Eihän??
6kk onnellista seurustelua takana, kunnes mies tajuaa olevansa sitoutumiskammoinen ja jättää minut varoittamatta. "It's not You, it's me". Myönnän lopulta, että eroon oli toki järkisyitäkin. Muserrun täysin ja pelkään kuollakseni, että menetän hänet kokonaan elämästäni. Ihmisenä. Olen kohta 30v. takana kaksi pitkää, rumaa suhdetta ja vasta tämä mies oli uskottuni. Hän tiesi minusta aivan kaiken, ne kipeimmätkin asiat. Hän oli korvaamaton minulle.
Erosta toivuttuani hän tarjoaa minulle ystävyyttään, sillä hän välittää minusta yhä todella paljon. Olen hänelle "hieno nainen, pienenSuuri ihminen, ihastuttava yksilö jne". Kuullaan, nähdään, ollaan ystäviä. Uskoin, että yhtälö voisi kerrankin toimia ja olin vilpittömästi onnellinen asiasta.
Kunnes tänään sama mies jättää minut toistamiseen..Ystävänä. Kaikki olikin vain sanahelinää ja "ollaan ystäviä" vaihtuikin "ollaan väleissä, kunhan ei vihoissa". Siltä seisomalta tajusin ja tunsin, ettei hän välittänyt minusta tarpeeksi ollakseen ystäväni. Ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Minä en kiinnosta häntä enää. Eikä kyse ole nyt toisesta naisesta tai siitä, että olisin takertunut häneen. "Ystävyytemme" rakentui puhelinsoitoille, tekstareille ja kahteen tapaamiseen. Minä vain olen yhtäkuin ilmaa, ikävä kyllä painan silti hänen omassatunnossaan niinkin paljon, että hän armahti minua sanoin: "toki voidaan ottaa yhteyttä jos huvittaa..ehkä käydä kahvilla, jos törmätään,mikäli siis aikataulut menevät yksiin.. sitten joskus. Noh, katsellaan."
En voi uskoa tätä todeksi! Tämä tuntuu pahemmalta kuin tulla jätetyksi parisuhteessa. Tuntuu, että järki lähtee, pettymys ja epäusko ovat niin suuret. Minuako ei vain ole enää olemassa?? Nyt sattuu ja todella, todella paljon. En tiedä oikein miten päin olla, miten käsitellä tapahtunutta.
Meni usko kaikkeen inhimilliseen juuri nyt.
6kk onnellista seurustelua takana, kunnes mies tajuaa olevansa sitoutumiskammoinen ja jättää minut varoittamatta. "It's not You, it's me". Myönnän lopulta, että eroon oli toki järkisyitäkin. Muserrun täysin ja pelkään kuollakseni, että menetän hänet kokonaan elämästäni. Ihmisenä. Olen kohta 30v. takana kaksi pitkää, rumaa suhdetta ja vasta tämä mies oli uskottuni. Hän tiesi minusta aivan kaiken, ne kipeimmätkin asiat. Hän oli korvaamaton minulle.
Erosta toivuttuani hän tarjoaa minulle ystävyyttään, sillä hän välittää minusta yhä todella paljon. Olen hänelle "hieno nainen, pienenSuuri ihminen, ihastuttava yksilö jne". Kuullaan, nähdään, ollaan ystäviä. Uskoin, että yhtälö voisi kerrankin toimia ja olin vilpittömästi onnellinen asiasta.
Kunnes tänään sama mies jättää minut toistamiseen..Ystävänä. Kaikki olikin vain sanahelinää ja "ollaan ystäviä" vaihtuikin "ollaan väleissä, kunhan ei vihoissa". Siltä seisomalta tajusin ja tunsin, ettei hän välittänyt minusta tarpeeksi ollakseen ystäväni. Ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Minä en kiinnosta häntä enää. Eikä kyse ole nyt toisesta naisesta tai siitä, että olisin takertunut häneen. "Ystävyytemme" rakentui puhelinsoitoille, tekstareille ja kahteen tapaamiseen. Minä vain olen yhtäkuin ilmaa, ikävä kyllä painan silti hänen omassatunnossaan niinkin paljon, että hän armahti minua sanoin: "toki voidaan ottaa yhteyttä jos huvittaa..ehkä käydä kahvilla, jos törmätään,mikäli siis aikataulut menevät yksiin.. sitten joskus. Noh, katsellaan."
En voi uskoa tätä todeksi! Tämä tuntuu pahemmalta kuin tulla jätetyksi parisuhteessa. Tuntuu, että järki lähtee, pettymys ja epäusko ovat niin suuret. Minuako ei vain ole enää olemassa?? Nyt sattuu ja todella, todella paljon. En tiedä oikein miten päin olla, miten käsitellä tapahtunutta.
Meni usko kaikkeen inhimilliseen juuri nyt.
