Kertokaa miten olette selvinneet?Minkälainen tarina takanapäin? Rohkaisuksi muille....Itse jo alan olla pikkuhiljaa olla taas "kuivilla" .Enkä tarkoita mitään alkoholi ongelmaa :) Itsemurhayrityksestä ylöspäin,sieltä on tultu.....En suosittele kenellekkään....
Onko onnellisia "vaihdettuja"
niitä jotka jo selvinneet s...
173239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Minäkin haluaisin lukea selviytymistarinoita,kun itse kamppailee hirveässä erotuskassa,joka melkein tappaa minut! En olisi ikinä uskonut tälläistä tuskaa olevankaan!Pahempaa on varmasti oman lapsen menetys,mutta on tämäkin hirveää:(
Voi sinua,lueppa tossa on aiemmin palstalla otsikon alla "särkynyt sydän" saat siitä varmasti jotain itselles eväitä omaan selvitymisen tiellesi.Tiedän ihan tarkkaan miltä sinusta tuntuu ja sitä eroahan verrataankin läheisen kuolemaan,ei siis ihme kuinka kipeältä se voi tuntua.Muista,olet yhtä arvokas ja ihana ihminen kuin kuka tahansa meistä ja vaikka se ei tällä hetkellä siltä tuntuisikaan niin siitä selviää,surutyö täytyy tehdä pois alta.Se on ihan normaalia,sitä ei tarvitse hävetä.Toivon sinulle paljon voimia jatkamiseen ja hyvää tulevaa kesää,sieltä noustaan kyllä vielä ylöspäin
Kiitos,ihan pienikin kannustus tuntuu nyt ensiarvoisen tärkeältä!
Tiedän,että varmasti löydän uuden rakkaan.Mutta nyt olen niin rikki,etten edes voisi kuvitella rakastuvani.Silti tämä yksinolo on kiduttavaa ja kun tietää ex:llä olevan uusi,se kiduttaa henkisesti!
Paljon kiitoksia sinulle,ystävä!Tuntuu ihanalta,kun joku jaksaa kannustaa!
Tiedän olevani ihana ja lämmin ihminen..ja aika vaatimatonkin;)Uskon joku päivä sen oikean ihmisenkin kohtaavani,mutta nyt on sydän ihan rikki ja tunteet sekaisin.Yksinolo on kamala ja itkettää koko ajan.Välillä tekee mieli luovuttaa..lasten takia en voisi niin tehdä...
Kiitos kannustuksesta! Varmasti vielä nousen tästä entistä vahvempana ja onnellisempana.Tämä tuska vaan on niin mukaansa tempaava,että on joka päiväistä taistelua,että selviää uuteen päivään.Arki vie ajatukset muualle,mutta iltaisin nukkumaan mennessä tuska iskee oikein voimalla kimppuun.
Tiedän olevani ihana ja lämmin ihminen,aika vaatimatonkin;)ja en ole menettänyt toivoani löytää myös rakkautta.Nyt vain sydän niin rikki,ettei voi kuvitellakaan mitään seurustelusuhdetta ja nuo seksisuhteet jättää sielun niin tyhjäksi,entistä enemmän kaipaa läheistä ihmistä vierelleen.
Koetan jaksaa päivä kerrallaan.Välillä tekee mieli luovuttaaa,mutta lasten takia en voi...kai se tästä vielä helpottaa,joku päivä...
Tämä nyt ei ole silleen selviytymistarina,mutta käyn itse parhaillaan samaa helvettiä läpi. Vertaistuki olisi todella tarpeen,kun kelleen tutullekaan ei ole näin käynyt.
Itselläni on takana 7 vuoden yhdessäolo,joista 5.5 vuotta avioliittoa.Saimme mieheni kanssa 3 ihanaa tytärtä,jotka ovat alle kouluikäisiä. Neljäs tyttömme synnytettiin kuolleena. Luulin silloin että se olisi "ainoa" suuri menetys elämässäni.
Ainoa ongelma suhteessamme oli viikonloppujen viinan käyttö ja sen mukana tuoma luottamuksen puute. Muuten olimme tosi onnellisia ja mieheni vannoi aina olevansa kuolemaan asti kanssani jne..No,nyt olemme juuri muuttaneet erilleen ja eropaperit on postissa. Kuvioihin tuli toinen nainen,jota ukko ei kylläkään myönnä syyksi. Pahin pelkoni ja pahimmat painajaiseni kävivät siis toteen. Nyt ukkoni elää poikamies-elämää ja tuntuu niinku tämä kaikki ei häntä satuttaisi edes. Itse olen niin hajalla ja yritän pitää itteni kasassa lasten takia..Itsetunto kärsi niinkuin kaikki muukin. Huomenna sovimme lasten huoltajuudesta jne..Saa nähdä miten tästä eteenpäin,mutta koetan jaksaa uskoa parempaan huomiseen ja parempiin miehiin..Ehkä meille kaikille on tuolla jossain se todellakin oikea,joka arvostaa meitä ansaitsemallamme tavalla. Vaikka eipä tuota nyt pysty ajatteleenkaan muita siinä mielessä..En ymmärrä miten se miehelleni kävi niin helposti..
