Meillä oli jokin aika sitten "virman" pippalot, joista lähdettiin tietysti jatkoille. Ilta oli jo loppupuolella, kun tapasin eräässä pöydässä yhden työkaverini ystävän, jonka kanssa päädyin juttelemaan. En ollut koskaan vaihtanut kyseisen ihmisen kanssa sanaakaan, vaikka olemmekin saman työnantajan palveluksessa.
Yhtäkkiä oli kulunut ainakin tunti, ja tajusin, että olin jo pitkään unohtanut, missä olen, enkä ollut huomannut mitään ympärillä tapahtunutta. Pöydästä olivat kaikki muut kaikonneet, ja vain minä ja tämä ihminen olimme jäljellä. Olin keskittynyt vain ja ainoastaan hänen kanssaan keskustelemiseen ja sulkenut kaiken muun pois.
Lähdimme jatkojen jatkoille toiseen baariin, jossa päädyimme tanssimaan hitaita. Mitään sen kummempaa ei kuitenkaan tapahtunut. Tanssiessamme koko kroppani ja vaistoni huusivat suoraa huutoa, ja olisin vain halunnut koskettaa ja suudella häntä.
Nyt olen täysin sekaisin. Olemme molemmat vakituisessa parisuhteesa, mutta minusta tuntuu, että olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa minun kuuluisi olla. Olemme henkisesti ja älyllisesti täysin samalla tasolla ja aaltopituudella. Fyysisesti olemme hyvin erilaisia, mutta yhtäkkiä se ei enää olekaan minulle merkitsevä asia. En ole koskaan uskonut sielunkumppanuuteen tai muuhun vastaavaan hölynpölyyn, mutta nyt yllättäen tajuan, mistä on kysymys.
Olen jatkuvalla syötöllä kelannut päässäni tuon illan tapahtumia ja keskusteluja, enkä pääse mihinkään lopputulokseen siitä, mitkä mahtavat olla toisen osapuolen tunteet ja ajatukset. Haluaisin aivan käsittämättömän paljon soittaa hänelle tai laittaa sähköpostia, mutta en uskalla. Entä jos se ilta oli toiselle vain mukava keskustelu ja pientä virkistävää flirttiä?
Oman puolisoni läsnäolo tuntuu ahdistavalta, kun tiedän, että tässä maailmassa on ihminen, joka on kuin minulle tarkoitettu.
Pian koittaa taas kerran maanantai, ja minun on jossain vaiheessa tehtävä päätös, unohdanko koko asian vai lähestynkö tätä ihmistä jollakin tavalla. Kaikki kommentit ja vinkit ovat tervetulleita, koska olen täysin pulassa näiden uusien tunteideni kanssa.
Yhtäkkiä oli kulunut ainakin tunti, ja tajusin, että olin jo pitkään unohtanut, missä olen, enkä ollut huomannut mitään ympärillä tapahtunutta. Pöydästä olivat kaikki muut kaikonneet, ja vain minä ja tämä ihminen olimme jäljellä. Olin keskittynyt vain ja ainoastaan hänen kanssaan keskustelemiseen ja sulkenut kaiken muun pois.
Lähdimme jatkojen jatkoille toiseen baariin, jossa päädyimme tanssimaan hitaita. Mitään sen kummempaa ei kuitenkaan tapahtunut. Tanssiessamme koko kroppani ja vaistoni huusivat suoraa huutoa, ja olisin vain halunnut koskettaa ja suudella häntä.
Nyt olen täysin sekaisin. Olemme molemmat vakituisessa parisuhteesa, mutta minusta tuntuu, että olen löytänyt ihmisen, jonka kanssa minun kuuluisi olla. Olemme henkisesti ja älyllisesti täysin samalla tasolla ja aaltopituudella. Fyysisesti olemme hyvin erilaisia, mutta yhtäkkiä se ei enää olekaan minulle merkitsevä asia. En ole koskaan uskonut sielunkumppanuuteen tai muuhun vastaavaan hölynpölyyn, mutta nyt yllättäen tajuan, mistä on kysymys.
Olen jatkuvalla syötöllä kelannut päässäni tuon illan tapahtumia ja keskusteluja, enkä pääse mihinkään lopputulokseen siitä, mitkä mahtavat olla toisen osapuolen tunteet ja ajatukset. Haluaisin aivan käsittämättömän paljon soittaa hänelle tai laittaa sähköpostia, mutta en uskalla. Entä jos se ilta oli toiselle vain mukava keskustelu ja pientä virkistävää flirttiä?
