Kuinka ihmeessä voi selvitä kun vielä rakastaa?Siis molemmat!Olimme kaksi vuotta yhdessä ja vaikeuksia oli alusta alkaen.Molemmilla oli kipeitä ihmissuhteita takana ja luottamusta haettiin ja löydettiinkin.
Erosimme hetkellisesti jonkin kerran mutta emme voineet olla erossakaan joten palasimme aina uudestaan vanhaan.
nyt olemme olleet erossa parisen viikkoa ja tuska on aivan hirveä!
Puhumme puhelimessa ja olemme puhuneet syvimpiäkin tunteita joita emme ole ennen puhuneet.Rakastamme ja kaipaamme toisiamme.Tämä toinen ei vaan halua aloittaa uudelta,puhtaalta pöydältä vaan ajan kanssa katsella kuinka tilanteet kehittyy.Ymmärrettävää ja suositeltavaa tässä tilanteessa.Mutta,mutta kuinka kummassa voimme katsoa hitaasti mihin tämä voisi johtaa kun toinen ei halua kuitenkaan tavata tai tehdä yhdessä mitään vaan hokee että aika näyttää???En ymmärrä!
Jos molemmat haluaa ja todella rakastaa eikö sitä silloin halua yrittää kun kerran molemmat niin puhuu?Olenkohan lentänyt "hyllylle" odottamaan kunnes toisen osapuolen omat menot antavat myöden?Kertokaa kuinka suhtaudun tähän?Kuinka pitkään joudun todistamaan että haluan tämän suhteen?Ennenkaikkea onko sellainen reilua että toinen "muistuttaa" omasta olemassa olostaan mutta toinen ei pidä yhteyttä laisinkaan?Pidetäänkö minua tässä lievästi sanottuna pellenä?
Erosimme hetkellisesti jonkin kerran mutta emme voineet olla erossakaan joten palasimme aina uudestaan vanhaan.
nyt olemme olleet erossa parisen viikkoa ja tuska on aivan hirveä!
Puhumme puhelimessa ja olemme puhuneet syvimpiäkin tunteita joita emme ole ennen puhuneet.Rakastamme ja kaipaamme toisiamme.Tämä toinen ei vaan halua aloittaa uudelta,puhtaalta pöydältä vaan ajan kanssa katsella kuinka tilanteet kehittyy.Ymmärrettävää ja suositeltavaa tässä tilanteessa.Mutta,mutta kuinka kummassa voimme katsoa hitaasti mihin tämä voisi johtaa kun toinen ei halua kuitenkaan tavata tai tehdä yhdessä mitään vaan hokee että aika näyttää???En ymmärrä!
Jos molemmat haluaa ja todella rakastaa eikö sitä silloin halua yrittää kun kerran molemmat niin puhuu?Olenkohan lentänyt "hyllylle" odottamaan kunnes toisen osapuolen omat menot antavat myöden?Kertokaa kuinka suhtaudun tähän?Kuinka pitkään joudun todistamaan että haluan tämän suhteen?Ennenkaikkea onko sellainen reilua että toinen "muistuttaa" omasta olemassa olostaan mutta toinen ei pidä yhteyttä laisinkaan?Pidetäänkö minua tässä lievästi sanottuna pellenä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Joskus on parasta vain erota vaikka se sattuukin. Ei rakkaus takaa onnellista loppua. Mutta erosta alkaa mahdollisuus uuteen ja parempaan rakkauteen, vaikka se ei sillä tuskaisella hetkellä siltä tunnukaan.
Jos toinen ei halua pitää yhteyttä, niin hän on joko päätöksensä tehnyt tai sitten kokeen sinun pommituksesi ahdistavana, vaikea sanoa kun ei tunne. Mutta oli mikä tahansa näkisin, että joudut ottamaan tauon ja jollei toinen tee aloitetta puoleesi niin kyllä se ohi on, rakkaudesta huolimatta.
Voisit muuten miettiä mikä tuossa pelossasi on, että et uskalla katsoa vaan suunnittelematta, ehkäpä alitajuisesti tiedät jo vastauksen ja siksi haluat takertua ja pitkittää eroa. En tiedä, voin olla väärässäkin, näitä vain tuli mieleeni...
