Uuspakanuudessa ei ole

mitään järkeä

Keväällä oli Ruben Stillerin ohjelmassa haastateltavana nuorehko nainen, joka kertoi olevansa pakana ja uskovansa vanhoihin suomalaisiin jumaliin. Tarkalleen ottaen nainen ei ollut pakana, koska hänet oli lapsena kastettu ja hän oli myös käynyt rippikoulun. Perinteistä kristillistä sanastoa käyttäen nainen oli siis luopio, koska oli luopunut kristinuskosta. Nainen perusteli kääntymystään pakanuuteen sillä, ettei voinut käsittää miten joku puusepän poika 2000 vuotta sitten olisi voinut sovittaa maailman synnit kuolemalla ristiinnaulittuna.
Minä itse taas en voi käsittää miten joku voi väittää, että uskominen vanhoihin pakanajumaliin olisi jollain tavoin järkevämpää kuin kristinusko. Jokainen saa tietysti uskoa miten haluaa, mutta minun mielestäni vanhoihin pakanajumaliin uskomisessa on vahvasti vanhan sopan uudelleenlämmityksen maku. Se Stillerin ohjelmassa ollut nainen kyllä ihan tosissaan uskoi muinaissuomalaisiin jumaliin ja suoritti jopa uuspakanallisia riittejä uhraamalla jumalille viinaa. Tulipahan vaan mieleen miksi juuri viinaa. Onko vanhat suomalaiset pakanajumalat samanlaisia juoppoja kuin enemmistö Suomen kansastakin?

29

4916

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • The Rat

      Kyseinen henkilö on vaihtanut yhden järjettömyyden toiseen. Taustalla lienee kapinahenkeä. Ei mitään mitä ikä ei todennäköisesti parantaisi... :)

      Joillakin ihmisillä on vain pakonomainen tarve uskoa johonkin. Eivät itse tunnu tajuavan miten järjettömältä se ulkopuolisista kuulostaa. Se kyllä pääsääntöisesti hyväksytään, jos kyseessä on perinteinen ev-lut -seurakunta, mutta jo muut lahkot aiheuttavat yleistä kieroonkatsomista. Itse lähinnä nolostun jos joku tuttavani kertoo uskovansa moisiin tarinoihin (oli sitten kyse muinaissuomen (tai -norjan) jumalista tai näistä kristinuskon hömpötyksistä). :|

    • thai

      Uuspakanuudessa, kristinuskossa, islamissa ja ja tasan kaikissa muissakin uskonnoissa on yksi ja sama järki ja peruste:

      "mää en ymmärrä tätä, pakko täs on jumala olla takana"

      Eli uskonnot pyrkivät selittämään asioita, joita uskova ei itse ymmärrä. Usein varsinkin juutalaisperäisiin uskontoihin kuten islamin ja kristinuskon lahkoihin liittyy lisäksi ulkopuolisen tiedon halveksunta ja jyrkimmissä suuntauksissa jopa kieltoja tieteeseen tai muihin maailmankatsomuksiin tutustumisesta. Näillä kielloilla saadaan korostettua jumalan suuruutta kun yksinkertaisimmatkin ilmiöt voidaan esittää ihmetekoina.

    • Nimetön

      käsitetään sanana monella tavalla. Kyllä joskus minäkin sanon itseäni pakanaksi, mutta useimmiten sanon olevani uskonnoton. Sinänsä outoa, että pitää määritellä ajatuksensa tällä tavalla. Pakanauskonto kai joidenkin mielestä tarkoittaa sellaista henkiin uskomista joka oli vallalla ennen kuin jeesus keksittiin. Miten se jeesuksen viinihomma menikään? On tietysti totta, että mietojen suosiminen on terveellisempää kuin väkiviinan kanssa läträäminen.

