Monet useasti seurustelleet ystäväni etsivät edelleen unelmamiestään. He ovat haalineet mieleensä unelmapiirteitä kaikista eksistään... Teemu toi kukkia, Aleksi oli loistava sängyssä, Markku vei aina ulos juhlimaan, Antti osteli lahjoja, Mikko järjesti yllätyksiä ja Tommi piti aina kädestä ja pusutteli. Kuitenkin edellä mainituissa oli joku perustavanlaatuinen vika (esim. pettäminen, valehtelu, välinpitämättömyys).
No niin, eli nyt on haussa mies jossa on kaikkien edellisten hyvät puolet eikä yhtään huonoa puolta. Onko tuo ihan realistista?
Minulla on mies, ja olen onnellinen. Hän ei tuo kukkia eikä ainakaan järjestä yllätyksiä, hieman arastelee julkisia hellyydenosoituksia, eikä halua seksiä ihan yhtä usein kuin minä. Sen lisäksi hän on melko pihi =) Mutta hän rakastaa ja kunnioittaa minua, ja minä häntä. Meillä on yhdessä hauskaa, hyvinä ja huonoina päivinä. Osaamme keskustella ja haluamme tulevaisuudelta suurin piirtein samoja asioita.
Tiedän oikein hyvin mitä mieltä olen omasta tilanteestani, mutta otin itseni nyt vain esimerkiksi (en siis kysy neuvoja, vaan tämä vain pohjaa yleiselle pohdinnalle).
Ovatko "täydellistä miestä" etsivät naiset itsensä ja arvonsa tuntevia, itsellisiä naisia, jotka eivät tyydy vähempään kuin mitä ansaitsevat? Vai höyrähtäineitä hupakkoja jotka etsivät edelleen pilvilinnaa? Olenko minä realistinen ja joustava nainen, joka ymmärtää parisuhteen tärkeiden asioiden päälle, vai säälittävä typerys joka tyytyy siihen mitä saa eikä osaa pyytää enempää?
No niin, eli nyt on haussa mies jossa on kaikkien edellisten hyvät puolet eikä yhtään huonoa puolta. Onko tuo ihan realistista?
Minulla on mies, ja olen onnellinen. Hän ei tuo kukkia eikä ainakaan järjestä yllätyksiä, hieman arastelee julkisia hellyydenosoituksia, eikä halua seksiä ihan yhtä usein kuin minä. Sen lisäksi hän on melko pihi =) Mutta hän rakastaa ja kunnioittaa minua, ja minä häntä. Meillä on yhdessä hauskaa, hyvinä ja huonoina päivinä. Osaamme keskustella ja haluamme tulevaisuudelta suurin piirtein samoja asioita.
Tiedän oikein hyvin mitä mieltä olen omasta tilanteestani, mutta otin itseni nyt vain esimerkiksi (en siis kysy neuvoja, vaan tämä vain pohjaa yleiselle pohdinnalle).
Ovatko "täydellistä miestä" etsivät naiset itsensä ja arvonsa tuntevia, itsellisiä naisia, jotka eivät tyydy vähempään kuin mitä ansaitsevat? Vai höyrähtäineitä hupakkoja jotka etsivät edelleen pilvilinnaa? Olenko minä realistinen ja joustava nainen, joka ymmärtää parisuhteen tärkeiden asioiden päälle, vai säälittävä typerys joka tyytyy siihen mitä saa eikä osaa pyytää enempää?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Tekstisi paljastaa että olet nuorimies tai ehkä vielä poika. Mistä tämä halu tekeytyä naiseksi? Selvitä se itsellesi ja palataan sitten asiaan.
Mielenkiintoista =) Mikähän tekstissäni tekee tämän paljastuksen? Olisiko sinun meediokurssisi kuitenkin vielä kesken...?
Naissukupuolta olen edustanut koko (lyhyen) 21-vuotisen elämäni ajan. Vai onko miulta mennyt jotain perustavanlaatuisesti ohi?
ne toimii eläimellisten vaistojen ohjaamina
Minäpä kerron sinulle, nuorimies.
Olen harrastanut kirjoittamista kauan. Olen käynyt useamman kurssin ja muutaman leirin päälle. Kursseilla on mm käyty läpi miehen tapaa puhua ja naisen tapaa puhua, lähinnä siksi että repliikit kuulostaisivat aidoilta.
Sinulla on selvästi vielä kurssit käymättä.
