Haluaisin neuvoja siihen kuinka päästä eroon liiasta omistuksen halusta,joka johtuu pitkälti menneisyydessä kokemistani traumoista.Olemme olleet neljä vuotta mieheni kanssa yhdessä,olemme 23 vuotiaita,eli emme ihan teinejä enää.Taistelen suuresti vastaan sitä,että pelkään suuresti menettäväni tämän hienon ja ihanan ihmisen.Tiedostamme molemmat tämän ongelmani ja olemme puhuneet asiasta paljon.
Ensimmäinen askel mielestäni on se että itse voin avoimin mielin myöntää että minulla on todellakin ongelma,josta haluan eroon.Olen työstänyt asiaa jo niin pitkälle että suhtaudun mieheni menoihin suhteellisen normaalisti.Kuitenkin kun tämä "lähdön"aika tulee,eli hän on menossa illanviettoon,menen aivan omituiseksi.Ihmettelen itsekin miksi tuntoni muuttuvat niin suuresti,sillä järjellä ajatellen voin aina miettiä että asia on ok,mutta kuitenkin reagoin ulkoisesti aivan toisin,sydän hakkaa,itkettää ja henkeä alkaa ahdistaa.Samalla ajattelen mielessäni että no miksi ei menisi,sehän on vain kiva että toisella meistä on hauskaa.
Pelkään että hän löytää jotakin mikä sivuuttaa minut,pelkään että hän känni päissään jättää minut,vaikka tiedämme molemmat ettei niin tapahdu.Tuntuu kuin joskus eläisin kahdessa eri "päässä".
Haluan niin kovasti suhtautua normaalisti ja olla onnellinen toisen mukavasta illasta.Pystyn olemaan yksin,se ei ole minulle ongelma.Se lähtöä edeltävä aika vain on minulle yhtä helvettiä,kun sen yli päästään niin touhuan omia juttuja ja olen ihan ok,vaikka tietysti vielä harmittaa se kuinka itse taas käyttäydyin.En halua toisen elämää rajoittaa,mutta en jotenkin osaa itseäni käsitellä.
Kyse on siis siitä että mieheni ei ennen juonut tai käynyt baarissa,koska oli itse baarissa töissä ja hänelle riitti se.Nyt kuitenkin kun työt sillä saralla ovat olleet poissa kuvioista niin hänen baari jalkaa on alkanut vipattaa.Enkä halua olla tuon esteenä.Väkisinkin vain nuo omat epänormaalit reagointitavat nostavat päätään.
En kaipaa saarnaa siitä kuinka olen huono avovaimo,tiedän sen sanomattakin,siksihän minä tätä asiaa yritän työstää.Psygolokille on puolen vuoden jonot joten siitä ei apua ole,koska haluan alkaa selvittämään tätä asiaa jo nyt itselleni miksi näin vieläkin teen vaikka en todella halua käyttäytyä näin.
En myöskään kaipaa huomauttelua siitä kuinka mieheni tulisi jättää minut sen tähden,hän ei niin ole halukas tekemään koska uskoo että saamme tämän asian jollain lailla hallintaan.
Eli jos jollain aikuisella ihmisellä olisi neuvoa minua tyttöraukkaa,kuinka tekisin meidän elämästä vielä onnellisemman,ilman tätä omistuksen halua.Tätä ongelmaa ei esiinny muutoin kun tässä mieheni halussa lähteä viettämään iltaa,eli istumaan iltaa baariin.Jokaiselle se mielestäni kuuluu että voi omien ystävien kanssa aikaa mennä viettämään,mutta kuinka saan sen selitettyä tuolla toiselle minälleni?Itselläni ei ole kuin muutama ystävä,joiden kanssa voisin jotakin tyttöjen jutuja pitää,mutta minulle se lähteminen on niin suunnattoman vaikeaa,pelkään ja kammoksun asiaa.
Apua siis kaipaisin,asiallisin kommentein.
Ensimmäinen askel mielestäni on se että itse voin avoimin mielin myöntää että minulla on todellakin ongelma,josta haluan eroon.Olen työstänyt asiaa jo niin pitkälle että suhtaudun mieheni menoihin suhteellisen normaalisti.Kuitenkin kun tämä "lähdön"aika tulee,eli hän on menossa illanviettoon,menen aivan omituiseksi.Ihmettelen itsekin miksi tuntoni muuttuvat niin suuresti,sillä järjellä ajatellen voin aina miettiä että asia on ok,mutta kuitenkin reagoin ulkoisesti aivan toisin,sydän hakkaa,itkettää ja henkeä alkaa ahdistaa.Samalla ajattelen mielessäni että no miksi ei menisi,sehän on vain kiva että toisella meistä on hauskaa.
