Alotin uudessa työpaikassa ja oon tutustunut uusiin ihmisiin. Firma on iso ja töissä pyörii aika montakin potentiaalista tyyppiä. Vaan kaikki on tietenkin varattuja!! Eikä pelkästään nämä mielenkiintoset tapaukset, vaan kaikki muutkin.
En käsitä, miten ihmiset löytää toisensa ja rakastuu. Mulle se tuntuu olevan niin helvetin vaikeeta - tai nykyään jo mahdotonta, kun ei niitä vapaita yksinkertaisesti ole. Rimakaan ei ole mitenkään erityisen korkealla.
Oon jo 28 v. enkä ole ikinä kunnolla seurustellut. Yrityksiä kyllä on ollut, mutta ne on loppuneet alle puolen vuoden. En ikinä ole saanut sellasta miestä, johon olen ollut korviani myöten ihastunut. Nytkin oon päästänyt itseni ihastumaan työkaveriin, joka on varattu. Tietenkin tää selvisi mulle liian myöhään. Pitää näköjään automaattisesti lähteä siitä oletuksesta, että hyviä vapaita miehiä ei ole. Ei edes Helsingin kokosessa kaupungissa.
Olispa ihanaa jos minäkin joskus saisin kokea, miltä tuntuu molemminpuolinen rakkaus.
En käsitä, miten ihmiset löytää toisensa ja rakastuu. Mulle se tuntuu olevan niin helvetin vaikeeta - tai nykyään jo mahdotonta, kun ei niitä vapaita yksinkertaisesti ole. Rimakaan ei ole mitenkään erityisen korkealla.
Oon jo 28 v. enkä ole ikinä kunnolla seurustellut. Yrityksiä kyllä on ollut, mutta ne on loppuneet alle puolen vuoden. En ikinä ole saanut sellasta miestä, johon olen ollut korviani myöten ihastunut. Nytkin oon päästänyt itseni ihastumaan työkaveriin, joka on varattu. Tietenkin tää selvisi mulle liian myöhään. Pitää näköjään automaattisesti lähteä siitä oletuksesta, että hyviä vapaita miehiä ei ole. Ei edes Helsingin kokosessa kaupungissa.
Olispa ihanaa jos minäkin joskus saisin kokea, miltä tuntuu molemminpuolinen rakkaus.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ongelma. Kunnon suhdetta ei löydy, ei sitten millään! On tosiaan vaikea käsittää, miten ihmiset löytää toisensa...ja rakastuu ja menee naimisiin jne. Oon ollut niin pitkään sinkku, et vaikee ees kuvitella sellasta enää kohdalle (vaikka oonki alle kolmekymppinen). Kaikki on varattuja, tai sitten eivät vaan muuten musta kiinnostu...Mikähän mussa on vikana???
Ehkä liikut väärissä paikoissa väärään aikaan.
Jos jossain näät kiinnostavan näköisen miehen, niin sitähän vaan kävelään ohi, eikä tehdä mitään kummempaa.
Pitää käydä paikoissa, missä toinen pystyy ja kynenee ja voi uskaltautua juttusille. Kahvilat, baarit, klubit, kirjasto...
Voihan sitä tavata vaikka bussipysäkillä, mutta suomalaiset on niin ujoa ja hiljaista kansaa, että yleensä ollaan vain ihan hiljaa vaikka oltais kuinka kiinnostuneita jostakin, johon on sattumalta törmännyt.
Mutta ei sitä pidä olettaa, että mies tekisi aina aloitteen. Nainen voi myös! Ja jos sinä et uskalla, niin miten muka joku toinen sitten uskaltaisi?
On paljon ihmisiä jotka siis ovat varattuja, mutta eri asia, että "millä tavalla varattuja".
Jotkut vakavemmin ja toiset vähemmän vakavemmin.
Ihmiset haluavat jonkun ja joskus se joku voi olla kuka vaan. Toisesta aina löytää hyviäkin asioita, jos vain haluaa. Mutta sitten kun oikeasti tutustuu parempaan, ja huomaa kuinka vihreää ruohoa siellä aidan toisella puolella on, niin kyllä siitä sitten lähtee toisiin piireihin.
Ei sillä, että kun ei ole vapaita, että pitäisi heti varattua yrittää, vaan se, että kun toinen vain huomaa mitä vielä ihanampaa ympärillä on ja vieläpä käsien ulottuvilla, niin kyllä se antaa rohkeutta erottautua huonosti koetusta suhteesta.
Sen takia kaikki ovat varattuja, kun halutaan että on edes se joku, jonka kanssa ollaan, eikä sillä olekkaan niin väliä kenen kanssa.
Sitten sitä siirrytään askel askeleelta kohti parempaa, kun sellainen eteen sattuu.
