Olemme avoliitossa elävä aviopari ja meillä on yksi ihana tyttö-lapsikin. Avoliittoa on kestänänyt jo kauan: 7 vuotta. En ole koskaan ollut varma siitä että hän on minulle juuri "se oikea". Kaikesta huolimatta kun avomieheni kosi minua se tuntui aivan uskomattomalta. Mutta en ole varma tunteistani. Haluanko todella rakastaa häntä myötä ja vastoin käymisissäni loppu elämäni ajan, vai voiko rakkautemme sammua.
- kyynel simmu -
- kyynel simmu -
Vastaukset 11
Vanhimmat
En ymmärrä sitä, että ihmiset uskaltavat tehdä lapsia, mutta eivät uskalla mennä naimisiin - eikös se yhteinen lapsi kuitenkin sido enemmän (loppuelämäksi) kuin varsinainen naimisiinmeno? Luulisi voivan ihmisten menevän naimisiin jos on lapsiakin. Oon törmänny tähän monesti...tutut / kaverit tekevät lapsia, mutta samaan aikaan miettivät "onkohan tämä sittenkään oikea"?En ymmärrä...
Ihan sama onko avioliitto vai avoliitto. Kyllä ne lapset ja niille turvallisen kasvuympäristön takaaminen menee yli sen oikean etsimisestä. Kun nyt kerran on lapsikin tullut tehdyksi niin kyseessähän on perhe. Tylyä. Haaveet siitä oikeasta ovat minuakin seuranneet koko elämän, mutta ne ovat vain haaveita. Saa sitä haaveilla - sehän on kuin puoliksi totta, kun on haaveita.
Itse olen miettinyt aivan samaa! Kyllä se lapsi on suurempi sitoumus kumppaniin kuin avioliitto. Eron voi aina hankkia jos toinen rupeaa ärsyttämään oikeen kunnolla (ikävää mutta totta), mutta jos on yhteinen lapsi niin 'puoliso' onkin elämässäsi kuolemaan asti...
Mutta ihiset eivät vaan näytä ymmärtävän....
et omista etkä myöskään miehesi tunteista. Mutta sen voit päättää haluatko naimisiin ja elää parisuhteessa, sekä myötä- että vastoinkäymisissä, tämän miehen kanssa. Se riittää avioliittoon. Avioliitto on tahdon asia.
Minä mietin ihan samaa aikoinaan. Olin 20-vuotias, mies saman ikäinen, oli tunnettu puoli vuotta.
Naimisiin mentiin että paukahti.
Ja aikaa on yhdessä kulunut 47 vuotta. Mutta me siis tahdomme edelleen.
Kun eroprosentit ovat mitä ovat, sanoisin että kenenkään joka ei tiedä haluaako oikeasti naimisiin ja rakastaako kumppaniaan niin paljon, että haluaa viettää tämän kanssa loppuelämän, ei kannata mennä naimisiin. Jos lähtökohta on se, ettei tiedä haluaako naimisiin, niin miksi mennä? Se on minusta väärin kumppaniakin kohtaan, vaikka kuvittelisi tekevänsä tälle palveluksen suostumalla tämän mieliksi.
Sitä kuitenkin toivon, että alkuperäinen kirjoittaja ymmärtäisi, että täydellistä miestä ei tule vastaan myöhemminkään vaan jokaisessa on omat vikansa ja puuttensa. Sitä varten ei kannata odottaa ja katsella. Tärkeintä on se, että viihtyy toisen kanssa ja tulee tunne, että "ollaan samalla aaltopituudella".
Sinun kannattaa miettiä kahta asiaa: haluatko naimisiin? Haluatko naimisiin juuri tämän miehen kanssa?
Teillä on lapsi, joten olette toistenne elämässä pitkän aikaa, se on varmaa. On aivan eri asia, että oletteko ikuisesti pari.
Älä mene naimisiin, jos epäilet, ettei avioliitto ole sinua varten. On myös ihmisiä, jotka molemmat haluavat naimisiin, mutteivät välttämättä toistensa kanssa. Vain sinä tiedät, että mikä on oikea ratkaisu juuri sinulle. Tässä kohtaa ole rehellinen itsellesi. Mitä sinun sydämesi sanoo?
Kun mietit kantaasi avioliittoon, unohda kokonaan tilastot ja mahdolliset lähipiirin erimerkit. Mielestäni jo se, että sinusta tuntui uskomattomalta kun kumppanisi kosi, kertoo sinulle paljon oikeista, aidoista tunteistasi, joita järkeily ei päässyt sekoittamaan. Et olisi missään nimessä tuntenut niin, jos et syvästi rakastaisi häntä. Mielestäni on hyvä merkki, että olet pysähtynyt tässä kohtaa miettimään asiaa. Avioliitto ja parisuhde yleensäkin on pitkälti tahdon asia. Ongelmia ja vaikeuksia syntyy, mutta niistä pariskunta voi selvitä, jos he molemmat niin tahtovat.
Minulle viestistäsi välittyy ennemminkin pieni, normaali epäröinti(joka käy varmasti lähes jokaisen mielessä ennen avioliittoa) kuin valtava epävarmuus. Totuushan on, ettei kukaan voi tietää etukäteen, että mitä huominen tuo tullessaan. Tiedät kuitenkin jo monen vuoden kokemuksella, että miten kumppanisi reagoi eri tilanteisiin, tunnet hänen tapansa, sukunsa ja ystävänsä, työtoverinsa. Olette olleet pitkään yhdessä ja enkä jaksa uskoa, että olisitte pitäneet noin kauan yhtä vain koska "pitää olla joku" kunnes löytyy "se parempi/se oikea". Olette yhdessä tarkoituksella. Minusta sinulla on erinomaiset lähtökohdat avioliitolle tämän miehen kanssa.
