Mistä tietää että on hyvä parisuhde ja on sen oikean kanssa? Pitäisikö tuntea olonsa onnelliseksi ja luottaa toiseen täysillä?
Itselleni ei ole koskaan tullut tällaisia tunteita ja ihmettelen mikä minua vaivaa, sillä parempaa miestä ei ole eikä tule.
En koskaan "rakastunut" häneen, vaan lähinnä kiinnostuin koska hän on niin kiltti ja hieno ihminen. Syytän itseäni huonoksi, kun en osaa nauttia hänen läheisyydestään ja yhteisistä hetkistämme.
Olemme asuneet yhdessä yli vuoden ja minä alan jo tuskaistua hänen jatkuvaan läsnäoloonsa.
Haluaisin olla joskus yksin ja rauhassa.
Seksi minua ei ole kiinnostanut aikoihin.
Kumma kyllä, en osaa erotakaan. Vaikka en ole onnellinen hänen kanssaan, olen vain kasvanut kiinni häneen, tuntuu että on jo liian myöhäistä erota. En kestäisi sitä.
Itselleni ei ole koskaan tullut tällaisia tunteita ja ihmettelen mikä minua vaivaa, sillä parempaa miestä ei ole eikä tule.
En koskaan "rakastunut" häneen, vaan lähinnä kiinnostuin koska hän on niin kiltti ja hieno ihminen. Syytän itseäni huonoksi, kun en osaa nauttia hänen läheisyydestään ja yhteisistä hetkistämme.
Olemme asuneet yhdessä yli vuoden ja minä alan jo tuskaistua hänen jatkuvaan läsnäoloonsa.
Haluaisin olla joskus yksin ja rauhassa.
Seksi minua ei ole kiinnostanut aikoihin.
Kumma kyllä, en osaa erotakaan. Vaikka en ole onnellinen hänen kanssaan, olen vain kasvanut kiinni häneen, tuntuu että on jo liian myöhäistä erota. En kestäisi sitä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Havaitsen tuttuutta jutussasi.
Oma neuvoni on: jos et ole onnellinen etkä tunne rakastavasi häntä, lähde. Et sinä siitä onnellisemmaksi tule. Kaikki ihmiset eivät vain ole toisiaan varten. Itse olen tavannut monia aivan ihania, hyviä, kilttejä, rakastavia ja muutenkin moitteettomia miehiä, mutta kun ei kolahda niin ei kolahda. Toisinaan taas kolahtaa ja lujaa sellainen mies, joka ei millään tavoin vastaa käsitystäni "hyvästä" miehestä. Ehkä se on kemiaa, ehkä kohtaloa, en tiedä. Tiedän vain, että on turhaa tuhlata elämäänsä väärän ihmisen kanssa.
Kysy itseltäsi, haluatko elää loppuelämäsi hänen kanssaan. Ehkäpä se auttaa päätöksen teossa. Minua auttoi.
Elä itsellesi.
...vielä ja varmaan löydät itsellesi sen jota rakastat oikeasti.
Lähteminen vaatii rohkeutta, mieti sitä tarkkaan.
Jos et ole onnellinen hänen kanssaan, se lienee oikea ratkaisu. Teillä molemmilla on oikeus onneen ja rakkauteen. Itse jumiuduin edellisessä liitossa kymmeneksi vuodeksi, kun en tajunnut lähteä. Voitte myös kokeilla erillään asumista, miltä se tuntuu. Rohkeutta sinulle ja voimia!
Ihan kuin olisin kirjoittanut tuon itse.
Ei minullakaan ole koskaan ollut kyseistä tunnetta.
Minäkin seurustelen, olen seurustellut jo 4 vuotta ja yhdessä olemme asuneet 2 vuotta. Seurustelumme ei alkanut rakkaudesta. Minä vain tarvitsin silloin kiltin ihmisen rinnalleni, heikkona hetkenä.
Seksi ei ole kiinnostanut minuakaan yli vuoteen ja suhteesta on tullut vain ns. tapa, josta on vaikea lähteä pois.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen muuttamassa pois. Tosin hän ei sitä vielä tiedä, en ole saanut sanottua sitä hänelle.....
Tietyn tason jälkeen ei muutu paremmaksi. Voi olla kivaa, mukavaa, mutta ei intohimoa, yllätystä, toisesta juopumista....
Itse kun olisin älynnyt 10 vuotta sitten en olisi ollut näitä vuosia tuhlannut :-(
paikkaansa, jos on oikeasta rakkaudesta kyse. Vain sen kokenut tietää, että se tunne ei haihdu koskaan. Paranee vaan. Arki tulee joka suhteeseen, mutta oikea rakkaus ei siihen lopu.
