Olemme olleet yhdessä tulenpalavan rakastuneina yli vuoden. Miesystävälläni on edellisestä liitostaan kolme lasta, jotka ovat hänen luonaan joka toinen viikonloppu, joskus viikollakin, ja lomapäiviä. Emme asu yhdessä. Minullakin on kolme lasta.
Tulin raskaaksi ja olimme onnellisia yhteisestä, tulevasta lapsesta, vaikka se ei ollutkaan tekemällä tehty. Kävi kuitenkin niin, että se oli kohdun ulkopuolinen raskaus, meinasin kuolla siihen ja sen seurauksena en voi enää tavallisesti tulla raskaaksi. Tämän johdosta olin erittäin masentunut, sairas ( menetin verta, sain verta, mutta olin todella huonossa kunnossa ) ja shokissa tapahtuneesta. Seuraavana päivänä tästä huolimatta mies lähti lomaviikolle Lappiin vanhempiensa luo omien lastensa kanssa. Jos hän olisi ollut vastaavassa tilanteessa, olisin perunut muut suunnitelmat ( se olisi ollut käytännössä mahdollista ) ja olisin itse jäänyt rakkaani rinnalle. Mutta ei hän. Ei edes tällaisessa tilanteessa.
Muutenkin hän pitää oman elämänsä erillään minusta. On kuin hän vain vierailisi minun elämässäni. Hän ei koskaan priorisoi minua. Jos valittavana on hänen omat lapsensa tai työ, niin hän valitsee kummankin ennen minua. Silti hän väittää rakastavansa minua. Olenko tyhmä tai jotakin ? Vaikka itse olen kolmen lapsen äiti, niin minusta parisuhde on yhtä tärkeä kuin esim. suhde lapsiin. Lapset kasvavat isoiksi ja "jättävät" vanhemmat. Parisuhde on se naisen ja miehen oma henkilökohtainen ihmissuhde ja elämä.
Olen erittäin pettynyt ja surullinen, ja olen alkanut pahasti epäilemään, että mies ei taidakaan rakastaa minua ollenkaan oikeasti. Suhteemme on varmasti ollut ideaalinen, helppo, vaivaton suhde - hänen ei tarvitse luopua mistään ollakseen kanssani, hän saa minun kanssa ollessaan nuorekkaan, ihan tarpeeksi kauniin tyttöystävän, jolta saa seksiä niin paljon kuin haluaa jne...eli kaikki menee hyvin. Mutta minulle tämä ei enää riitä. Minä haluan, että minut "valitaan", minua rakastetaan oikeasti.
Kun puhun hänelle suoraan näistä asioista, niin hän loukkaantuu ja väittää, että minä käsitän kaiken aina väärin. Fakta on kuitenkin se, että istun tässä yksin toipumassa melkein-kuolemasta leikkauksen jälkeen...ja hän EI valinnut jäädä luokseni, vaan viettää aikaansa onnellisena muualla lastensa kanssa....
Mitä teen ?
Tulin raskaaksi ja olimme onnellisia yhteisestä, tulevasta lapsesta, vaikka se ei ollutkaan tekemällä tehty. Kävi kuitenkin niin, että se oli kohdun ulkopuolinen raskaus, meinasin kuolla siihen ja sen seurauksena en voi enää tavallisesti tulla raskaaksi. Tämän johdosta olin erittäin masentunut, sairas ( menetin verta, sain verta, mutta olin todella huonossa kunnossa ) ja shokissa tapahtuneesta. Seuraavana päivänä tästä huolimatta mies lähti lomaviikolle Lappiin vanhempiensa luo omien lastensa kanssa. Jos hän olisi ollut vastaavassa tilanteessa, olisin perunut muut suunnitelmat ( se olisi ollut käytännössä mahdollista ) ja olisin itse jäänyt rakkaani rinnalle. Mutta ei hän. Ei edes tällaisessa tilanteessa.
Muutenkin hän pitää oman elämänsä erillään minusta. On kuin hän vain vierailisi minun elämässäni. Hän ei koskaan priorisoi minua. Jos valittavana on hänen omat lapsensa tai työ, niin hän valitsee kummankin ennen minua. Silti hän väittää rakastavansa minua. Olenko tyhmä tai jotakin ? Vaikka itse olen kolmen lapsen äiti, niin minusta parisuhde on yhtä tärkeä kuin esim. suhde lapsiin. Lapset kasvavat isoiksi ja "jättävät" vanhemmat. Parisuhde on se naisen ja miehen oma henkilökohtainen ihmissuhde ja elämä.