Oman puolisoni läsnäolo tuntuu ahdistavalta, kun tiedän, että tässä maailmassa on ihminen, joka on kuin minulle tarkoitettu.
Pian koittaa taas kerran maanantai, ja minun on jossain vaiheessa tehtävä päätös, unohdanko koko asian vai lähestynkö tätä ihmistä jollakin tavalla. Kaikki kommentit ja vinkit ovat tervetulleita, koska olen täysin pulassa näiden uusien tunteideni kanssa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niinpä, kyllä mun mielestä toi tarttis jotenkin selvittää... pyydä häntä vaikka kahville tai jotain, jollei tule, niin ei kai sitten ollut kiinnostunut, mutta jos tulee, niin sitten asian voi ottaa varovasti pikkuhiljaa puheeksi...
Kutsun voit esittää esim. sähköpostitse, jos tiedät hänen osoitteensa tai textarilla, jos suoraan kasvokkain kysyminen tuntuu "hankalalta".
Lycka till!
Ois muuten kiva sitten joskus kuulla, että miten kävi...
Omassa tilanteessa on vähäsen samoja piirteitä kuin sinun.
Olin tuntenut hänet jo jonkin aikaa, muutaman sanan joskus vaihtanut töiden lomassa, kun kohtalon oikusta sitten päädyimme pitempiin puheisiin.
Tietysti olin muodostanut hänestä jonkinlaisen mielikuvan - mutta oli häkellyttävää huomata, että hän oli vielä enemmän..! Vaistomaisesti tiesi, että toinen ymmärtää ilman, että kaikkea pitää selittää juurta jaksaen, vaikka vieraita toisillemme olimme. Aivan kuin olisin jossain kaukomailla vierailla markkinoilla törmännyt selvää suomea puhuvaan maanmieheen!
Aikuisia ihmisiä olemme, ja molemmat varattuja - niin, niinhän se tuntuu aina menevän! Samanlainen fiilis kuin sinulla: oman kumppanin kanssa olo ahdistaa, kun tietää, millaista toisen seurassa on. Mitään hätiköityä ei halua tehdä, mutta pitemmän päälle tämä on kuluttavaa.
Sen verran olemme jutelleet tunteistamme, että tiedän hänellä olevan tunteita minua kohtaan. Jotenkin tilanne on vain jumittunut tällä hetkellä, enkä uskalla tehdä mitään sysätäkseni sitä suuntaan tai toiseen...
Voisitko pyytää häntä s-postitse tai tekstarilla vaikka kahville kanssasi? Muotoillen sen jotenkin niin, että olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia, kun juttu tuntui aiemmin luistavan mukavasti..? Siinä olisi takaportti perääntyä "tyylikkäästi", jos toinen kuitenkin on eri linjoilla... Tosin jotenkin minusta vaikuttaa, ettei näin ole. Mutta ainakaan sinun ei tarvitsisi pitempään kärvistellä epätietoisuuden vallassa...
Ajattelin ihan väliaikatietona käväistä kertomassa, että kuulin tänään noiden samaisten pippaloiden aiheuttaneen muillekin kuin minulle parisuhdepohdintoja. Yksi kollega oli myös aika lailla päästään sekaisin, ja mietiskeli oman, todella pitkän liittonsa kohtaloa.
Kummallista sinänsä, koska kyseisissä bileissä ei kuitenkaan kukaan vetänyt mitään hirveitä kännejä, eli kännisekoilustakaan ei ole kyse.
Itse ole edelleen hämilläni, enkä oikein pysty keskittymään töihin tai mihinkään muuhunkaan. Olen aika ujo, joten tuntuu hirveän vaikealta ajatukselta lähteä pyytämään toista kahville tms. Sitä paitsi ihmiselle niin tyypillinen nolatuksi tulemisen pelko on hyvin voimakas.
Kesäkö meidät näin levottomiksi tekee vai se kuuluisa kolmenkympin kriisi?
jos unohtaisit sen kahvillemenon, ja sen sijaan kokeilisit sähköpostitse tai tekstarilla, mitä toisen mielessä liikkuu..?
On muuten aika oivallinen keksintö, s-posti... Eräskin viesti tullut lähetettyä ja vastaanotettua!
Tuntuu olevan tällaista liikkeellä... Kesä, ikäkriisi, mikä lie... Joidenkin asioiden on vain tarkoitus tapahtua.