Niin totta tekstisi!Tässä vaan on se,että kun rakastaa ja toinen sanoo haluavansa vielä yhteistä tulevaisuutta mutta hitaasti....Olen kärsimätön varmasti mutta mikä on sellainen raja ajallisesti odottaa toista?En usko voivani loputtomiin vakuuttaa ketään halustani vielä yrittää.Hän nimenomaan haluaa nähdä sen,minun haluni olla hänen kanssaan.Siitä hän on epävarma,ei itsestään.On vain niin vaikea näyttää oma halunsa kun ei näe toista osapuolta.Anteeksi,olen niin sekaisin ettei rajaa....Toivon löytäväni jotain vastauksia erilaisilta ihmisiltä...Kiitos vastauksestasi ja onnea kun olet selvinnyt vaikean ajan yli!
esimerkiksi 3kk ihmiselämässä? Se voi olla tuskaista sille, joka haluaa enemmän ja nopeammin, mutta sille toiselle se on se, mitä tarvitsee pystyäkseen jatkamaan. Olisiko maltti valttia?=) ei kukaan muu varmaan voi määrittää sitä aikaa minkä haluat uhrata, jos haluat... Jos puhutaan kuitenkin suhteesta, minkä molemmat uskovat voivan kantaa loppuelämän niin kyllä mun mielestä silloin pitäs voida joustaa aika paljonkin...
Kiitos vastauksestasi.
Aivan totta.Mitä on kolme kk jos toinen sen ajan tarvitsee...Oma epävarmuus se nostaa päätään.Sitä miettii niin kaikenlaisia vaihtoehtoja."Mitä jos hän tapaa toisen?""Mitä jos hän huomaa ettei enään haluakaan tai rakasta?"
Hän sanoi palaavansa varmasti kunhan aikaa on kulunut mutta silti pelottaa,että odottaa toista turhaan jos mieli ajan kuluessa muuttuu....Juu,hankalaa on.
Koetan muistaa ottaa tämän ajan opinläksynä ja tutkia vähän omaakin sisintä,mitä sieltä löytyy.Vanha glisee mutta se mikä on tarkoitettu on tarkoitettu.:)
Kiitos kun luit tätä varmasti sekavaa ja ailahtelevaa tekstiä.
mulla vähä sama ongelma..ollaan seurusteltu nyt n. 1 ja 8kk. Poikaystävä rakastaa mua ihan hirveesti.. on yritetty pitää taukoa(minä ehdotin). sitä kesti noin parisen viikkoa ja sitte sorruin. Kerroin rakastavani häntä edelleen.. Tosiasia on kuitenkin etten tiedä rakastanko häntä enää..Olen yrittänyt ottaa tunteistani selvää, mutta ei se onnistu. Meillä menee hyvin eikä ole ongelmia mitä nyt joskus riitoja..Enkä tosiaa tiedä rakastanko vai enkö. Oltaisiin muuttamassa nyt syksyllä yhteen. Ikäeroa on 3vuotta. Voiko rakkaus sammua vaan noin vain.. enkö tosiaan enää rakasta. En tiedä mitä teen koska jättäminen ei onnistu kun kuitenkin parin viikon päästä soitellaan toisellemme. Mitä jos jatkamme ja huomaamme että emme sovikkaan toisillemee tai minä en rakasta. mitä mun pitäis tehdä.. oon ihan rikki :/ olen ehkä raskaana.. enkä tiedä haluanko lasta. Jos minua vaan pelottaa vaakitua lopullisesti saman ihmisen kanssa..
Tekstisi sai minulle sellaisen mielikuvan että oma epävarmuutesi sitoutumisesta pelottaa..?
Jos olet "sortunut" takaisin hänen luokseen....oletko miettinyt onko syy ollut se,että rakastat vai jokin muu?
Monesti se joka "jätetään" kokee asiat vaikeamina mutta kun on itse jättänyt on jotenkin helpompaa...
Entä jos hän jättäisi sinut?Miltä se tuntuisi?Se ettei sinulla olisikaan vapaus valita otatko hänet takaisin vai et?