Vastaukset 11
Vanhimmat
.....itse ajautumassa samankaltaiseen tilanteeseen. Eli ensin kiihkeä rakkaussuhde, sen jälkeen "ystävyys" ja nyt tuntuu, että "ystävyyskin" on hiipumassa pois.
Eihän ystäviä kohdella näin, eihän???
Otan osaa tilanteeseesi, usko pois, luulen tietäväni miltä sinusta todella tuntuu.
Minulla sisällä iso möykky, joka ei suostu liikkukmaan, vaan painaa, painaa.
En ole ollut onnellinen kolmeen vuoteen, tämän yhden ihmisen vuoksi. Silti rakastan häntä yhä.
En osaa enää hymyillä.
Jatkoa sinulle, ja muistathan, että tappio on loppupeleissä tuon miehen. Hän ei vielä tiedä, mistä on luopunut ja mitä on menettämässä.
Toisaalta lohduttaa kuulla jonkun ehkä ymmärtävän minua. Ystäviä ei todellakaan kohdella näin. Eniten minua harmittaa koristellut valheet, miksi mies väittää haluavansa olla ystävä, jos ei sitä oikeasti tarkoita?? Niinkö paljon painaa jättäjän syyllisyys?
Välit kun voi katkaista rehdisti ihan kokonaankin. Silloin ainakin homman nimi on selvä eikä kukaan kuvittele olevansa mitään muuta kuin ex-heila.
Ystävyys kun on välittämistä. Tuntuu tyhmältä, että tosissani luulin merkitseväni toiselle jotain.
Surullista, että sinulta on kadonnut hymy huulilta noin moneksi vuodeksi. Julmaa. Toivon, että löydät pian iloa elämääsi. Emme saisi antaa tuollaisten tunnevammaisten vätysten käydä luontomme päälle. Karvas pettymys tosin vetää mielen matalaksi, pitkään. Eniten harmittaa, että on "turhaan"välittänyt ihmisestä, joka ei sitä ansaitsisi.
Kiitos sanoistasi, lohdutti hieman. Ja otathan itsekin sanoistasi vaarin? Voimia sinulle jatkoon ja lämpimiä ajatuksia :)
Hyvä, jos sanani hiukan lohduttivat, vaikka tiedän, että kokemasi tuntemukset ovat ikäviä käsitellä.
Luulen, että tuo "suoraan sanominen" on liian vaikeaa näille ihmisille. He eivät halua polttaa siltoja takanaan, he haluavat jättää portin auki itselleen.
Tämä minun "ystäväni" otti yhteyttä tuossa jokin aika sitten pitkän tauon jälkeen. Sanoi nähneensä painajaisia siitä, että oli kohdellut minua kaltoin. Ajattelin, että wau, minä olen mielessä jollain alitajunnan tasolla jos tulen kerran uniinkin. Ajattelin, että ehkä yhteydenpitomme tästä taas tiivistyy. Vielä mitä. Yhteydenpidosta huolehdin minä.
Hän kyllä edelleen kutsuu minua luokseen kylään, kesämökille jne. mutta nuo tapaamiset sisältävät sellaista jännitystä ja epänormaalia "välttelyä", ettei ne oikeastikaan enää kenellekään miellyttäviä. Jotenkin liian korostetusti välttelemme koskettamasta toisiamme, vältämme puheenaiheita, jotka sivuavat yhteistä historiaamme.
Totesin juuri naispuoliselle parhaalle ystävälleni, että eikö tuo käytös (joka tosin on molemminpuolista), ole todella outoa ja sairasta. Kahden ihmisen kesken, jotka todella aikanaan siirsivät vuoria, jotta olisivat voineet tavata toisensa ja saaneet viettää aikaa yhdessä.
Viimeksi, perjantaina, tavatessamme, ystävä sanoi: "Pidetään taas yhteyksiä." Naurahdin ironisesti ja kysyin: "Miksi ihmeessä?" ja vastaus oli: "No, voitaisiin keksiä jotain hauskaa yhdessä...."
En tosiaan tiedä miten tuo pitäisi tulkita, mutta jotenkin tämä ihminen työntää minua vain kauemmas luotaan.
Ja, joka kerta tavattuamme on aina yhtä paha mieli.
Kerro vaan, jos haluat vaihtaa enemmänkin ajatuksia, kirjoittaminen ja ajatusten pukeminen sanoiksi helpottaa usein, ja myös toisen, täysin ulkopuolisen henkilön näkemys asioihin antaa itsellekin uutta perspektiiviä niihin.
Muussa tapauksessa lämmintä kesää sinulle, toivottavasti aurinko hymyilee myös sinulle.