Voiko rakkaus oikeasti kuolla noin vain ja tunteet siirtyä toiseen ihmiseen?!
Minä sain lokakuun lopussa selville että miehellä on toinen nainen. Se oli shokki ja tuntui, että elämä loppuu siihen paikkaan. Itsetunto katosi sen siliän tien ja tuntui, ettei minulla ole enää mitään arvoa kun elämäni suuri rakkauskin löytää uuden ja paremman. Miehen kanssa päätettiin kuitenkin vielä miettiä miten elämässä eteenpäin; yhdessä vai erikseen. Lasten takia ero ei ollut itsestäänselvyys vaan haimme myös ammattiapua. Mutta mies ei todellakaan pystynyt toista naista jättämään. Tuska minun sydämessä valtava, välillä mietin että kun olen yksin liikenteessä niin ajan rekan alle. Mutta onneksi tässä kohtaa ajattelin lapsia ja sitä, että sitä "iloa" en miehelle tuota että pääsee minusta noin helpolla eroon.
Koko talvi elämä oli yhtä helvettiä kunnes toukokuun alussa minun mitta täyttyi. Käskin miehen pihalle ja hän lähti. Jo talven aikana olin ruvennut kiinnittämään iteeni huomiota; aloitin lenkkeilyn, rupesin tapaamaan ystäviäni entistä enemmän, ostin uusia vaatteita, nykyään mulla aina päällä kauniit alusvaatteet omaksi iloksi jne. Vaikka miehen lähtö oli toisaalta helpotus, niin onhan minulla ikävä. Lasten surua on vaikea katsoa mutta toisaalta nyt olemme miehen kanssa paremmissa puheväleissä kuin koko talven aikana. Lapset saavat tavata isää niin paljon kuin haluavat ja oikeastaan isä on nyt enemmän lasten elämässä mukana kuin pitkiin pitkiin aikoihin.
Eroa emme ole vielä hakeneet, sen aika on myöhemmin. Minä rakennan omaa ja lasten elämää entiseen kotiin ja tuttuihin ympyröihin. Samalla rakennan myös täysin kadonnuttua itsetuntoani ja pikkuhiljaa olen siinä onnistunutkin. Välillä jopa uskon siihen, että minä olen nainen jolla on vielä kenties elämää edessään. Ja jopa onnellista ja mukavaa elämää. Minua on pitänyt "hengiss" Juha Tapion kappale Kelpaat kelle vaan. Vaikka uuteen rakkauteen en enää usko, niin uskon että kyllä se aurinko vielä minullekin hymyilee jossain vaiheessa.
ja sinulla erinomaisen hyvä asnne.
Selviät varmaan nopeasti, kun olet jo tarttunut toimeen.
Ennen kuin huomaarkaan sinulla on uusi mies vierelläsi, heti kun sydämesi on siihen valmis.
Noin hieno nainen ei kulje kauan yksin, mutta tottakai pitää selvittää sotkut ensin
Hyvää Kesää sinulle:)
ja tällähetkellä hyvin menee.Elämänilo on tullut takaisin pikkuhiljaa.Olematon itsetunto (miehen vähättelyn ja aliarvioimisen seurausta)on kohonnut.Huomaan olevani ihan hyvä ihmiseksi.Uuden suhteen aika ei ole vielä.Mutta ei mahdotonta joskus jos oikea löytyy.Jos ei tule vastaan niin ei sitten.Yksikseen kun on huomattavasti parempi elää kun huonon kumppanin kanssa.
Minulla tälläinen tarina,halusin eron ja muutin helmikuussa pois mieheni luota.Meillä on kaksi aikuista lasta ja 12v. poika.Mieheni otti heti uuden ja minusta tuntui että hajoan ja oli yhtä tuskaa ja olisin halunnut mennä takaisin heti,mutta miespä ei ottanutkaan.Selvisin jotenkin ystävien tuella.Olin sairaslomallakin ja tuntui etten jaksa.Sitten alkoi helpottaa ja nyt mies haluaa minut takaisin mutta minä epäröin,en haluaisi että elämä muuttuu taas ahdistavaksi.Poika alkoi myös oireilla eroa ja ei halunnut mennä kouluun.Tiedän että ei ole oikein pelkästään lapsen takia mennä taas yhteen.Kertokaa mielipiteitä.Rakastan kyllä miestäni mutta pelottaa onnistuuko sittenkään kun jo kerkesin vähän rakentaa omaa elämää.
