Mulla on paha olla. Mä seurustelin vuoden verran miehen kanssa joka tuntui siltä oikealta. Fantastista seksiä, hellyyttä ja läheisyyttä, halua olla osana mun ja mun lasteni elämää.
Tai niin mä idiootti kuvittelin. Pikkuhiljaa alkoi valjeta isännän itsekkyys ja päihdeongelman laatu. No ymmärsin. Kyllähän paljon töitä tekevän ihmisen tarvitsee rentoutua ja tavata kavereita, kyllähän siinä helposti koko viikonloppu vierähtää...
Sittenhän on nastaa pujahtaa lämpimän naisen viereen ja pelailla suloisten lasten kanssa, leikkiä kotia.
Se ei vaan mulle riitä! Kyllä vuodessa pitää jo päättää voiko sitoutua! En halua enää haaskata elämääni.
Viimeinen pisara tuli tänä aamuna kun tulin lapseni todistusten jaosta kotiin niin sika istui meidän kodin rappusilla päissään kuin apassi naapurin alkoholiongelmaisen naisen kanssa! Ei ollu kivaa kello 9 aamulla, ei minulla eikä lapsella jonka raukan olen altistanut kiintymääm tähän paskaan! Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin!
Mä olin haaveillu miehestä joka kehuu lapsen todarin ja kantaa mun pihakalusteet ja kaasugrillin terassille. Tässäkin kaupungissa on tuhansia ja taas tuhansia ovia ja juoppopariskuntia, tuntuu tahalliselta loukkaukselta asettua mun naapuriin. Ex-mies sitten tuli, kantoi kalusteet ja viritti grillin...
Eiks tässä maassa ole hyviä kunnon miehiä ollenkaan!
Tällä palstalla kai tuttua, itken, itken ja itken vaan. Kutti, enks mä ansaitsis edes vähän onnea ja oikeeta rakkautta!
Tai niin mä idiootti kuvittelin. Pikkuhiljaa alkoi valjeta isännän itsekkyys ja päihdeongelman laatu. No ymmärsin. Kyllähän paljon töitä tekevän ihmisen tarvitsee rentoutua ja tavata kavereita, kyllähän siinä helposti koko viikonloppu vierähtää...
Sittenhän on nastaa pujahtaa lämpimän naisen viereen ja pelailla suloisten lasten kanssa, leikkiä kotia.
Se ei vaan mulle riitä! Kyllä vuodessa pitää jo päättää voiko sitoutua! En halua enää haaskata elämääni.
Viimeinen pisara tuli tänä aamuna kun tulin lapseni todistusten jaosta kotiin niin sika istui meidän kodin rappusilla päissään kuin apassi naapurin alkoholiongelmaisen naisen kanssa! Ei ollu kivaa kello 9 aamulla, ei minulla eikä lapsella jonka raukan olen altistanut kiintymääm tähän paskaan! Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin!
Mä olin haaveillu miehestä joka kehuu lapsen todarin ja kantaa mun pihakalusteet ja kaasugrillin terassille. Tässäkin kaupungissa on tuhansia ja taas tuhansia ovia ja juoppopariskuntia, tuntuu tahalliselta loukkaukselta asettua mun naapuriin. Ex-mies sitten tuli, kantoi kalusteet ja viritti grillin...
Eiks tässä maassa ole hyviä kunnon miehiä ollenkaan!
Tällä palstalla kai tuttua, itken, itken ja itken vaan. Kutti, enks mä ansaitsis edes vähän onnea ja oikeeta rakkautta!
Vastaukset 16
Vanhimmat
otan osaa sun suruun.. mulla on täällä ihan samanlainen ongelma että itken vaan.. puolitoista vuotta takana, sama kuin sulla, seksi täydellistä, hellyyttä... mutta sitten myös mieheltä hillitöntä alkoholin käyttöä.
johon tää suhde tuntuu kaatuvankin. lähinnä kai siihen että oon ollut miehen mielestä kamala kun en anna sen juoda, mutta kun tuota juomista on ollut joka päivä, enemmän tai vähemmän.
yritin aluksi hyväksyä sitä, mutta mitä enemmän hyväksyin, sitä enemmän joi. :(
nyt se on ollut viikon poissa, ei vastaa puhelimeen ei tuu kotiin, ja mulla on iso suru siitä, että tämän täytyy loppua nyt.