    • abcde

      onkin että aivan varmasti kummatkin jumalat "auttaa" ihmistä yhtä paljon, niin raamatun Jumala kuin muinais Jumalat. Kysehän on kumminkin uskosta/uskomuksesta. Mutta se on selvää että luonnon/muinais Jumalat on paljon vanhempi käsitä kuin kristinuskon Jumala. Koko Jumalkäsite syntyi erä, ja keräilykultuurin aikoina. Silloin oli ilmiöitä joita ihminen ei voinut käsittää Salamat/Tuli esimerkiksi niin hän luuli että ne sai aikaan jokin yliluonnollinen voima Kun silloin ihmisen elämä oli saaliinsaannista kiinni, siksi hän alkoi uhrata näille voimille mielessään se että kun minä uhraan sinulle osan saaliista niin auta sinä saaliin saannissa. Että voiraankin kysyä että onko vanhassa vara parempi

    • St. Pauli

      Jeesus-fanituksen myötä maahamme tuotiin myös kirja nimeltä Raamattu, ja siellähän sitä onkin tosi messeviä tarinoita.

      Erityisellä mielenkiinnolla olen pähkäillyt että mitähän ylevää ja - sanotaan nyt sitten JÄRKEVÄÄ - pitäisi oppia esim. Lootin tarinasta. Tyttäret juottavat isänsä änkyräkänniin ja tämän jälkeen jätkä on muka niin hyvässä terässä että pystyy panemaan kakaransa tiineiksi? Mitä erinomaista ja hienoa tuosta pitäisi oppia? Ihmiset ennenvanhaan sietivät paremmin viinaa ja himoitsivat tyttäriään vai?

      Nooa sensijaan retkotti ympäripäissään sukukalleudet esillä ja koska yksi hänen pojistaan sattui ne näkemään, kirosi arkkivaari poikansa jälkeläiset orjiksi. (Tämän johdosta anglit jeesustelivat että mustaihoisten orjuuttaminen on ok, koska nämä ovat tuon orjaksi kirotun jälkeläisiä...)

      Jeesus osasi toki ottaa viiniä asiallisesti. Jos koko VT olisi tajuttu jättää oman onnensa nojaan, niin EHKÄ k-usko olisi jotenkin fiksu uskonto, ainakin mitä tulee lähimmäisensä rakastamiseen. Mutta kas kummaa, sinne UT:iinkin piti änkeä joku sekopääkirja nimeltä Ilmestyskirja, jotta porukat ovat aivan sekaisin päästään sitä lukiessaan. Ja eivät ne Paavalinkaan jorinat kauhean kivalta aina kuulosta, joskin osa Paven kirjeistä on ilmeisesti väärennöksiä ja hänen nimiinsä myöhemmin pantu.

      Mutta mitä tulee taas sitten siihen että k-uskonto on vain vanhojen muinaisuskontojen uudelleenlämmittelyä (Osiris, Tammuz, Odin jne.) niin se onkin sitten toinen stoori ja jääköön tältä erää.

      Nimillä ei ole mitään väliä, tärkeintä on että ihminen on kiltisti... ;)

    • St. Pauli

      ...nainen ei ollut myöskään kristitty, koska hän ei ollut saanut vapaasti valita lapsena. Edes rippikouluahan ei välttämättä voi vapaasti jättää väliin sukulaisten painostuksen vuoksi. Ja jotkut vasta myöhemmällä iällä tajuavat että ei tämä olekaan minun juttuni tämä k-usko.

      Jos minä päätän lapseni puolesta että hänestä tulee aikuisena esim. palomies ja lapsi päättääkin toisin, kumpi meistä teki väärin? Enkö ole helvetin hyvä vanhempi kun hyppyytän lasta palomiesleireillä, palomieskerhoissa etc. - kiittämätön kakara jos kehtaa ajatellakaan muuta ammattia...?