Eli siis jonkun kurssin / leirin perusteella teit diagnoosisi? Et kai sie ole maksanut niistä...?! =)
Saatko naisena esiintymisestä mielihyvää?
Kiihotutko katsellessasi miehiä "naisena"?
Olisiko jo aika tulla kaapista?
Olisiko mahdollista, että siihen vastaamattomuuteen olisi syynsä? Esimerkiksi vaginani?
Hyvää jatkoa =)
jep.
Minusta tuo kuulosti ihan naiselta. Pitäisiköhän minunkin mennä kurssille etten vain hairahtuisi miesmäisesti kirjoittamaan? :D
***
Mun mielestä sä olet ymmärtänyt loistavasti parisuhteen idean. Täydellistä miestä ei ole olemassakaan vaan pitää löytää sellainen jonka "puutteet" ei haittaa niin paljoa ja hyvät puolet kattaa ne omat toiveet tärkeimmistä asioista.
"Vai höyrähtäineitä hupakkoja jotka etsivät edelleen pilvilinnaa?"
-Mä veikkaan tätä vaihtoehtoa ja epäilisin että ne on sinkkuina aika pitkään kunnes joku päivä havahtuu ja ottaa paniikissa ensimmäisen kohdalle osuvan joka loppupelissä osoittautuu heidän historian huonoimmaksi/epäsopivammaksi mieheksi :D
Mitä se kertookaan sinusta?
Itse asiassa en pitäisi kovin kummallisena sitä, että nuori henkilö etsii elämänkumppaniaan haaveisiin pohjaten. Se lienee aika yleinen vaiva. Sen järkevyyden sen sijaan saatan kyseenalaistaa...
Mutta kerro toki mitä ystäväni (tai kaverini) kertovat minusta? Sinulla on selvästi mielipide asiasta. Mietitäänpä, kaveriporukastani seitsemän on selvästi tähän ajatteluun sortuvia. Kaksi heistä olen tuntenut päiväkodista lähtien, kaksi peruskoulusta, yksi on lapsuudenystävä vanhempien tuttavien kautta, yksi veljeni vaimon sisar ja yksi nykyisistä opinnoista saatu ystävä. Olenko siis valikoinut ystävikseni tällaisia...? Hmm. Ei kuulosta fiksulta, en kai 5-vuotiaana tiennyt heidän elämänkaarestaan. Vai olenko ehkä muuttanut heidät tällaisiksi? Huh, miten paljon se antaisi minulle valtaa, kun osalla kyseiset piirteet näkyvät jo ensimmäisten yhtään pidempien yhteisten keskustelujen aikana.
Mitä kummalliset kaverini mielestäsi kertovat minusta?
elämänpolkusi varrelta. Vai oletko joku luuserimagneetti, jonka on pakko valita ystävikseen höyrähtäneitä hupakkoja, niin kuin ystävistäsi kauniisti lausahdit?
Onpas negatiivinen asenne.
Ensinnäkin, valikoin ystäviäni hieman eri perusteilla kuin parisuhdekiemuroilla. Ystävistäni löytyy sinkkuja ja varattuja, heteroita ja homoja, mammoja ja vannoutuneita lapsettomia, lihavia ja laihoja. Toisekseen, sinkkuus ja haaveilu ei tee kenestäkään luuseria. Ja kolmanneksi, jos nyt satut muistamaan miten nimittelin myös itseäni, niin saatat vaikka ymmärtää tekstin idean. Konkreettisia esimerkkejä kärjistettyinä yleisen pohdinnan pohjaksi.
Edelleenkään et kertonut, mitä tämä minusta kertoo. Kysyt minulta olenko luuserimagneetti. En ole.
olikaan ystäviensä suhteen...
Ystäväsi ovat siis höyrähtäneitä hupakkoja vain parisuhdemielessä? Muuten ovat tosi fiksuja ja järkeviä?
Jaa, mitäköhän se kertoisi sinusta, että sinulla on höyrähtäneitä hupakkoja (omasta mielestäsi) ystävinä?
"itsensä ja arvonsa tuntevia, itsellisiä naisia, jotka eivät tyydy vähempään kuin mitä ansaitsevat".
Luitko tuon kohdan? Lukeeko siinä, että "MINUN MIELESTÄNI KAVERINI OVAT HÖYRÄHTÄNEITÄ HUPAKKOJA"?