en millään haluaisi mutta ei kai tässä muuta ratkaisua olekaan. tuntuu vaan vielä pahemmalta että mies syyttää mua kun en anna sen nähdä kavereitaan, mutta eihän siitä ole kysymys, vaan alkoholista...
haluisin niin sen kainaloon ja et kaikki olisi hyvin, mutta eikai se enää voi olla.. :(
En ymmärrä mikä saa ihmiset tekeen niin älyttömiä valintoja... Kai se on se meissä jokaisessa asuva kaipuu toisen lähelle. Kai sitä hellyydenkaipuussaan ja niillä hyvillä hetkillä jaksaa uskoa ja yrittää, ymmärtää ja antaa anteeksi. Mitään järkeähän siinä ei ole mutta rakkaus ja järki ei ilmeisesti mahdu samaan päähän yhtä aikaa!
Puolitoista viikkoa, miten oot jaksanu? Mä en käsitä miten mä voin mennä normaalisti töihin huomenna. Puolen vuoden röökilakko paloi savuna ilmaan ja uni ei tule silmään, rutistan vaan toisen tyynyä ja itken. Jos tiedossa on yhtä kurjaa oloa viikkokaupalla niin johan mä hajoan lopullisesti. Tunteet velloo vihan, surun ja ikävän välillä.
Alkoholistia ei kukaan pysty muuttamaan sanotaan. Mun isä oli alkoholisti, ollut nyt juomatta 9 vuotta. Kyllä juomisen voi lopettaa jos tahtotila on tarpeeksi vahva. Kaikki ei vaan pysty niin rankkoihin ratkaisuihin, koko elämäntapa täytyy muuttaa.
Sanoisin että älä sen juopporentun perään ulise vaan kasaa ittes! Itse vaan samassa veneessä istuvana en edes tiedä onko se mahdollista. helppoa se ei ainakaan ole. Aina ne lupaa kaikkea mutta kun kaverit pyytää kaljalle niin kaikki muu saa jäädä. Mee kaljalle, sieltä löytyy aina kaveri-sanonta on kai enemmän kuin totta. Sitten selvin päin ollaan niin surkeita ja katuvia, yhden paukun jälkeen muistuukin mieleen kuinka se akka on niin inhottava ja yrittää rajoittaa mun vapautta. Mitä vapautta se viinan orjuus muka on?
Lämpimiä ajatuksia ja virtuaalihalauksia sun suuntaan, helpotti kuulla ettei ole ainoa vaikka kurjaahan tää on!
niin, tarkoitin että puolivuotta ollaan asuttu yhdessä, tämä tilanne on nyt kestänyt reilun viikon, et no sinällään ihan sama asia... mutta asiaan...
joo en mä enää jaksakaan. aluksi meni paremmin kun ajattelin että no se on nyt sitten vihainen ja lähtenyt juopporeissulle, mutta ne nyt sentään menee yleensä ohi. aluksi en ottanut edes yhteyttä kun olin niin vihainen... sitten kun soitin lyödään luuri korvaan tai ei vastata, viestiin tuli epämääräisiä parin sanan vastauksia et tuun kun tuun..
ja nyt viikonloppu onkin sit mennyt itkua tuhertaessa ja valvoessa, tänä yönä esim en ole nukkunut yhtään ja koko ensi viikko pelottaa. eilen tuo todellisuus löi eniten kasvoille, pe puhuin miehen kanssa jotain puhelimessa, mikä kuulosti vähän lupaavammalta, sanoi myös että rakastaa mua ja nähdään varmaan lauantaina, kunnes sitten lauantaina... aluksi oli ihan ok, mutta kun sanoin etten jaksa tätä enää ja että meidän tarvitsee päättää mitä me tehdään niin sehän päätti hermostua ja suuttua.
tuon jälkeen sit olenkin vain itkenyt. ja polttanut... sitä tässä nyt teen vuorotellen.
mä en haluaisi olla näin hajalla, mutta olo on vain ihan järkyttävä.
järki tietää kyllä että ero on melkein pakollinen, ja näyttää se tulevan vaikka en haluaisikaan.