Pelkään että hän löytää jotakin mikä sivuuttaa minut,pelkään että hän känni päissään jättää minut,vaikka tiedämme molemmat ettei niin tapahdu.Tuntuu kuin joskus eläisin kahdessa eri "päässä".
Haluan niin kovasti suhtautua normaalisti ja olla onnellinen toisen mukavasta illasta.Pystyn olemaan yksin,se ei ole minulle ongelma.Se lähtöä edeltävä aika vain on minulle yhtä helvettiä,kun sen yli päästään niin touhuan omia juttuja ja olen ihan ok,vaikka tietysti vielä harmittaa se kuinka itse taas käyttäydyin.En halua toisen elämää rajoittaa,mutta en jotenkin osaa itseäni käsitellä.
Kyse on siis siitä että mieheni ei ennen juonut tai käynyt baarissa,koska oli itse baarissa töissä ja hänelle riitti se.Nyt kuitenkin kun työt sillä saralla ovat olleet poissa kuvioista niin hänen baari jalkaa on alkanut vipattaa.Enkä halua olla tuon esteenä.Väkisinkin vain nuo omat epänormaalit reagointitavat nostavat päätään.
En kaipaa saarnaa siitä kuinka olen huono avovaimo,tiedän sen sanomattakin,siksihän minä tätä asiaa yritän työstää.Psygolokille on puolen vuoden jonot joten siitä ei apua ole,koska haluan alkaa selvittämään tätä asiaa jo nyt itselleni miksi näin vieläkin teen vaikka en todella halua käyttäytyä näin.
En myöskään kaipaa huomauttelua siitä kuinka mieheni tulisi jättää minut sen tähden,hän ei niin ole halukas tekemään koska uskoo että saamme tämän asian jollain lailla hallintaan.
Eli jos jollain aikuisella ihmisellä olisi neuvoa minua tyttöraukkaa,kuinka tekisin meidän elämästä vielä onnellisemman,ilman tätä omistuksen halua.Tätä ongelmaa ei esiinny muutoin kun tässä mieheni halussa lähteä viettämään iltaa,eli istumaan iltaa baariin.Jokaiselle se mielestäni kuuluu että voi omien ystävien kanssa aikaa mennä viettämään,mutta kuinka saan sen selitettyä tuolla toiselle minälleni?Itselläni ei ole kuin muutama ystävä,joiden kanssa voisin jotakin tyttöjen jutuja pitää,mutta minulle se lähteminen on niin suunnattoman vaikeaa,pelkään ja kammoksun asiaa.
Apua siis kaipaisin,asiallisin kommentein.
Vastaukset 13
Vanhimmat
http://www.suhdesoppa.fi/kysymykset/
https://www.secure-tukinet.net/keskustelu/viestit_avoin.tmpl?refer_to=42010&grp=58&_current=9999
hei sinä!
olipas piristävää huomata etten ole ainut joka kärsii tästä asiasta!
en vain kykene antaan mieheni mennä... itselläni ei myöstkään ole kovin montaa kaveria, joten en voi itse lähteä ulos jos mies olisi menossa, ainakaan kovin lyhyellä varoitusajalla, sillä kaverini ovat kuitenkin kohtuullisen kiireisiä.
tilannetta pahentaa vielä sekin, että kerran mieheni vain otti ja lähti suurinpiirtein 10 min. varoajalla baariin, kun meillä muutenkin meni jo huonosti! olin ihan hajalla! :,( näinhän ei kai voi sentään parisuhteessa tehdä?
minäkin tiedostan asian olevan ongelma... ja sitä pahentaa se että mieheni ei ole kovin luotettava (ei ole pettänyt, mutta kaikkea muuta valehteluan on ollut paljon, oikeataan koko suhteen ajan)
yhdessä meneminen ei tuota tietenkään ongelmia, ja minä olisin varsin tyytyväinen siihen, että mennään ainoastaan yhdessä... en kaipaa tyttöjeniltoja, mutta mieheni ilmeisesti kaipaa poikieniltoja, joihin minua ei huolita.. :(
ennen suhtauduin miehen kaikkiin menoihin samalla tavalla kun baariin lähtöön, mutta tästä vaiheesta olen jo päässyt yli, eli kehitystä on tapahtunut...