Tuohon ei kukaan tietenkään voi suoriltakäsin neuvoa että tee nii tai näin mutta mieti rauhassa seuraavaa siirtoasi,punnitse molemmissa tapauksissa hyvät ja huonot asiat,tarkkaan.Sen osaan sanoa että lapselle ei ole hyväksi soutaminen ja huopaaminen.Hän tarvitsee vakaat turvalliset olosuhteet,oli teidän suhde yhdessä tai erikseen.Erossakaan hän ei kuitenkaan menetä toista vanhempaansa vaan suhde muualla asuvaan vanhempaan voi muuttua vieläkin paremmaksi.Et myöskään voi olla täysillä äiti jos koko ajan voit pahoin suhteessa.Se toisesta irroittaminenhan siinä on monta kertaa se vaikein asia,mutta siitäkin selviää.Voimia sinulle,toivottavasti löydät tyydyttävän ratkaisun missä voit olla onnellinen lapsesi kanssa.Hyvää kesän odotusta sinulle,muista,olet ansainnut vain parasta!!!!
eli ei kannata ikinä luovuttaa.
Aurinko todella paistaa risukasaankin vaikka heti eron jälkeen en siihen uskonut.
Pahaa tekee juuri tuo kun ex-kumppani löytää heti uuden ja varsinkin silloin kun entiseen yhteiseen kotiin ottaa asumaan heti!
Eli kun ei olis ollu mitään!,siltä se tuntuu.
Mutta kun muistan ex-ni sanat erossa:ei ole meillä koskaan mitään ollutkaan!
Vaikka olimme aviossa vuosikymmeniä!
Mutta nuo sanat kun muistan niin muistan myös elää omaa elämääni.
Miehen luokse palaamista kannattaa miettiä todella tarkasti jos sydän ei heti sano, että mene. Lapset oireilee aina eroa mutta oireita tulee myös siitä, jos vanhempien yhteiselämä ei kuitenkaan suju. Et varmaan halua että lapsesi kasvaa kodissa, jossa vallitsee "kylmä" ilmapiiri eikä vanhempien välillä ole sellaista luonnollista yhdessäoloa.
Minä rakennan omaa ja lasten elämää tosiaan päivä kerrallaan. Lapsilla on ikävä, mutta puhelin on keksitty ja isälle saa soittaa kun haluaa. Ja isä ei ole muutenkaan hävinnyt minnekään vaan tapaamiset onnistuvat ihan milloin vain. Lasten mielestä meillä kotona on nyt mukavampaa koska äiti on paremmalla tuulella kuin ennen. Jaksan lasten kanssa paremmin kun ei tarvitse miettiä missä mies on milloin ja tuleeko kotiin vai eikö tule. Ja millä tuulella on; puhuuko, mököttääkö, laukooko rumia sanoja jne jne.
Sinuna jäisin vielä omaan asuntoon ja antaisin ajan näyttää, miten tunteet miestä kohtaan kehittyvät ja onko todellakin yhteenpalaaminen mahdollista. Te voitte olla yhdessä mutta asua erillään. Aika on aina se paras ratkaisija näissä asioissa. Toki tunteet ja järkikin on otettava mukaan päätöstä tehdessä, mutta aina kannattaa miettiä asioita ihan rauhassa.
Erositte vasta helmikuussa. Nyt rauhallisesti. Jos molemmata haluatte miettiä mahdollista yhteistä tulevaisuuttaa, niin teette sen erillään asumalla. Pointti on siinä, että molemmat sitoudutte siihen, että ei sitten ole toisia, sillä se tarkoittaa, että ei ole täysillä mukana hommassa. Elätte nyt erossa vähintään kesän yli ja mietitte ITSEÄNNE. Yrittäkää päästä kunnolla sinuiksi itsenne kanssa, niin mahdollinen tulevaisuutenne yhdessä on paremmalla pohjalla. Yhteen palaamista harkitkaa vasta siinä vaiheessa, kun olette (paradoksaalista kyllä) selvinneet elämään niin, että voisitte elää myös itseksenne!!
Eli rauhallisesti. Puhukaa, puhukaa, ja selvitelkää asioita. Kirjoituksesta päätelleen ei ole lainkaan oikea hetki palata nyt yhteen, ainakin sinä olet sen verran vielä kesken tässä parantumisessasi.