silti haluaisin niin kovasti sen viereen.. oon miettinyt että miksi edes ajattelen sitä ihanaa läheisyyttä, enkä niitä monia kertoja kun se on juomassa ja istun ja odotan yksin kotona.
pelottaa kun mietin että olisiko pitänyt hyväksyä se niin sekin tuntuisi pienemmältä pahalta kuin tämä olo. ei vaan saa otetta mistään.
onko teillä nyt se tilanne että ero varmasti tulossa tai/ja miten sun mies on suhtautunut asiaan? kun musta tuntuu välillä etä ihan kuin tuo mies vain kokeilisi paljonko mä oikein kestän, ja on jo senkin takia kusipää.
vai onko miehille eroaminen vaan niin helppoa että okei ei sitten...
saatkohan mitään tolkkua mun tekstistä kun tuntuu että ajatukset sinkoilee ihan miten sattuu.
mutta ihanaa kun oot siellä, ei tunnu niin yksinäiseltä.
.. nyt kun lukee päivällä tekstejään niin siis puolitoista vuotta asuttiin eikä puoli... kiva korjailla virheitään, kun on jo niin tollo ettei osaa edes kirjoittaa.
no päivä ei muuten ole alkanut yhtään sen paremmin, ja eihän tuota yötä tavallaan ollutkaan kun en yhtään nukkunut. laitoin sille viestiä jos edes puhuttaisiin jotain etten hajoa ihan kokonaan mutta saa nyt nähdä vastaako se yhtään mitään, ehkä ei...
säälittävältähän tämä kuulostaa. miten sinä voit siellä ?
Ukkeli on niin pahoillaan ja luulee menettäneensä elämänsä naisen. Niin makaa kun petaa! Eli mä oon tosi vihainen, pakannu sen kamat ja silleen. Tosi loukkaantunut vieläkin ja kuitenkin välillä saan itkukohtauksia ja paha olo velloo sisikunnassa... Mutta anteeksiantaminen kun tuntee itsensä näin loukatuksi on hurjan vaikeata. jotenki luottamus on mennyt täysin.
On niin huonoja kokemuksia miehistä yleensäkin, alkaa kyllästyttää tää kynnysmaton rooli. Vaan kun rakkaus ei lopu kuin seinään. Piinaan ukkelia öisin ilkeillä tekstareilla, lapsellista ja tiedän sen...
Tsemiä, en mä osaa sua neuvoa kun en mistään mitään ymmärrä itsekään!
Voi mun pitäisi kai aloittaa myös tuo sen tavaroiden pakkailu. Meidän piti eilen nähdä ja jutella, odottelin kolme tuntia sovitusta ajasta ennenkö soitin ja kappas vaan se sanoi ettei ole ehtinyt ilmoitaa ettei tulekaan.
mä en ymmärrä mitä se voittaa tuolla pakoilulla.
kun pakkohan tässä jotain on selvittää, tai tietty siihen riittäisi vain kun selvittäisi itselleen että tämä on nyt tässä.
hassuinta musta on että se on ihan kuin raivoissaan mulle. kuulin kaveriltani että se oli sanonut että olen sille liian kiukkuinen että hän ei tiedä pystyykö antamaan MULLE anteeksi?
ajattelin että häh....
no siis minä olen kuulemma luvannut etten huuda sille enää, ja huudan kuitenkin viikon välein, no, se on totta, mutta eipä tuo tunnu tajuavan että jos hän lupaa joka hemmetin päivä olla juomatta ja juo kuitenkin samantien, niin mun mielestä se on jo ollut hyvä saavutus että olen kestänyt aina sen viikon olematta huutamatta asiasta.
yksipuolista hommaa...
mäkin olen välillä raivona ja välillä itken hulluna ikävää ja menetystä.
toivottavasti tää kääntyisi enemmän sinne raivon puolelle, alkaa olla liian rankkoja nämä päivät jo.
eilen itkin jo tuolla kadulla kun kävelin kaupasta kotiin... tuntuu pöljältä kaivata ihmistä joka on noin välinpitämätön, ja syyttää vain mua.
No kai tästäkin joskus noustaan.
Hienoa että sä olet päässyt kuitenkin tilanteessa jo noin pitkälle, pakkaamiset ja kaikki.
Voimia sulle sinne!!!!!
