Puhuin tuossa joku viikko sitten kaverini kanssa. Hänellä on nigerialainen mies, jonka kanssa hän on hyvin onnellinen, vaikka yhteiselämässä on ollutkin opettelemista erilaisista kulttuuritaustoista johtuen. Suhde on vielä kohtuullisen tuore.
Kaverini perhe ja muutamat hänen läheisimmät ystävänsä ovat ottaneet asiakseen tehdä tilanteesta ongelman. Isä pelkää, että kaverini muuttaa suhtautumistaan uskontoonsa. Veli pelkää, että kaverini ei saa päättää omasta rahankäytöstään. Ystävä pelkää, että kaverini jää aikanaan kotiäidiksi. Äiti pelkää, ettei kaverini opiskele enää lisää. Ja sitten nämä kaikki laulavat kuorossa, miten he pelkäävät, että mies hallitsee kaverini elämää. Eivätkö he ole jo tehneet hänen puolestaa päätökset, mitä hänen tulee elämässään tehdä? Eivätkö he ole niitä jotka yrittävät kontrolloida?
En väitä etteikö kahden erilaisen kulttuurin kohtaamisessa voi olla omat riskinsä, ja etteikö läheisillä ole oikeus olla huolissaan heille rakkaan ihmisen elämästä. Mutta onko heillä oikeus päättää hänen puolestaan, mitkä hänen ratkaisunsa ovat oikeita tai vääriä?
Kaverini perhe ja muutamat hänen läheisimmät ystävänsä ovat ottaneet asiakseen tehdä tilanteesta ongelman. Isä pelkää, että kaverini muuttaa suhtautumistaan uskontoonsa. Veli pelkää, että kaverini ei saa päättää omasta rahankäytöstään. Ystävä pelkää, että kaverini jää aikanaan kotiäidiksi. Äiti pelkää, ettei kaverini opiskele enää lisää. Ja sitten nämä kaikki laulavat kuorossa, miten he pelkäävät, että mies hallitsee kaverini elämää. Eivätkö he ole jo tehneet hänen puolestaa päätökset, mitä hänen tulee elämässään tehdä? Eivätkö he ole niitä jotka yrittävät kontrolloida?
En väitä etteikö kahden erilaisen kulttuurin kohtaamisessa voi olla omat riskinsä, ja etteikö läheisillä ole oikeus olla huolissaan heille rakkaan ihmisen elämästä. Mutta onko heillä oikeus päättää hänen puolestaan, mitkä hänen ratkaisunsa ovat oikeita tai vääriä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Niin tuttua minulle tuo..
Ei ole oikeutta kontrollida, mutta enpä kyllä itse "eksyisi" yksiin nigerialaisen miehen kanssa! (HUH, huh - kokemusta tuli yhdessä vaiheessa sen verran, että toisintoa EI tarvita!)
Taas on sensuurin saksi käynyt... :-D
Mutta sulle sanoisin, että voisiko mitenkään olla että nämä sukulaiset olisivat oikeassa ja tämä rakkaudesta sokea sinisilmäinen suomiblondi väärässä? Mietipä sitä.
Toki, onhan se mahdollista. Mutta se ei ole elämän ainoa ratkaisu, jossa ihminen saattaa olla väärässä. Ei läheisillämme silti ole oikeutta tehdä ratkaisua puolestamme. Mielenpiteen saa ilmaista ja se kuuluukin tehdä, mutta painostaminen ja määräileminen ei mielestäni kuulu asiaan.
Mutta voihan suomalainenkin mies olla ihan seko ja väkivaltainen jne. Kyllä perheen pitäisi mieluummin tutustua mieheen ja auttaa suhdetta, koska siinä on jo kulttuurierojen vuoksi riittävästi vaikeuksia. Tuollaiset asiattomat pelottelut - joille ei ole ilmeiseti mitään todellista näyttöä kuin ennakkoluulot - jäävät kaivertamaan alitajuntaa ja vaikuttavat negatiivisesti suhteeseen. Itselläni aikoinaan oli arabimiehen kanssa suhde ja asustelin jonkin aikaa hänen perheessään ulkomailla. Silloin näin, että yhden kulttuurin sisällä on paljon erilaisia miehiä. Kulttuuri viitoittaa tietä, mutta ihmissydän on se, joka ratkaisee.
Annat ikään kuin ymmärtää, että länsimainen/suomalainen tai afrikkalainen/arabimies olisivat ihan samalla viivalla mitä tulee väkivaltaisuuteen, pettämiseen, sekopäisyyteen jne.
Näinhän ei asia kuitenkin ole, vaan esim. Suomessa asuvista arabeista todella merkittävä osa, varsinkin pakolaisleireiltä tulleista, ovat täysiä sekopäitä (ei minun sanojani, SUPOn johtajan toimittajalle off the record sanomaa). Afrikkalaisista taas todella suuri osa on leveämmän leivän perässä kulkevia huijareita - mm. näistä nigerialaisista "opiskelijoista" on todella suuri osa "kadonnut kartalta" oleskeluluvan Suomeen saatuaan, tod.näk. muihin Schengen-alueen maihin, ja Suomeen jääneistäkin todella suuri osa komeilee rikostilastoissa raiskauksista ja huijauksista.
Järki käteen.
visusti piiloon...