Onnellinen tässä kai pitäisi kohtuuden nimissä olla, koska kaikki on ihan hyvin. Puhevälit exään kunnossa, sovussa hoidettu ero, nätti ja mieluinen koti, lapsen asiat kunnossa, terveyttä, positiivinen mieli, ei ihan mahdottoman näköinen, hyvä työ, kohtuu palkka, ihmissuhteet reilassa ja kaikkee kivaa odotettavissa, jos vain jaksais/uskaltais tarttua hetkeen. Mua ihan huvittaa, kun ystävät kilvan yrittää ehdotella mulle miesystäväkandeja ja olis järjestelemässä treffejä ;)
Ex-mies alkoi pari vuotta sitten puhua, että meidän pitäis erota parinkymmenen vuoden liitosta. Hän haluais vielä jotain uutta elämäänsä ja rakkaus on loppu. Olin tietysti ihan sokissa aluksi ja ajatelin, että nyt se maailmanloppu tuli. No, me käytiin sitten se henkinen prosessi läpi kaikkine vaiheineen ja mies piti päänsä. Aloin lopulta itsekin päästää irti, kun tajusin etten voi toista väkisin pitää eikä hänellä ollut mistään ohimenevästä kysymys eikä sellaisesta, joka olisi vaatinut minun muuttumiseni joksikin muuksi. Näin än itse ainakin sanoi ja sanoo edelleen, kun joskus juttelemme. Toivon sydämestäni, että hän on uudessa elämässään onnellinen, koska silloin eromme ei ollut turha. Toisaalta tajuan sen, etten voi olla vastuussa hänen tunteistaan enkä hänen päätöksistään. Tämä varmaan tarkoittaa sitä, että olen päästänyt irti.
Suurin ongelma taitaa kuitenkin olla luopuminen siitä perhe-elämästä kaikkinensa. Olen hyvin perhe- ja sukukeskeinen ihminen ja saanut läheisiltäni verratonta apua erossa ja sen jälkeisessä elämässä. He ja ystävät ovat olleet tarvitessani kuuntelijoita, keskustelijoita ja itkumuureja, jos naurukavereitakin välillä. Onhan tässä elämässä toki iloisiakin hetkiä ja huumoria yllin kyllin. Huumori auttaa kummasti sopivasti annosteltuna :)
Nyt vain viime viikkoina on ollut sellainen olo, että seison maantien varrella yksin matkalaukku kädessäni ja odottelen bussia tulevaksi. Minulla ei tosin ole kelloa eikä aikataulua enkä voi tietää tuleeko sitä autoa ollenkaan, tuleeko kolmen tunnin päästä vai minuutin kuluttua. Että tämmöistä.
en edes tiennyt mitä onni on, ennen kuin erosin ja ymmärsin että se mitä olin elämänä pitänyt, oli jatkuvaa taistelua olemassa olon puolesta.
Nyt eronneena, kahden suloisen koulukkaan yksinhuoltajana olen onnellisempi kuin koskaan osasin olettaa. Tämä elämä on sitä mistä seitsentoista kesäisenä haaveilin, juuri sitä täyttä ja hyvää ihanaa rauhallista oloa jossa joka aamu innolla avaa silmänsä kohdatakseen uuden täydellisen päivän, elämää jonka yllä ei leiju ainutta ukkospilveä, ei riitoja, ei alkoholia, ei itsekkyyttä. Pelkkää hyvää yhteistä eloa lasten kanssa.
elämästä selviää, erosta selviää, aikansa se ottaa, mutta yli pääsee. itsekin koen edelleen hetkiä jolloin kaipaan exääni, en sitä mikä ihminen oli, vaan sitä mitä olisin toivonut tämän olevan. Se että tiedän syvällä sydämessäni ettei tuo ihminen koskaan tulisi siksi mitä toivoin, kiltiksi, raittiiksi ja rehelliseksi teki erosta henkisesti helpomman.
Minä halusin lapsilleni hyvän lapsuuden, hän ei ollut sitä valmis näille antamaan, joten... erosin
Olipa mukava lukea kertomuksesi erostasi.Se oli niin täynnä positiivisuutta että uskon monen muunkin saavan sitä tarinastasi :) ,tuo on ollut hieno oivallus ja totta on että lapsille täytyy ensisijaisesti järjestää turvallinen ja rauhallinen koti,siletä sitä itsekunkin täytyy jaksaa ponnistaa velvollisuuksiaan hoitamaan,eikä niitä kyllä jaksa jos ei ole paikkaa johon voi hyvillä ja turvallisin mieli aina palata.Oikein hyvää jatkoa teille edelleenkin ja nautinnollista elämää :)