Olen tänä vuonna ollut 14v. miehen kanssa johon rakastun "uudelleen ja uudelleen". On intohimoa ja toisesta juopumista. Se on mahdollista, mutta vaatii MOLEMMILTA 110% panosta. Toispuolisena tämä ei toimi. Yrittämistä se ei silti ole. Se on jonkinlainen "tapa" elää.
Olen pahoillani puolestasi. Ehkä se joskus tulee, kun vähiten osaa odottaa...
Tämä alku on aloittajalle eli kyllä suhteessa pitää olla onnellinen ja luottaa toiseen täysillä. Pitää olla tunne, että haluan jakaa elämäni toisen kanssa, itseäni unohtamatta. Ei riitä se, että kokee toisen olevan hyvä ihminen ja siksi ei raaski lähteä pois, vaikka itse ei voi hyvin parisuhteessa.
Nipsulle taas sanoisin, että mitä nopeammin, sen parempi, että kerrot miehelle mitä tunnet. Muista myös, että älä syyllistä tätä miestä, vaan kerro miltä sinusta tuntuu ja mitä sinä haluat elämältäsi. Älä siis esitä päinvastaista mitä olet, sillä se jos mikä on kusetusta (anteeksi ruma sana).
Totta kai on riski lopettaa suhde niin sanotun kiltin ihmisen kanssa, kun ei koskaan tiedä millainen se mahdollinen seuraava kumppani on. Se riski on kuitenkin otettava ja vastuu omista päätöksistään. Muistakaa, että todennäköisesti ei se kilttikään ihminen halua olla teidän kanssa, jos se aito tunne puuttuu.
Elämässä on tehtävä päätöksiä ja valintoja, jotka joskus myös kirpaisevat, mutta ei kannata pettää itseään, eikä kumppaniaan tunteilla joita ei ole. Onnea matkaan teille kaikille!
Joskus mietin olenko liian vaativa, mutta uskon juuri tähän ikuisen rakkauden myyttiin. Tuttavapiirissänikin on pari joka on umpirakastunut, vaikka vaikeuksia on ollut alusta asti jatkuvasti (tälläkin hetkellä mies on vankilassa velkojen takia), mutta vain tämä yksi pari..
Kaikki muut ovat eronneet, niin ystävät kuin sukulaisetkin.
Uskon että hyvä suhde on juuri sellainen, että se kasvaa ja syvenee.
Oma suhteeni ei ole syventynyt, päinvastoin!
Alkuaikoina uskalsin olla paljon enemmän oma itseni hänen kanssaan ja puhua ajatuksistani, kuin nyt.
Minusta se ei ole hyvä merkki..?
-Mutta silti en halua erota! En vain osaa enkä uskalla, olen tottunut häneen ja hän on kuitenkin minulle kallis ja lähes ainoa ystävä.
Kaikilla ystävilläni on poikakaveri, enkä saa heitä enää lähtemään mihinkään. Ehkä sen takia "otin itsellenikin" poikaystävän, ekan joka vastaan asteli, itsekkäästi yksinäisyyttäni lievittämään, mutta kiinnyinkin häneen oikeasti.
Pelkään jääväni totaalisesti yksin.
Hukutan jo nyt murheitani alkoholiin ja lääkkeisiin, miten käy jos jään oman onneni nojaan?
Niin, olet oikeassa että toisen kanssa ei voi olla vain siksi että hän on kiltti, mutta se on kuitenkin tänä päivänä harvinainen piirre ihmisissä.
Tarkoitan siis ihan AITOA, sydämestä tulevaa kiltteyttä, en mitään teeskentelyä.
Haluan löytää itselleni HYVÄN SYYN jättää hyvä mies!
Onko se hyvä syy että ei vain kemiat pelaa, eikä tunneta intohimoa?
Eikö se intohimo kuitenkin joskus häviä?
Olen vasta 24 vuotias, joten en tiedä mistään mitään, olen vain kuullut juttua.
Arvostan hänen luonnettaan, mitä jos seuraavien miesten kanssa kohtaan intohimoa, mutta en yhtä arvostettavaa luonnetta? olenko silloin yhtään sen onnellisempi? Tulen hulluksi miettiessäni näitä asioita. Tiedän kuitenkin, etten ole ainut!
Moni pari on yhdessä vain sen takia, että on vaikeaa erota, ei siksi että suhde olisi tyydyttävä ja harmooninen.
Jopa oma äitini on miehensä kanssa vain säälistä, miehellä on niin kamalat traumat jo aijemman vaimonsa erosta, ettei äitini raaski hänestä erota vaikka suhde on kerrassaan karmaiseva (äitini on miehensä palvelija, mies ei tee mitään "sydänvikansa takia".)
Suhteestanne puuttuu selvästikin intohimo..
Puuttuu niin, mutta onko suhde tuhoon tuomittu ilman intohimoa?
Mikä suhde on ikuisesti intohimoinen?