Pitkälle? Mä kaivoin sen likasen paidan kassista ja itkin sitä rutistellen. Se sano tulevansa hakeen kamansa joku ilta ja mä rupesin vollottaan kuin vuoripuro. Tajusin, että loppu se nyt on ihan oikeesti. Ei leikisti. Mä oon sairaslomalla, tosin muusta syystä. Inhottavaa olla kotona kun on liikaa aikaa miettiä asioita. Töissä sais muuta ajateltavaa...
Ensin itse raivoan ja heittän ihmisen h-vettiin ja sitten suren. Mitä järkee?
Iloinenhan mun pitäis olla kun moisesta paskasta eroon pääsen? Miksi mä itken ja kadun. Muahan on kohdeltu huonosti. Oonksmä joku epätoivoinen läheisyysriippuvainen neurootikko? Taidan olla ja tyhmä vielä lisäksi.
Kai sitä ilman miestäkin pärjää, ei se yksinolo ole niin pahasta sanovat viisaat. Viisaammat tietää ettei ihmisen ole hyvä olla yksin.
Tosi ärsyttävää odotella tuntikausia jotain ihmistä joka ei sitten tulekaan ikinä. Ehkä sun ei kannata odotella, koeta jatkaa elämääsi.
joo, mulla on ihan samat tunteet kuin sullakin.
inhottaa kun voi niin huonosti kun ensin on itse raivonnut, ja halunnut muutosta. se on niin eri miettiä sillon vihasena et hitto haluun erota kun tuntuu niin paskalta aina..
sit taas mä en tiedä mitä järkeä siinä yhteenpaluussakaan olisi kun sama jatkuu kuitenkin, sillä erolla etten uskalla enää puuttua mihinkään asioihin ettei se suutu.
mut sit taas ikävä on hillitön...
ja nyt kun tänään sen näin se antoi mulle ihan eri kuvan tästä meidän tilanteesta kuin nyt sit taas siitä muutaman tunnin päästä.tai silleen tilanteesta, ettei välttämättä kaikki ookaan huonosti..
sovittiin että meen sitä duuniin illalla vastaan, mut sit kun se pääs sinne asti se ilmoitti että sillä onkin menoa muualle.
eli nyt oon vaan entistä enemmän pihalla. mä en tiedä valehteleeko se mulle et mulla ois parempi olo vai mikä...
ärsyttää haluta takasi ihminen, joka on tuottanut niin paljon tuskaa. mutta silti. ja täs nyt vaan taas odotellaan parempaa päivää.ja itketään välillä. voi perse.
Tosi kurjaa tollainen pompottelu. Että sovitaan tapaamisia ja sitten onkin muita menoja... Ehkä sinun miehesi ei oikein itsekään tiedä mitä haluaa ja mielialat vaihtelee kuin vuoristoradassa. Tai sitten hän on niin koukussa alkoholiin tai käyttää ehkä huumeita? Älä pillastu, ne aiheuttaa just tollasta käytöstä. Yhden ystävän mies alkoi käyttäytymään just noin oudosti ja me ihmeteltiin... lopulta selvisi että amfetamiiniahan se käytti.
Koeta nyt saada aikasi kulumaan jollain tavalla. Yritä olla ottamatta yhteyttä mieheesi (miltei mahdotonta, tiedän!), kyllä se sieltä jossain vaiheessa ilmestyy ja tiedät missä mennään.
Mieti mitä haluat elämältä ja parisuhteelta: rakkautta, kunnioitusta, yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yhteisiä koti-iltoja telkkarin ääressä, konsertteja, leffailtoja, yhteistä biletystä viikonloppuna, lapsia? Voitko kuvitella näitä asioita nykyisen miehesi kanssa. Muista: olet arvokas ihminen jolla on oikeus yrittää saavuttaa unelmansa.
Mä oon jutellu mun kavereiden kanssa, se vähän helpotti. Tuskainen olo silti, mä en enää itsekään tajua miksi raivostuin niin järkyttävän paljon... Ihan kuin mun sisällä asuis joku hullu peikko... Rakastamaansa ihmistä täytyy aina kohdella kunnioittavasti! Toimii both ways!
