Asumme mieheni kanssa satojen kilometrien päässä molempien lapsuuden kodista. Nykyään molempien vanhemmat ovat 70-80-vuotiaita, erittäin hyväkuntoisia ikäisikseen. Anoppini on ollut pääasiassa kotirouva, perheessä vain poikia. En tunne häntä kovin, mutta kotityöt ja niiden kunnolla tekeminen on hänelle ehkä tärkein asia. Esimerkiksi ruuanlaitto tai siivoaminen on tärkeämpää kuin lastenlasten kanssa oleminen. Nuorena miniänä kaksikymmentä vuotta sitten joskus ääneen valitin anoppini puuttumista meidän kotimme asioihin (kaappien siivousta, mattojen puistelua, jopa petivaatteiden mukaan ottamista ja kunnostamista anoppilassa) appivanhempien harvojen vierailujen aikana. Aika moni kommentoi, että hyväähän se anoppi vain tarkoittaa, yritä ymmärtää, yritä joustaa jne. Aikani yritin ja se oli kyllä paha virhe. Pahamieli vain kasautui ja lopulta tietysti räjähti ja nykyisin olemme tuskin lainkaan tekemisissä keskenämme. Lastenlapset käyvät isovanhemmillaan, miestänikään ei näytä paljon vaivaavan olemattomat välit vanhempiinsa.
Tällakin palstalla aika usein kehotetaan ymmärtämään anoppia ja joustamaan. Itse olen miettinyt, että mikä ihme saa ihmisiä ylipäätään puuttumaan jatkuvasti toisten aikuisten ihmisten päätöksiin ja tekemisiin? Eikö olisi helpompi antaa toisten elää omaa elämäänsä ja elää itse omaansa. Tämä pätee muihinkin kuin anopin ja miniä väleihin. Miksi kotiäidit jatkuvasti syyllistävät työssäkäyviä äitejä ja päinvastoin? Sisarukset saattavat arvostella toisen tapaa kasvatta lapsiaan jne. Miksi omia ratkaisuja pitää jatkuvasti perustella? Luulisi aikuisille ihmisille olevan selvää, että tätä elämää voi elää monella tavoin. Joskus anopit väittävät tietävänsä kokemukseensa perustuen paremmin esimerkiksi lastenkasvatukseen liittyviä asioita. Heillä on oma kokemuksensa ja arvokas sinänsä, mutta ennen huomauttelua kannattaisi miettiä pari minuuttia. Loukkaantuuko toinen huomauttelusta vai luuleeko anoppi ihan oikeasti miniän muuttavan toimintatapojaan huomauttelun jälkeen?
Tällakin palstalla aika usein kehotetaan ymmärtämään anoppia ja joustamaan. Itse olen miettinyt, että mikä ihme saa ihmisiä ylipäätään puuttumaan jatkuvasti toisten aikuisten ihmisten päätöksiin ja tekemisiin? Eikö olisi helpompi antaa toisten elää omaa elämäänsä ja elää itse omaansa. Tämä pätee muihinkin kuin anopin ja miniä väleihin. Miksi kotiäidit jatkuvasti syyllistävät työssäkäyviä äitejä ja päinvastoin? Sisarukset saattavat arvostella toisen tapaa kasvatta lapsiaan jne. Miksi omia ratkaisuja pitää jatkuvasti perustella? Luulisi aikuisille ihmisille olevan selvää, että tätä elämää voi elää monella tavoin. Joskus anopit väittävät tietävänsä kokemukseensa perustuen paremmin esimerkiksi lastenkasvatukseen liittyviä asioita. Heillä on oma kokemuksensa ja arvokas sinänsä, mutta ennen huomauttelua kannattaisi miettiä pari minuuttia. Loukkaantuuko toinen huomauttelusta vai luuleeko anoppi ihan oikeasti miniän muuttavan toimintatapojaan huomauttelun jälkeen?
Vastaukset 17
Vanhimmat
siitä että hänelle on tärkeämpää omat hommat ja oma elämä kuin sinun lapsesi.
Toisaalta vaadit anopilta, että hänen pitäisi antaa sinun tehdä asiasi niinkuin itse parhaaksi näet.
Eli anopille ei kuulu se vapaus jota itsellesi vaadit, niinkö meinaat ?
Sinä haluat elää ja toimia tavallasi, anna anopillesi sama vapaus !
Mielestäni ketjun aloittaja kirjoitti anoppinsa olevan kiinnostunut toisten hommista ja toisten elämästä, enemmän kuin omastaan, siksi neuvoi miniää, ja siksi tuli välirikko. Ap:n anoppi, minun käsitykseni mukaan, vuosia sitten koetti pyrkiä puuttumaan nuoren parin elämään, ja siitä syntyi välirikko, eikä anopin poikakaan välitä olla enää äitinsä kanssa tekemisissä.
Jos olet oikeassa, ja anopille olisi omat hommat, oma elämä tärkeintä, hän ei koettaisi neuvoa miniää, ja mitään ongelmia ei anoppien ja miniöiden väliin tulisi. Koska jokainen huolehtisi silloin vain omasta taloudestaan. Näitä ongelmia kuitenkin tul, luettavissa ap:n kirjoituksesta.
Anoppini saa ihan rauhassa elellä valitsemallaan tiellä. Yritin tuolla vertauksella lastenlasten kanssa olemisen ja kodinhoidon tärkeyden välillä kuvata sitä. miten tärkeää kodinhoito anopilleni on. Mukavahan siellä oli joskus käydä, kun paikat oli tiptop. Ei siinä mitään pahaa ole. 30-luvulla syntyneet naiset varmaan aika usein olivat kotirouvia ja kodinhoito on sydämmen asia ja he ovat siinä hyviä.
Minä ja mieheni hoidamme kotiamme tavallamme ja varmasti eri tavoin kuin anoppi aikoinaan. Vaikka kodinhoito on minulle enemmänkin sivuseikka kuin elämän sisältö, meillä ei eletä missään sikolätissä ja anopillani tai kellään muullakaan ei ole oikeutta huomautella minun kodinhoitotavoista. Sekin on minusta aika kummallista, että nykyään miehetkin tekevät osansa kotihommista. Jos ei puolia, niin jotain kuitenkin. Useimmat naiset myös käyvät töissä, niin minäkin. Jos on pakko huomautella pojan perheen kodin- tai lastenhoidosta jollekin, eikö oikea kohde olisi oma poika? Tai miksi siis ylipäätään ei voi antaa muiden elää omaa elämäänsä?
Mitä se anoppi tarkalleen sanoi sinua arvostellessaan?
Häiritseekö sinua se että anoppi tykkää siivoamisesta ja että kodinhoito antoi elämäntarkoituksen?
Aika vaivalloista on keskustella yhtään mistään tuommoisten törppöjen kanssa.
Etkö sinäkään "ankelikka" mukamas ymmärrä lukemaasi?
Alkuperäistä kirjoittajaa tuskin häiritsee se anopin siivousinto, vaan se, että anopin siivousinto ulottuu myös miniän kotiin. Tästä oli kyse. Minulle on aivan sama kuinka usein anoppini imuroi olkkariaan, kunhan ei ehdota tulevansa tekemään sitä meille. Jos ehdottaisi, tietäisin, että nyt on kyllä jotain pahasti...
Anoppini soittaisi minulle: hei, sopiiko, että tulen teille siinä puoli viiden aikaan, tuon vimiä ja plediä. Vastaukseni: ööh, no, ei. Olispa vuosisadan puhelu.
Voit lukea ap:n sanoista, ihan miten itse koet sen, todistat vain, että samasta asiasta voi kaksi tai useampi ihminen vetää aivan eri johtopäätöksiä. Ihan riippuu siitä henkilön taustasta, kokemuspohjasta, iästä, ehkä miniydestä, anoppiudesta, temperamentista, kemioista, ihan mistä vaan seikasta, joka saa sormet näpyttämään kiivasti kirjaimia.
Ainakaan meidän tapauksessamme välit eivät menneet poikki tai viilenneet minkään yksittäisen jutun takia. Vaikka näemme harvoin pitkän välimatkan takia, tuskin yhden vierailun aikainen olisi saanut minua mitenkään raivon valtaan. Olen ollut naimisissa jo parikymmentä vuotta, joten parisuhteemme on luonnollisesti pitempi. Minun anoppi ei suinkaan soittele, että hän tulee imuroimaan. Anoppi tulee kylään, kyselee, onko petivaatteet muistettu tuulettaa ja pitää esitelmän vuodevaatteiden puhtauden tärkeydestä. Anoppi siivoaa töissä ollessani astiakaapin ja samalla muuttaa tavaroiden järjestystä. Anoppi pesee pyykit pyytämättä ja omin avuin. Tästä tuloksena sitten olikin pilalle menneitä alusvaatteita, nykyisiä versioita ei nimittäin pestä kuudessa kymmenessä asteessa. Oikeastaan minua kuitenkin enemmän otti päähän, että vieras ihminen tonkii likavaatekoriani. Ensimmäisen lapsemme kastetilaisuudessa anoppi moitti leipomosta ostettua kakkua pilaantuneeksi. Ensimmäisten "puuhastelujen" jälkeen yritin nätisti keskustella, mitä en toivo vieraideni tekevän. En edes oman äitini. Anoppi ei vain jotenkin tajunnut, että olen ihan oikeasti sitä mieltä, että hoidan omat asiani.