En ole mistään sanomastani varma, omaa mielikuvitustani, mutta yritin löytää edes jonkin vastauksen kysymyksiisi.
ihminen joko on varattu tai sit ei!
siinä ei ole mitään reunaehtoja tyyliin, että:"olemme yhdessä kunnes löydän paremman!" siis what the fuck?!
sellaset ihmiset ovat selkärangattomia omaan napaansa tujottelijoita, jotka eivät edes tiedä mitä sana varattu tarkottaa!!
ja miks kukaan mies/nainen kelpuuttaisi sellasta kumppania joka on valmis jättämään nykyisensä sun takia?! vai kuvittelemmeko olevamme jotenkin niin erikoisia, että jos petti edellistä kumppaniaan, ni ei se silti mua petä!! niin varmaan...
mutta se on totta, että niitäkin löytyy jotka vaan "pelkäävät" olla yksin..se on sit taas luonteen heikkoutta sekin...
minusta tuntui samalta muutama vuosi sitten. en ketään löytänyt, kaikki suhteet päättyivät eroon - jopa hyvin riitaisasti. kun olin jo heittänyt pyyhkeen kehään, elämäni mies astui mukaan kuvioihin, vaikken miestä ollut enää kuvitellut edes löytäväni.
tuleva elämänkumppani voi todellakin tulla esiin kulman takaa aivan yhtäkkiä. en ole ainoa jolle näin on käynyt. mutta kaikki yleensä kääntyy parhain päin kun sitä vähiten odottaa. siispä uskon, että sinunkin vuorosi tulee vielä.
ikaa tosin hiukka enempi,mutta sama juttu..
aika kamala pelko on hiipinyt mieleen, etta kayko tassa niin , etta jaa yksin..
en usko noihin juttuihin etta se joku tulee kun lopettaa etsimasta. no ehka jos on muutenkin sosiaalinen, ja liikkuu paljon erilaisissa ympyroissa (toisin sanoen etsii kuitenkin).
Suomessa ei kahviloissa tai kirjastoissa menna vieraille jutteleen. ja yleensa tassa iassa ne on varattuja kuitenkin.(on kokeiltu,ja nolo oli)
netissa tamanikaiset ukot on usein salaa varattuja, sairaita jotenkin tms.(koettu on karvaasti). Vastaajina on usein tamankin saitin profiiliin vain 40 v miehet jostain syysta, ja edes omanikaiset saati vahan nuoremmat miehet eivat tahdo oikein vastailla lahestymis yrityksiin.Mikahan siinakin on? vaikka nayttaa nuoremmalta kuin on. niita hyvia, vastuullisia, alykkaita ja koulutettuja miehia on vapaana harvassa.(oma kohderyhma).
Baari hommat me kaikki tiedetaan, aika harva sielta mitaan loytaa.
ainoa olisi kavereiden kautta, mutta kun ei omaa suurta kaveripiiria, ja 90 prosenttisesti on kaveripiiri varattu. Olis kiva olla positiivinen, mutta tassa vaiheessa se on aika vaikeaa, jos ei mahdotonta.
Olen oikeasti alkanut sitten mukautua ja sopeutua siihen ajatukseen, etta tod nak tulen viettamaan elaman yksin, jollen jotain renttua tai taysin eri henkista ihmista ota, johon en suostu. Kaikille ei samat onnenkortit lankea.
Minulla on ollut ehkä tuo sama kohtalo, ihastuin aina sellaisiin tyyppeihin, jotka eivät olleet minusta kiinnostuneita. Joskus ehkä yritin liikaa etsiä sitä jotakin elämääni, minä kun en ole yksineläjäksi luotu. Oli minulla visiokin, että millaisista miehistä pidän. Noh, yhden vakavan seurustelusuhteen kävin läpi sellaisen ihmisen kanssa ja päin *piip* meni.
Nykyiseni kohtasin, kun en etsinyt mitään. Kun hän katsoi minua, se oli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tiesin heti, että tämä on elämäni mies. Hän ei näyttänyt siltä, mistä yleensä pidin, hän ei ollut ylen flirtti tai muutenkaan superhyperjuttuveikko. Niin vaan tutustuimme pikkuhiljaa ja huomasin, kuinka hän piti minusta omana itsenäni ja minä hänestä. Nyt yli neljä vuotta yhteiseloa takana saman katon alla.
Toisinaan se oikea osuu kohdalle, kun lakkaa etsimästä. Kuitenkin pitää olla rohkea ja jututtaa niitäkin ihmisiä, jotka eivät ihan ensimmäisenä osu silmään. Hiljaisissa vesissä ui isot kalat esim. minun nykyiseni ei koskaan ole iskenyt naisia, naiset ovat tulleet hänen luokseen. Hän on itsevarma ja pystyi elämään yksinkin ilman mitään yhdenillan räpellyksiä. Ystävät ovat kateudesta vihreitä, kun löysin itselleni niin huomaavaisen ja ihanan miehen, hän todella on sitä, ei täydellinen mutta todella perheenisäainesta ja kumppaniksi elämän taipaleelle loppuelämäksi. Tietenkään ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan, mutta nekin pikkujutut, joita aluksi tuossa miehessä emmin, ovat nyt rakkauteni kohteita;)
Eli kannattaa antaa itsensä hengittää ja avautua kaikille mahdollisuuksille, ei vain niille joita kaikki tavoittelee, se kaikkein kallein kaikkein ihanin voi olla se baariporukan rauhallinen kavereiden kanssa jutustelija, joka ei olekaan hääräämässä kaikkien naisten perään.:)Se joka näyttää varatulta, mutta ei olekaan;)
juu, olet loytanyt helmen!
en kylla itsestani tassa iassa tunnista sita, etta olisin mitenkaan "kaikkien tavoittelemien" miesten peraan, vaan juuri niita hiljaisia minakin kaipaan.
Mutta hiljaisuudessakin on tietysti rajansa, jos toinen ei millaan avaudu eika pysty keskustelemaan mistaan, niin eihan siita mitaan tule. kivirekea vetaa perassaan vain jonkin aikaa, niin sanoakseni.
mutta kai sitten jossain sellainen hiljainen, fiksu ja keskustelutaitoinekin helmi on vapaana..?