Mä oon niin pettynyt kaikkeen ja kaikkiin että toivoisin vain voivani nukkua viikon tai kaksi. Ettei tarvitsisi ajatella tai tehdä mitään. Tuntuu että tulevaisuudenhaaveet on murskana. Mä en enää ikinä kykene yrittämään edes uutta ihmissuhdetta.
Joo mua melkein jo hävettää kun kaverit on joutuneet kuuntelemaan mua joka päivä, etenkin kun pyörittelen täysin samoja asioita.
Huumeista, juu, ei se kyllä niitä käytä, siitä olen varma. tiedä sitten oisko sekin ollut parempi kuin olla normaalisti tollainen.
alkoholisti ehdottomasti, muta en sitten tiedä vaikuttaako se mielialoihin muuten kuin humalassa ollessa?
noh, mä puhuin sen kanssa vielä nopeasti eilen illalla, sanoin että jos olet oikeasti päättänyt että tää on loppu niin sano se äläkä kiduta mua, niin se sanoi että hän sanoo että katsotaan.
en vaan tiedä miks se sanoo mulle noin kun mun kaverille se sanoo ettei usko et tulee takasin.
no tää sit jatku silleen että se soitti mulle yöllä ja sanoi että rakastaa mua. Mutta sitten taas tänään on on yhtä kylmä kuin aikasemmin tällä viikolla.
ei halunnut vastailla mulle viesteihinkään mitään.
raastavaa hommaa kun välillä saa vähän toivoa ja sit taas viedään matto alta kokonaan.
tulevaisuus - heh, aikasemmin just mietin että tuleeko tälläsestä elämästä mitään ja mitä jos meillä olisi lapsi jne. ja siltikin mies vaan dokaisi.. nyt taas sitä näppärästi voi kuvitella kaikkea mitä muka tekisi sen kanssa ja tietty etenkin se kun ei halua tehdä niitä asioita kenenkään muun kanssa.
tuo just kun sanoitkin, tuntuu kauhealta ajatukselta ajatella jotain uutta ihmissuhdetta, ja tuntuu myös ettei ikinä voi tulla sellaista omalle kohdalle joka korvaisi tämän, ja jonka kanssa voisi tehdä joitain samoja asioita kuin hänen. nyt se ihminen tuntuu yhtäkkiä niin ainutlaatuiselta, mitä kai se tietty onkin, mutta myös pahassa eikä vain hyvässä.. :(
oletko sä jutellut sun miehen kanssa tänä aikana yhtään mitään? muuta kuin niistä sen tavaroista? mitä mieltä se on asioista? olis niin kiva ymmärtää mitä noi miehet ajattelee..
haluaisitko sä sen vielä palaavan takaisin? sehän varmaan tulisikin jos pyytäisit?
entä ootko pystynyt jo nukkumaan? mulla se on vieläkin ihan liian vaikeaa. tänään tuntui jo siltä että mitä järkeä on koko päivässä kun ei ole mitään hyvää odotettavaa. niinku yhtäkkiä ois kadonnut kaikki sisältö elämästä :(
eli sama paska olo jatkuu täällä.. ja taas on ilta mitä alkaa jo pelkäämään.
Ollaan me vähän juteltu. Minä toivoisin että hän todella tajuaisi kuinka syvästi hän minua on loukannut. Pyrin selittämään parhaani mukaan kuinka pahalta hänen touhunsa tuntuvat. Että ne tuntuvat niin pahalta etten tiedä jaksanko tällaista vuoristorataa enää yhtään hetkeä. Sen lisäksi olen kyllä raivonnut kuin seinähullu peikko... Minä en tiedä voiko niin ilkeämielistä sananvaihtoa enää antaa anteeksi. Takaisin niitä sanoja ei ainakaan saa. Jos hän olisi latonut minulle sellaista tekstiä kun minä hänelle niin anteeksianto olisi ollut kaukana...
Hän sanoi kuvitelleensa löytäneensä minun kanssani pysyvän suhteen ja rakastavansa mua. Niin minäkin toki kuvittelin ja rakastan kyllä... Mutta en tiedä uskallanko edes ajatella jatkavani. Enkä tiedä haluaisko hän enää oikeasti yrittää. Kun minä taidan olla sellainen nainen joka vaatii paljon mutta kyllä minä sitten myös vastavuoroisesti annan paljon!
