Erosimme jo vuosia sitten, minä hain eroa miehen alkoholismin ja sen seurausten takia. Saatuani nyt tietää ex-mieheni kuolleen tunnen itseni hyvin surulliseksi.
Olen käynyt läpi suhteemme alkuvuosia ja kaikkea hyvää, mitä silloin oli. Kaiken olisi pitänyt mennä aivan toisin. Mutta alkoholismi oli ylipääsemätön asia. Hän joi itsensä sairaaksi, ja lopulta kuoli itse tietoisesti hankkimiinsa lukuisiin sairauksiin.
Miehellä ei ollut enää ystäviä, hän ei tavannut lapsiaan. Hänen elämäänsä hallitsi vain juominen.
Ja nyt tunnen kuitenkin surua turhan, liian aikaisen kuoleman takia.
Olen käynyt läpi suhteemme alkuvuosia ja kaikkea hyvää, mitä silloin oli. Kaiken olisi pitänyt mennä aivan toisin. Mutta alkoholismi oli ylipääsemätön asia. Hän joi itsensä sairaaksi, ja lopulta kuoli itse tietoisesti hankkimiinsa lukuisiin sairauksiin.
Miehellä ei ollut enää ystäviä, hän ei tavannut lapsiaan. Hänen elämäänsä hallitsi vain juominen.
Ja nyt tunnen kuitenkin surua turhan, liian aikaisen kuoleman takia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
itse hyppysin ja pomppisin ilosta jos exäni kuolisi ennenaikaisesti. Mietin usein, kun niin hyviä ja nuoria ihmisiä kuolee turhaan ja joku niin paha ihminen kuin exäni jatkaa porskutteluaan ja pilaa jokaisen ihmisen elämän ympärillään.
Minunkin exäni on alkoholisti, joka kuitenkin todennäköisesti ravaa "elämänsä kunnossa" baareissa ja mökkireissuilla. Tunnen vieläkin tuskaa rikkoutuneista unelmista ja erosta, jota ei nuoruuden ajatuksin pitänyt ikinä tapahtua. En tiedä miten reagoisin, jos kuulisin hänen kuolleen. Varmasti surisin, mutta olen alkanut vihdoin ajatella, että jokainen ihminen on oman onnensa seppä. Hän valitsi sen tien, jota ei voi ilmaiseksi kulkea. Ajattele, että ihmiselämä on kuin lautasellinen erilaisia ruokia. Hotkijoilta ruoka loppuu nopeammin. Ex-miehesi elämä päättyi, sillä polttoaine loppui kesken. Niin oli tarkoitettu käyvän. Niin kävi, koska exäsi valitsi itse sen tien. Sinun ei tarvitse missään nimessä tuntea huonoa omatuntoa hänen kuolemansa takia. Toivota hänelle rauhaa ja parempia eväitä elämään siellä jossain.
Otan osaa. On aivan luonnollista tuntea surua. Ainakin minulla jokainen vakavampi suhde elää ikuisesti mukanani - oli syy suhteen loppumiseen mikä tahansa.
Ainakin minunkohdallani on aina käynyt niin, että kun enemmän tai vähemmän läheinen ihminen kuolee, alan muistaa yhteisiä hyviä hetkiä. Kuolema saa ajattelemaan yhteistä taivalta, vaikka se olisi menneisyydessäkin. Se on surua, joka pysäyttää hetkeksi miettimään asioita ja sellaisenaan hyvä vaikkakin kipeä asia. Muistele sinäkin rauhassa, niin päästät hänet menemään.
Moikka!
Minäkin sain saattaa ex-mieheni hautaan joku aika sitten. Asuttiin ruotsissa rakennetiin taloa, hän teki välillä kahtatyötä ja loppu aika rakennetiin. Hän yksinkertasesti paloi loppuun ja muuttui täysin ... tuli väkivaltaiseksi. Erottiin muutin Suomeen henkeni kaupalla, jouduin laittamaan kaikki tietoni salaiseksi että hän ei löydä minua. Hän rupesi sekoilemaan ja jätti hommat hoitamatta joten sain maksaa erosta niin henkisesti, fyysisesti ja rahallisesti. Ja meni joku heti niin henki lähti.
Kävin hautajaisissa. Mutta en oikein jaksa uskoa että jos olisin pilannut oman elämäni ja yrittänyt auttaa häntä. Että jotain olisi nyt toisin. Ehkä parempi on kuitenkin näin. Rauha maassa.
Koita jaksaa!
Tämä aloitus oli kuin minun kirjoittamani. Ennen hänen kuolemaansa ajattelin vielä kuten viestissä 2 ja 3 kolme on kirjoitettu. Mutta kun totuus rävähti eteeni en enää tiennytkään mitä ajatella, surra, tuntea helpotusta.. en tiedä! Nyt hautajaisten jälkeen (joissa en ollut) tuntuu voimattomalta ja kuoleman pelko on suuri. Miten lapset jos minäkin kuolen, en kestä jos mieheni kuolee... ihan hirveää miettimistä vaikka viha elämän loppumetreilläkin oli suuri, todennäköisesti molemminpuolin. Lepää kuitenkin rauhassa.