    • eräs n

      niin jokainen uhraa itselleen tärkeäksi kokemiaan asioita/ajatuksia. Sillä mitä hän uhrasi, ei tarvitse olla merkitystä sinulle.
      Ainakin minä koen niin.
      Pakanuus on käsite, jolla kristinusko tarkoittaa sellaista henkilöä, jota ei ole kastettu heidän oppiensa mukaan.
      Yleisellä tasolla puhutaan pakanauskonnoista ja siihen kai tämän kyseisen naisenkin edustama usko kuuluu. Ei se silti ole mielestäni väärin ilmaistu, jos on "kääntynyt pakanaksi". Kaikilla asioilla pitää olla joku nimi, joten kannattaako sen enempää saivarrella, kunhan tietää mistä on sisällöllisesti kyse.
      Mikä uskominen yleensäkään on järkevää tai järjetöntä? Kyllä ne vetten päällä kävelemistarinat on kuultu niin moneen kertaan, että itseni on ainakin vaikea niihin uskoa ja kun se kyseinen jumala tai ainakin ne jotka siihen uskovat ovat kovastikin sovinistista ja suvaitsematonta kansaa, vaikka toisin väittävät.
      Silti... Minusta on parempi, että kukin saa uskoa siihen mihin haluaa ja kaikenlainen pakko niinkin abstrakteissa asioissa pitäisi kieltää.
      Kuka meistä pystyy sanomaan kuka on väärässä ja kuka oikeassa, joten minun puolestani kaikki saavat olla rauhassa, kunhan eivät tule minulle enää tuputtamaan väkisin ajatuksiaan. Keskustella niistä aina voi, mutta turhat kiihkoilut voi heittää menemään. Enää tuputtamisella kohdistan sormeni suomen peruskoulujärjestelmään sekä muihin valtiollisiin ja kunnallisiin instituutioihin, joiden pitäisi olla täysin uskonnoista irrallaan. Uskonnoista on hyvä tietää, mutta kaikista tasapuolisesti, eikä perinteiseen tapaan. Se sai ainakin itselläni aikaan sen, että en käynyt rippikoulua. Jos olisin pystynyt päättämään vauvana, että kastetaanko minut vai ei, niin olisin valinnut pelkän nimenannon.
      Mutta tosiaankin... Ketään toivottavasti loukkaamatta, uskokaan mihin haluatte tai olkaa uskomatta =)

      Ai niin.. Aina niitä vanhan sopan lämmittäjiä löytyy ja niitä, joiden mielestä johonkin "erikoiseen" on hienoa uskoa siksi, että se on jotenkin erikoista. Ihmiset on ihan sopuleita siinä suhteessa, että jos joku julkkis saisi päähänsä alkaa kulkemaan varvastossuissa talvella, niin takuulla ainakin 2000 ihmistä menisi perässä enempiä kyselemättä.

      • uskontoa

        Eiköhän kaikki uskonnot ole jonkin asteisia elämänohjeita? Karhunpeijjaiset...elä tapa liikaa riistaa...kunnioita saalistasi jne. Älä tee valuja naapurin tontille...

        Älä ole pienille paha ( joku tietää )

        Olkaa ihmisiksi! Se riittää... :-D

        Kyl se on aina ollut niin.


      • eräs n
        uskontoa kirjoitti:

        Eiköhän kaikki uskonnot ole jonkin asteisia elämänohjeita? Karhunpeijjaiset...elä tapa liikaa riistaa...kunnioita saalistasi jne. Älä tee valuja naapurin tontille...

        Älä ole pienille paha ( joku tietää )

        Olkaa ihmisiksi! Se riittää... :-D

        Kyl se on aina ollut niin.

        elämänohjeita löytyy taatusti joka uskonnosta ja uskomuksesta. Niinpä.
        Toiset tarvitsevat vain niiden noudattamiseen jonkun varsinaisen uskonnon, joka toimii auktoriteettina. Sopii minulle, kunhan vain muistavat noudattaa myös niitä oppejaan viisaasti, eikä kuten yksi entinen tuttavani. Teki kaikenlaisia ilkeyksiä ja sanoi siihen sitten, että kyllä jumala antaa kaiken anteeksi. Ohhoijaa!