Näitä ja paljon muuta mietin täällä pienessä mielessäni vaikka tilanteemme on sama mutta päinvastainen.:)
Tsemppiä ja toivottavasti saat itsellesi selväksi mitä haluat ja tuo raskaus...jos esim. olet raskaana...vaikuttaa varmasti tunteisiisi.Lapsi on elämän suurimpia asioita ja päätöksiä elämässä.Varmasti sekin osaltaa hermostuttaa ja saa sinut "peruuttamaan".Ne hormoonit nääs.;)
koska ajalla on monesti tekemistä asioiden kans.kyl mun mielestä teidan kannattais yrittää kun kummallakin on tunteita.jos tää ei ota askelta eteenpäin niin ota sä se ja sano ihan suoraan ettet halua jatkaa näin ja haluat yrittää suhdetta.ehkä tää toinen vähän pelkää aloittaa uudelleen kun ei tiedä kuinka siinä käy.ei se kyl reilua oo et toinen muistuttaa koko ajan olemassaolostaan kuin haluais palata yhteen.puhu sen kans vielä ja katso syntyykö tulosta.jos tälle asialle ei tee mitään se ei varmastikaan muutu ehkä vain mutkistuu.ei teidän kannattais erota mut tietenkin silloin jos molemmat ovat asiasta samaa mieltä.tää oli mun neuvo mut ota rauhallisesti ja katsele kuinka käy.
Olen sanonut hänelle toiveeni ja haluni toimia toisin kun kerran olen itsessäni huomannut niitä asioita joita voin/haluan muuttaa.
Hän kyllä pelkää mutta nyt on vaan sellainen tunne,että olen hyllytetty siksi aikaa kun hän huitelee menemään.Sen verran "antaa" itsestään takaisin,että pysyn odottavan kannalla.
totuus on se,että jos molemmat haluaa niin kyllä hänkin ottaisi yhteyttä ja juttelisimme enemmän tai edes tapaisimme silloin tällöin hetken vaikka sitten käytäisiin kahvilla tms.
Näin ne mielialat vaihtelee,,,:)Nyt tuntuu että olen oman aikani muistuttanut ja ikävääni toitottanut että koen itseni suorastaan idiootiksi joka tyytyy siihen muutaman tunnin päästä laitettuun tekstiviestiin.
Annan hänen nyt olla aivan rauhassa ja ehkä se saa hänet havahtumaan ja oikeasti pohtimaan ettei minua ole.Jos huomaa olevansa siihen tyytyväinen,hyväksyn sen mutta enää en viitsi "ruikuttaa" tai esittää huoletonta ja iloista kun en sitä ole.
Kiitos kun osallistuitte keskustelemaan ja antamaan vähän ajattelemisen aihettakin.:)
Olen seurustellut reilun vuoden avomieheni kanssa ja rakastan avomiestäni ihan kamalasti, ainoa ongelma vaan on se, että nyt se sitten sano ettei enää tiedä rakastaako mua enää vai ei. Ongelmia meillä on ollu jo pitkään ja mieheni saa minut useammin itkemään kuin nauramaan, muutenkin tunnen itseni huonoksi sen takia. Tiedän, että itseni kannalta olisi parempi jos erottais, mutta rakastan kuitenkii miestäni niin paljon, että en vaan pysty siihen... jostain syystä mielummin kattelen mihin suuntaan tää suhde tästä etenee ja kärsin, kuin eroisin... Tiedän, kuulostaa tyhmältä, mutta minkäs teet... Miks se onkii vaan niin vaikeeta ottaa itteesä niskasta kiinni ja vaan lähtee kohti uusia uria?
mutta ei auttanut.. Parempi vain jättää kaikki taaksensa ja unohtaa. Kestin sitä "katsomista" kaksi vuotta. Sitten rakkaus kääntyi itsestään vihaksi ja teki tehtävänsä. Kun vain olisin tajunnut säästää itseäni ja lopettaa "katsomisen" ajallaan.. Nyt olen onnellinen. Tuosta kaikesta on 4 vuotta.