kaikki kaikessa. Niinkuin hänkin mulle. Mutta mä olen enemmän ollut ahdistunut....
itehän tiedät mitä teet mutta vaikeemaks käy ajan kanssa jos alat väkisin vääntään voishan siitäkin olla apua jos olisitte vähän aikaa omissa oloissanne.
Olen jossain vaiheessa ehdottanutkin tällaistä taukoa, mutta mies sanoo että kaikki tai ei mitään... Ja oikeassahan se sinänsä onkin. Mä en vaan enää tiedä mistään mitään, koko ajan epävarmuus rinnassa.
Leikinpä arkipsykologia. Kysyt, miksi olet tuollainen. Haetko suhteesta hyväksyntää itsellesi? Se, että toinen koko ajan palvoo ja osoittaa rakkautta todistaa sinulle kenties, että olet olemassa. Olet hyväksytty. Testaat hänen rakkauttaan näillä ihastumisillasi. Satutko ehkä häntä alitajuisesti ennen kuin hän pääsee satuttamaan sinua?
En usko, että "jutun" lopettaminen tilannettasi vie eteenpäin, jos kyse on edellä mainitusta. Etsit tilalle jonkun toisen, joka palvoo sinua ja jonka täydellistä rakkautta tulet testaamaan.
Tilanteesi voi mennä pahemmaksikin. Pienestä kaikki yleensä alkaa.
Ihan mielenkiinnosta kysyisinkin, millainen isä sinulla on?
Sanoit että sinulla on huono itsetunto ja vihaat itseäsi. Huomaatko käyttäytymisessäsi tiettyä kehää: ensin sinulla on huono itsetunto ja inhoat tiettyjä piirteitä itsessäsi, sitten haet hyväksyntää muilta miehiltä ja todistusta siitä että kelpaat, kun olet teet tätä tunnet itsesi hetken aikaan kelpaavaksi, kunnes alat miettiä kuinka satutat miestäsi, mikä taas johtaa siihen, että haukut itseäsi, mistä taas seuraa entisestään itsetunnon laskua ja itseinhoa --> tämä kaikki taas johtaa helposti siihen, että alat uudestaan etsiä hyväksyntää muilta.
Ongelmaasi on moniakin ratkaisuja: voit yrittää kehittää itsetuntoasi tai yrittää lopettaa hyväksynnän hakemisen muilta tai voit erota miehestäsi, ettet satuta häntä. Jälkimmäinen on sikäli huono vaihtoehto, että kysehän ei ole miehestäsi vaan sinusta. Kuitenkin nähdäkseni niin kauan kun et pysty rakastamaan itseäsi, et myöskään pysty tasapainoisesti rakastamaan muita. Ala siis kehittäämään itsetuntoasi. Todennäköisesti hoet itsellesi päivittäin miten huono ja kamala ihminen olet. Lopeta se, et olisi kellekään muullekaan niin tyly ja ankara, miksi siis itsellesi? Mieti ennemmin, mitä hyvää sinussa on ja mistä itsessäsi pidät. Mieti miten toivoisit käyttäytyväsi tietyissä tilanteissa ja ala toimimaan sen mukaan. Älä ota alkoholia tai mene baareihin ennen kuin tiedät etteivät muut kiinnosta, koska satut toiminnallasi paitsi miestäsi myös vielä enemmän itseäsi (sehän vain pahentaa oloasiasi ja vahvistaa negatiivista kuvaasi itsestäsi, mitä useammin löydät itsesi jonkun muun sylistä).
En sano tätä seuraavaa asiaa siksi, että olisit mielestäni hullu tai jotain vastaavaa, mutta minusta sinun kannattaisi oikeasti harkita ammattiapua tuohon itsetunnon rakentamiseen etenkin jos olet muutenkin masennukseen taipuvainen. Monesti me ihmiset nimittäin olemme niin sokeita omille ajatuksillemme ja omalle toiminnallemme, että ulkopuoliset silmät näkevät toimintamme paremmin. Et ole huono tai sairas ihminen, mutta olet ihminen, jonka elämässä on tietty ongelma ja jonka ratkaiseminen yksin voi olla vaikeaa. Ja olet ihminen, joka ansaitsisi saada rakkautta myös itseltään.
