Tapasin netin kautta kivan naisen ja chattailimme/kirjoittelimme pitkään. Kiinnostus oli molemminpuolista. Juttu lähti viattomalta pohjalta. Ensin kirjoiteltiin pitkään ihan arkipäiväistä ja myös kaikenlaista hassua. Vasta paremman virtuaalitutustumisen jälkeen jutut alkoivat mennä syvällisemmiksi. Sitten oltiinkin virtuaali-ihastuneita molemmat.
Normaalin kaavan mukaan vaihdettiin valokuvia. Kumpikin oli tehnyt toiselle selväksi jo etukäteen, että ei tässä mitään missejä tai adoniksia olla. Kuvista ei siis pettymyksiä kummallekaan ja juttu jatkui aina vain syventyen.
Ongelma tuli, kun päätettiin tavata. Todella pinnallista ja inhottavaa sanoa, mutta tavattuani nettiystäväni reaalimaailmassa, en enää ollut hänestä kiinnostunut mahdollisena seurustelukumppanina. En halua eritellä syitä tarkemmin. Tiesin kyllä hänen tilanteensa, mutta netin ja kuvien kautta asialla ei tuntunut olevan väliä. Merkitystä sille tuli vasta sitten, kun se realisoitui.
Tapaamisemme sujui ihan hyvin ja mielestäni käyttäydyin koko ajan korrektisti. Hänelle jäi hyvä mieli.
Ongelma tässä on se, että vastapuoli ei siis kokenut tapaamistamme samalla tavalla kuin minä. Hän piti minusta sanojensa mukaan kaikilla tasoilla ja kertoo nyt olevansa minuun aikaisempaa ihastuneempi.
En voi sille itse mitään, mutta itse en pysty ajattelemaan häntä enää kuin ystävänä. Kaikki fyysinen kiinnostus puuttuu.
En ole uskaltanut kertoa hänelle ajatuksiani. Tiedän, että hän on monen monituista kertaa joutunut pettymään miehiin ja hänellä on paljon surullisia muistoja pitkältä ajalta. En halua satuttaa häntä yhtään lisää, en edes rehellisyyden nimissä. Toiseksi, eihän minulla pitäisi olla ”varaa” ajatella näin, koska en itse ole todellakaan mikään Adonis.
Mutta niin ihmeellinen on ihmismieli. Tämäkö on sitä järjetöntä kemiaa? Vai pelkkää paskamaista pinnallisuutta? Minusta tuntuu pahalta hänen puolestaan. Pahalta tuntuu sekin, että en järkiperustein enkä muutenkaan pysty enää pakottamaan itseäni ihastumaan häneen.
Toivoisin, että me molemmat voisimme jatkaa omilla tahoillamme etsintää, kunnes löydämme sen ihmisen, jonka kohdalla kaikki täsmää. Mutta miten kertoisin sen loukkaamatta? Todellista syytä en siis halua sanoa. Noin vain katoaminen taas veisi viimeisetkin miehekkyyden rippeet. Epämääräistä höpinää sitoutumispelosta? Joku keksitty tunnustus omasta menneisyydestä, joka saa hänen tunteensa muuttumaan?
Auttakaa!
Normaalin kaavan mukaan vaihdettiin valokuvia. Kumpikin oli tehnyt toiselle selväksi jo etukäteen, että ei tässä mitään missejä tai adoniksia olla. Kuvista ei siis pettymyksiä kummallekaan ja juttu jatkui aina vain syventyen.
Ongelma tuli, kun päätettiin tavata. Todella pinnallista ja inhottavaa sanoa, mutta tavattuani nettiystäväni reaalimaailmassa, en enää ollut hänestä kiinnostunut mahdollisena seurustelukumppanina. En halua eritellä syitä tarkemmin. Tiesin kyllä hänen tilanteensa, mutta netin ja kuvien kautta asialla ei tuntunut olevan väliä. Merkitystä sille tuli vasta sitten, kun se realisoitui.
Tapaamisemme sujui ihan hyvin ja mielestäni käyttäydyin koko ajan korrektisti. Hänelle jäi hyvä mieli.
Ongelma tässä on se, että vastapuoli ei siis kokenut tapaamistamme samalla tavalla kuin minä. Hän piti minusta sanojensa mukaan kaikilla tasoilla ja kertoo nyt olevansa minuun aikaisempaa ihastuneempi.
En voi sille itse mitään, mutta itse en pysty ajattelemaan häntä enää kuin ystävänä. Kaikki fyysinen kiinnostus puuttuu.
En ole uskaltanut kertoa hänelle ajatuksiani. Tiedän, että hän on monen monituista kertaa joutunut pettymään miehiin ja hänellä on paljon surullisia muistoja pitkältä ajalta. En halua satuttaa häntä yhtään lisää, en edes rehellisyyden nimissä. Toiseksi, eihän minulla pitäisi olla ”varaa” ajatella näin, koska en itse ole todellakaan mikään Adonis.
Mutta niin ihmeellinen on ihmismieli. Tämäkö on sitä järjetöntä kemiaa? Vai pelkkää paskamaista pinnallisuutta? Minusta tuntuu pahalta hänen puolestaan. Pahalta tuntuu sekin, että en järkiperustein enkä muutenkaan pysty enää pakottamaan itseäni ihastumaan häneen.
Toivoisin, että me molemmat voisimme jatkaa omilla tahoillamme etsintää, kunnes löydämme sen ihmisen, jonka kohdalla kaikki täsmää. Mutta miten kertoisin sen loukkaamatta? Todellista syytä en siis halua sanoa. Noin vain katoaminen taas veisi viimeisetkin miehekkyyden rippeet. Epämääräistä höpinää sitoutumispelosta? Joku keksitty tunnustus omasta menneisyydestä, joka saa hänen tunteensa muuttumaan?
Auttakaa!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Rohkeutta sinulle;) Olen nainen ja olen kohdannut muutaman kerran ihan saman, kun sinäkin. Nyt vain olet mies ja kerrot totuuden et ei nappaa, ei tartte selitellä sen enmpää. Me naiset ainakin jotkut ymmärrämme sen kuuluisan kemian päälle ja jos se siinä live tapaamisessa jää vajaaksi, ei sillon sitä kannata edes lähtee lämmittään mitenkään. Älä käytä sitä kulunutta lausetta, et ollaanko ystäviä, sillä se toinen osapuoli ei todennäkösesti kykene siihen jos on sinuun jo kerennyt syvästi ihastua. Ei kannata toiselta vetää mattoo alta lopullisesti jollakin valhella, joka todennäkösesti paistaisi läpi..Älä textarilla ainakaan sitä sit tee. Mun kamalin tapaus oli, et ihastuin mieheen ja tavattiin mut kas hänelläpä olikin muka parantumaton syöpä ja sillä verukkeella hän minut jätti, ettei satuta:(( Arvaappa kun sain tiedon ettei mitään syöpää ollutkaan ja olin suurrut sitä asiaa hänen ja lasten puolesta. rukoillut jopa ylätalon uunolta parannusta hänelle... Julma tapa saada toinen pois tolaltaan päästäkseen eroon. Asia olisi ollut vain selvä, et ei kiinnosta piste. Kesä tulee ja uskon kuitenkin siihen oikeaan kohtaamiseen vaikka terassilla tai missä vaan ja ne kuuluisat ensi sekunnit ratkaisee paljon;)) Hyvää kesää sinulle ja kaikille...
Paha mielihän siinä väistämättä tulee hänelle joka on kiinnostunut edelleen, mutta ei kannata pitkittää tilannetta.
tilanteiden takia suosittelen, että livetapaaminen olisi aina mahdollisimman pian. Eihän sitä kirjoittelemalla ja kuvia vaihtamalla, edes puhelimessa puhumalla kunnon käsitystä toisesta saa. Joten olisi paras nähdä pian, ettei kumpikaan ihastu toiseen jonkun oman mielikuvan pohjalta. Sano sille naiselle suoraan, parempi se niin on kuin kehitellä jotain satuja. Kyllä aikuinen ihminen tuon ymmärtää.
samaa mieltä. Meinasin tuon juuri tähän ketjuun kirjoittaa, mutta eipä tarvitsekaan. Mitä pikempi tapaaminen sen parempi.
Miten sitten toisin päin kun sitä kiinostusta on ja on ollut katseiden vaihtoa pitempäänkin ja lähempääkin.
Just tuollaisten takia olis parempi tavata jo heti pian, eikä kirjoitella.