Eikös juuri se INTOHIMO ole se, mikä ensimmäisenä haihtuu? Kertokaa, haluan olla VARMA ennen kuin teen mitään päätöksiä, joita saatan katua jälkeenpäin!
Kyllä vain! Olen ollut kihlattuni kanssa yhdessä jo kuus ja puoli vuotta ja olemme edelleen onnellisia niinkuin seurustelun alku aikoina=) Onnellisuuden ymmärrän tämmöisenä ihanana tunteena puolisoa kohtaan ja suhteen toimivuutena. Meillä kaikki on yhteistä ja lapsiakin on kaks ja talo velka ja onnellisina pysytään aina vaan!
Sulle sanoisin että hanki sitä omaa aikaa. Tahdon aina joskus itsekkin olla yksinäni vaikken mitään erikoista teekkään tuolloin. Älkää vain maatko sohvalla ja tuijotelko sitä töllöä. Mielikuvituksen avulla pääsöö Piiitkälle!! =) Tsemppiä peliin!
parisuhde tuntuu hyvältä. Tuosta oikeasta on jo vähän vaikeampi kommentoida.
Olen elämäni aikana rakastanut kolmea miestä oikein kunnolla, mutta vain yhden kanssa kerrallaan olen ollut parisuhteessa... On nimittäin niin, ettei pelkkä rakkaus tee parisuhteesta hyvää ja suhde voi olla hyvä siitä huolimatta, ettei enää eletä parisuhteessa. Onnellinen taas voi olla vaikka eläisi ihan yksin.
Toiseen pitää voida luottaa, muttei enempää kuin itseensä eikä sokeasti. Ketä tahansa voi ahdistaa toisen jatkuva läsnäolo. Mikset saisi viettää aikaa rauhassa, yksin? Minun on välttämättä saatava rauha uppoutua omiin asioihini, säännöllisin väliajoin, muuten hermostun mieheeni eikä silloin taatusti seksi maistu. Kun vietämme erillämme yhdenkin illan, saamme siitä paljon puhtia ja yksi yö erossa toisista saa aikaan ihanan ikävän!
Olen tuntenut kamalaa syyllisyyttä kun olen joutunut pyytämään miestäni joskus lähtemään johonkin, jotta saisin olla hetken rauhassa.
Nyt vasta tajuan miten normaali tarve se on. Ihminen tarvitsee toista ihmistä, mutta MYÖS yksinäisyyttä.
Tänäänhän oli elisan kyselyssäkin aiheesta ja suurin osa vastasi haluavansa olla joskus yksin.
Miksi siihen vaan usein suhtaudutaan tuomitsevasti?
Ihan kuin olisi jotain "tuhmaa" mielessä, jos vain haluaa joskus olla ihan rauhassa!
Kyllä tämäkin nainen alkaa olla kiukkuinen jos ei koskaan saa omaa rauhaa.
Kyllä sen tietää jos todella haluaa olla jonkun kanssa parisuhteessa. Jos ei tiedä, haluaisi ehkä ennemmin olla ystävä. Ystävän kanssa ei tarvitse harrastaa seksiä.
En minäkään koskaan rakastunut kumppaniini; alusta asti tuntui kuin olisimme aina olleet yhdessä. Ja tunne oli ja on hyvä. Minäkin haluan toki välillä olla yksin, varsinkin silloin jos on huonoja fiiliksiä (tai PMS). Seksuaalisella tasolla pysyvää kyllästymistä ei ole tullut 6 v jälkeen, välillä tuntuu kuin löytäisimme toisemme sillä taholla aina vain uudelleen. Ehkä tilanteen pitää freesinä se että emme asu yhdessä?
Et osaa erota... Älä höperehdi. Tuskin olet niin vanha että et muka löytäisi sellaista jota todella rakastaisit.
Ymmärrätkö että pilaat miehesikin elämän, kun et rakastele hänen kanssaan, etkä silti eroa, jotta hän voisi löytää sen naisen joka rakastaa häntä? Kyllä sinä voisit sen verran miestäkin ajatella, etkä omia kestämisiäsi vain!
Olen huomannut että tuo "alusta asti hyvä tunne" on yllättävän kattava!
Vaikka onhan mahdollista ihastua vihamieheensäkin, mutta yleensä ihmisillä tulee alusta asti tietynlainen "tunne" toisista, tai ainakin herkimmille.
Itse olen todella herkkä vaistoamaan ihmisistä, kuka on minulle sopiva ja nykyisen kumppanini kohdalla vain päätin olla piittaamatta mistään tuntemuksista.
Ja tuosta rakastamisesta ja rakastelusta niin mieheni on kyllä sanonut rakastavansa minua niin paljon, että edes seksi ei enää merkitse hänelle.
Onpahan jopa ehdottanut selibaattia, mutta en siihen suostunut kun tiedän että hän kuitenkin seksistä nauttii.
