Minulla on ongelma. Siskollani on 10-vuotias tyttö, joka lienee normaalissa painossa. Tyttö harrastaa urheilua monipuolisesti, mikä on hyvä. Ei ole lahjakas oikein missään, mutta ei mielestäni huonokaan.
Äidillä on tyttönsä taidoista totuutta parempi kuva, samoin hänen ruumiinrakenteestaan. Äiti höpöttää tytölle jatkuvasti, miten tämä on pieni ja siro ja hoikka, joten tytön pitäisi pärjätä äidin mielestä kestävyysjuoksussa ja hiihdossa, varsinkin jos on raskas reitti tai keli. Näin ei ole. Tyttö on enemmänkin pullukka kuin hoikka, vatsa roikkuu, on takapuolta, ranskalaiset maistuvat. Lyhyt kylläkin on.
Eihän siinä mitään, mutta tyttö itse kokee nyt itsensä huonoksi, kun ei pärjää niissä missä äiti olettaa. Ja äiti ihmettelee isoon ääneen, miksi ihmeessä tyttö ei pärjääkään, on viimeinen maastoissa, viimeinen yu-kisoissa, viimeisten joukossa hiihdossa. Samoin äiti kertoo isoon ääneen, miten nuo toiset on niin treenattuja, heillä ei treenata... ja totta puhuu ainakin siinä.
Olisi hyvä, jos tyttö pysyisi mukana urheilussa, meillä on vähänlaisesti tuon ikäisiä tyttöjä ja hän olisi oiva apu esim joukkuekilpailuihin, itsekin niistä pitää. Mutta miten kertoa äidille hienovaraisesti, että tyttönsä ei todellakaan ole niin hoikka kuin hän kuvittelee, ilmeisesti ei itse näe topin alta roikkuvaa mahamakakkaraa. Ja samoin miten kertoa, että ei ne muutkaan nyt niin kovaa treenaa, toiset vaan on lahjakkaampia. Tyttö itse odottaa kisoista enemmän kuin on mahdollisuuksia äidin höpötysten perusteella ja sitten pettyy.
Äidillä on tyttönsä taidoista totuutta parempi kuva, samoin hänen ruumiinrakenteestaan. Äiti höpöttää tytölle jatkuvasti, miten tämä on pieni ja siro ja hoikka, joten tytön pitäisi pärjätä äidin mielestä kestävyysjuoksussa ja hiihdossa, varsinkin jos on raskas reitti tai keli. Näin ei ole. Tyttö on enemmänkin pullukka kuin hoikka, vatsa roikkuu, on takapuolta, ranskalaiset maistuvat. Lyhyt kylläkin on.
Eihän siinä mitään, mutta tyttö itse kokee nyt itsensä huonoksi, kun ei pärjää niissä missä äiti olettaa. Ja äiti ihmettelee isoon ääneen, miksi ihmeessä tyttö ei pärjääkään, on viimeinen maastoissa, viimeinen yu-kisoissa, viimeisten joukossa hiihdossa. Samoin äiti kertoo isoon ääneen, miten nuo toiset on niin treenattuja, heillä ei treenata... ja totta puhuu ainakin siinä.
Olisi hyvä, jos tyttö pysyisi mukana urheilussa, meillä on vähänlaisesti tuon ikäisiä tyttöjä ja hän olisi oiva apu esim joukkuekilpailuihin, itsekin niistä pitää. Mutta miten kertoa äidille hienovaraisesti, että tyttönsä ei todellakaan ole niin hoikka kuin hän kuvittelee, ilmeisesti ei itse näe topin alta roikkuvaa mahamakakkaraa. Ja samoin miten kertoa, että ei ne muutkaan nyt niin kovaa treenaa, toiset vaan on lahjakkaampia. Tyttö itse odottaa kisoista enemmän kuin on mahdollisuuksia äidin höpötysten perusteella ja sitten pettyy.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lasten liikunta pitää olla lapsen itsensä mielestä mukavaa ja hauskaa ei totista puurtamista! Tuloksilla ei mielestäni pitäisi olla tuossa vaiheessa vielä niin suurta merkitystä vaan riittää, että lapsi liikkuu ja on tyytyväinen omiin saavutuksiinsa.
Sano siskollesi suoraan mitä ajattelet asiasta. Ei sinun kuitenkaan tarvitse kertoa, että tyttö on pullukka vaan vain yksinkertaisesti miten asiat ovat. Miten muuten kuin kertomalla voisit nuo asiat hänelle selventää??
typykkänsä olevan piirin tähti, kun tyttö tallaa viimeisten joukossa joka lajissa. hienoa, että tyttö on mukana urheilussa ja osallistuu, mutta äiti tappaa innon loputtomalla hössäämisellä.
äiti ei anna tytön yhtään itsenäistyä ja kokeilla yksin, vaan on koko ajan suoritusten vierellä neuvomassa ja paapomassa.
lisäksi täällä sama juttu tuon koon suhteen. tyttö on ihan normaalipainoinen, vähäsen vatsa roikkuu ja on takamusta ja reittä, mutta siis ihan normaali. äiti on ihan varma, että tyttönsä on todella hoikka...
huh huh, mistä näitä äitejä sikiää?