Sie junnaat paikallaan. Kerro nyt hyvä ihminen mitä se minusta kertoisi, jos näin olisi? Vai onko vain mukava inttää vastaan? Mitähän se kertoo sinusta?
rivien välistä tekstistäsi, että haet nimenomaan vastaukseksi sitä höyrähtäneiden hupakkojen osastoa. Mitä sinä saat tällaisesta viestistä ja niiden helposti arvattavissa olevista vastauksista? Tunnetko jotakin ylemmyyttä hupakkoystäviesi suhteen vai miksi kirjoitit noin typerän aloituksen? Miksi hupakkoystäviesi asia edes vaivaa sinua? Vai oliko kyse opettavaisesta tarinasta? Jokainenhan (paitsi hupakkoystäväsi) tietää, ettei täydellistä partneria ole olemassakaan.
Nyt en jaksa enää vastailla näihin junnaaviin viesteihisi.
Ja jälleen kerran rivien välistä luetaan mitä halutaan. Ei, en hakenut mainitsemaasi vastausta. En hae mitään tyydytystä, eikä ystävieni tilanne vaivaa minua. Halusin kuulla ihan aitoja mielipiteitä, riippumatta siitä puoltavatko ne minun vai mainitsemieni ystävien elämäntilannetta.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ystävieni taktiikalla voi löytää jotain vielä hienompaa, kuin mitä minulla on. Se on kuitenkin epätodennäköisempää kuin "tavallisen hyvän" suhteen löytyminen, ja keskustelun aloituksen tavoitteena olikin herätellä pohtimaan - sekä itseäni että muita - onko todennäköisesti tavallinen vai mahdollisesti upea parempi vaihtoehto.
Lukemalla rivien välistä voi tehdä sekä omasta että läheistensä elämästä vaikeaa. Varsinkin jos tekee sen huonosti. Erinomaista selväsanaista jatkoa sinulle!
sulla on vain "tavallinen" suhde. Taidatkin olla kateellinen hupakkoystävillesi...
Ihanko oikeasti asioita ei voi pohtia olematta kateellinen tai ylimielinen? Mie olen aina nähnyt miettimisen, pohtimisen ja kyseenalaistamisen aika terveenä ilmiönä, enkä vain vikojen ja ongelmien sivutuotteena. Se on ainoa mahdollisuus ymmärtää oman elämänsä hyvät puolet, puuttua mahdollisiin epäkohtiin sekä arvostaa muiden ihmisten erilaisia valintoja.
Riippuu mitä ja miten asioita tarkastelee. Jos mä esimerkiksi kysyn täällä, että olenkohan minä fiksu ja tervejärkinen, kun syön terveellisesti enkä juo paljoa alkoholia enkä polta, kun taas ystäväni, joilla on läskit perseet ja jotka syövät epäterveellisesti, juovat paljon ja polttavat eivät ehkä ole välttämättä ihan niin fiksuja, vai osaavatko he vain sittenkin ottaa elämän rennommin ja nauttia siitä sen ajan kuin se kestää...
Annoin molemmista vaihtoehdoista sekä negatiivisen että positiivisen kärjistetyn tiivistelmän. En ystävistäni vain negatiivista ja itsestäni vain positiivista. Lisäksi en esittänyt mitään näistä tiivistelmistä väittäminä vaan kysymyksinä, ja taisin heti aloituksessakin mainita, että esimerkit ovat yleisen pohdinnan pohjaksi.
negatiivisen että positiivisen vaihtoehdon "ystävien" epäterveellisistä elämäntavoista. Samoin esitin asian kysymyksenä, en väittämänä...
Pohditaanpa nyt sitten tätä läskiperseongelmaa vaihteeksi. Jospa siitä riittäisi enemmän aprikoitavaa.
Minä luovutan =) Jos oma tekstisi on mielestäsi verrattavissa aloitukseeni, tiedän, ettei tämä väittely tule johtamaan mihinkään.
Jokainen vetäkööt omat johtopäätöksensä minun ylimielisyydestäni, kateellisuudestani ja typeryydestäni tämän keskustelun pohjalta.
Sinulle toivotan aurikoista kesää sekä vähemmän hankalia ihmisiä päivääsi! Koska hankala minä olen, sen tunnustan.
ja arvioit itsesi väärin: et ole hankala.
Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tällekin palstalle mainitsematta sukupuoltani. Kuinka ollakaan, minulle on vastattu olettaen että olen mies. En ole koskaan viitsinyt korjata harhaluuloja koska on varsin viihdyttävää olla sika mieheksi ihan puolivahingossa.