Olen erittäin pettynyt ja surullinen, ja olen alkanut pahasti epäilemään, että mies ei taidakaan rakastaa minua ollenkaan oikeasti. Suhteemme on varmasti ollut ideaalinen, helppo, vaivaton suhde - hänen ei tarvitse luopua mistään ollakseen kanssani, hän saa minun kanssa ollessaan nuorekkaan, ihan tarpeeksi kauniin tyttöystävän, jolta saa seksiä niin paljon kuin haluaa jne...eli kaikki menee hyvin. Mutta minulle tämä ei enää riitä. Minä haluan, että minut "valitaan", minua rakastetaan oikeasti.
Kun puhun hänelle suoraan näistä asioista, niin hän loukkaantuu ja väittää, että minä käsitän kaiken aina väärin. Fakta on kuitenkin se, että istun tässä yksin toipumassa melkein-kuolemasta leikkauksen jälkeen...ja hän EI valinnut jäädä luokseni, vaan viettää aikaansa onnellisena muualla lastensa kanssa....
Mitä teen ?
Vastaukset 13
Vanhimmat
...kuulostaa. Olisin varmaan myös hyvin loukkaantunut - ja olihan se hänenkin lapsensa.
Tuntuu tosiaan vähän kertomasi perusteella, että olet vähän panopuun asemassa hänelle - helppoa seksiä vaivatta.
No olisko pitänyt istua vieressä kädestä pitämässä, ja aiheuttaa helekutinmoinen pettymys lapsille, jotka todennäköisesti ovat odottaneet lomaansa koko vuoden ? Taidat vaan koettaa kahlita miehen, kundi teki ihan oikein,vaikka tämä onkin raa-asti sanottu.
Niin, jos sinä olet tuota mieltä, niin toivottavasti sinulle ei koskaan itsellesi satu tilannetta, että toivoisit jonkun jäävän siihen vierellesi hetkeksi...Sitä saa sitten itselleenkin takaisin mitä itse toiselle antaa.
Lapset lähtevät omiin elämiinsä, omille teilleen. Parisuhde on kahden aikuisen tärkein ihmissuhde, joka on olemassa lasten aikuiseksi kasvamisenkin jälkeen. Se on yhtä tärkeää kuin suhde lapsiin.
Mutta, ymmärrän, eli : tällaiselle miehelle en siis todellakaan ole tärkeä. Ja jos asia kerran on niin, niin minä en ole kenenkään "hätävara" tai se mitä "jää jäljelle", kun kaikkia muita on huomioitu ensin.
Näillä palstoilla olen huomannut yhden jutun : eronneille miehille alkaa lapset merkitsemään enemmän, siis vasta eron JÄLKEEN. Ostatteko te miehet alitajuisesti parempaa omaatuntoa/itsetuntoa itsellenne tällä tavalla ? Naimisissa ollessanne itkitte seksin perään ja kaipasitte naista. Erottuanne muka olette nyt niin isiä, niin isiä...ja naisten pitäisi olla onnesta soikeina, kun mies on niin "hyvä" isi sitten....?
Kyllä , just noin, katsos omat ,omaa verta ja lihaa olevat lapset merkitsee aina enemmän kuin joku panopuu, oli sit millainen
missi tahansa! Ei millään pahalla. Mietipäs lasten kannaltakin.
Kiitos valaistuksesta. Eli ei kannata ruveta seurustelemaan miehen kanssa, jolla on omia lapsia, jos ei halua jäädä kakkoseksi.
Jep, noin se on, aika monen meistä isistä arvomaailman mukaan. Kakkonen on kakkonen ja ykkönen ykkönen ,molemmissa kuiteskin omat hyvät puolensa..
Minun mielipteeni on asiasta on aika samansuuntainen kuin tuossa rawmanilla oli. Elämässä pitää kuitenkin valita ensin se lapsien etu ja tässä tapauksessa miesystäväsi lapset olisivat olleet todella pettyneitä jos loma olisi peruttu. Vai miten on,olisiko nainen69 itse tosta noin vaan kertonut lapsilleen että ei vainenkaan, ei mennä lomalle kun äiti nyt jää "hoitamaan" poikaystäväänsä. Siinä olisivat lapset saaneet todella tuntuvan esimerkin siitä että missä tärkeysjärjestyksessä ne äidin asiat ovatkaan.
Pahoittelen jos kirjoituksestani saa sellaisen kuvan että pidän sinua hiukan itsekeskeisenä. Se varmaankin johtuu siitä että sinun teksistäsi jotenkin paistaa läpi "säälikää mua, mua sattuu, antakaa nyt säälipisteitä mulle".
Mitä siihen tulee, että eroatko vai et, niin täältä sitä kai on turha kysellä?