Itse olen aallonpohjalla, täältä on vain yksi tie ylöspäin, ja ajattelin juuri tuota pikaa ottaa ensimmäisen askeleen. :)
Totta, toiset eivät pysty huonon omantunnon kolkutellessa sanomaan asioita suoraan. He eivät halua loukata, joten menevät sieltä mistä rima on matalin. Harmi vain, että tuollainen ajattelu loukkaa itseasiassa enemmän.
Ja kuinka hyvin puitkaan sanoiksi nuo tapaamiset. Tiedän tarkalleen mistä puhut. Viime tapaamisellamme kiinnitin juuri samoihin asioihin huomiota..ja todella, paha mielihän siitä jäi. Mietin, emmekö tosiaan voi tavata varauksetta ja vilpittömin mielin, ilman pelkoa, siitä että toinen saattaa käsittää tilanteessa jotain väärin?Luulin, että olimme päässeet tuon vaiheen yli. Minun on todella ikävä sitä ihmistä, jonka luulin hänen olevan.
Tuntuu, että myös sinun kohdallasi tuo "ystävyys" menee pitkälti toisen ehdoilla vaikka yhteydenpito onkin sinusta kiinni. Eikä tuo yksipuolinen yhteydenpito kuulosta vilpittömältä ystävyydeltä. Vai onko se hänen tapansa? Jos kertoisit hänelle suoraan miltä tuo tilanne sinusta tuntuu, perääntyisikö hän? Hänen puoleltaan on kyllä hyvin sekavia signaaleja ilmassa. Liekö välillänne liian suuri varaus edelleen..hmm. Minä ja suuri suuni saimme miehen perääntymään. Avauduin rehellisesti tunteistani ja kerroin mikä mielestäni "ystävyydessämme" mättää, jonka tuloksena sitten maailmani eilen romahti. Toisaalta sain nyt selville hänen todellisen luonteensa. Pettymys on vain niin karvas, että tunnun vihaavan kaikkia miehiä tällä hetkellä. Ikuisesti.
Täytyy tosiaan saada tämä möykky ulos systeemistäni,jotta saisin jälleen rauhan sielulleni ja elämä hymyilisi.. Tällä hetkellä järkytys on vielä niin suuri, etten oikein pysty jäsentelemään ajatuksiani. Jos sinua huvittaa, niin olisi mukava vaihtaa enemmänkin ajatuksia. Onko sinulla jokin osoite olemassa?
Vielä kun on kesääkin paljon jäljellä niin ensimmäinen askel tuota pikaa kuulostaa hyvältä :)
Moikka,
kirjoittele osoitteeseen [email protected].
Tuntuu olevan paljon yhteistä näissä meidän tarinoissa, mielelläni kirjoittelisin lisää kanssasi.
Niin tuntuu joo, laitan postia tulemaan :)
Siis itsekkyys siinä korostuu, miehessä. Helpompaa heille.
Olen usein löytänyt itseni ajattelemasta, että kun saisi sen viimeisen sanan. Saisi sanottua kaikki nämä pahan olon tunteet ääneen ja saisi sanottua, ettei oikeasti enää kaipaa sitä ihmistä. Se mitä ikävöi, on se mitä oli, ei enää miestä itseään sellaisena selkärangattomana paskiaisena, joksi hän on muuttunut. Sitä kaipaa vain sitä tunnetta, että on toiselle koko maailma. Ja sitä, että joku on sinulle koko maailma.
Olen yrittänyt selvittää itselleni, ettei elämä lopu tähän, vaan tälläkin on tarkoitus. Jokin ääni vain minulle hokee, että älä luovuta vielä. Miksi? Mitä tuollainen ihminen voi minulle antaa, mikä minut tekisi onnelliseksi?
Voi tätä elämän oravanpyörää...
Jokainen on oman onnensa seppä, sanotaan. Harmi vaan, että nää vierailevat sepät sohii taltallaan pahoja säröjä täydellisyyteen ;)
tarjoamisesta; Ehkä hän halusi loiventaa sun erotuskaa tai ei raskinut jättää kylmästi. Mutta jos tunne on yksipuolinen, niin ei sun kannattais roikkua sen jätkän lahkeessa ees ystävänä...satutat vaan itseäsi.
Mies oli vain yksi niistä miljoonista selkärangattomista :(
Olen joskus itsekin ollut jättäjän roolissa, mutta ystävyyttäni en ole tarjonnut edes säälistä, jos siihen ei ole ollut aineksia. Hyvät jatkot voi toivottaa muutoinkin.Rehellisesti.
Mikseivät miehet tätä tajua?
kokonaan!
Muodikas olemme edelleen ystäviä, ei vaan aina pelaa. On osattava säästää itseään ja kiitää uusille pyyntivesille!
Tod.näk. kyseiset kaverit eivät olisi olleet kaksisia aviopuolisoinakaan.
toista kohtaan enemmänkin, niin ystävyyteen en pysty. Mikäli yritän säätää jotain kaverijuttua, niin en oo ollut riittävän kiinnostunut.