    • Real pakana

      "Minä itse taas en voi käsittää miten joku voi väittää, että uskominen vanhoihin pakanajumaliin olisi jollain tavoin järkevämpää kuin kristinusko"

      On siinä ainakin mielestäni enemmämmän järkeä kuin kristinuskossa. Krisitnuskossa sanotaan että IHMINEN on LUONNON HERRA, ja katsokaa mihin se on mennyt, kasvihuoneilmiöön ja luonnon RAISKAAMISEEN. Suomenuskoisessa pakanuudessa kunnioitetaan luontoa, ja ihmistä osana luontoa, ei sen yläpuolella.

      "Se Stillerin ohjelmassa ollut nainen kyllä ihan tosissaan uskoi muinaissuomalaisiin jumaliin ja suoritti jopa uuspakanallisia riittejä uhraamalla jumalille viinaa. Tulipahan vaan mieleen miksi juuri viinaa"

      Itsekin uskon vanhoihin jumaliin, ja miksikö juuri viinaa, koska uhrauksen merkitys perustuu siihen kuinka arvokasta uhrattava juttu on. (ihmisiä ei ole suomessa koskaan uhrattu, ehkäpä saatanapalvonnassa, mutta se on kristinusko lienneilmiö) Ja viinan uhraaminen on aitoa, koska ihmisillä on luontainen tarve juhlia (ja juoda) ja jumalat ja henget ovat persoonallisuuksia, eli ihmismäisiä olentoja. Ja tämä nainen ei uhrannut jumalille vaan paikanhaltijoille, vainajillekin voi uhrata.

      "Se Stillerin ohjelmassa ollut nainen kyllä ihan tosissaan uskoi muinaissuomalaisiin jumaliin ja suoritti jopa uuspakanallisia riittejä uhraamalla jumalille viinaa. Tulipahan vaan mieleen miksi juuri viinaa"

      Ehkäpä syy nykyajan suomalaistn liikakännäykseen on se että kristinusko kieltää juomisen ja riemakkaan juhlimisen.Joten tarpeet kerääntyvät ja alkoholilla ei kannata leikkiä, jo muinaissuomalaiset tiesivät sen...

    • kaikin puolin

      Suomalaiset omaksuivat kristinuskon opit helposti ja pahemmin vastaanpanematta

      Suomalaisten muinaisusko ei ollut niin väkivaltaa ja sotaa ihannoiva kuin germaanikansojen muinaisusko

      Näin ollen Jeesuksen rauhaa ja väkivallattomuutta painottava sanoma upposi hyvin suomalaisiin

      • abcde

        korjaus. Suomalaisia kastettiin miekka niskanpäällä, ja he Katumajärvessä, joka sijaitsee Hämeenlinnan lälettyvillä. Siinä monikin pesi kasteen pois,Siitä seurasi ankara rangaistus jopa kuolemantuomio. Samoin lapissa "noitarummun" omistus aiheutti samankaltaisia rangaistoimia.
        Suomalaiset käyttivät myöhään rinnakkain molempia uskoja, esimerkiksi Martti Kitunen kävi kirkossa, ja samalla uhrasi metsänjumalille.
        Vastahanka oli ymmärrettävää, koska uhdaus kuului olennaisena osana sen ajan uskonnonharjoittamiseen, Luonnon jumalille riitti pieni osa saaliista. kun taas kirkon jumalille (papeille) piti uhrata se suurempi kala katiskasta jos oli kaksi kalaa.
        Nyt tilanne on sama kirkko verottaa aika kovalla kädellä ahneus on sälynyt, siksi kirkostaeroaminen on yleistä kirkollisvero on useinkin syynä.
        Ero on vain ettei monikaan Ala palvomaan luonnonjumalia, joku kyllä kuulemma alkaa .
        Että se siitä helposti käännytettävistä.


