Olen naimisissa ensimmaista kertaa elamassani ja odotan ensimmaista lasta. Miehella on takana katkerahkoja muistoja taynna oleva liitto ex-kumppanin kanssa ja heilla on yhteinen lapsi. Kun tapasimme, he olivat olleet virallisesti erossa jo vuoden verran ja sita ennenkin pistaneet avioeroyrityksen vireille. Mies kuvaili minulle ex-puolisoaan kovin sanoin mutta meidan avioiduttuamme mies on leppynyt ja omien sanojensa mukaan kaikki artyisat tunteet ovat onnen myota kadonneet ex-vaimoa kohtaan. Nykyaan mies tuntee suurta saalia ja jonkinasteista syyllisyytta, onhan ex muuttanut vieraaseen maahan miehen vuoksi ja on nyt kaukana sukulaisistaan.
Miehen sanojen mukaan nainen on jumissa maassa eika pysty rahatilanteen vuoksi lahtemaan kotimaahansa. Kenties nain onkin, mutta joka tapauksessa exalla on omistusasunto, jonka mies osti hanelle, saastossa mukavasti rahaa - niin etta pystyy melkein koroilla elelemaan mutta ei tekemaan suuria hankintoja ja kuluttamaan paaomaa. Siispa mies koittaa pitaa hanestakin huolta, onhan ex heidan yhteisen lapsensa aiti. Mies on ostellut ex-vaimolle lahjoja syntymapaivaksi ja sittemmin ihan muuten vaan, perustellen ettei ex muka loyda/pysty ostamaan vastaavia juttuja (olemme talla hetkella pidemmalla tyokeikalla naisen ex-kotimaassa).
Luonnollisesti he soittelevat lapsen asioista, ja lisaksi ex riitelee miehen aidin kanssa harva se paiva, soittaen sitten miehelle valittaakseen asiasta. Anoppi ei siis pida laisinkaan ex-vaimosta, joka on miesta 8 vuotta vanhempi ja ennen heidan liittoaankin ollut naimisissa. Exalla on muuten yhteensa 4 lasta, joista yksikaan ei asu hanen kanssaan. Jos ennen mies kuvaili ex-vaimoa paholaisen morsiameksi, nykyaan han kutsuu naista raukaksi, jolla ei ole minkaanlaista otetta asioihinsa. Eilen ex soitti hataantyneena kun oli huomannut olevansa kipea ja mies neuvoi hanet heti laakariin. Tanaan ex soitti sairaalasta itkuisena ja pelokkaana, kun hanella on jonkinlainen tavallinen flunssavirus. Mies soitteli apteekit ja laakarit lapi etsiessaan tietoa exalle maaratyista laakkeista.
Olen oikeasti kiltti ihminen ja haluan auttaa ihmisia hadassa, mutta valilla miehen huomio exaa kohtaan sattuu johonkin kipeaan kohtaan. Tiedan tarkasti etta mies todellakin rakastaa minua ja on sitoutunut meihin. Ymmarran kun han selittaa, ettei koskaan haluaisi ex-liitosta syntyneen lapsen ajattelevan etta isa kohtelee aitia vaarin. Siltikin, minakin olen vain ihminen... Ja olen tottunut siihen etta yleensa kaikki seisovat omilla jaloillaan, pitavat huolen omista asioistaan eivatka esimerkiksi soittele itkuisena jonkin flunssaviruksen vuoksi ex-puolisolle.
Kaiken tekee raskaammaksi myos se, etta odotan lasta ja hormonit heittelevat pahemman kerran. Ymmarran, mutta siltikin minusta tuntuu kohtuuttomalta etta mies huomioi exaansa noin paljon. Melkein odotan kauhulla tulevaa, kun jo nyt viittakymppia lahestyva ex-vaimo alkaa saamaan keski-ian oireita ja kaikenlaista kremppaa. Tuleeko minun elamani olemaan aina sita, etta mies hyppaa exan hyvinvoinnin perassa? Se ei tunnu yhtaan oikealta eika reilulta minua eika lapsia kohtaan. Onko liikaa toivottu etta mies sailyttaisi exan kanssa hyvat valit, mutta keskittyisi vain lasta koskeviin asioihin paaasiassa? Olisiko liikaa vaadittu etta myos ex-vaimo ymmartaisi ettei voi enaa tukeutua mieheen niin paljon? Voisiko han ottaa otteen omasta elamastaan?
