Onko muilla sellasta fiilistä että kumppanisi on sinulle sielunkumppani ja todella hyvä kaveri, mutta ei itse rakkausrintamalla ole oikeestaan koskaan saanut sinua syttymään/tuntemaan että elät? Me olemme olleet pian 8v yhdessä ja lapsia on jo kaksi. ...mutta nyt tuntuu että jotakin puuttuu... periaatteessa rakastan miestäni hyvin paljon, seksi toimii ja meillä menee nyt paremmin kun moneen vuoteen, mutta se jokin puuttuu ja on oikeestaan aina puuttunut... Olisi kiva kuulla muiden tarinoita, miten olet "jaksanut" suhteessasi jne.
puoliso/poikaystävä "sielunkumppani"?
...onko se rakkautta?
71046
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin, kuulostaa aika raskaalta vaatimukselta, että toisen ihmisen pitäisi saada sinut tuntemaan "että elät". Mistä se elämisen tunne syntyy, jos ei ihmisestä itsestään? Rakkaus kukoistaa, seksi sujuu hienosti, yhteisiä lapsia on, puoliso on suorastaan sielunkumppani ja todella hyvä kaveri, mutta hän ressukka ei saa sinuun "elämää"?
Pitäisikö sinun hankkia elämä. Tehdä niitä juttuja, joita "elämiseen" kuuluu. Eikä odottaa, että toinen puhaltaa elämän sinuun. Ehkä sinä voisit löytää elämän harrastuksen, matkustelun, ystävättärien, taiteen, tieteen tai muun vastaavan parista, sen sijaan, että odotat sen tulevan toisesta ihmisestä - varsinkin kun hän nyt kuitenkin tuntuu tyydyttävän monetkin tarpeesi aivan mainiosti.
mitä tarkoitat. Aiempi vastaaja ei kai koskaan ole kokenut sitä tunnetta, jota kaipaat, sillä ei tuntunut lainkaan käsittävän, mistä puhut.
Olen ollut suhteissa, joissa kuvailemaasi "elämää" ei ole ollut. Pitemmän päälle ne suhteet ovat kariutuneet. Minulle intohimolla on hyvin suuri merkitys ja kaipaan sitä valtavasti, jos sitä ei suhteessa jostakin syystä ole. Olen kuitenkin aina uskollinen kumppanilleni, en siis hae huumaa suhteen ulkopuolelta, vaan lopetan koko suhteen. En halua parisuhteelta pelkkää turvallisuutta ja ystävyyttä, silloinhan se on ystävyyssuhde ja jotakin hyvin olennaista puuttuu.
Mikään ei ole huumaavampaa kuin pään täysin pyörälle saava himokkuus, tunne, että vaikka on ihmistä kuinka lähellä haluaa vielä hieman lähemmäksi. Ettei tunne saavansa tarpeeksi, vaikka on juuri saanut tarpeeksi, vaan haluaa vielä hieman lisää. Tunnetta, jolloin pelkää katse toiselta saa pikkarit märäksi ja ihon huutamaan kosketusta. Silloin tuntee elävänsä ja syttyvänsä.
Nyt ehkä joku vastaa, että tällaiset suhteet syttyvät ja sammuvat nopeasti, mutta näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Hurja himo ei sulje pois ystävyyttä ja turvallisuutta, vaan antaa rakkauteen juuri sen sävyn ja tunteen, jota minä ainakin ehdottomasti tarvitsen. Muuhun en tule tyytymään ikinä.
Tällaisia suhteita on minulla myös ollut ja vaikka ne ovat johonkin loppuneetkin, niin ne ovat niitä, joita edelleen ajattelen erityisen suurella lämmöllä ja tiedän näin olevan myös toisin päin.
Valitettavasti en osaa neuvoa sinua, kuinka jaksaa, sillä ise en ole jaksanut. Minulla tilanne on tietenkin hieman toinen, sillä lapsia ei ole ja erot ovat olleet suhteellisen helppoja. Toivottavasti joku toinen smanlaisesa tilanteessa ollut osaa auttaa paremmin.
Tunnen kyllä vahvasti eläväni niin parisuhteiden aikana kuin niiden "välilläkin". Olen kokenut niin syvää kuin pinnallisempaakin rakkautta eri muodoissaan, vahvoja tunteita ja kumppanuutta ja kaikenlaista siltä väliltä. Koskaan, siis KOSKAAN en ole tuntenut elämää mitenkään väljähtäneeksi, tai odottanut, että kumppani toisi elämääni varsinaisesti muuta sisältöä kuin itsensä. Kyllä se elämän ilo ja riemu syntyy tai on syntymättä ihan ihmisen itsensä sisällä, varsinkin jos puitteet ovat aivan riittävän hyvät.
Alkuperäinen kirjoittajakaan tuskin tarkoitti pelkkää lihan himoa ("pelkkä katse toiselta saa pikkarit märäksi ja ihon huutamaan kosketusta") elämän kaipuullaan. Vai ymmärsinkö väärin? Ja seksielämähän hänellä oli aivan mallillaan. On ehkä hieman eri asia puhua usealapsisen perheen vanhempien seksielämästä kuin lapsettoman pariskunnan.
Tällaisten odotusten takia monet suhteet kariutuvatkin - kuvitellaan, että toinen täyttää jonkun ihme tyhjyyden, eikä osata olla iloisia ja onnellisia kaikesta siitä mitä alkuperäiselläkin kirjoittajalla oli: rakkautta, hyvää seksiä, kumppanuutta, turvallisuutta ja mitä kaikkea olikaan. "Se jokin vain puuttuu."
