Olen nuori 2v lapsen äiti, nyt on toinen lapsi tulossa loppuvuodesta ja lasten isän kanssa asiat tulleet siihen pisteeseen ettei enää siedetä toisiamme. Erillään ollaan asuttu yli vuosi. Takaisin vanhaan ei ole paluuta. Ongelmina suhteessa olivat mm. miehen välinpitämättömyys ja alkoholinkäyttö.
Olen alkanut miettiä, että vaikuttaako uuteen vauvaan millään lailla se, jos joutuu alusta asti elämään suht "ilman isää"? Ekalla lapsella iskä on ollut tiiviisti mukana arjessa tähän saakka ja siinä suhteessa asiat kunnossa. Tiedän, että jotkut lapset kasvaa ilman isää ja varmasti heistä kasvaa ihan tasapainoisia aikuisia, mutta miten on asian laita jos isommalla lapsella on isään jonkinlainen suhde ja nuoremmalle jos sitten ei sellaista kehity juuri lainkaan? Varmasti tulee jonkinlaista kateutta jossakin vaiheessa.
Pelottaa hirveästi, en tosiaan ollut suunnitellut olevani tässä iässä kahden lapsen yksinhuoltaja. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Että odottanut vauvaa ja synnyttänyt täysin ilman miehensä (olemmehan vielä naimisissa, eropaperit lähteneet mutta ero ei vielä voimassa) tukea ja osallistumista?
en tiedä miten sekava juttu tästä nyt tuli, toivottavasti saan jotakin rakentavaa palautetta. Valvoin viime yönä aika paljon, tämä asia tosissaan vaivaa minua. Miten selvitä kahden lapsen kanssa (joista toinen siis ihan pieni vauva) kun itse on täysin romuna?
Olen alkanut miettiä, että vaikuttaako uuteen vauvaan millään lailla se, jos joutuu alusta asti elämään suht "ilman isää"? Ekalla lapsella iskä on ollut tiiviisti mukana arjessa tähän saakka ja siinä suhteessa asiat kunnossa. Tiedän, että jotkut lapset kasvaa ilman isää ja varmasti heistä kasvaa ihan tasapainoisia aikuisia, mutta miten on asian laita jos isommalla lapsella on isään jonkinlainen suhde ja nuoremmalle jos sitten ei sellaista kehity juuri lainkaan? Varmasti tulee jonkinlaista kateutta jossakin vaiheessa.
Pelottaa hirveästi, en tosiaan ollut suunnitellut olevani tässä iässä kahden lapsen yksinhuoltaja. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Että odottanut vauvaa ja synnyttänyt täysin ilman miehensä (olemmehan vielä naimisissa, eropaperit lähteneet mutta ero ei vielä voimassa) tukea ja osallistumista?
en tiedä miten sekava juttu tästä nyt tuli, toivottavasti saan jotakin rakentavaa palautetta. Valvoin viime yönä aika paljon, tämä asia tosissaan vaivaa minua. Miten selvitä kahden lapsen kanssa (joista toinen siis ihan pieni vauva) kun itse on täysin romuna?
Vastaukset 12
Vanhimmat
ihan varmasti.Onhan lapselle parempi olla rauhallisessa kodissa,ennenkuin kännäävän ,ja riitaisan isän kanssa.