    • Sive Lee

      Suomen muinaista uskonnoista, mutta tekeekö se uskosta yhtään sen järkevämpää vaikka siitä olisikin joku teos kirjoitettu? Pieni korjaus: suomen kansasta enemmistö ei ole juoppoja, tai kai sekin vähän riippuu mitä tutkimusta uskotaan. Joissakin lähteissä alkoholismin raja on miehellä 7 pulloa keppanaan kerta-annoksena tai 12 pulloa kerta-annoksena. Jos nämä rajat ylität niin olet alkoholisti. Naisten rajat tuntuvasti pienempiä. Kristityn juopon raja saattaa jossain kultissa kulkea jopa suun kastamisessa alkoholituotteella.

      • pullo päivässä

        Kaksi parhaana , juovat tietysti niin kauan kuin janoa riittää. -- ja lopulta oksennetaan ja paskannetaan raamatun kansien väliin.


    • ota kantaa

      Mutta jos nämä samat teinit jotka ovat hurahtaneet tuohon erikoisuuteen asuisivat aikaan pari vuotta ennen kristinuskon tuloa suomeen, niin he joko menisivät päätä pahkaa uuden uskonlahkon riveihin rienaamaan "nykyisiä" pakanajumalia, tai sitten keksisivät muinaisuudesta jonkun muun jumalan nimen ja kehittäisivät sille jonkinlaisia menoja kun eivät historiasta enää "tosia" menoja saisi tietoon.

      Tässä uuspakanuudessa ei mielestäni sen vuoksi ole järkeä että nämä kaikki menot on keksitty uudelleen. Siis aivan yhtä tajutonta paskaa kuin se, kuinka uusdruidit valloittavat Stonehengen kesäpäivän seisauksen aikaan, vaikka historiasta tiedetään että druideilla ja kivikehällä oli yhtä vähän yhteistä kuin on hyvällä paimenella ja sähköpaimenella.

    • Nimetön

      Lähinnä tästä tulee mieleen yksi kysymys; mitä ihmettä se sinua haittaa, mihin muut uskovat?

      Olen kyseisen henkilön tavannut, on ihan mukava ja asiallinen ihminen. Jos sinua kovasti mietityttävät hänen tapansa, voit kysyä niistä häneltä vaikka ihan henkilökohtaisesti esimerkiksi mailitse. Ei tänne aukominen "emmäätajuuihapaskaa" tee asiaan ainakaan enempää selvyyttä.

    • ja mielipiteet

      Ei missään uskonnossa lopulta ole mitään järkeä. Toisaalta, jos ihmisyyttä miettii filosofiselta kannalta niin uskonto antaa monille ihmisille selityksen asioihin, joita ei voi ymmärtää.

      Ihminenhän pyrkii tavalla tai toisella selittämään ja tekemään ymmärretyksi asiat, jotka kovin uhkaavilta tuntemattomina tuntuvat. Kuten sinäkin hyvä mielipiteenkirjoittaja, olet päätänyt että pidät käsittämättömänä huuhaana asiaa, jota et itse ilmiselvästi tunne. Ja mielipide on tuotava julki jotta et tuntisi itseäsi yksinäiseksi ja "oudoksi" omien aatostesi parissa, kun muut ihmiset ovat samaa mieltä kanssasi, saat vahvistuksen sille, että toiminnallasi ja mielipiteelläsi on todelliset perusteet.

      Yhä useammille ihmisille nykyinen yhteiskunta, median, tietoliikenneyhteyksien ja liikenneyhteyksien kutistama maailma tuntuu käsittämättömältä, kaoottiselta infrormaatiotulvalta, jota ei voi millään tavalla kontrolloida eikä ymmärtää. Paluu sellaiseen, joka kunnioittaa yksinkertaista ja harmonista maailmankuvaa ( ja suhdetta luontoon, muihin ihmisiin, itseen, omaan seksuaalisuuteen jne..) ilman kerskakulutusta, mikäkeskeisyyttä narsisitisine ongelmineen, silmitöntä väkivaltaa ja turhuutta kuulostaa melko järkevätä. Se antaa välineen löytää rauhallisemman polun järjesttömässä maailmassa.