nyt siis enää juomaan lähteminen saa minussa omistuksenhalun heräämään... mullakin on se toinen hullu minä ;) haluaisin suhtautua asioihin eri tavalla, mutta kai pelko siitä että mieheni asettaa muut asiat tärkeämmäksi kuin minut, pelottaa kamalasti, koska tästä on ollut selviä merkkejä jo pitkin suhdetta... minä haluaisin olla se ykkösjuttu, nin ku kai parisuhteessa kuuluis olla? palkään että hänelle jokin muu muodostuu tärkeämmäksi...
tiedän, että kahlitsemalla en voi häntä itselläni pitää, ja sitten ainakin hänelle muut asiat muodostuvat tärkeämmäksi kuin minä, ninhän se menee että se mikä kielletään, houkuttaa kahta kauheammin... :(
voi olla hyvin vakavaakin ja kerran katsoin elokuvan kavahda rakkautta ja siinä tuli selville oikein pahasta omistuksenhalusta mut sulla ei ole kyl niin paha.ajan kans sä pääset siitä eroon.toivomalla,uskomalla ja luottamalla enemmän.vaikka ei olis omistuksenhaluakaan niin sitä pelkää menettävänsä tärkeän ihmisen ja se on kyl normaalia.ja se on hyvä kun pystyt ongelman myöntämään ja puhut asiasta.en silti usko et oot huono avovaimo etkä saa niin edes ajatella!oon myös kuullut ettei psygolokit auta vaikka niille voi asioita puhua mut ite se on itseään autettava.lähde viettämään tyttöjen kans iltaa ja ota itseäs niskasta kiinni ja ajattele et pystyt siihen niin uskon et sulla on kivaa ja unohda tää kaikki muu ja kyl vähitellen pääset omistuksenhalusta eroon eikä tuo silti niin pahalta kuulostanut.onnea sulle ja luota itseesi!
Kysyjä ja vastaajatkin vaikuttavat melko nuorilta, joten haluaisin näin hiukan vanhempana ja elämää nähneenä kyseenalaistaa ajatuskuvioita hiukan.
Olen aina ihmetellyt sitä, että mikä tarve rakastavassa ja sitoutuneessa parisuhteessa olevilla on käydä baarissa ilman sitä rakastaan? Mitä sieltä baarista haetaan ihan oikeasti? Ymmärrän toki, että koska nuoren miehen (siis miehiähän nämä baareilijat pitkälti ovat) kaverit käyvät siellä baarissa niin näitä kavereita tavatakseen hänkin sinne menee. Mutta voihan kavereita tavata muuallakin. Jotenkin tuntuu, että se kertoisi jonkinlaisesta sitoutumattomuudesta. Tuntuuko näistä miehistä siltä, että he menettävät jotain nuoruuteen kuuluvaa jos eivät bailaa kuten (mahdollisesti) sinkut kaverinsa? Onko niin, että miehet eivät halua luopua poikamieselämästä mutta kuitenkin haluavat sen parisuhteenkin? Että se nainen odottaisi kiltisti kotona kun miehet on viihteellä? Elämä kuitenkin on valintoja täynnä, kaikkea kun ei voi saada. No, tämähän jatkuu niin kauan kuin nainen sen hyväksyy... Asiahan on tietysti ihan toinen jos kummatkin baareilua harrastavat yhtä paljon.
Minusta sitoutunut parisuhde ja baareissa (ilman puolisoa) kovin tiuhaan juokseminen ovat asioita, jotka eivät kuulu yhteen. Voi tietysti olla, että minulta on jäänyt jotain ymmärtämättä baareilun syvimmästä olemuksesta...epäilen kuitenkin ;)
Tämä ei ehkä kauheasti auttanut kysyjää, mutta haluaisin kuitenkin että lopettaisit itsesti ruoskimisen tunteidesi vuoksi. Ehkä koko ongelma kumpuaa kehitys(aikuistumis-)eroista miesten ja naisten välillä. Ei kysyjäkään voi oikeastaan muuta tehdä kuin toivoa ja rukoilla, että miehen baareiluinto loppuu ennen pitkää ja että mies sittenkin vielä haluaa pysyä kysyjän rinnalla.
Kiitos kaikille vastanneille.
Väkisinhän minä itseäni syyllistän,sillä tiedän mieheni tarpeen päästä omien kavereiden kanssa istumaan iltaa.Se kun on hänelle se tapa jossa nähdä ystäviä.Molemmat meistä on tälläisiä erakko luonteita,kummallakaan ei siis juuri ystäviä ole,mutta miehelläni nekin vähät ystävät ovat näitä baarissa istujia.Tietenkin hän tapaa heitä esim.tenniksen parissa ja se on minulle aivan normaalia.Kuten tämä viimeisin minulle vastannut ihmetteli miksi hän ei voisi niitä ystäviä tavata muualla kuin baarissa,oli hyvä huomio ja olen sitä itsekin ihmetellyt.
