anopin kanssa, minä en halua olla, siihen
mahtuu niin paljon, etten jaksa kirjoittaa,
mutta päätin sen että nyt se on loppu anopin ja
minun välinen suhde. Kaikki pakollinen, ei mitää
muuta. Onko muilla vastaavaa, että eivät ole
anoppinsa kanssa missään tekemissä.
mahtuu niin paljon, etten jaksa kirjoittaa,
mutta päätin sen että nyt se on loppu anopin ja
minun välinen suhde. Kaikki pakollinen, ei mitää
muuta. Onko muilla vastaavaa, että eivät ole
anoppinsa kanssa missään tekemissä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
niin miksi olisi tekemisissä hänen kanssaan ?
pysy päätöksessäsi, minä ainakin niin teen !
olen anoppi enkä halua olla edes pakollisissa kuvioissa (mitä ne on ?) miniän kanssa.
Juoppohullua ei tarvitse sietää näkökentällään eikä kuuloetäisyydellä edes.
ihmissuhteenne. Jos anoppi on tehnyt sinulle jotain niin kammottavaa jota et kestä niin tietenkään et ole hänen kaverinsa.
Kuitenkin on aina muistettava ne kanssaihmiset. Onko sinulla kenties lapsia joille tuo anoppi on mummo ? Lapsilla on oikeus mummoon vaikka äitinsä ei hänestä välittäisikään.
Mutta kuten sanottu, kyllä syy pitää olla painava että noinkin läheisen ja tärkeän ihmissuhteen katkaisee. Oletuksella että mies on edelleen kuvioisa mukana ja mahdoliset lapset.
Miniän pitäisi ajatella miestään ja lapsiaan, ettei katkaise suhteita anoppiin turhan takia. Jos anoppi aiheuttaa ongelmia tieten tahtoen, ei anoppikaan paljoa poikaansa ja tämän perhettä ole ajatellut, niitä lapsenlapsiaan. Mikä on sallittu anopille on kielletty miniältä?
minulla on kaksi lasta, yksi avioliitto takana.
Toinen lapsistani on kehitysvammainen, niin
varmasti tiedän mitä on kun on vaikeaa.
Ei ap. halunnut nimenomaan katkaista välejä.
Hän haluaa pysyä poissa anopin piiristä.
Ei miniä mene naimisiin anopin kanssa, vaan hänen poikansa kanssa. Välit miehen sukuun voi pitää kaukaisina ja viileinä. Ei ole mikään pakko avosylin ottaa vastaan täysin vieraita ihmisiä sukulaisina.
Heihin tutustutaan ja katsotaan, onko mahdollista ystävystyä. Jos ei ole, niin välit pidetään kohteliaisuuskäyntien tasolla.
Muutaman vuoden kuluttua joka tapauksessa sukua tavataan vain hautajaisissa.
Niin käy usein. Koko suku kokoontuu saattamaan yhtä jäsentään.
Ja siinä yhteydenpito puolison sisaruksiin ja kaukaisempiin sukulaisiin. Samaan joukkoon voi siirtää myös appivanhemmat, jos ei sydämellisisiä välejä synny.
On appivanhempien asia luoda välit lapsenlapsiin. Siihen ei lapsen vanhemmat voi osallistua muuten kuin järjestämällä sellaisia tilanteita, että lapset tapaavat isovanhempansa. Kyläilyä lasten pieninä ollessa, mutta jos välit ovat viileät, ei mikään mahti maailmassa velvoita perhettä luovuttamaan lapsiaan yökylään isovanhemmille. Se olisi keinotekoinen tilanne.
Jos yhteys syntyy, jatketaan siltä pohjalta, jos ei, niin tavataan sitten taas hautajaisissa.
Jokainen tajuaa jossain vaiheessa sydämessään mikä on oikein ja mikä ei.
Minä olin nuori (18 v.) ja naivi kun aloin seurustella mieheni kanssa enkä uskaltanut sanoa mitään vastaan hänen äidilleen, joka dominoi kaikkea. Hän toi verhoja, mattoja, mitä vain häneltä oli jäänyt yli, meidän kotiin ja sanoi, että kun en osaa sisustaa hän kyllä osaa tehdä pojalleen kodin. Tässä nyt vain yksi esimerkki, näitä on paljon.
Meni vuosia ja nyt vanhempana (37 v.) kolmen lapsen onnellisena äitinä en enää hyväksy hänen taholtaan mitä vain. Onneksi mieheni on 'minun puolellani', hän ymmärtää äitiään, mutta onneksi myös minua. Meillä on hyvä suhde mieheni kanssa, mutta hänen äitiään en kestä ja mieheni tietää ja ymmärtää sen.
Lapset saavat ja heidän pitääkin saada olla anopin , heidän mumminsa, kanssa. Minä puolestani hoidan pakolliset asiat hänen kanssaan, asiallisesti, mutta en muuta.
Hän on miehelleni sanonut, miten olen OMITUINEN miniä ja vertaa toisiin miniöihinsä, joita hän pystyy pompottamaan. Mieheni sanoi hänelle "olet mun äiti ja arvostan kaikkea mitä teet, mutta ___ on mun vaimoni ja parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut".
kitariina vaikuttaa ihan järkevältä mielipiteineen.