Pahinta mitä pelkäävät omaiset saavat aikaan on se, että jos kaikki kariutuu ja tarvitsi tukea, voi olla liian korkea kynnys pyytää apua. "mitäs me sanottiin"- sitä ei halua kuulla kukaan. Ja vaikka menis jo huonosti, tulee helposti tarve pitää kulissia pystyssä ja suojella "huonoa" puolisoansa, jos ja kun on vielä vähän itsellä toivoa jäljellä asioiden kääntymisestä parhain päin.
Jokainen tehköön omat virheensä, ja sukulaisten olis paras vain puhua "selän takana" tai vaikka kirjoitella netissä.
Joo tossa on pointtia... Montakohan suomalaista naista kärsii parhaillaan mokuliitossa hampaat irvessä, koska ei uskalla näyttää vanhemmille että nämä olivat oikeassa. Ja vanhemmat oikeastaan itte aiheuttivat tilanteen. :(
"Ja vanhemmat oikeastaan itte aiheuttivat tilanteen."
-Millä tavalla se on vanhempien vika, jos tytär on niin tyhmä, että on ensin ottanut afrikkalaisen miehen vanhempien vastusteluista huolimatta ja sitten on vielä niin saamaton, ettei tajua/uskalla erota? Kannattaisko ehkä joskus kuunnella niitä vanhempia? Niillä on vähän enemmän kokemusta asioista ja haluavat teidän parastanne, mutta kai se on vaan joku suomalaisen tytön kapinavaihe.
Joo, asian nyt voit lukea miten tahdot. Eli luit vain joka toisen lauseen. Mutta häpeä on paha vieras jo onnettoman ihmisen elämässä. Koskee yleensä suurta osaa onnettomia liittoja, ei pelkästään monikulttuurisia sotkuja. Näkeehän sen täälläkin mitä ajatellaan, jos meneekin huonosti. Se on vanhmepien vika, jos ovat niin saaneet tyttärelleen iskostettua häpeän sieluun, ettei edes omille vanhemmilleen uskalla kertoa. Ja se häpeä on istutettu ennen kuin tyttö edes tajusi sukupuolien eron.
Voisiko miljardi kiinalaista sittenkin olla oikeassa? Ei vaiskaan, onnea ja jaksamia vaan kaverillesi.
riski. Ja etenkin kun lähtökohdat ovat ihan erimaata. Kulttuurieroja ei pitäisi vähätellä, koska ne ovat välillä valtaisia. Mutta toisaalta taas typiointi kansallisuuden perusteella on vielä suurempi vääryys. Ei suomalaisuus tee meistä kenestäkään lottovoittoa tai nigerialaisuus pomminvarmaa hullua.
Perheen suhtautumisella on monelle suuri merkitys, tukea kun tarvitsisi ja jollei sitä saa, voi avun pyytäminen suhteen kiville mennessä olla ihan liian vaikeata.
Ollaan tässä aikuisia tai nuoria, olisi kuitenkin suuri asia, ettei se oma lähipiiri aiheuttaisi lisäpaineita omilla ennakkoluuloillaan. Perheen ja ystävien velvollisuus on sanoa, jos joku näyttää olevan oikeasti vinksallaan, mutta omien mörköjen kertominen on itsekästä ja typerää. Esim. mun paras likkakaveri syöksyy parasta aikaa suhteeseen missä ei ole mitään järkeä. Kyse on ihan suomalaisesta miehestä. Tyttö tietää, että mies on pommi, mutta sydän ajaa ja pakottaa katsomaan loppuun. Mun tehtävä on sitten ystävänä aikanaan kuivata ne kyyneleet, ei moralisoida nyt eikä jälkeen päin. Tottakai olen oman näkemykseni asiasta kertonut, muttei se ole syy kääntää selkää tai surun tullessa korottaa itseään yläpuolelle mitäsmäsanoin-kommenteilla. Ei ystävät toimi niin. Meidän jokaisen on tehtävä omat virheemme, toisten isommat ja toisten pienemmät.
Suvaitsevaisuutta ja ystävän olkapäätä tähänkin päivään...
"Esim. mun paras likkakaveri syöksyy parasta aikaa suhteeseen missä ei ole mitään järkeä. Kyse on ihan suomalaisesta miehestä."
Kuinka sattuikaan. ;)
Meillä (nyt 3 v naimisissa oltu, lapsia on jne.) vanhemmat ovat järkytyksestä yli päässeet. Eli kun tyyppiin tutustuu niin ei värillä sitten enää tunnu niin väliä olevan. Siis jos mies muuten on suvun mielestä mukava ja kunnollinen...
Mua rassaa nykyisin lähinnä työkaverit ja duunissa asiakkaiden ym suhtautuminen. Tämä miehen ulkomaalaisuus on ollut työkavereilla tiedossa lapsetkin ovat nähneet mutta nyt sitten 3 vuoden kuluttua kun näkivät mieheni työpaikallaan tulevat vaatimaan selvitystä siitä miksi mies on suomessa ja minkälainen oleskelulupastatus on ja millä oikeudella hän tekee Suomessa töitä! Ja mitäs asia heille kuuluu???
Lopputulema: aihe on ongelma aina. ensin suvulle sitten kavereille sitten työkavereille sitten asiakkaille. Jollekin aina!