"Sitä voi käyttää paitsi ehkäisemään sairastumista, myös lukemattomien erilaisten vaivojen, kroonisten oireiden ja jopa sairauksien hoidossa. Jos lääkettä käyttää taitavasti ja oikein, sillä voi parantaa myös makeanhimon, hallitsemattoman syömisentarpeen ja ylipainon, kaikki yhdellä iskulla"
Näin kertoo Paula Heinonen - soveltavan mikrobiologian, soveltavan biokemian ja teollisuustalouden diplomi-insinööri, ravitsemuskonsultti (KG-lehti 4/2007).
Tästä ajattelutavasta voi päätellä myös sen, että nautittaessa ravinneköyhiä steriilejä ruokia ilman suojaravinteita, aiheutamme itsellemme sairauksia.
Heinonen kritisoi myös sitä, että valmisruokaa mainostetaan ensisijaisena vaihtoehtona kaikille, jopa vauvoille. "Miten on mahdollista, että sairaalat, päiväkodit ja työpaikkaruokalat tarjoavat prosessoituja ruokia, jotka sisältävät pelkkää energiaa ilman suojaravintoaineita"
Heonosen mukaan myös rasvat tulisi nauttia luonnollisessa muodossa ja hän kehottaa välttämään prosessoituja rasvoja ja antaa vinkin kuinka valmistetaan voista, oliiviöljystä ja vedestä tehosekoittimen avulla ihanaa pehmeää levitettä, jota voi halutessaan maustaa yrteillä.
Varsin mielenkiintoinen kannanotto ravitsemuskeskusteluun.
Ruoka on voimakas lääke
13
1203
Vastaukset
- ihmiset
lakkaisivat lääkitsemästä ruolla itseään epäonnistuessaan tai pettyessään, sekä palkitsemasta itseään ruoalla aina jos onnistuvat jossain tai muuten on ollut poikkeuksellisen hyvä päivä.
- Anni
Jos piknikkorini sisältäisi kolmioleipiä, suolakeksejä, perunasalaattia, Kainuun juustoleipää, kirsikkatomaatteja, suolakurkkuja, oliiveja, vihannespaloja, dippikastiketta ja juomaksi skumppaa. Myöhemmin vaikka kahvia ja punssileivos, niin lähtisitkö piknikille? Ihan yksi sana: "en" tai "kyllä" riittää!
Olen kovasti otettu siitä, että lähestyit minua naisena henkilökohtaisen sähköpostini kautta, mutta kuten sinulle ilmoitin; en pidä tarinaasi ja esittämääsi henkilöä uskottavana. Näin ollen en ole kiinnostunut hiilihydraattipitoisesta piknikkoristasi. Voisit yrittää seuraavaksi nimimerkki Tepiä, joka oman ilmoituksensa mukaan myös asuu Tampereella. Teillä ei olisi mitään välimatkaa ja hän varmasti pitää hiilihydraateista ja ahmii mielellään kolmioleipiä perunasalaatin kera. Leivoksista Tepi pitää myös ja varaa hänelle runsaasti kevyitä muffinsseja.
- Anni
kj.mattila kirjoitti:

pelkkä "ei" olisi luonnollisesti riittänyt, niinkuin pyysin, mutta "tarinasta ja uskottavuudesta" en ymmärtänyt sanaakaan, en myöstään "Tepin yrittämisistä" - tosin minähän en ole vhh:lla!
- Tepi.

Voi, kiitoksia kehuista! Tosin, varattu satun olemaan, joten piknikille en pääse lähtemään.
Kolmioleivistä enkä perunasalaatista tosin en tykkää, leivoksista joistain kylläkin, muffinseista en tykkää, söin yhden keväällä, kun sinä olet painostanut :)
Pari päivää sitten kävin kylläkin Tivolissa (http://www.tivolibar.fi/) smörrebrödillä, nam!
Olisithan sinä voinut ottaa oman voiköntsän ja kermapullon mukaan, olisit niitä nauttinut piknikillä? - aikas hyökkäävän sorttinen
Anni kirjoitti:
pelkkä "ei" olisi luonnollisesti riittänyt, niinkuin pyysin, mutta "tarinasta ja uskottavuudesta" en ymmärtänyt sanaakaan, en myöstään "Tepin yrittämisistä" - tosin minähän en ole vhh:lla!
tapa näyttää eräällä olevan...
- he hee...vhh-team
kj.mattila kirjoitti:
Olen kovasti otettu siitä, että lähestyit minua naisena henkilökohtaisen sähköpostini kautta, mutta kuten sinulle ilmoitin; en pidä tarinaasi ja esittämääsi henkilöä uskottavana. Näin ollen en ole kiinnostunut hiilihydraattipitoisesta piknikkoristasi. Voisit yrittää seuraavaksi nimimerkki Tepiä, joka oman ilmoituksensa mukaan myös asuu Tampereella. Teillä ei olisi mitään välimatkaa ja hän varmasti pitää hiilihydraateista ja ahmii mielellään kolmioleipiä perunasalaatin kera. Leivoksista Tepi pitää myös ja varaa hänelle runsaasti kevyitä muffinsseja.
naistaan ( N:ti ahonen s aa kohta tuta ))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
mattilaa jo vuodesta 2007)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
- VHH:lainen
Näiden palstojen otsikkona on "Laihdutus". Tämän palstan aiheena on VHH-dieetit ja keskustelu saisi jotenkin liittyä laihdutukseen. Suurin osa kirjoituksistasi liittyy kaiken maailman muihin sairauksiin. Mene muualle täältä lehtijuttuinesi. Noille sairauksille on omat sivut, joten mene sinne päivystämään. Ja turha sanoa, että nämä liittyvät laihdutukseen. Minä ainakin haluan saada täältä vinkkejä, mutta sinä aina suuntaat keskustelun sivuraiteille ja vinkit jäävät sitten monelta antamatta.
- HEHEHEHEEE
skäri-hurrilla pysyy turpa tukossa ainakin vähän aikaa! :D
- sullakaan
hyvin.
Mikä on oikea ongelmasi lihavuuden ohella kannattaisi ottaa selvää.
- laihaliini yskijä
silloinhan kaltaisesi punkerot olisi huipputerveitä ?
syödä itsenne terveeksi VHH:lla
- v. mattila-heikkilä
onpas hassua logiikkaa tällä ihanan pehmeällä rasva-heinosella. sama kuin sanoisi, että koska lääkkeet parantavat, niin tästä ajattelutavasta voi päätellä, että lumelääkkeet sairastuttavat koska niissä ei ole lääkeaineita :D
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637