Tottakai sä kerrot sille vitun teini ja päästät sen jatkamaan omaa elämäänsä. Hyvä vaan että pääsee tollasesta vampista eroon.
Mikä ihme nykyaikana ihmisiä vaivaa?? ARGHHHH.. jonkinlainen sitoutumiskammo.
Mun mielestäni sinä teet nyt fiksuna ihmisenä niinkuin minäkin tein, jos suhteenne on tuollainen. Ex-mieheni ei tiennyt, mitä suhteeltame haluaa.. Minua ahdisti koko ajan epävarmuus kaikesta. Itse olin varma, että tahdon vain hänet. No, minä katkaisin suhteemme, sillä sain niin tarpeekseni siitä ahdistuksesta.
Mitä sitä hukkaamaan tai pilaamaan molempien elämää. Vaikka se eroaminen sattuu, niin perinpohjin ajatus on kuitenkin hyvä. Jos toisella ei ole hyvä olla, niin miksette lähtisi eri suuntiin.
Äläkä sinä siinä nyt kerro huonosta itsetunnostasi. Sinulla tuskin sellaista huonoa itsetuntoa on. Ette vain tule toimeen ja se siitä!! Turha hakea sääliä.
Neuvoisin todellakin lähtemään eri suuntiin ja, että kertoisit miesystävällesi, ettet tiedä mitään.. ja suhteenne on vain vitsi, kun haet hyväksyntää muilta miehiltä.
Ehkäpä olet rakastunut vain rakkauteen. Mieti sitä!!
Ei tää rakkaus-homma ole niin yksinkertaista. Hyviä miehiä ei niin vaan löydä. Älä luule että sinkkuilu on kovin ihmeellistä, oma elämä pitää olla suhteen sisälläkin.
Mietit miehes hyviä puolia ja huonoja puolia, katso kumpia tulee enemmän. Hyviä miehiä ei niin vaan kävele vastaan, ja kyrpä on aina kyrpä näin rumasti sanottuna.
En tiedä, onko sillä vaikutusta asiaan, mutta kokonaan et voi tuota varhaisen sitoutumisen kontolle laittaa. Sitä paitsi, ei tuo järin sitoutuneelta kuulosta.
Mie olen ollut "yhden oma" 14-vuotiaasta alkaen, enkä kärsi mistään tuollaisesta oireyhtymästä, päin vastoin.
Tapahtuneesta: Jos osaat lopettaa ja laittaa itsesi aisoihin juuri NYT, on ehkä parempi pysytellä hiljaa. Kertomalla lepyttelisit vain omaa omaatuntoasi, mutta satuttaisit miestäsi. Jos sen sijaan et osaa lopettaa, sinun tulee kertoa se miehelle ja poistua kauniisti takavasemmalle. Pettäjää ei kukaan ansaitse.
Oot oikeassa siinä että asiaan voi vaikuttaa siis muutkin kuin tuo varhainen sitoutuminen. Oikeasti mä yritän koko ajan olla parempi, ollaan kuitenkin niin paljon koettu yhdessä. Ainoa ratkaisu on olla ottamatta alkoholia, ainakaan liikaa. En ole selvinpäin koskaan tehnyt mitään mikä satuttais. Joten nyt vaan sitten odotellaan jos aika parantais haavat ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Ensi viikolla varaan ajan taas juttelemaan kun tää itsetunto ongelma on saatava pois. Ja masentuneisuus.
Teeppä se. Kokemuksesta voin kertoa että se (keskusteleminen) helpottaa omaa oloa ja kun oma ahdistus hellittää, kaikki tuntuu paremmalta. Tsemppiä sinulle kovasti, älä lannistu!
Kiitos rohkaisusta. Varasin itselenni ajan ja toivottavasti tämä tästä helpottaa.