Uskon kyllä että pääsen asiasta joskus yli ja opin siihen että baarissa käyminen on ihan ok.En vain vielä tiedä kuinka siitä eroon pääsisin,ja tällä hetkellä se ainakin rasittaa suhdettamme aika lailla.Itseni tekisi toisinaan mennä terassille istumaan,ihan limulle,sillä itse en juo,mutta kun haluaisin tehdä sen iltapäivällä,en enää ilta yhdeksän jälkeen,sillä itselleni on tärkeää saada yöni nukutuksi.En ole koskaan ymmärtänyt miksi siellä baarissa pitää aamuyöhön asti keikkua.Avokki taas on toista mieltä.Olemme yrittäneet jonkinlaista kompromissia,eli jos hän todella haluaa minun hyväksyvän baariin menon ja että menisin itsekin mukaan,niin tulisimme sieltä ajoissa pois,sitten kun minua alkaa ahdistaa liikaa.Mutta koskaan ei vain muka ole halua ja aikaa lähteä,keksin ihmeellisiä tekosyitä ja emme siis koskaan pääse "harjoittelemaan"kun aina pistän hanttiin vaikka sisimmässäni haluan itsekin joskus lähteä.
Mukava kuulla että löytyi joku muukin joka kärsii samasta ongelmasta.Olisi mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi,mikäli luet tämän mun vastauksen..
Kiitos tsemppaavista sanoista kaikille,vielä en vain ymmärrä kuinka saan itseni täältä kuilusta kammettua ylös,sillä olen jo niin syvällä tässä etten osaa yksin täältä pois.Kuinka saada mies täydellisesti ymmärtämään se että kyllä minä parannun kun saan vain aikaa..
Kuningas alkoholi se on ainakin meidän suhteessa, joka menee aina ykköseksi (olen n 23, mies 34). Olen oppinut ymmärtämään tunteitani (mm.läheisriippuvuus, jättämisen pelko), kun tajusin, että mies sen ongelman aiheuttaa. Nyt on erosta jo puhuttu, ja ihme kyllä, mies sanoo, että jos minä lähden niin elämästä ei tule mitään ja lupaa muuttua..niin niin, alkoholin edelle ei mene koskaan mikään!ellei sitten tosissaan halua muuttua.
Alkoholismin parissa olen koko elämäni elänyt joten tunnistan kyllä sairauden.Mutta mieheni siis ei juurikaan juo,käy vain parilla.Olen sanonut että jos siihen pisteeseen mennään että alkaa juoda ja usein niin sitten on tavarat oven takana jo odottamassa.Kun itse on nähnyt usealta ihmiseltä tuon sairauden kulun niin en sitä enää koskaan halua kokea ja siksi tuohon liikaan alkoholin käyttöön joudun puuttumaan.Ongelma vain on se että kun hän ei usein juo,mutta haluaa silti iltaa viettää ulkona.Itse en sitä pysty jotenkin käsittämään.Molempien meidän pitää muuttua,minun pitää hyväksyä hänen tarpeensa mennä kavereineen ja hänen taas pitää muutamassa muussa asiassa hieman tsemapata.Tuntuu vain että oma ongelmani olisi hävittävä nyt ja pian,sillä itsekään en enää jaksa tätä omaa käyttäytymistä mutta en vain voi sille mitään.Ja tämä ei ole vale,olen usein sanonut että joo mene vaan että osaanhan minä yksin olla.Sitten kun se lähdön paikka tulee niin jo päivällä aloitan sen apean käytökseni ja yritän vihjailla että et menisi kun olisi mukavaa yhdessä.Emme siis näe joka päivä,muutamana päivänä viikosta sillä työvuoromme menee niin ristiin että aikaa ei jää.
Apua ja neuvoja kaipaan vieläkin!
luinhan nyt toki, koska tämä ketju koskettaa itseänikin todella paljon... ja on todella ihanaa kuulla etten ole ainoa "hullu"... niin kuin poikaystäväni väittää... sanoo etteivät muut ole samanlaisia kuin minä... minäkin mielelläni vaihtaisin ajatuksia kanssasi... sähköpostilla?
kirjotin tuon aikasemmankin vistin johon vastasit..ensinnäkin on hienoa, ettet sinä juo vaikka olet joutunut alkoholismin kanssa olemaan tekemisissä.Voisko olla niin, että sua pelottaa mitä tuleman pitää, ku mies lähtee kavereidensa kanssa ulos, tuleeko hänestä kenties alkoholisti..?En tietenkään tiedä kuinka pahasti tuo alkoholi on sinuun joskus vaikuttanut, joten vaikeaa antaa siihen liittyen neuvoja.