      Kristinusko ei ole useimmiten mikään valinta ihmiselle, joka asuu valtionkirkon omaavassa maassa. On ( on ollut) normi kuulua kirkkoon ja tiettyyn pisteeseen asti oma valinta on ollut mahdoton. Toisaalta, mahdollisuus valita on tullut myös senkin kautta, että on aiemmin kuulunut johonkin muuhun. Oman näkemykseni mukaan tämä nainen olisi ollut luopio, mikäli olisi jatkanut vanhalla linjalla vastoin omaa maailmankuvaansa. Kristinuskon ( ja usean muunkin uskonnon) järjettömyys liittyy juuri siihen, että lapsi, jolla ei ole ymmärrystä, tahtoa ja mahdollisuutta päättää itse, liitetään osaksi uskontoa ja valtion ja muiden instotuutioiden kuten koulun kautta hänet kasvatetaan siihen. Tällähän on mahdollisuus hankkia maksimaalinen kannattajakunta ko. uskonnolle.

      Ja käsityksesi alkoholista on kristinuskon ja nykyisten terveyskäsitysten lävistämä, kun vanhempaan maailmaankuvaan pääsee perehtymään, ei alkoholin käyttö ja ylellisyysaineena sen uhraaminen ole mitenkään käsittämätöntä. Kuuluuhan alkoholi yhä monenmoisten juhlien "pakollisiin" rituaalisiin välineisiin, vappuna irtaudutaan yhteiskunnan käyttäytymissäännöistä juuri alkoholin vapaan käytön kautta. Samoin alkoholia on jo muinoin käytetty rituaalisena välineenä, kun arki ja pyhät ajat on pitänyt erottaa toisistaan.

      Koska suomenkin muinaisuko on ollut monijumalainen, ei kristittyjen pyhältä kolmiyhteydeltä saatu siunaus sulje pois mahdollisuutta, että uskoisi muihinkin jumaliin. Usein krisittyjen jumala "hylätään" koska se kieltää muut jumalat, ottaa yksinoikeuden jumaluuteen, toisin kuin muut jumalat joihin voidaan uskoa.

      Jokainen saa mielestäsi uskoa mihin haluaa jos samassa lauseessa kiellät siinä olevan mitään järkeä. Mikäli et käsitä, mieti asioita sisimmässäsi, lue ja ota selvää asioista. Jos suomalainen muinaisusko kiinnostaa niin vaikkapa Uno Harvan väitöskirja Suomalainen muinaisusko antaa hyvää tietoa siitä, mitä et nyt voi ymmärtää. Ei asioista selvää ottaminen tarkoita että itse hurahtaisi "johonkin lahkoon" tai alkaisi vääjäämättä palvoa Ukkoa, tietoa ei tarvitse pelätä, kuten muinaisuskoisia ihmisiä näköjään tarvitsee. Ja tehdä heidät vaarattomiksi selittämällä tällainen toiminta käsittämättömäksi.

      Voihan se olla niinkin, että minun mielestäni jokainen voi huudella mielipitetitään asiasta kuin asiasta, mutta mikäli ei ymmärrä mölyn aihetta, tokkopa sen nostamisessa mitään järkeä on.

    • uskoa johonkin

      mitä järkee on uskoo johonkin ku ei voi todistaa että ne on totta... itse en ole uskonut jumalaan tai mihinkään muuhun sen jälkeen kun olin suunnilleen 9v.
      Mielestäni Helvettiin on helpompi uskoa kun Taivaaseen ja Jumalaan.

