Varmaan 9 kymmenestä kadulla vastaantulevasta naisesta puhuu kännykkään. Ei mene jakeluun. Miten ihmeessä naisilla voi olla niin mielettömän paljon asiaa (toisilleen?). Vai kuuluuko se nykyään asiaan että kadulla on aina pakko puhua kapulaan? Että jos ei puhu niin on luuseri.
Kännykkä aina korvassa
miten on?
9816
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ajattele sitä päivää kun kaikilla naisilla on kadulla hands-free-puhelimet. kaamea kaakatus joka paikassa. varsinkin bussissa ja ratikassa. viimestään sillon on pakko ostaa oma auto että pääsee johonkin lepuuttamaan korviaan.
Varsinkin nuoret kanat roikkuvat kännyssä kuin se olisi viimeinen oljenkorsi (mitä se heille onkin).
Sillä haetaan sellaista dynaamisen ulospäinsuuntautunutta cosmo-naisen imagoa, että minulla on asiaa ja olen haluttu tyyppi. Suurimmalla osalla se luuri huutaa hiljaisuutta, mutta imagoa on pakko vaalia...
Itse puhun ainakin miespuoliselle ystävälleni. Työpaikalla kännykielto, joten puhun kun pääsen töistä ja sovin, missä tapaamme. Ihmisillä on eri syiä puhella. Älä sinä ota siitä stressiä. Maailmassa on vakavampiakin ongelmia. Elä omaa elämääsi ja anna muiden tehdä samoin.
sanoa kumpi on parempi, simpukkakännykkä vai tavallinen.
naisesta on sellaisia johon voi luottaa
Koska usein perheen langat ovat naisen käsissä. Joko hänen halustaan tai pakon edessä.
Äitini puhuu puhelimessa
a) pienempien sisarusteni kanssa (harrastuskuljetukset, välipala, onko läksyt tehty, anna kissalle ruokaa)
b) isäni kanssa (se Hennan tanssi alkaa kuudelta, niin kuin olen jo kuudesti tänään sanonut!)
c) työpuhelut
d) sosiaalisesta elämästä huolehtiminen (isän sisko soittaa äidille isän käskystä, koska isä ei osaa sanoa ollaanko mökillä ensi lauantaina vai ei, vaikka siitäkin on puhuttu pariin otteeseen)
Tässä vain murto-osa esimerkeistä. Äiti on valitettavasti aina puhelimessa. Jos hän hukkaisi kännykkänsä, sukumme kuolisi sukupuuttoon.
Myös itse vastailen isän "millä pesuohjelmalla pestään sukat" ja "tuleeko tonnikalasalaattiin riisiä" -kysymyksiin, varmistan oman mieheltäni että hän muistaa tulla töistä ajoissa kun pitää ehtiä kirjastoon, soitan sisarelleni varmistaakseni ettemme osta serkullemme samaa valmistujaislahjaa, rimpautan putkimiehelle ettei vessa vedä kunnolla (miehen ylpeys ei kestä soittaa mutta itsekään ei osaa mitään asialle tehdä), varmistan kälyltäni ovatko he tulossa meidän kyydillä huomenna sinne, kun veljeni ei siihen osannut vastata...
Paljon on asiaa, ja kun puhuu ne asiat tehdessään muuta (kävellessä, bussissa, lounaalla) niin sitten ei tarvitse käyttää erikseen aikaa siihen puhumiseen. Ja niitä puheluita kun satelee, niin niihin on myös vastattava... "Henna täällä moi... mä jätin avaimet kotiin ja äiti tulee töistä vasta neljän jälkeen, pitääks mun seisoa täällä ulkona kolme tuntia?! Pliis, tuo mulle avaimet!"
ei usein ole puhelin edes mukana, kun mua vituttaa jos joku soittaa esim. kesken kauppareissua.
On ollut vähän huvittavaa miehenä seurata erään vastapäisessä kerrostalossa asuvan opiskelijanaisen elämää, sillä hän tuntuu ilmeisen nikotiiniriippuvuuden takia käyvän parvekkeellaan tupakalla useammin kuin kerran tunnissa ja samalla kertaa tuntuu olevan aina tarvetta myös puhua kännykkään. En yleensä tarkkaile sen kummin naapureitteni elämää, mutta tuota säännöllistä rutiinia ei ole voinut olla huomaamatta kun itse istuskelen kirjoituspöytäni ääressä, joka on ikkunan vieressä. Kaipa kyseinen nainen saa joitain "tuplakiksejä" tuosta tupakoinnin ja kännykän käytön yhdistämisestä.
on sama tyyli. Tupakkaa kuluu ja kännykkälasku kasvaa. Ikäväksi tässä asian tekee se että joudumme koko talo kuulemaan mitä hän siihen luuriinsa huutaa. Myös mies on opetettu tähän, ja olenkin hyvin selvillä hänen sairaslomistaan (filungilla hommattuja) ja työpaikastaan yms. Tällä perheellä ei paljon salaisuuksia ole.