..onko kokemusta kenelläkään, että JOS sattuisin uuden miehen löytämään joka tahtoisi olla osa vauvan arkea.. niin miten kaikki osapuolet suhtautuu asiaan? Varmasti exälle vaikeaa sulattaa jne.. Äh, ei pitäis kai miettiä asioita niin perinpohjaisesti koko ajan :)
Meillä tuli kriisi,kun odotin 5. lasta 3.kuukaudella.Selvisi,että miehellä oli ollut suhde jo puoli vuotta toisen naisen kanssa.Kaikkea yritettiin,perheneuvolaa ym,mutta eroon päädyttiin.Oltiin vielä virallisesti saman katon alla siihen asti,kun vauva täytti 10 kk,mutta käytännössä mies ei asunut kotona.Hirveästi tehtiin töitä sen eteen,että saatiin lapsen syntymästä kaunis tapahtuma.Voit uskoa,että oli paljon itkua,surua,pahaa mieltä,kiukkua ja kaikkea siltä väliltä.Meillä isoista lapsista oli paljon apua käytännön asioiden sujumisessa,olivat jo kymmenen vuoden molemmin puolin,paitsi toiseksi nuorin(1,5 v).Siitä vaan kommentoisin,että meillä molemmat pienet on periaatteessa samassa tilanteessa,vaikka isä olikin isomman vauva-aikaan kotona.Ei lapsi tietoisesti muista siitä mitään,vaikka isä olisi ollut kotona,kun hän oli 1 tai 1,5 vuotias.Meillä isot muistaa ajan,että isä on elänyt kanssaan,kummallakaan nuoremmalla ei ole mitään muistikuvaa,että isä olisi asunut meillä.Me perhe kyllä hitsauduimme hyvin yhteen,kaikki lapset jäivät minulle.Ex-meheen on ihan "ystävä-välit",siis tullaan ihan hyvin toimeen ja lapsiin liittyvät asiat sujuu ihan sovussa.Isän mallia ei ole nuoremmat kotoa saaneet,mutta isoveljiä oli kaksi,pappa asuu lähellä,eno vierailee usein.Näistä tapahtumista on nyt jo aikaa yli kymmenen vuotta,joten kaikki on tasaantunut uomiinsa jo ajat sitten.Mutta arvaan,että raskaita aikoja on edessä.Nyt itselläni on avomies.jolla on itsellä useita omia lapsia ja ihannemies siinä mielessä,että tietää millaista on elää lapsilauman kanssa.Paljon voimia sinulle,joudut jaksamaan paljon.
Kerroit asunees vuoden erossa miehestäs ja sulle on tulossa lapsi. Kuka on sen isä jos erillänne asutte? Raskaus ei kestä yli vuotta... Tiedän naisia jotka vain haluaa lapsia ja sitten ukko pihalle. Mun miehelle kävi näin. Olivat eronneet ja palasivat vielä yhteen ja sitten syntyi kaksoset ja heti synnytyksen jälkeen ex pisti mieheni pihalle. Lapsille on tehty tesit että omia ovat. Jos miehes on huolehtinut hyvin yhteyden siihen vanhempaan niil luulisin että kantaa vastuunsa myös toisesta. Se vain jos kuningas alkoholi on mukana se voi viedä ikäväkyllä vallan ja lapset unohtuu. Toivon sinulle ja lapsille kaikkea hyvää.
Oli aika ikävä tapahtuma kaikenkaikkiaan tuo toisen lapsen "alkuunpano".. ja siitä tai ehkäisystä en ole kellekään tilivelvollinen. Toki olen yrittänyt saada siihen mieheen järkeä mutta minkäs voin jos toinen ei suostu sanallakaan osallistumaan keskusteluun aiheesta "parisuhde" tai "lapset". On vaan asenteella että ihan sama, tee mitä tykkäät. Tilanne on nyt joka tapauksessa tämä, turha spekuloida sitä että miten tai miksi on toinen lapsi tulossa.. en tosiaan ollut suunnitellut tätä raskautta, sain itsekin tietää tästä vasta kolmannella kuulla.
kiitos, kyllä tässä jaksellaan kai.
Anteeksi jos epäilin että isä on joku toinen. Sitähän tapahtuu kaikkea ikävää koien seinien sisällä eikä siitä haluta puhua. Anteeksi vielä kerran jos palautin mieleesi ikävät asiat!
vähän arka aihe ja olen väsynyt, en tarkottanu noin minäkään töksäytellä :D
Nyt on käynyt suht selvästi että tuo "iskä" ei ole oikeastaan millään lailla kiinnostunut edes tästä mun raskaudestani. Koitan pitää ajan tasalla ja kertoa aina ku jotain uutta jännää tapahtuu (potkut näkyy, jne) niin mies ei edes kommentoi mitenkään. Olkoot, selviin minä yksinkin :/ Mut kivahan se ois ettei tarviis IHAN yksin odottaa kun en ihan yksin ole tätä lasta alullekaan pannut.. ihme tyyppi.
Kysyt: Olen alkanut miettiä, että vaikuttaako uuteen vauvaan millään lailla se, jos joutuu alusta asti elämään suht "ilman isää"?
Ystävä hyvä, totta kai se vaikuttaa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mieti nyt tarkoin ratkaisusi plussat ja miinukset, ja valitse kahdesta pahasta pienempi.