    • vapausssss

      Aivan samanlaisia uskontoja ovatt kaikki.Eikä ne yleensä ole pahaa tarkoittavia,uskon tulkinnassa on sitten ihmisen raadollisuus näkyvissä.Kristin usko tuotiin suomeen kyseenalaisin menetelmin lähinnä taloudellisin perustein,hallita väkeä pelolla ja pitää nöyränä.Vanhat suomalaiset uskonnot ovat todella tutustumisen arvoisia asioita,luojankiitos niistä on vielä tietoa olemassa.Kyllä esiisien henget ovat lähempänä ja todistettavasti olleet olemassa,joissain uskonnoissa ei ole mitään näyttöä todellisuudesta myytteihin perustuvaa joukkohysteriaa.Itse tunnen olevani vanhojen suomalaisten kannalla koska ne kuuluvat minun tomumajani olemassaoloon,eivätkä mitkään rituaalit joita joku tekee sido ketään muuta.Uskonnon vapaus on vielä voimassa joten eipä nokerrella,minun ei tarvitse pyytää yhteiskunnalta temppeleitä,aneita,veroja tai muita huomatuksi tulemisen merkkejä.Jos jokainen uskonto tulisi toimeen omillaan tosiuskovaiset olisivat vähässä.

    • tietousko

      uskonnoissa yleensä järkeä?
      Eikö usko ole uskon asia,
      ja jokainen tulkoon uskostaan autuaaksi.
      Niin tulen minäkin.

    • maksumies

      Kaikki uskonnot ovat eräänlaisia "lakikirjoja/käyttäytymissääntöjä". Ennen kuin ei ollut kunnon lakeja niin piti olla jonkinlaisia yhteisiä sääntöjä. Ihminen menee aina siitä mistä aita on matalin ja siten on helppo uskoa kaikenlaiseen huuhaahan. Kaikki uskonnot ovat perusolemukseltaan samanlaisia. Samat kymmenen käskyä löytyvät tavalla tai toisella kaikista uskonnoista.

      • fennris

        "Kaikki uskonnot ovat eräänlaisia "lakikirjoja/käyttäytymissääntöjä"."

        Voisinpa tähän esittää eriävän mielipiteeni, vaikka tämä ehdottomasti pätee suurimpaan osaan monoteistisistä uskonnoista ja varsinkin Lähi-idästä lähtöisin olevista uskomuksista. Pohjois-Eurooppalaisista, esim. germaanisista, skandinaavisista ja suomalaisista uskonnoista löytyy kuitenkin eriäiviä piirteitä, joissa jumalia ei niinkään palvottu vaan enemmänkin suosittiin. Jo ennen oli pohjolassa myös ateisteja, tai ainakin niitä, jotka eivät jumalia palvoneet - tämä on esillä esim. viikinkisaagoissa, ja silti osasivat olla ihmisiksi.

        Pohjois-Euroopan ihmis-jumal suhde oli yleensä enemmänkin suosion, onnen ja ystävyyden hakemista, jotta saataisiin jotain tiettyä elämän osa-aluetta parannettua, ja uhraukset suoritettiin yleensä juurikin tämän toivossa - ei siksi, että pelastuttaisiin joltakin kadotukselta, niin kuin vaikkapa juutalaisuudessa ja kristinuskossa (jossa uhrataan oikeastaan koko oma elämä, sanovat kristityt mitä vittua haluavat. Myös elämisen rajoittaminen on uhraamista). Se mitä kuoleman jälkeen tapahtuu näiden uskontojen mukaan, ei aina ole edes jumalten päätettävissä, vaan koko suoritus hoituu yleismaailmallisten lakien kautta.

