Olin kihloissa suhteellisen lyhyen aikaa, syyskuun puolivälistä helluntain jälkeiseen maanantaihin saakka, kunnes ystäväni kertoi että mieheni on käynyt vieraissa. Hän oli tehnyt sen niin ovelasti, että henkilö, jonka kanssa hän vietti aikaa, ei edes tiennyt mieheni olevan varattu. Puhuin jopa puhelimessa jälkeen päin tämän ihmisen kanssa ja hän oli todella säikähtänyt; sanoin että hän on uhri siinä missä minäkin.
Minkä ihmeen takia mieheni ei asiaa halua millään myöntää? Onko taustalla jokin psyykkinen puolustuskeino vai mikä?
Jos hän olisi avoimesti kertonut ja myöntänyt tekonsa niin olisimme aivan varmasti voineet sopia asian, toki luottamus olisi mennyt pitkäksi aikaa.
Mutta kun ei. Ei kirveelläkään tunnusta. Itkin hänen edessään kuin kastelukannu ja hän vain sanoi kylmästi "älä nyt ole mikään marttyyri". En tiennyt siihen päivään mennessä, kuinka tunnekylmän ihmisen kanssa olinkaan saattanut elää.
Minkä ihmeen takia mieheni ei asiaa halua millään myöntää? Onko taustalla jokin psyykkinen puolustuskeino vai mikä?
Jos hän olisi avoimesti kertonut ja myöntänyt tekonsa niin olisimme aivan varmasti voineet sopia asian, toki luottamus olisi mennyt pitkäksi aikaa.
Mutta kun ei. Ei kirveelläkään tunnusta. Itkin hänen edessään kuin kastelukannu ja hän vain sanoi kylmästi "älä nyt ole mikään marttyyri". En tiennyt siihen päivään mennessä, kuinka tunnekylmän ihmisen kanssa olinkaan saattanut elää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
koska pelkäsi menettävänsä sun luottamuksen ja sut.totuus ihmisestä minkälainen hän on voi tulla eteen joskus liian myöhään.tää henkilö ei ajatellut sua vain itseään ja miten saattaisi käydä mut varmaan nyt parempi kuitenkin näin.
Luulitko tosiaan että pettäjä menisi paljastamaan tekonsa? Kyllä mäkin inttäisin loppuun asti vastaan. Mies sai kahdelta pimppaa, ja sä taisit olla vielä tylsäkin noin yleisesti, joten se hankki vähän jännitystä elämään.
No sä oletkin Dive kusipää. Toivottavasti kohtaat kaltaisesi.
Mikä musta sitten kusipään tekee? Sekö kun sanon asiat suoraan miten ne on?
niin se vaan menee että kun on tarpeeks itseriittoinen ihminen ja ajattelee omaa napaa eikä mitään muuta (tai sitä mikä navan alla on..) niin ei siinä piittaa toisista paskan vertaa. ja niitä miehiä maailmassa riittää,ja sitten on meitä hölmöjä naisia jotka näihin egoisteihin rakastuu ja antaa anteeks niin kauan että on kadottanu kykynsä rakastua keneenkään.joskus toivon itse muuttuvani samanlaiseks kusipollaks ku eksäni jaksoi olla.mikä etu onkaan omata taito rakastaa vain itseään ja tietosesti loukata toisia välittämättä aiheuttamastaan tuskasta..mutta ehkä saan elämästä enemmän irti olemalla oma hölmö itteni ja odottamalla josko vielä joskus löytyis se mies vierelle jolle mä olen maailman ihanin juttu jota ei satuttais ikinä koskaan..