Miksi se on niin vaikeaa unohtaa itselle joskus niin läheinen ja tärkeä ihminen?
Luulisi, että nyt kun on jo vuosi kulunut erosta en kaipaisi häntä enää takaisin elämääni.
Mutta ei, vieläkin hän tulee ajatuksiini päivittäin. Kauankohan tätä "ikävä" vaihetta vielä kestää?
Siitä olen iloinen, että olen uskaltanut olla yksin ja käydä eron ja siihen liittyvät tunteet läpi.
Sitä en vain tahdo ymmärtää, mikä kiire hänellä oli uuteen suhteeseen niin pian... Kuitenkin kolme vuotta olimme yhdessä ja heti uusi suhde..
Luulisi, että nyt kun on jo vuosi kulunut erosta en kaipaisi häntä enää takaisin elämääni.
Mutta ei, vieläkin hän tulee ajatuksiini päivittäin. Kauankohan tätä "ikävä" vaihetta vielä kestää?
Siitä olen iloinen, että olen uskaltanut olla yksin ja käydä eron ja siihen liittyvät tunteet läpi.
Sitä en vain tahdo ymmärtää, mikä kiire hänellä oli uuteen suhteeseen niin pian... Kuitenkin kolme vuotta olimme yhdessä ja heti uusi suhde..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulostat kuiten fiksulta...
Elä mieti hänen nykyisiä suhteita :(
Vaan käytä hyväksesi kaikkia niitä,
kauniita katseita joita Sinulle tarjotaan....
..tilanne, tosin oltiin vaan puolet tuosta ajasta yhdessä, jonka te olette olleet, mutta jotenkin vaan sellainen olo, että siinä meni se elämän mies=(
Erottiin kanssa noin vuosi sitten, ja olo on edelleen aika huono. Välillä menee pitkään hyvin, sitten taas kaikki romahtaa...Onneks nää romahtamiset kestää nykyään vähemmän aikaa.
Välillä on niin ikävä, että sattuu fyysisestikin...joskus yöllä, kun ei saa unta, menee parvekkeelle tupakalle ja katselee taivaalle...miettii, valvooko hänkin, ja kaipaako yhtään...
Samanlainen tilanne siinäkin mielessä vielä, että exällä oli heti uusi nainen, itse ensimmäistä kertaa elämässäni olen sinkkuillut näin kauan=) ja siitä olen myös ylpeä. Ennen aina pelkäsin kipua ja yksinoloa niin paljon, että aloin lähes heti erottuani seurustelemaan, tai ainakin tapailemaan todella tiiviivti uutta tyyppiä. Se on aika huono ratkaisu...
Tän vuoden aikana on sattunut tosi paljon, mutta tavallaan sitä on löytänyt itsestään niin paljon uusia puolia, ja yllättynyt siitä, miten vahva sitä oikeastaan onkaan. Kipuun ja ikävään ei taida sittenkään kuolla, vaikka vielä viime syksynä olin siitä aika varma=)
Kamalinta tosiaan on se, kun ajattelee exää uuden kumppanin kera. En osaa olla heidän puolestaan onnellinen, mutta onneksi ei tarvi ollakaan! Tunteiden kieltäminen on typerää, ja voimia vievää.
Ja pikkuhiljaa olen huomannut, ettei asia enää niin vaivaa. Itselläkin on kuitenkin vientiä ollut, mutta en halua suhteeseen vielä. Eikä kohdalle ole osunut ketään, joka veisi jalat alta kunnolla=)
Itse erosin 4KK/sitten. paha paikka pitkän avioliiton jälkeen. oli hyviä ja huonoja aikoja.
aluksi murehdin miettimällä avioliiton aikaisia hyviä puolia. apeus vain lisääntyi, sitten rupesin mietiskelemään VAIN huonoja aikoja.
HELPOTUS tuli minulle sitä kautta nyt jo olen melkein unohtanut hänet.
se on niin outoa, että täytyy oikein yrittämällä yrittää muistaa niitä huonoja puolia..hyvät vaan tulee kokoajan mieleen.
Ja tietysti se piinaava ajatus.."entä jos se on muuttunu, ja on nykyään hellä, ihana, huomaavainen..?Jos se on tajunnu mitä menetti..."
Ihmisen perusluonne vaan kun ei taida koskaan muuttua. ainakaan helposti.
niin siitä edellisestä ei selvinnyt että kyseessä on miehen tunteet!/ ja näkemys asiasta.
Tiedän niin hyvin ton tunteen: "jos se on tajunnu mitä menetti"..tai et olisin saanu sen hempeilemään ja romanttiseksi.Muttaku ei toista ihmistä voi muuttaa..Eikä pitäisi ajatella että mussa on joku vika, minkä sille voi jos toinen ei vaan tunne asioita niinku itse tai ota niitä niin tunteellisesti. Niin mukava poika, meillä oli tosi mukavaa kunnes yhtäkkiä ihan tyhjästä hän ei enää halunnutkaa olla kanssani, ei ollut enää niin ihastunut..ja loppujen lopuksi mietti että voi ollakkin että johtuu siitä kun ei oo valmis seurustelemaan ja sitoutumaan..ottaa siitäkin sitten selvää.Itse olin vielä ihastunut jne joten tuntuu pahalta. Mutta niin, ei toista voi muuttaa ja vaikka tykkäisikin kovasti, omat solmut päässä voi vaan viedä voiton:/
Meillä kans aivan mieletön suhde rakkautta ei vaan ois voinu olla enempää, mutta silti joka päivä rakastettiin toisiamme aina vaan enemmän.. Oltiin täysin toistemme puolikkaat ja mies oli aivan samaa mieltä.. Sitten täysin yht'äkkiä alettiin otta pikajuoksua elämässä. Muutettiin yhteen, suunniteltin yhteisen kämpän ostamista, kihloja ja yhteistä kissanpentua.. juostiin juostiin juostiin kunnes molemmat uupu eikä enää jaksanu.. liian paljon liian nopeesti eikä kumpikaan uskaltanu/halunnu myöntää ettei musta oo tähän vielä.. Ero täysin yllättäen yhteisestä päätöksestä ja mieletön sydän suru ja tuska sen päälle.. Nyt vuos siitä kulunu ja soitellaan lähes viikotain puolin ja toisin ystävinä.. Yhdessä vietetyn viikonlopun jälkeen tajusin kuinka molemmat ollaan kasvettu ihmisinä ja kuinka ne asiat jotka ennen ärsytti suunnattomasti ei enää ärsytäkkään.. Vanha suola alko janottaa mielettömästi, mutta rohkeus ei vaan riitä sillä panoksena on mielettömän hyvän ystävän menettäminen :( Voi kun sais kristallipallon ja näkis mitä se ajattelee musta ja meistä