Mihin ihme akrobaattisiin ja henkisiin toista ihmistä tyydyttäviin temppuihin puolison täytyykään ryhtyä! Huomio vielä, että alkuperäisellä tosiaan oli lapsiakin. Kyllä silloin pitää elämän arvojen olla vähän erilaiset kuin parikymppisillä tytönheitukoilla. ANTEEKSI VAAN.
mistään akrobatiasta, vaan siitä, että oikeaa tunnetta ei kertakaikkiaan ole. Joku voi olla tyytyväinen rakkauteen, ystävyyteen ja turvallisuuteen, vaikka tuntisikin, että jotain jää uupumaan. Joku toinen taas ei. Jos kumppani ei herätä villiä tunnetta sydämeen, ei sitä voi taikoa sinne tuntumaan.
Itse sanot, että kyllä se ilo ja riemu syntyy tai on syntymättä ihmisen sisällä. Tässä tapauksessa se on syntymättä, eikä siitä voi syyttää ketään. Puitteista ei ole kysymys, tässä tapauksessahan ne ovat loistavat.
Ja aika ahdasmielinen ajatus, että siinä, että toisen katse saa pikkarit kostumaan jne. on kysysmys pelkästä lihan himosta. En edelleenkään vakuutteluistasi huolimatta usko, että oikeasti tiedät, mitä intohimoinen rakkaus voi olla. Sitäpaitsi, on täysin eriasia, että seksielämä on mallillaan, vaikka se jokin puuttuu, kuin, että seksielämä on mallillaan oikeasti.
Ja anteeksi vaan itsellesi, minä en ole parikymppinen tytönheitukka
Intohimoisen rakkauden kukin määritelköön omalla kohdallaan itse.
Käsittääkseni kuitenkin, kun parisuhteessa on rakkautta, hyvää seksiä, sielunkumppanuutta ynnä muuta, niin rakkaus voisi hyvinkin olla intohimoista. Miksi ei olisi?
Yritin vain ilmaista tällä keskustelupalstalla oman mielipiteeni siitä, että minusta on käsittämätöntä ettei ihmiselle riitä hyvä parisuhde, joka sisältää rakkautta, kumppanuutta ja hyvää seksiä (ja muutkin puitteet kunnossa) vaan mielessä on vain kuinka "se jokin" silti puuttuu. Minkä tähden sellaiseen parisuhteeseen sitten on pitänyt alun perinkään mennä ja pysyä siinä ja tehdä lapsia, mikäli tunnetason yhteys tai joku muu vastaava on kuitenkin toisen mielestä riittämätön.
Aika moni jättää puolisonsa (ja lapsensa) kun "se jokin" sitten löytyykin jostain muualta. Mutta olen varmasti aika vanhanaikainen näiden ajatusteni kanssa ja olen varmaan ymmärtänyt jotain väärinkin kun olen ajatellut, että pitkään parisuhteeseen kuuluu erilaisia ajanjaksoja, joissa rakkaus ja sitoutuminen oikeasti punnitaan. Eihän ole poissuljettua, että "se jokin" voisi löytyä juuri siitä omasta parisuhteesta, mikäli tahtoa ja rakkautta riittää. Mutta lienee muodikkaampaa lähteä etsimään sitä toisen sylistä.
On ikävä yllätys puolisolle, joka on toista rakastanut vuosikausia ja perustanut hyvässä uskossa perheen, kun toinen yhtäkkiä toteaakin, että tämä ei ole riittävää - vaikka rakkautta onkin! Kuten sanottua, tilanne on aivan toinen, jos perhettä ei vielä ole perustettu.
Mutta onhan hyvä pohtia näitä asioita, niin jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, mikä on juuri itselle tärkeää parisuhteessa, jolloin nämä asiat tietysti tulevat punnituksi silloin, kun kumppanin valinta on ajankohtaista. Miksi tyytyä puolittaiseen, jos kerran tietää itse, että se ei tyydytä? Jos kumppani ei herätä alussa mitään villejä tai intohimoisia tunteita, mutta itse kaipaa niitä, niin miksi sitoutua häneen? Meressä on paljon kaloja...
Kun hat ison pulloharjan ja peset korviesi valin. Tiedatko, sillei etta tyonna toisesta korvasta sisaan ja toisesta ulos ja oikein kunnolla jynssaat!
Sinun velvollisuutesi on lopettaa roskaelokuvien katselu ja halpojen pokkareiden lukeminen ja avata silmasi ja iloita terveista lapsistasi ja miehestasi ja ennenkaikkea itsestasi. Huomata kuinka velvollisuuksien hoitaminen (oma perhe, ajatuksella ja huolellisesti suunniteltuna hankittu) on sinun itsesi jarjestamaa.
Tee kaikkesi etta se kipina syttyy sinun lisaksi muihinkin perheesi jaseniin, itseesi ennenkaikkea ja ole varma ettet sina ole se joka tukahtutuutaa alkaneen (henkisen) liekin.
Sinulle on annettu liian paljon hyvaa, ala ole idiootti ja heita sita sioille tai tallaa lokaan!
Mulla oli 5vuotinen suhde ihan sama homma. Lapsia ei, yhteinen koira kyllä.
Vuoden jälkeen alko olla sitä samaa joka päivä, kaikki katos. Oltiin sit vielä 4v yhdessä juurikin sen turvallisuuden ja mukavan yhdessäolon takia. Ollaan edelleen tosi samalla aaltopituudella mutta sydän ei liikahda mihinkään suuntaan.
Olen itseeni tyytyväinen että kykenin irrottautumaan suhteesta. Olen nyt todella onnellinen ja mulla on poikaystävä joka saa pikkarit pyörimään jaloissa aina kun vaan silmiin katsoo :)