Yhdestä olen eri mieltä. Olen tavannut ihmisiä, joille ei valkene ikänä oikea ja väärä. Tosin heitä on vähän eivätkä he välttämättä ole anoppeja tai miniöitä.
Voi se olla noin ja varmaan onkin, eihän muuten mitään murhia ja rikoksia tapahtuisi. Laitoin tuon vain lähinnä koskemaan tätä anoppi-asiaa, kuten ymmärsitkin :)
halunnutkaan, mutta pakkohan se oli, pitkän avioliiton ajan.
Tunkesi itse yllätyskylään, jos en mennyt hänen luokseen.
Pitkä piina loppui, kun otin eron sen pojasta.
Poikansa kanssa olen kyllähyvissä väleissä, mutta anopin asiat ei mua vois vähempää kiinnostaa.
En aio osallistua sen hautajasiinkaan, milloin sitten lienevät.. varmaan se elää satavuotiaaksi. Piruuttaan.
Jos ehdin kuolla ennen anoppia, on sillä porttikielto mun hautajaisiin.
Olen päässyt samalla eroon hirveistä migreeneistä.
teitä ei yhdistä edes se, että sinun lapsesi olisivat anopin lapsenlapsia (useinhan se on niin, ja silloin täytyy jotenkin yrittää tulla toimeen) niin en kyllä ymmärrä miksi maailmassa sun pitäis olla tekemisissä anopin kanssa, jos se ei kerran luontevasti suju.
Miksi miniän pitäisi lasten takia tulla toimeen anopin kanssa, mutta anoppi voi kiistellä miniän kanssa, vaikka hänenkin pitäisi ajatella niitä samoja lapsia? Jos anoppi ei kunnioita miniää, vaikka tämä on synnyttänyt lapsenlapsia sukuun, ei miniänkään tarvitse näiden takia kunnioittaa anoppia, koska anoppikaan ei sitä tee. Selvä peli. Molemmille aivan samat säännöt, ei mitään poikkeuksia.
ajattelin että lapsilleen parasta haluava äiti sumplii ja sovittelee. Yleensäkin riidoissa viisaampi antaa tyhmemmän keuhkota, ja pyrkii löytämään mahdolliset tavat olla tekemisissä. Kun on lapsia, olisi edes jonkinlainen sopu toivottavaa. Kyseessä on lasten etu.
Ja ei, en ole anoppi, ja jos minusta joskus tulee sellainen, saan todennäköisemmin vävyjä kuin miniöitä (minulla on kaksi tytärtä jotka ainakin toistaiseksi ovat vaikuttaneet heteroilta). Miniä olen ollut, ja sumplimistahan siinä oli niin minulla kuin varmaan anopillakin, mutta jotenkin toimeen tultiin, välillä paremmin välillä huonommin.
Olen itse ollut sellainen lapsi joka on elänyt isovanhemman ja äidin välisen ristiriidan keskellä. Se ei ollut mukavaa. Ja minun kohdallani oli niin että isovanhempi (se äitini anoppi) oli kyllä fiksumpi. Äitini (se miniä) solvasi isoäitiäni minulle, ja tuittuili, mikä oli lapsesta tosi kurjaa.
Sinulla on täysi oikeus olla tekemisissä vain niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa itse haluat.
Mikään laki ei pakota sinua olemaan tekemisissä anoppisi tai kenenkään muunkaan kanssa, jos et halua.
jos ei halua olla niin ei ole..en itsekkään ole liikaa tekemisissä anopin kanssa..sillä enhän minä anopin kanssa ole yhdessä vaan hänen poikansa..kaikki ei aina tule toimeen keskenään niin se vain menee..
nyt en ole ollut vuoteen. Anoppi rupesi puuttumaan meidän rakkauselämään, halusi määrätä meidän kodin asioita. Minusta koti on tärkein paikka, johon muiden määräysvalta ei ylety, ja toisen kotia pitää kunnioittaa, varsinkin kun meillä ei ole ongelmia johon tarvittaisiin sosiaali-ihmisiä... Minä päätin että ennen en edes harkitse menemistä anoppilaan ennen kuin hän pyytää anteeksi sanomisiaan. Sanoin sen myös miehelleni, mutta hän ei ole vienyt viestiä eteenpäin. Mieheni ja lapset kyllä käyvät. Minä kestin vuosia arvostelua, mutta kun raja ylittyi niin sitten repesi ja kaikki purkaantui. Mutta kun on yli 40-vuotias, niin alkaa haluta että omaa elämää ja päätöksiä kunnioitetaan, määrätä omasta elämästään, eikä halua olla ikuisesti lapsi joka ei tiedä mitään.
Me asumme eri paikkakunnilla, se helpottaa asiaa, mutta kun pitäisi lähteä paikkakunnalle jossa molemmat anoppilat sijaitsevat, niin tulee perheriitoja ja ihan käytännön ongelmia eteen. Kyllä tälläinen tilanne rassaa, sekä avioparia, että omaa päätä, tuottaa paljon mielipahaa. Mutta minä ainakin otan vastuun sanomisistani, en kadu ratkaisuani ja olen sitä mieltä että tekisin tälläisen päätöksen uudelleen. Kaikkea ei voi ottaa vastaan mitä tulee, pitää suojella itseään. Kyllä itsetunto latistuu jos ottaa aina vaan kaikki kurat vastaan. Itse pitää saada päättää omasta elämästään.