        Lisäksi yleensä noudatettiin enemmänkin yhteisön määräämiä lakeja ja sosiaalisia sääntöjä, jumaluuksien ja henkien aiheuttamat "säännöt" kohdistuivat enemmänkin yliluonnollisilta tuntuviin pelkoihin - esim. älä mene metsään pimeällä tai että ukkosta kannattaa kunnioittaa/varoa. Varsinkin metsästäjä-keräilijä heimoissa yhteisön säännöt olivat erittäin painostavia, koska kukaan ei varmasti halunnut joutua erilleen muista ja mahdollisesti nääntyä nälkään, niiden noudattamiseen ei tarvittu pelottelua yliluonnollisella ja ikuisella rangaistussiirtolalla.


    • sunnyriver

      voiko ihminen;
      joka on vain ulkonaisesti noudattanut joitakin sääntöjä
      koskaan kohtaamatta elävää Jumalaan
      koskaan uudestisyntymättä
      koskaan Pyhällä Hengellä täyttymättä
      olla luopio?
      Eihän hän ole koskaan edes päässyt sisälle
      Jumalan valtakuntaan
      miten hän voisi mennä silloin ulos?
      Ihminen voi piettää itseään monella tavalla
      niin muotojumalisuudella kuin pakanallisuudellakin

      • fennris

        Ihminen voi myös pettää itseään omalla selkärangattomuudellaan, jos ei kykene omia ajatuksiaan ja uskomuksiaan kyseenalaistamaan helvetinpelossaan - minusta kristinuskostakin pitää ensin päästä ulos ennen kuin siihen voi oikeasti päästä sisään, muunkin kuin sokean vakuuttelun kautta. Muuten on pelkkä surkea raukka, joka on henkisesti niin nujerrettu että on uskolleen pelkkä orja.


    • Uuspakanuudessa lienee saman veran järkeä kuin muissakin uskonnossa. Uskontoja ja uskoahan on huono perustella järjellä.

      Itse en usko varsinaisesti mihinkään jumaliin, mutta tunnen suomalaiset vanhat jumalat läheisiksi itselleni. Asia liittyy näiden jumalien luonteeseen: ne eivät ole maailmasta irrallisia.
      Tapio on metsän jumala, mutta toisaalta Tapio on myös metsä ja metsä on Tapio. Riippuu näkökulmasta, miten asian koet. Kunnioittaessasi metsää, kunnioitat myös Tapiota riippumatta siitä koetko Tapion erilliseksi jumalolennoksi vai et.
      Tällaisia asioita ei myöskään ole koskaan kirjoitettu kirjalliseksi teologiaksi, joten virallista oppia asian luonteesta ei ole. Se pitää asian sopivasti elävänä ja estää turhan ortodoksian.

      Tällöin uskominen uskomisena ei olekaan niin tärkeää. Kunnioitus riittää ja Tapiossa on enemmän "järkeä" kuin Jahvessa.

    • Ukon poika

      Pakanuus on yleisesti ottaen paljon terveempää kuin esim. kristinusko, vaikka pakana uskoisikin jollain tasolla johonkin "yliluonnolliseen". Esim. suhtautuminen seksuaalisuuteen oli ennenvanhaan, pakana-aikaan normaalia, ja seksuaalisuus oli siunattu asia, josta haluttiin nauttia ja siten arvostaa sitä. Kristinuskon mielestä seksi on himon syntiä, blaa blaa...

    • Suomenuskoinen

      Uuspakanuus on kaikkein järkevin uskonto. Meitä uuspakania on moneksi, mutta me luonnonuskontoiset olemme sopusoinnussa maailman ja luonnon kanssa, mikä on tärkempää, kuin olla sopusoinnussa keksityn ukkelin kanssa. Me kunnioitamme luontoa ja luontoa hallitsevia henkiämme ja jumaliamme. Te, kristityt, olette harhaoppisia, elätte harhakuvitelmassanne, jossa muka te olisitte luomakunnan kruunuksi luotuja, vaikka me olemme kaikki sidoksissa toisiimme kohtalon langoilla. Kristityt ovat vaan liian laiskoja ajattelemaan ja heräämään maailman menoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1937
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      19
      1733
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1326
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1226
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1203
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe