Olemme seurustelleet vähän yli vuoden ja suhde on ollut sekä ihana että kamala. Toisinaan on ollut riitoja, mutta ne on aina pystytty sopimaan. Asetelma menee vain niin, että minä luulen, että kaikki on taas hyvin, mutta sitten mies vetääkin maton jalkojen alta. Milloin tekee oharit, milloin jokin muu on tärkeämpää, milloin mikäkin ahdistaa. Nyt sitten kertoi, että ei tiedä onko vielä valmis olemaan yhden ihmisen kanssa ikuisuuksiin ja että ei tiedä olenko minä kaiken vaivan arvoinen.
Pistää niin vihaksi, kun on yrittänyt kaikkensa ymmärtää ja antaa anteeksi. Lisäksi olen rakastanut jopa enemmän kuin olisi kai pitänyt. Hyväksikäytetty olo. Minun aikaani on tuhlattu monta kuukautta. Ja kaikki se aika on ollut pois hyvästä ja iloisesta elämästä, jonka olisi ehkä voinut olla joko sinkkuna tai jonkun toisen (joka oikeasti arvostaa minua) kanssa.
Silti hän kertoo koko ajan miten rakas hänelle olen ja tärkeä. Mutta sitten ei kuitenkaan tiedä haluaako olla kanssani vai ei. Haluaisi lisää aikaa, mutta en minä jaksa enää. Aikaa on jo saanut ja auttaako se oikeasti yhtään? Se aika nääs.
Olen siis päättänyt tehdä pisteen koko suhteelle kun ei tuo vätysmies sitä ilmeisesti kykene tekemään. En ymmärrä miksi pitää roikottaa toista epävarmuudessa. Ei kai siitä kukaan itsekään nauti? miksi siis ei jätä, jos ei halua olla? perseestä!
Onko muuten vinkkejä, millä piristän itseäni tämän kaiken kidutuksen jälkeen? Millä nosta omaa arvoa omissa silmissäni, enkä alistu osaani? Pitäisi rakastaa itseään enemmän, sen olen ainakin oppinut.
Pistää niin vihaksi, kun on yrittänyt kaikkensa ymmärtää ja antaa anteeksi. Lisäksi olen rakastanut jopa enemmän kuin olisi kai pitänyt. Hyväksikäytetty olo. Minun aikaani on tuhlattu monta kuukautta. Ja kaikki se aika on ollut pois hyvästä ja iloisesta elämästä, jonka olisi ehkä voinut olla joko sinkkuna tai jonkun toisen (joka oikeasti arvostaa minua) kanssa.
Silti hän kertoo koko ajan miten rakas hänelle olen ja tärkeä. Mutta sitten ei kuitenkaan tiedä haluaako olla kanssani vai ei. Haluaisi lisää aikaa, mutta en minä jaksa enää. Aikaa on jo saanut ja auttaako se oikeasti yhtään? Se aika nääs.
Olen siis päättänyt tehdä pisteen koko suhteelle kun ei tuo vätysmies sitä ilmeisesti kykene tekemään. En ymmärrä miksi pitää roikottaa toista epävarmuudessa. Ei kai siitä kukaan itsekään nauti? miksi siis ei jätä, jos ei halua olla? perseestä!
Onko muuten vinkkejä, millä piristän itseäni tämän kaiken kidutuksen jälkeen? Millä nosta omaa arvoa omissa silmissäni, enkä alistu osaani? Pitäisi rakastaa itseään enemmän, sen olen ainakin oppinut.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei! Elelin itsekin pari vuotta takaperin samanlaisessa suhteessa, tosin olin vaan siinä suhteessa vähän pidempään. Nyt jälkeenpäin en edes ymmärrä miksi en tajunnut lähteä aikuisemmin pois..melkein kaikki ne vuodet olivat kyllä yhtä vuoristorataa, aina sai pelätä miehen ajatuksia suhteen tulevaisuudesta jne. Aina vedettiin meilläkin matto jalkojen alta ns.hyvän kauden jälkeen. oisin sanoen kaikki oli teeskentelyä ja pidemmän päälle turhaa vedätystä. Taukoa oli meilläkin ja aikaa piti antaa..olen sitä mieltä nykyään vahvasti ettei suhteessa tule pitää taukoja ja kaikenmaailman aikalisiä, vaan silloin on jo sama viheltää peli poikki heti. Sellainen ajattelu kertoo jo heti ettei olla luodut toisilleen ja eikä voi olla yhteistä tulevaisuutta jos alkaa vähänkään empimään.
Sinuna suuntaisin energian omien haaveiden totettamiseen ja kesän nauttimiseen! Nyt siis alat toteuttamaan omia unelmiasi ja keskityt vaan itseesi! Nykyään itse elän onnellisessa parisuteessa, jossa mies suunnittelee ja toteuttaa meidän yhteistä elämää ja tulevaisuutta. Sinäkin varmasti löydät sellaisen!
tilanne. Suhde ollut sekä ihana että kamala. Mies on tuuliviiri;jonakin päivä suunnittelee yhteistä tulevaisuutta ja toisena päivänä kertoo lähtevänsä pois..kidutukselta on tämäkin hieman alkanut tuntumaan.
Yritä nauttia kesästä, keksi ystäviesi kanssa jotain mukavaa menoa. Äläkä aktiivisesti ainakaan uhraa enää ajatustakaan kyseiseen mieheen.
Minulla oli vähän samantapainen tilanne myös. Annoin miehen pompottaa minua mielensä mukaan. Yks kaunis päivä sitten päätin että nyt loppuu tämä tunnehelvetti. Ilmotin lopettavani suhteen ellei tämä lopu. Ja niin esitte herra tyytyväistä.
Kaksi päivää meni ja ruikutuksen kanssa tuli takaisin. Nyt minä olen se joka sanoo miten mennää. Mies on ymmärtänyt menettäväni minut jos samaa jatkaa. Joten voitin. Päätin että tärkeintä on olla onnellinen. Yksin tai yhdessä, muttei yksin yhdessä.
Voi luoja. Kuulostaapa pitkälti omalta suhteeltani. Tai siihen asti kunnes rakastumiskammoinen poikaystäväni tajusi, että olikin rakastunut. Nyt sitten latoo kaikkea paskaa niskaan, eikä silti saa aikaseksi jättää. Ite myöskin annan anteeksi ja unohdan. Vuorotellen ollaan niin läheisiä ja sitten taas tulee viestejä kuten "saatanan huora mä vihaan sua".
Jos suinkin kykenet, niin suosittelisin että jätät mokoman ukon. Itse tekisin saman jos olisi voimia. Tai toinen vaihtoehto on, että sanot sille suorat sanat, ja jos ei asenne sua kohtaan parane ja vikkelään, niin lähdet kävelemään. Ja sen jälkeen tukeudut ystäviin ja siihen ajatukseen, että se mies ei ansainnut sua. Sä olit sille hyvä, mutta se ei ymmärtänyt hyvän päälle. Epävarmuus on kuolettavaa, sen olen itsekin joutunut kuluneen vuoden aikana oppimaan. Ja sen, kuinka katkera ja kaunainen mies voi olla, ja sokea omille vioilleen ja virheilleen.
Toivottavasti saat asiat selviksi. Oikein oikein oikein paljon tsemppiä ja jaksamista!! :)
Voima lähteä on vain löydettävä jostain. Kun kuitenkin tietää että on parempi ilman toista. Vaikeaa se on, voi olla hyvinkin vaikeaa. Kokemuksesta tiedän. Mutta kyllä siitä selviää, ajan kanssa! Tsemppiä molemmille!
epävarmuus on kaikista pahin kun ei voi koskaan luottaa mitä seuraavat tunnit tuo tullessaan, stressaa itseään päivät pitkät alkaa kaikki muut asia tuntumaan tois arvosilta kun miettii pelkkää huonoa suhdettaan alkaa työt ja kaikki muut asiat kärsimään. itse olen vähän yli vuoden ollut saman laisesssa suhteessa, vajaa kuukausi takaperin päätin että adios. se ottaa sisältä ja kovaa, eikä se tod.näkösesti heti onnistukkaan kun ex. soittelee välillä ja tunteet heräävät pintaan.
voimi antaa se kaikki paska minkä on kokenut mut kannattaa niitä positiivisiakin ajatuksi miettiä. huomaat lopulta et olihan teil ihan kivaa mut lopputulos on täys nolla =) rohkeesti ulos dallailee ja nauttimaan. pahintahan on se kun on yksin alkaa mitä ihmeellisimmät asiat seikkailemaan päässä. mut kyl ne menee ohi. aivan varmasti.
by the way osaa ne tytötkin ton paskamaisen homman =) noh ei sitä itekkään mikään malli esimerkki suhteessa ollut. mutta tajusin juttus pointin ja se on kaikista paskamaisinta käytöstä toiselleosapuolelle. siit tulee semmonen olo et se pitää vaan varalla tai hakee jotain muuta susta kun yhteistä tulevaisuutta. suomeks ei arvosta! ja jos vielä valehtelee jne... niin se on perseestä. JÄTÄ JA UNOHDA! hyvää kesää ja kyl se elämä sulle hymyilee!
...varmaan tulet arvostamaan itse itseäsi enemmän, mikäli sinä olet se, joka lopettaa tuon suhteen. Jos tulet kaiken tuon kaltoinkohtelun jälkeen vielä jätetyksi, tulee se tuntumaan todella paskamaiselta.
Neuvoisin pikku hiljaa prosessoimaan asian mielessäsi niin, että irrottaudut miehestä ja alat nauttia tästä alkavasta kesästä ihan muiden ihmisten seurassa (tietysti myös omassa ylhäisessä seurassasi, sillä mikään ei järjestä ajatuksia paremmin kuin yksin oleminen). Ja sitten mietit vähän asioita taaksepäin: mitä voit oppia tuosta suhteesta? Minkälaisen parisuhteen haluat tulevaisuudessa muodostaa? Minkälaista suhdetta arvostat? Eli kuinka hyvän suhteen sinä ansaitset mielestäsi?
Älä ajattele tuota aikaa hukkaan heitettynä aikana, vaan todella hyvänä oppivuotena, jonka aikana toivottavasti olet oppinut piirun verran itsestäsi ja omista tunteistasi, toiveistasi ja haaveistasi. Kaikenlainen elämänkokemus on hyväksi. Myös ne suhteet, joista ei tullut mitään.