Stereotypioiden mukaan nainen on tunteidensa perässä kulkeva haihattelija ja sitä luuloa ei muuteta ainkaan netissä millään. :)
>
Taidatte olla vielä suhteen alkuhuumassa tai sitten olette onnistuneet välttämään karikot tähän saakka - huonoina päivinä ei nimittäin ole "hauskaa" yksin eikä yhdessä. Tai sitten et ihan ajatellut, mitä näppikseltäsi päästit. ;)
Lapsekkaan nimityksen otan vastaan kumartaen. Naiivi olen, sitä en edes yritä kieltää =)
Yhteistä taivalta on takana vuosia, joten alkuhuumasta ei lienee kyse. Hauska oli kyllä hieman heikko sananvalinta, mutta naurettu on myös niin päivinä, kun toisen isä haudattiin ja toiselta kuvattiin aivoja kasvaimen varalta, silloin kun toinen menetti työnsä ja toinen joutui pahoinpitelyn kohteeksi (onneksi kyse ei siis ole yhdestä päivästä). Ei näille asioille, mutta yhdessä (!) itsellemme, toisillemme ja maailmalle. Pienille jutuille.
Lähinnä tekstiä kirjoittaessani ajattelin arkisen huonoja päiviä, en niinkään pahoja kriisejä. Arjen vastoinkäymiset ei kasaudu mökötykseksi tai riidaksi, vaan ilma puhdistetaan tilanteeseen sopivan hölmöilevällä empatialla.
Mun mielestä tuosta aloituksesta, ja mitä olet ystävistäsi kertonut, kuvastuu erittäin hyvin se, että olette aika kakaroita vielä. Ja tulihan se sieltä: parikymppisiä. Saahan sitä unelmoida - tuossa iässä.
Mikäs sen mukavampaa, kuin haaveilu. Ikään katsomatta. Joskin iän myötä sille varmasti rakentuu erilaiset raamit.
Olisinkin kiinnostunut enemmän tietämään ihan yleisesti mielipiteitä molemmista "strategioista". Sanoit, että tässä iässä sopii unelmoida. Tarkoitatko, että pidemmän päälle ei toimi? Onko rimaa pakko madaltaa saadakseen mitä haluaa, vai onko tyydyttävä johonkin mikä ei täytä toiveita? Vai onko unelmointi oikea keino etsiä parasta, ja muut ovat hätävararatkaisuja jos tuo ei toimi? Mikä on SINUN mielipiteesi erilaisista pariutumiskriteereistä?
sitä pariudutaan sen kanssa, jota kohtaan tuntee voimakkaita tunteita ja halua sitoutua. Ei siinä silloin mietitä mitään kriteereitä.
Toki, mutta kai niiden tunteiden ja halun taustalla on jotkut vastakkaisen osapuolen piirteet. Onko tärkeitä varmuus ja vakaus, romanttisuus ja yllätyksellisyys, tasapuolisuus ja kommunikointi, jännittävyys ja intohimo...
Tämä keskustelunavaus taisi olla kuollut jo syntyessään.
juttunsa, mitkä vetoavat ja saavat ihastumaan ja rakastumaan. Ne on sellaisia alitajuisia asioita, joihin ei voi paljon vaikuttaa.
Ystäviesi täydellisen miehen etsintä on vain tekosyy sille, että kukaan ei ole kolahtanut vielä täysillä. Ja sit kyse voi olla siitäkin, että eivät ole vielä oikeasti valmiita suhteeseen, jolloin kaikki täydellisyys ym. höpöhöpö puheet on pelkkää veruketta.
Huonosti muotoiltuja kysymyksiä. Tänään ei ole hyvä päivä mulla =)
1) Onko rimaa pakko madaltaa saadakseen mitä haluaa, vai
-- Eli onko tämä tiedostettava ja aktiivisesti muutettava ajatusmalliaan. Se nimittäin on mahdollista.
2) onko tyydyttävä johonkin mikä ei täytä toiveita?
-- Tässä vaihtoehdossa ei pyritä tietoiseen ajatusmallin muutokseen vaan sen sijaan että priorisoitaisi omia toiveita, todetaan, ettei kuitenkaan voida löytää mitä halutaan ja "otetaan" jotain mitä ei haluta. Siis tulos tyytymättömämpi kuin edellisessä.
Vai onko unelmointi oikea keino etsiä parasta, 3)ja muut ovat hätävararatkaisuja jos tuo ei toimi?