Mutta olenko liian kiltti? Onko mies? Pitaisiko minun vain hyvaksya asia? Onko tama edes ns. normaalia? Mita ajatella?
Miehen sanojen mukaan nainen on jumissa maassa eika pysty rahatilanteen vuoksi lahtemaan kotimaahansa. Kenties nain onkin, mutta joka tapauksessa exalla on omistusasunto, jonka mies osti hanelle, saastossa mukavasti rahaa - niin etta pystyy melkein koroilla elelemaan mutta ei tekemaan suuria hankintoja ja kuluttamaan paaomaa. Siispa mies koittaa pitaa hanestakin huolta, onhan ex heidan yhteisen lapsensa aiti. Mies on ostellut ex-vaimolle lahjoja syntymapaivaksi ja sittemmin ihan muuten vaan, perustellen ettei ex muka loyda/pysty ostamaan vastaavia juttuja (olemme talla hetkella pidemmalla tyokeikalla naisen ex-kotimaassa).
Luonnollisesti he soittelevat lapsen asioista, ja lisaksi ex riitelee miehen aidin kanssa harva se paiva, soittaen sitten miehelle valittaakseen asiasta. Anoppi ei siis pida laisinkaan ex-vaimosta, joka on miesta 8 vuotta vanhempi ja ennen heidan liittoaankin ollut naimisissa. Exalla on muuten yhteensa 4 lasta, joista yksikaan ei asu hanen kanssaan. Jos ennen mies kuvaili ex-vaimoa paholaisen morsiameksi, nykyaan han kutsuu naista raukaksi, jolla ei ole minkaanlaista otetta asioihinsa. Eilen ex soitti hataantyneena kun oli huomannut olevansa kipea ja mies neuvoi hanet heti laakariin. Tanaan ex soitti sairaalasta itkuisena ja pelokkaana, kun hanella on jonkinlainen tavallinen flunssavirus. Mies soitteli apteekit ja laakarit lapi etsiessaan tietoa exalle maaratyista laakkeista.
Olen oikeasti kiltti ihminen ja haluan auttaa ihmisia hadassa, mutta valilla miehen huomio exaa kohtaan sattuu johonkin kipeaan kohtaan. Tiedan tarkasti etta mies todellakin rakastaa minua ja on sitoutunut meihin. Ymmarran kun han selittaa, ettei koskaan haluaisi ex-liitosta syntyneen lapsen ajattelevan etta isa kohtelee aitia vaarin. Siltikin, minakin olen vain ihminen... Ja olen tottunut siihen etta yleensa kaikki seisovat omilla jaloillaan, pitavat huolen omista asioistaan eivatka esimerkiksi soittele itkuisena jonkin flunssaviruksen vuoksi ex-puolisolle.
Kaiken tekee raskaammaksi myos se, etta odotan lasta ja hormonit heittelevat pahemman kerran. Ymmarran, mutta siltikin minusta tuntuu kohtuuttomalta etta mies huomioi exaansa noin paljon. Melkein odotan kauhulla tulevaa, kun jo nyt viittakymppia lahestyva ex-vaimo alkaa saamaan keski-ian oireita ja kaikenlaista kremppaa. Tuleeko minun elamani olemaan aina sita, etta mies hyppaa exan hyvinvoinnin perassa? Se ei tunnu yhtaan oikealta eika reilulta minua eika lapsia kohtaan. Onko liikaa toivottu etta mies sailyttaisi exan kanssa hyvat valit, mutta keskittyisi vain lasta koskeviin asioihin paaasiassa? Olisiko liikaa vaadittu etta myos ex-vaimo ymmartaisi ettei voi enaa tukeutua mieheen niin paljon? Voisiko han ottaa otteen omasta elamastaan?
Mutta olenko liian kiltti? Onko mies? Pitaisiko minun vain hyvaksya asia? Onko tama edes ns. normaalia? Mita ajatella?
Vastaukset 1
Vanhimmat
pitää siitä, että joku tarvitsee häntä. Mitä jos sinäkin luopuisit yksin pärjäämisestä, vaikka vähitellen, ja pitäisit miehesi sopivan kiireisenä sinua auttaessa? HÄnellä ei jäisi niin paljon aikaa pohtia exän ongelmia, jos hän voisi keskittyä sinun ongelmiisi. Olethan kuitenkin raskaana.