Jotkut saattavat jopa pitää anopin auttamishalukkuudesta. Minäkin ehkä hyväksyisin anopin auttamisen, jos hän ei arvostelisi samalla ja toisaalta kysyisi, voiko auttaa. En itse esimerkiksi haluaisi samanlaista sisustusta kuin appivanhemmillani on. Ei silti tulisi mieleenkään kantaa heidän kesämökiltään pöytää juhannuskokkoon ja ostaa minulle mieleisempää omilla rahoillani tilalle. Ei ole tullut mieleen edes huomauttaa, että sisustusta voisi vaikka uusia. En siis pidä appivanhempien sisustuksesta, mutta minun asiani ei ole siihen puuttua. Enhän missään muissakaan kyläpaikoissa ala vääntää huonekalujen järjestystä uuteen uskoon. Enkä toisaalta usko anopin siivoavan luvatta ja pyytämättä edes parhaan ystävänsä astiakaappia.
Jos jollain anopilla on jotain välirikkoa miniöidensä kanssa ja miniät ovat anoppien mielestä herkkähipiäisiä ja anopin sanomisista mielensä pahoittaneet, kertokaa, onko se sanominen kannattanut? Oliko se asia, josta miniälle tuli sanottua, niin tärkeä, että sen takia kannatti välit riitauttaa? Jos olisin vaikka juoppo, anopin kannattaisi varmaan riskeerata, pahoittaa mieleni, koska saattaisin vaikkapa ruveta ajattelemaan juomistani. Mutta kannattaako vaikkapa miniän tekemää ruokaa arvostella sappivaivojen pahentajaksi ja hakea kaapista kylmiä keitettyjä perunoita ja syödä niitä samassa pöydässä, missä muut syövät broileria? Ehkä jossain muussa paikassa anoppini olisi syönyt pöydästä, mitä olisi voinut ja ajatellut, ettei seitsemänkymmentä vuotias parissa päivässä nälkään kuole.
Niin, onko tässä maassa sellaista miniän miestä, joka olisi hukkunut siihen pölyyn olkkarin lattialla? Tai ottanut pahaksi sen, ettei vaimo damn it taaskaan ollut tuulettanut niitä lakanoita? Tai että osti kevytmaitoa rasvattoman sijaan? Tai jättänyt hellan kuuraamatta?
Anoppini ei ole soittanut minulle näistä, ei ole soittanut kertoakseen tulevansa nyt pesemään meidän lattiat, ei yleensäkään soita minulle, vaan miehelleni. Ei minunkaan äitini soita miehelleni, vaan minulle.
Joten en ymmärrä, miksi anoppi yleensä soittaisi, tulisi käymään miniän luo, eiväthän he ole äiti ja tytär. Ja äiti, joka vierailee poikansa kodissa puuhatakseen, pestäkseen ja kuuratakseen, tarvitsisi hieman kurinpitoa siltä omalta mieheltä. Anoppi, joka huomauttaa, on merkki siitä, että apelta on ote löystynyt, jos sitä otetta koskaan on ollutkaan.
lukenu kunnolla tuota alkuperäistä.Miten niin yksinkertainen teoria kun elä ja anna toisten elää on niin vaikeeta.Alkuperäinen puhui niin asiaa ja asiallisesti että lukekaa nyt muutkin se kunnolla.Tällä palstalla pyörii sellaisia luultavasti vakituisesti jotka nostaa ivallisesti ja akressiivisesti kääntöpuolen esiin asiasta kun asiasta. Onhan täälläkin huuhaata mutta joskus törmää oikeaan asiaankin. Kiitos kirjoittajalle,Aloittajalle.
Teit aivan oikein, tai sinun olisi pitänyt tehdä se jo aikaisemmin.
Jokaisella tuoreella - ja vähemmän tuoreella - vaimolla ja äidillä on oikeus rakentaa oma pesänsä oman mielensä mukaiseksi ja itse asettaa rajat vieraiden käyttäytymiselle siellä.
Ei tosiaankaan tarvitse päästää toisia, olipa se äiti tai anoppi tai joku muu, puuhaamaan omaan kotiinsa, siivoamaan/penkomaan komeroita ja vuoteita tai mitään muutakaan.
Myös anoppien, appien ja omien vanhempien pitää kunnioittaa toisten omaa elämää ja oman elämän tarvetta.
miten kauan anopit tai apet nuorenparin huushollia pyörittää.
Niin kauan kun ei ole pokkaa sanoa anopille, että meillä toimitaan erillälailla kuin teillä ja meille tultaessa emme toivoisi sinun siivoavan ym. mahdollista, niin kauan rumba jatkuu.
On se kumma ettei aikuiset ihmiset uskalla puhua toisilleen. Täällä kirjoitellaan pitkät plärinät ja kiukutellaan, mutta kun tilanne on livenä anopin kanssa vastassa hymistellään ja muka joustetaan. Ei koskaan kannata joustaa, se on oma koti! Kuka haluaisi kenenkään määräävän omassa kotonaan mitä millekin pyykille pitää tehdä, täh? Herätkää!
niin kuin aina on hoettu.
Viisas ihminenhän ei puutu toisten asioihin, joten hänelle semmoisesta käytöksestä ei edes tarvitsisi huomauttaa.
Jos jokin on hakusessa, on se aikuisten, joskus jo iäkkäiden ihmisten viisaus.
Joku seniili on varmaan joskus keksinyt sanonnan "nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus". Iällähän ei ole mitään tekemistä aidon viisauden kanssa.
monta kertaa, joillakin on käsitys että ei tarvitse kuunnella toisen mielipidettä. Oma anoppini ei kuuntele vaikka sanon kolme kertaa mielipiteeni, hänen ei "tarvitse" kuunnella minua vaan tekee niin kuin itse haluaa. Joskus olen vastannut hänen samaan kysymykseensä viisi kertaa, yrittänyt vastata kohteliaasti, tosin viimeisellä kerralla naamastani varmaankin näki että ajattelin "että haloo et sä ymmärrä vai sanonks mä asian niin epäselvästi et sä et ymmärrä, vai et sä ymmärrä suomea".
Kuulosti vähän tutulle, hei saat anopista hyvän "siivojattaren" itsellesi, käännät vain asiat nurinkurin, eli seuraavan kerran kun anoppi saapuu niin ilmoita hänelle heti ovella, että hän voi heti kahvien jälkeen imuroida ensin olkkarin sitten keittiön ja makkaria ei imuroida. Kaappeja ei tarvitse siivota koska siivosit ne jo itse, muistuta anoppia siitä, että tykkäät sinun huushollissasi pyyhitään pölyt myös ylimmiltä hyllyiltä. Älä anna hänelle suunvuoroa vaan kerro ohjeet miten huusholliasi siivotaan. Nauti "työläisestäsi".
kuten mainitsit tuo toisten arvosteleminen ja määräily ei rajoitu vain anoppeihin. Itselläni on mahtava anoppi, joka ei puutu asioihimme ja antaa meidän elää omien valintojemme mukaan, jopa kehuu niitä.
Mutta äitini, voi hyvä luoja. Kaikki pitäisi tehdä saman kaavan mukaan kuin hän, pitää samoja asioita tärkeinä jne. Välillä tuntuu että sekoan kun olen hänen kanssaan pidemmän aikaa.
Anoppini on itse rauhallisuus, äitini taas hermoheikko stressaaja.
Olen miettinyt samaa asiaa. Usein ei sanota että minä teen näin vaan pitää heti arvostella muita, se on jotenkin tosi tyhmää :(
Minä esim. en reagoi mitenkään painostukseen vaan kuuntelen neuvoja jne ja sanon, että otan ne huomioon. Olen tavannut jonkin verran ihmisiä joille se ei riitä vaan pitää ruveta painostamaan ja arvostelemaan. Siitä jää vain molemmille paha mieli ja aina olen tehnyt niinkuin parhaaks näen ;)
Joskus tuntuu siltä, että hyvä välit ovat olympiakisojen taitolaji.