Nyt sinun täytyy vain rehellisesti pohtia, että oletko valmis tahtomaan sitä. Olet ollut hänen kanssaan 7 vuotta; uskoisin, että sinä aikana suuri huuma on ollut ja mennyt ja pysyvämpi ja todellisempi rakkaus on tullut tilalle. Selvästi rakastat kuitenkin tätä miestä nyt ja avioliittoja on rakennettu paljon hatarammillekin perustalle - ja onnistuttu.
Olet tahtonut olla tuon miehen kanssa 7 vuotta avoliitossa, teillä on lapsi. Arjen kohdalla avoliiton muuttaminen avioliitoksi tuskin muuttaa asioita kovinkaan paljon. Mutta se voi muuttaa kaiken parempaan henkisesti. Ota aikaa ratkaisusi kanssa; tuskin miehesi haluaa naimisiin juuri tällä sekunnilla!
En osaa sinua tuntematta sanoa, että mikä aiheuttaa sen, että epäröit juuri nyt. Tiedän kuitenkin, että niin kauan, kun liitossa toinen haluaa rakastaa, niin se kestää. Ja olen aivan varma siitä, että teillä molemmilla tuota tahtoa riittää - jo se, että miehesi kosi, kertoo minulle sen, että hänellä riittää tahtoa pitkään. Hän tuntee sinut, sinä tunnet hänet. Ikäviä yllätyksiä ei pitäisi olla luvassa...
Rakkaus syttyy uudelleen liekkiin, jos se näyttää olevan hiipumassa, ja jos parisuhteen haluaa toimivan, sen saa toimimaan. Te olette siinä onnistuneet ainakin 7 vuotta (tuskin ryntäsitte ihan heti tapaamisen jälkeen avoliitton) ja pitäneet suhteen tuoreena lapsen tuntua, siinä on kasassa jo ainekset, joihin monet muut ovat kompastuneet, mutta te kaksi ette. Varmasti monien läheistenne silmissä teidän suhteenne on jo avioliitto ja toimii paremmin kuin monien muiden avioliitot. Minusta te tiedätte jo, miten välttää turhat karikot ja miten luoda onnistunut avioliitto.
Lopulta kysymys taitaakin olla se, että haluatko sinä rakastaa avomiestäsi aviomiehenä vai et. Sen tiedät vain sinä.
aika kornia elää "kakkosen" kanssa ja odottaa sitä oikeaa....huoh
Enpä ihmettele, että olet epävarma, koska et osaa luottaa ollenkaan tähän hetkeen, vaan koko ajan odotat jotain muuta ja parempaa.
Et ole ansainnut tuolla asenteella miestäsi, vaan tarvitset hiukan "elämänkoulua" saadaksesi näkösälle, mitä sinulla on ja mitä ei ole ja etenkin se, mitä haluat. Tällä hetkellä ilmeisesti haluat vähän kaikkea, eikä mikään oikeen riitä.
on jo 7 vuotta avoliittoa takana. avioliitto virallistaa suhteen myös laillisesti päteväksi ellette ole tehneet esim. keskinäistä testamenttia tai mahdollisen eron varalta omaisuudenjakopaperia (en muista hienoa nimeä :D ). jos olette jo kihloissa, se on yksi sormus lisää vasempaan nimettömääsi. ellette ole vielä kihlasormuksia hankkineet ja nimettömäsi kaikuu tyhjyyttään, se on pieni lisäpaino sormeesi. toivottavasti kuitenkin ajattelet avioliiton olevan enemmän kuin sormus tai lakipaperi, se virallistaa suhteenne. tiedät jo, millaisen miehen kanssa menet naimisiin kun 7 vuotta yhdessäeloa. tytärkin on. miksi odottaa ?
ja todellakin, on mielestäni väärin seurustella/olla kihloissa sellaisen kanssa, joka haluaa naimisiin kanssasi ihan tosissaan, olet jo antanut lupauksenkin hänelle että haluat olla hänen vaimonsa. peru siis juttu ennen häitä jos aiot perua. se on helpompaa kuin sanoa toiselle "ei" alttarilla tai hakea myöhemmin avioero. ;)
Itse olin yli 14 vuotta reippaasti yhdessä avoliitossa ja ero tuli ,mutta elämä on elämistä varten,ikinä ei voi tietää.Avioliitto on sen merkki, että haluat olla yhdessä rakkaasi kanssa ja sitoudut vain häneen et kehenkään muuhun mieheen.Jos olet varma ,että rakastat nyt miestäsi niin mene naimisiin.Mitä sitä jahkailemaan.
Jos olet tehnyt yhteisen lapsen ja elänyt toisen kanssa vähintään 7 -vuotta, ilmaisee kysymyksesi jotain hyvin hämmentävää.
En halua olla ilkeä, mutta näetkö mitä teet? Olet oman epävarmuutesi vuoksi 'tuhoamassa' kahden ihmisen elämää.
Elämässä on toisinaan sitouduttava, vaikka olisikin epävarma. Ole nyt kovin tarkkana siitä, miten 'epävarmoilet ja prinsessoit' itseäsi.