Itse en eroaisi raskaana ollessani. Tulee muutenkin iso elämänmuutos, ja stressipisteet karttuvat. Eikö ole mahdollista saada aikana välirauha ja katsoa sitten tilanne uudestaan, kun lapsi on maailmassa?
Vaikka väität, ettei paluuta vanhaan ole olemassa, niin minä en usko siihen. Kaksi yhteistä lasta on niin luja lenkki naisen ja miehen välillä, että mitään vahvempaa ei olekaan.
Mutta ellei se onnistu, niin pärjäät sitten omillasi. Kyllä elämä kantaa, mutta vain päivän kerrallaan.
Kyllä tässä on jo ratkaisu tehty, tätä on jahkattu suuntaan jos toiseen jo niin monesti että minä en jaksa enää.. :( Ongelma oli miehen käytöksessä, keskustelemaan hän ei suostu sen enempää kuin että ei aio muuttua miksikään. Ja jos pitää valita, että lopettaako kaljan litkimisen vai lähteekö perhe.. niin miksei sitten suorilta ilmoita, että tottakai kaljoittellu loppuu?
Itse taas ajattelen asian niin, että tahdon saada tämän asian nyt kokonaan pois päiväjärjestyksestä ENNEN kuin vauva syntyy, vauvan synnyttyä en enää alkaisi mielelläni muuttelemaan ja eroitkuja itkemään. Silloin haluan keskittyä vain vauvaan..
Olen sitten vissiin julma ja kamala kun riistän lapsilta kaikki mahdollisuudet "normaaliin perhe-elämään". (ei, en ollut tosissani)
Monesti olen isukille mahdollisuuksia antanut ja hän on lupaillut että NYT meno muuttuu (ettei enää hauku ja vähättele minua, ottaa paremmin huomioon, juominen vähenee (ainakin työviikolla)...) Nyt on hän itekin ymmärtänyt ettei hänestä ole juomista lopettamaan ja on sen minulle sanonut. Kertaakaan ei olla onnistuttu keskustelemaan yhtään mistään ilman että alkaa mahdoton toisen (minun) syyttely ja arvostelu.. ja silti mies on sanonut että "minulla ei ole enää paljoa sanottavaa!" ..öh, minkähän lisäksi?
Aviopuolisosta on tullut minulle täysin vieras ihminen, en tunne häntä laisinkaan. Ja mikäli hän olisi ollut samanlainen kuin nyt silloin vuosia sitten, tuskin olisin vaivautunut "tutustumaan".. :( En minä tätä näin suunnitellut enkä ole riemusta kiljuen eroamassa. En todellakaan. En vain halua holhota enää sammuilevaa ja kiukuttelevaa miestäkin vielä, lasten lisäksi, ja saada aina vaan pelkkää lokaa niskaan. Olen ehkä heikko, mutta sellaista minä en jaksa eikä minusta kenenkään tarvitsekaan jaksaa.
Olipas taas vuodatus :) Kysymyshän ei kuitenkaan kuulunut, että erotako vai ei - olen päätökseni tehnyt ja mieskin on sen hyväksynyt.
Sanoisin mielipiteeni, että jos on kyseessä alkoholiongelmainen yms. johon ei koskaan voi mitenkään luottaa, on parasta sitten ollakin niin ettei lapsi luo minkäänlaista suhdetta koko isään. Olen vierestä seurannut miten vaikea on se lapsen jatkuva kaipuu ja odotus suhteessa isäänsä ja isä on täys huithapeli! Isä tuottaa jatkuvia pettymyksiä lapselle ja se ei todellakaan ole lapsen kehityksen kannalta hyvä asia. Eli pahempi asia on elää ja olla epävarmassa isäsuhteessa kuin kokonaan ilman isää.
Onko sinulla veljiä, isää, pappaa, enoja, eli muita miehiä jotka sitä "miehen mallia" voivat tarjota tulevalle lapsellesi?
Toivon että saat asiasi järjestykseen ja voit joskus kokea normaalia onnellista perhe-elämää ehjässä perheessä, eli lapsesi saavat joskus hyvän isäpuolen perheeseen.
mullakin samantyylinen ongelma.ensimmäinen raskaus mulla menossa ja poikaystävä niin välinpitämätön kun voi olla.en tiiä kans mitä tekisn.en kuitenkaan jaksa sitä päivittäistä tappelua,mutta kuitenkin haluaisi että lapsella on isä lähellä.en edes tiedä rakastanko poikaystävääni enää..