Ajatukset rullaa vuoristorataa. En kyllä tiedä mitä pitäisi tai olisi pitämättä. Sen kyllä päätin etten tässä lähiaikoina tee mitään ratkaisua enkä ota yhteyttä. Eilen jo repsahdin mutta tänään päätös pitää. Toivottavasti. Olisi hän tullut jo käymääm ja kamojansa hakemaan mutta sanoin että älä tule, minä en kestä nähdä just nyt. Pää on ihan sekaisin. Minulle nämä aamut on pahimpia, meidän yhteisenä aikana kun aamuheräämiset sylikkäin on olleet ihanimpia hetkiä...
En tiedä mitä tekisin.
musta kans tuntuu että pitäisi yrittää sitä ettei ottaisi yhteyttä, jos se vaikka auttaisi asiaa.
mä en enää tiedä kumpi on parempi, se että muistutan olemassa olostani ja itken sille ikävää, vai se että jos se kuitenkin rakastaa mua, niin herättäiskö se jotenkin jos se ei enää olisikaan niin varma että oonko vielä sitä mieltä että haluan sen ehdottomasti takasin kotiin..
tyhmää yrittää toimia sen mukaan mitä toinen voisi ehkä ajatella, ja tuntuis niin vaikealta olla ottamatta yhteyttä, pelkään että se siinä vaiheessa alkaa ajattelemaan että meillä ei ole enää mitään yhteistä. :(
eilen yöllä soitin sille ja itkin, mutta ei se mulle juuri mitään sanonut muuta kuin että mun täytyy mennä nyt nukkumaan..
mä yritin spostilla sille selittää mun fiiliksiä ja että oon pahoillani, ja et oon itsekin antanut sille niin paljon anteeksi että eikö se voisi.. jne.
mua kans niin pelottaa se kun oon raivostunut sille niin pahasti, ehkä sitä todella ei pysty antamaan anteeksi. :(
miks oon niin tyhmä!!!
voi kun saisi tehdä kaiken uudestaa. mutta kun ei...
pelottaa pelkkä ajatus siitä että jos se vaan tulee joku päivä hakemaan tavaransa. siihen asti on olemassa joku pieni toivo, sitten ei ole enää mitään..
nytkin on nää päivät jo niin ettei mun elämässä tunnu olevan mitään ilon aihetta. eikä tuu...
onko sitä oikeasti niin vaikeaa antaa anteeksi että oon huutanut kun se kuitenkin tietää että olen huutanut sen lupauksien pettämisestä, ja nyt oon vaan sen puolelta kyse siitä että mä olen pettänyt lupaukseni tuosta huutamisesta.
voiko sitä vaan niin jättää ihmisen jota rakastaa.. :(:(
voimia sunkin päivään jälleen, mua helpottaa jutella sun kanssa, taidetaan olla aika identtisessä tilanteessa, ikävä kyllä :(
voi kun tää joskus helpottaisi, ja voi kun se tulisi kotiin.
mä oon just tuommonen mies mitä ei muka löydy mistään mut mie en oo sitä kunnon naista löytänyt mistään ne tuntuu olevan kadoksissa.
Kunnon miehiä löytyy vaikka millä mitalla. Mutta sä taidat olla niitä jotka ei edes katso meitä päin. Suurin osa kun ei harrasta esim. baarissa roikkumista.
Kuinkas usein sä kuvittelet yksinhuoltajaäitien, joiden lapset on kotona 24/7, ei juuri koskaan isänsä luona, baareissa ravaavan? Kun on kokopäivätyö naisvaltaisella alalla niin ei sitä paljon miehiä tapaa ja näillä kokemuksilla ei haluakaan pian tavata! Mutta mistä niitä kunnon miehiä löytää, netistä vai?
Täällä netin päässä pitäis olla ihan ok kaveri.
Tokin tykkään, että elämään kuuluu hyvät kaverit ja sellane sosiaalinen elämä.
En toki sylje lasiin ja hauskaa pitää olla mutta tää yksinäisyys ja tuntuu, etten riitä kellekään naiselle, hatuttaa.
En tosiaankaan ole täydellinen mutta mielestäni renttu nyt en ainakaan ole.
Emailia vaan [email protected]
Olen vähän yli 40 v.