-Ja ajattelen kyllä jatkuvasti sitä, että hän ansaitsisi minua paremman naisen, siitä en todellakaan kaipaa muistutusta!
Syytän yleensäkin herkemmin itseäni kuin häntä, mutta olen vähitellen alkanut ajatella omaakin kestämistäni ja se ei ole mikään häpeän asia!
Hän tuskin nauttii itsekään, jos minulle suhde on pelkkää uhrautumista ja omien kestämisieni väheksymistä..
....ettei ainakaan tunne elävänsä kuin järjestetyssä avioliitossa = odottaa, että joku kaunis päivä sitä sitten kyllä oppii vielä ihan oikeasti toista rakastamaan.
Katkaise kahleesi!
Öitä.
Jos joudut kysymään ihmisiltä oletko onnellisessa parisuhteessa, luultavasti et ole. Moni vastanneista on oikeassa, kyllä sen tietää kun on onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä ja parisuhteeseensa. Toisaalta, turha odottaa että "sen oikean rakastaminen" olisi jotain pilvien reunalla keikkuvaa Harlekiini-meininkiä, eivät kaikki ihmiset rakasta niin tulenpalavasti ja intohimoisesti kuin kirjoissa kerrotaan. Normeja on turha tähänkään etsiä, niitä ei ole. Kukin taaplaa tyylillään.
Sinulla on takanasi varsin nuori suhde, reilun vuoden jälkeen eletään yleensä vielä täyttä alkuhuumaa. Jos olet koko tämän ajan tuntenut noin, voisi jo olettaa että ette ole se sopivin pari toisillenne. Oletko jutellut miehesi kanssa asiasta, mikä on hänen olotilansa suhteessanne? Varmasti hän ainakin kärsii siitä, että sinä et ole tyytyväinen elämääsi.
Turha se on itselleen hokea, että mieheni on maailman paras, jos siltä ei oikeasti tunnu. Muista, että joskus suurinta rakkautta on antaa toisen mennä.
Kuvittele, että Vieras Nainen on kiinnostunut miehestäsi. Pyrkii tapailemaan miestäsi "ystävyyden" merkeissä, on muutenkin mukava, haluaisi seurustella ja hän olisi kovin halukas myös seksiin miehesi kanssa . Mitä tekisit, miltä tuntuisi?
Jos se olisi sinusta helpotus tai täysin yhdentekevää, teidän pitäisi erota.
Voisit myös miettiä voisitko itse ihastua/rakastua johonkun toiseen ja miten toimivan suhteen saisit ylipäänsä keneenkään aikaiseksi.
Toimi ajoissa, äläkä odottele turhaan. Tiedät, mitä tunnet, muttet tiedä, mitä haluat. Se on varmaan aika yleinen ongelma. Jos kuitenkin olet varma tunteistasi, niin tiedät myös, että ei ole muuta keinoa kuin lähteä. Murskaat miehesi maailman ja unelmat (koska olet hänelle kaikkensa) ja voi olla, ettei hän selviä siitä pitkiin aikoihin. Mutta: sinun ei silti tarvitse olla hänen kanssaan säälistä tai tottumuksesta tai hyvyydestä.
Jos tämä tilanne pitkittyy, sinä tulet etsimään elämääsi jotain muuta, jotain jännittävämpää ja todellisempaa. Silloin mahdollisesti löydät jonkun toisen, johon oikeasti ihastut/rakastut. Silloin toivot, että olisit lähtenyt aikaisemmin, koska mieheesi olisi sattunut vähemmän, jos syynä olisi ollut se, ettet rakasta enää tai ole onnellinen, kuin jos syy olisi ollut pettäminen tai toinen mies.
Tiedän, että on vaikea irrottautua suhteesta, kun ei ole "pätevää" tai "vakavaa" syytä kuten pettäminen. Itse ajauduin pettämiseen ja suhde päättyi siihen. Sain mitä tahdoin, mutta pahemmin en olisi voinut exääni satuttaa. Nyt kun välit ovat totaalisesti poikki, toivon, että olisin älynnyt lähteä aikaisemmin, vaikka minulla ei silloin muuta syytä ollutkaan, kuin onnen puute.
Luulenpa, ettet edes haikaile eron jälkeen vähään aikaan miesten perään, mutta jos miehen haluat, niin kyllä se löytyy. Maailma on pullollaan miehiä, ja niitä hyviäkin on paljon joukossa. Älä pelkää yksin jäämistä. (Sitä paitsi, sain kuvan, että miehesi rakastaa sinua aivan älyttömästi, joten jos ero ei tunnukaan hyvältä ja ikävöit häntä valtavasti, hän luultavasti ottaa sinut takaisin.)
Elämässä ei voi eikä kannata elää varman päälle. Muuten jää elämä elämättä.
Voimia.