Vastaa toki tätä varten tekemääni sähköpostiin: [email protected]
Nyt kiiruhdan töihin
Alkoholi on vaikuttanut minuun siinä määrin että pelkään ihmisiä jotka ovat kaatokännissä.En itse voi juoda koska kroppani reagoi siihen vaistomaisesti: saan migreenin ja oksentelen jo yhdestä.Nuorena join joka viikonloppu,jotenkin pakenin sitä kaikkea mitä jouduin ympärilläni kokemaan.Pääsin siitä juomisesta eroon ja nykyisin on muutamia hetkiä jolloin oma mieleni tekee kovasti juoda mutta sanotaanko että ne hetket ajoittuu tähän kesään.Eli en siis juo,yhden ehkä ja se riittää.
Olen sanonut miehelle että pelkään henkeni edestä että hänestä joskus tulee hyvin "mukiin menevä".Olen ehkä liiankin ärhäkästi mielipiteeni asiaan ilmaissut että jos juominen lisääntyy mielestäni liikaa niin pakenen kyllä paikalta koska en koskaan,en siis ikinä enää halua moista kokea enkä missään tapauksessa annan tulevien lasteni nähdä sitä mitä itse olen nähnyt.
Eli siis suhteeni alkoholiin on hyvin negatiivinen mutta silti olen sitä mieltä etten voi toiselta ihmiseltä poistaa hänen tapaansa "rentoutua".en sano siis että hän joisi yhtäkään koska se on ainoa tapa hänelle rentoutua,ei ei.Hän vain pitää siitä että joskus rankan päivän jälkeen kävisi yhdellä tai parilla.Kännissä en häntä ole nähnyt mutta en myöskään halua sitä kokea.En pelkää että hän satuttaa mutta omien vainoharhojeni takia olen varma että jotain pahaa tapahtuu jos hän juo.
En usko että kokonaan menneistä yli pääsen,olenhan kuitenkin tänä päivänä tämä ihminen juuri sen tähden mitä minulle aikanaan on sattunut ja tapahtunut.Painotan sitä ettei minuun fyysisesti koskaan ole koskettu joten kyse ei ole siitä.
Pelkään sitä että omat lapseni näkevät samaa mitä minä.En kuitenkaan halua olla mikään ylisuojeleva nipottava äiti.Mieheni ei ehkä sitä ymmärrä että kun minulla on lapsia niin meidän kotona ei silloin mitään ryyppykekkereitä pidetä.Toisille se on normaalia että lapset leikkivät keskenään kun vanhemmat juhlii.En halua itse mitään sen kaltaista.
Haluan olla iloinen toisen puolesta ja nauttia illan vietosta hänen kanssaan.Muualla siis kuin kotona.Haluan antaa hänelle mahdollisuuden siihen mikä on hänelle kuitenkin tärkeää.Ei kuitenkaan niin tärkeää että se olisi jokin henkireikä.
Lisää neuvoja kyllä kaipaan jos sinulla niitä on antaa.
Minuakin kosketti syvästi tuo teksti sinun kirjoittama teksti. Itse tunnen samalla tavalla miestäni kohtaan enkä haluaisi hänen menevän baariin ilman minua ja silloin jos menemme kahdestaan, niin 4/5 kerrasta menee pieleen, kun saan aina jonkun mustasukkaisuuskohtauksen siinä vaiheessa kun alkoholia on nautittu tarpeeksi. En kertakaikkiaan pysty kontrolloimaan omaa käytöstäni humalassa. Teen todella typeriä asioita ja nolaan itseni. Minua hävettää ja ahdistaa ja inhottaa olla tällainen. Olen tosiaan kuin aivan eri ihminen silloin kuin nuo tunteet nousevat pintaan eikä niissä ole mitään järkeä.
Kyseessä ei meillä ole mustasukkaisuus vaan menettämisen pelko.En ole lainkaan mustasukkainen miehestäni enkä pelkää hänen pettävän minua.Ja itselläni nämä tunteet nousee pintaan selvinpäin,sillä en itse voi juoda.Kiitos kuitenkin kommentista:)