Poikaystäväni jätti minut jo kohta vuosi sitten, enkä ole vieläkään päässyt hänestä kunnolla yli.. Emme pidä enää yhteyttä aika riitaisan lopun takia. Riidat ja loukkaukset johtuivat lähinnä minusta ja olen pyytänyt niitä häneltä anteeksi.
Hän oli ensi rakkauteni ja koin hänen kanssaan aivan mielettömän ihania hetkiä. Hänen tunteensa lakastuivat minua kohtaan, joka tuli minulle melkein täytenä yllätyksenä.
Nyt syytänkin itseäni hirveästi suhteen loppumisesta, koska en saanut edes täysin selkeää syytä miksi näin kävi. Syytä siihen miksi hänen tunteensa lakastuivat.
Minulla on aika heikko itsetunto ja olen erittäin herkkä ulkonäköni suhteen, sillä lapsuudessa perheeni ei hyväksynyt minua tällaisena kuin olen ja nyt kritisoin itse itseäni.Syytänkin nyt aika paljon ulkonäköäni ja muutenkin itseäni siitä, että hän ei halunnut enää olla kanssani, koska hän ei milloinkaan viitannut ulkonäkööni millään kauniilla (ei kyllä edes rumalla) sanalla. Katseista pysytin vain päättelemään milloin kelpasi ja milloin ei..
En vain pääse eroon näistä tunteista enkä itsesyytöksestä. Hänessä oli vikojakin jotka ärsyttivät paljon, enkä tiedä olisinko tullut niiden kanssa koko elämääni toimeen, mutta en ole usean miehen nainen ja haluan uskoa pysyviin suhteisiin vaikka niissä olisikin niitä ongelmia ja alamäkiä.
Pelottaa aloittaa uutta suhdetta jos koen samanlaisen lopun kuin edellisessä. Mikään ei ole ollut niin voimille ottavaa ja aikaa vievää kuin tämään suhteen loppu.
Tiedän että elämä jatkuu mutta on niin vaikea päästä eteenpäin.
Hän oli ensi rakkauteni ja koin hänen kanssaan aivan mielettömän ihania hetkiä. Hänen tunteensa lakastuivat minua kohtaan, joka tuli minulle melkein täytenä yllätyksenä.
Nyt syytänkin itseäni hirveästi suhteen loppumisesta, koska en saanut edes täysin selkeää syytä miksi näin kävi. Syytä siihen miksi hänen tunteensa lakastuivat.
Minulla on aika heikko itsetunto ja olen erittäin herkkä ulkonäköni suhteen, sillä lapsuudessa perheeni ei hyväksynyt minua tällaisena kuin olen ja nyt kritisoin itse itseäni.Syytänkin nyt aika paljon ulkonäköäni ja muutenkin itseäni siitä, että hän ei halunnut enää olla kanssani, koska hän ei milloinkaan viitannut ulkonäkööni millään kauniilla (ei kyllä edes rumalla) sanalla. Katseista pysytin vain päättelemään milloin kelpasi ja milloin ei..
En vain pääse eroon näistä tunteista enkä itsesyytöksestä. Hänessä oli vikojakin jotka ärsyttivät paljon, enkä tiedä olisinko tullut niiden kanssa koko elämääni toimeen, mutta en ole usean miehen nainen ja haluan uskoa pysyviin suhteisiin vaikka niissä olisikin niitä ongelmia ja alamäkiä.
Pelottaa aloittaa uutta suhdetta jos koen samanlaisen lopun kuin edellisessä. Mikään ei ole ollut niin voimille ottavaa ja aikaa vievää kuin tämään suhteen loppu.
Tiedän että elämä jatkuu mutta on niin vaikea päästä eteenpäin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei ole mitään järkeä syyttää itseäs ihan tosi. jos et kelvannut omanaitsenäsi, ei hän ollut sua varten.
mun ainakin on kyllä tosi vaikee päästä siitä yli että entisen poikaystävini (erottiin n 1 kk sitten) tunteet vaan loppu tai sitten ne eivät ees olleet voimakkaita. ite ku oon tällänen tunteellinen järki ihminen ja tosiaan kuvittelin että kaikesta selviää kunhan vaan yhdessä pähkäilee.
mut en saanu ees mahollisuutta vaikuttaa ero päätökseen, tuli niin yllättäen.
hänellä oli kuitenkin uusi ihastus ja sai vastakaikua sille, siks varmaa jättiki.
se helpottaa jollain oudolla tavalla, vaikka samaa aikaa ahdistaakin paljon enemmän.
tietää et poika ajatteli sen hetkisel tunteella ja aika "turhaan" mun mielestä erottiin.
hmh..
mut ajan kanssa, tuskin niitä eksiä tarvitsee unohtaa ja poistaa mielestä kokonaan.
mikä sua estää menemästä elämässä eteenpäin?
olen justiin samassa jamassa,vuosia eleltiin yhdessä ja kenkää tuli.aikaa on jo kulunut puoli vuotta eikä tämä tunne katoa. yhen yön juttukin on ollut mutta eipä se tehoa en saa päästäni naista millään.en voi uskoa että elämä olis parempaa muitten kanssa.
miks ei ole rakkauden-AA kerhoa mihin voi ilmoittautua?
hassua, ettei sitä vain voi uskoa että maailmassa olisi joku toinen ihana. ehkä siihen ei usko, koska "sitä jotain" ei ole vielä tavannut. Ajan kanssa sitten tulee muita ihmisiä, ja varmaan tulee huomaa et onhan niitä muitakin.. Ja monet on varmaan kokenu saman "ei ikinä tuu ketään vastaavaa", joten miksipä ei..
hyvää erossa oli meillä se, ettei oltu sen pidemmällä. Ois ollu ikävä sit naimisissa ollessa tulla jätetyks.. Ja jos vielä lapsia ois ollut. Kyllä se on parempi etsiä kumppani, joka tosissaan sitoutuu pitkällä tähtäimellä..
ainakin itse uskon, että sellainen kumppani ois vielä mulle olemassa, vaikka vaikeaahan se on..
.. mut ehkä nyt ei oo uusien suhteiden aika. musta jopa tuntuu että parisuhde määritti mut ihmisenä ja määrittää yhä. olen huonompi yksin. ehkä siksi, koska toiveena on löytää "se jokin", joka jakaisi elämän kokemukset yhdessä..
haluaisin päästä tosta tunteesta eroon..