-- Tässä vaihtoehdossa ajatusmallin muuttamista tai tyytymistä vältetään keinolla millä tahansa. Niihin päädytään vain "pakon edessä".
Ainakin tarkoitin niillä eri asiaa, en tiedä osasinko nytkään tuoda sitä riittävän selvästi ilmi.
Toki, ihastumalla ja rakastumallahan ne suhteen yleensä alkaa. Mutta sitten kun siirrytään tapailusta seurusteluun ja seurustelusta eteenpäin, niissä vaiheissa tehdään joko tietoisesti tai tiedostamatta pientä inventaariota. En minäkään miestä etsisi taulukkoa täyttäen (joskin eräs ystäväni teki tätäkin aiemmin), mutta tiedostan, että parisuhteeseen jääminen ja sen "elättäminen" ovat valintoja, jotka yleensä perustuvat johonkin. Ehkä ne sitten niin usein ovat tiedostamattomia, ettei tällainen keskustelu ole mahdollinen tai ainakaan järkevä.
Taidan korkata siiderin ja lakata ajattelemasta. Minulle on sanottu, että ajattelen liikaa ja turhiakin asioita. Tuskin ovat ihan väärässä...
että kyse ei ole riman alentamisesta, jos tulee järkiinsä ja tajuaa, ettei maailmassa mikään voi koskaan lopullisesti tyydyttää ketään. Yhdeltä ihmiseltä ei voi saada kaikkea mitä kaipaa ja haluaa. Aina löytyy jotakin valittamisen aihetta.
Mahdollisuudet ovat aika heikot:
Olkoon kolme ominaisuutta, joissa jokaisessa riittää vain paras, jotta uusi pariehdokas täyttäisi täydellisyysehdon. Lisäksi olkoon lähtökohtana kolme aikaisempaa pariehdokasta, joiden ominaisuudet olet oppinut tuntemaan. Kolme on tietysti naurettavan pieni luku, mutta siitä on hyvä lähteä, sillä asiat käyvät kovin monimutkaisiksi, kun luvut kasvavat. Lopuksi olettakaamme, että aina kun uusi ehdokas on testattu, seuraavan ehdokkaan on ylitettävä myös kyseisen ehdokkaan ominaisuudet. Eli rima nousee sitä mukaan kun uusia ehdokkaita testataan.
Nyt voimme siirtyä puhtaan järjen alueelle ja tehdä laskelmia siitä miten todennäköistä on, että löydämme täydellisen parin. Ensimmäisellä yrityksellä todennäköisyys on (1/4)* (1/4)* (1/4) = 1/64. Seuraavalle ehdokkaalle todennäköisyys on (1/5)* (1/5)* (1/5) = 1/125. Tulos ei vaikuta kovin lupaavalta, mutta ainahan voi yrittää uudestaan. Matematiikka on kuitenkin armotonta. Vaikka yrittäisit sata kertaa, todennäköisyys, että löydät täydellisen parin ei nouse korkeammaksi kuin 1/25. Niin, ja jos löytäisitkin, niin tuskin itse olet juuri tuolle ehdokkaalle täydellinen pari (toki oletamme että pari on samanlainen kuin sinä). Jos kaikki aloittaisivat samaan aikaan valinnan alusta, vain 1 pari 4096:sta löytäisi toisensa ensimmäisellä valintakierroksella. Jos olet yksi noista onnekkaista, kiitä onneasi.
Eli kohtuus kaikessa, myös vaatimuksissa....
Mielenkiintoinen näkökulma, ja vetoaa minuun, tilasto- ja todennäköisyysfriikkiin. Mutta onhan tuo kuitenkin todennäköisempää kuin ajatus siitä, että on olemassa "Se Yksi Oikea" =) Toisaalta niin taitaa olla lottovoittokin (en ole varma?), mutta eipä ole lottovoittajia tuttavapiirissä näkynyt...
Kiitoksia perustellusta näkökulmasta!
kyllähän ihmiset lottoavatkin, mutta todennäköisesti sitä vähemmän mitä paremmin ovat perehtyneet todennäköisyyksiin.
Ainahan sitä voi yrittää, mutta ei ehkä kannattaisi laittaa koko elämäänsä peliin... vai?
... niitä saa ja pitääkin olla, miksi ei?
Ja todellisuudessahan on usein niin että niistä unelmista tingitään, ne kun on usein vain unelmia.
ei ole tyytyväinen kumppaniinsa niin pitää vaihtaa, siis jossei ongelmat puhumallakaan selviä.