Mitä pidemmälle päästät pelin, sitä kurjemmalta daamista tuntuu. Jossain on puhuttu positiivisista pakeista, jotka menee perusidealtaan yhdessä lauseessa esitettynä jotenkin näin
1. syy.............. "mun mielestä meidän suhteen rakennusta ei nyt kannata jatkaa"
2. ................. "..koska.."
3. Todellinen syy... "..mulla ei löytynyt sitä todellista kipinää.."
4. ................. "..mutta.."
5. Mukava selitys... "..sä oot tosi kiva ja meillä oli upeat keskustelut.."
6. Pehmennys........ "..olis kiva käydä vaikka kahvilla tai leffassa joskus.."
Vaikka kaadat kylmää vettä daamin niskaan, niin yritä jättää kuitenkin hyvä maku ja jotain positiivista viimeideksi
Naisena , aikuisena naisena.
Se kuuluisa kemia on taivahan tosi ja jos sitä ei tunnu samantien...niimpä....
Itse sen aina otan mukaani ja lyön tyrkylle, saako vastakappaleen, näkymättömästi ja omia tekojaan tehden.
Uskon intuitioon ja tuohon "johonkin" näkymättömään.
Ei auta vaikka kuinka on puhelimessa miellyttävä ääni, mukavat jutut, kohdatessa kivannäköinen, oloinen, jos SE jokin puuttuu..
Ei toimi, eikä ole tarkoitus väkisten alkaa vääntää.
Eikä ole luonnollista että, joutuisit tekemään vastoin omaa sisintäsi, vain sen takia ettet loukkaa toista, hyvänen aika, onhan kyseessä myös sinun tunteet.
Aikuinen, kypsä nainen ymmärtää kun selvästi, selkokielellä hänelle tämän puhut.
Ellei hän ymmärrä, reagoi oudosti..on jo mrkkejä läheisriippuvuudesta.
Rohkeasti sekä hienotunteisesti vain!!!
Kasvun paikka on myös itsellesi, kuinka kohtaat epämieluisia tunteita, kunnioittaen omaa sisintäsi ja kyseistä naista.
"mutta tavattuani nettiystäväni reaalimaailmassa, en enää ollut hänestä kiinnostunut mahdollisena seurustelukumppanina. En halua eritellä syitä tarkemmin. Tiesin kyllä hänen tilanteensa, mutta netin ja kuvien kautta asialla ei tuntunut olevan väliä. Merkitystä sille tuli vasta sitten, kun se realisoitui. "
Olisi kyllä kiva tietää, että mikä ulkonäössä sitten tökkäsi?
Oliko hän ylipainoinen, huono ryhtinen, epäsiisti vai mikä?
Veikkaisin, että tyttö taisi olla ylipainoinen, mutta sillekin asialle on kyllä keinonsa, tiedäthän sen =)
Niin voisitko vähän tarkentaa sitä syytä,että itesekin naisena osaisi ottaa asian huomioon,riippuen mikä se on.
Kerro mahdollisimman rehellisesti, se on parasta kaikille osapuolille. Ei sinun silti tarvitse sanoa, että olet liian lihava, syöt kuin porsas tms. Tee se kuitenkin toista kunnioittaen.
Nopeat treffit ovat minunkin mieleeni. Sitten näkee onko kemiaa vai ei. Minä itse olen aika tarkka siitä, en pysty jos en pysty.
Aika parantaa haavat. Sen tiedän kokemuksesta :)
En yhtään ymmärrä. Sait kuvan ja kaiken, eli mikä sulle sitten tuli yllätyksenä? Ehkä olet vain ääliö?
Älä pitkitä tilannetta missään tapauksessa. Mikäli toinen on todella ihastunut sinuun, se sattuu kun kerrot ettei tule mitään. Se sattuu vielä enemmän, jos pitkität asiaa ja hänen tunteet vielä voimistuvat sinua kohtaan.
En ota kantaa syihin, vaan ainoastaan siihen, että jos ei itse pysty jatkamaan suhdetta, niin siihen pitää olla "munaa" sanoa se kasvokkain.
Olen itse tapaillut naista, joka oli kiva, mutta ei todellakaan se "oikea". Asian kertominen voi olla rankkaa, mutta ainakaan itse en pysty näyttelemään.
Älä katoa, vaan kerro asia kuten se on, mieluimmin naamatusten.