...taukkia. Näkeehän sen noistakin mielipiteistä. SEN MIEHEN LAPSI OLI JUURI KUOLLUT. Eikö hänen olisi pitänyt jotakin myötätuntoa osoittaa myös sitä lasta kohtaan jonka oli saanut alkuun mutta joka ei koskaan kuitenkaa saanut edes syntyä tähän maailmaan? Ja myötätuntoa sitä naista kohtaan, joka melkein kuoli sen takia? Mielestäni se ei todellakaan ole liikaa vaadittu!
Kysyjähän ei ollut sairaalassa esim. katkenneen käden takia.
OK, minä ymmärrän, että kundi halus lähteä Lappiin laskettelemaan, mutta olisi hän nyt voinut EDES ENNEN SITÄ jumatsukka käydä katsomassa kysyjää, ja edes YRITTÄÄ vaikka vähän selittää.
Kiitos vastauksestasi. Tilannehan on siis tämä : minun ja tämän miehen yhteinen lapsi kuoli. Tässä tilanteessa, kun menetimme yhteisen lapsemme, meinasin itsekin kuolla. Kysyit, olisinko vastaavassa tilanteessa itse jäänyt rakkaani viereen ja perunut lasteni lomasuunnitelmat ? Vastaus on : kyllä. Se olisi ollut myös lapsilleni hyvä esimerkki siitä, kuinka toisesta ihmisestä välitetään. Varsinkin, kun meidän molempien lapset ovat jo aika isoja, kouluikäisiä, eivät pieniä ja ymmärtämättömiä lapsia.
Niin kyllä minusta miehen käytös OMAN lapsensa kuoleman jälkeen ja minun melkein kuoleman jälkeen oli todella loukkaavaa.
Tämä oli vakavassa asiassa piste i:n päälle, jatkoa sitä samaa rataa, joten hän on kohdellut minua koko ajan. Ilmeisesti, jos nainen on kiltti ja kaunis, niin miehet kyllä tosiaan ottavat sen nautinnon päältä...mutta siihen se sitten jääkin. Olen itsekäs tai en, mutta olen helvetin syvästi pettynyt. Minä nimittäin rakastan ( rakastin ? ) tätä miestä.
huh, mikä tarina! Onneksi toivut!
Kertomuksestasi tuli mieleeni oma tilanteeni; ymmärrän mitä tarkoitat kakkoseksi tai kolmoseksi jäämisellä. Meille tuli ero tämän takia, se söi hitaasti kaikki tunteet mitä minulle oli häntä kohtaan; jäin aina tärkeysjärjestyksessä hännille; työ, harrastus, omat lapsemme... tätä ei voi ymmärtää jos ei ole kokenut, se kuulostaa näin kirjoitettuna hyvin itsekkäältä, mutta kyse on käytännön tilanteista, jokapäiväisisä jutuista, valinnoista...sinun esimerkkisi on todella alleviivattu tilanne! Minulla on nyt miesystävä jolle olen ykkönen ja hän on minulle; meillä on se aikusitenvälinen suhde joka toimii, teemme päätökset yhdessä, tiiminä. Lapsiani en ole unohtanut pätkääkään, mutta tässä uudessa perhejärjestyksessä he ovat lapsia, joiden asioista aikuiset huolehtivat. Meillä on nyt kuvio joka toimii siten, että kaikkien tunteet ja toiveet otetaan huomioon, kenenkään ei tarvitse olla sivuosassa toteuttamassa vain joitain tiettyjä velvollisuuksia.
Olen pahoillani siitä mitä sinulle tapahtui. Onneksi kaikki on nyt paremmin.
Miehesi ei kuitenkaan kirjoittamasi perusteella pidä sinua todellakaan kovinkaan tärkeänä. Ei ole pääasia, että ihmiselle sanotaan hänen olevan tärkeä ja rakastettu, vaan se että se myöskin NÄYTETÄÄN.
Ehkä tämä mies ei itse tiedosta käyttäytymistään ja miten paljon se sinua loukkaa..?
hänelle että harkitset jo jopa eroa jos hän samaan malliin jatkaa.
Minuun se olisi sattunut hirveesti jos mieheni olisi lähtenyt omien lapsiensa kanssa lomalle pitämään hauskaa vaikka hänenkin pitäisi surra tuota kuollutta lasta ja hän jo melkein itse sinutkin menetti.
Tai sitten se oli hänen tapansa surra tapahtunutta. Ehkä hän halusi pois kaikesta ja tuo loma oli hänen tie vapauteen ja muihin ajatuksiin. Ehkä hän ei voi nähdä edes sinua kun sitten hän taas muistaa tuon kaiken tapahtuman.
Mutta puhu hänen kanssaan!ja kaikkea hyvää ja tee niiinkuin tunnet itsellesi parhaaksi koska jos olet onnellinen ovat myös lapsesi onnellisia!
mielipide. Näin hän ainakin kertoo "lapsellista" jutussa.
Luuseri!