elämisenhalu loppui

lapset tarvitsee vanhempiaan olipa nämä sitten samassa osoitteessa tai ei. Sinä olet antanut varmaan hyvän lapsuuden lapsillesi, eikä se ole mennyt hukkaan. Katua ei kannata mitään, ethän ole tehnyt pahaa kenellekään. Olet elänyt niin hyvin kuin olet osannut.

Jokaiselle tulee joskus eteen kysymys "tässäkö kaikki oli" ja tunne omasta tarpeettomuudesta. Kuitenkin voit olla varma että elämä kantaa ja että sinua tarvitaan. Älä ole julma ja armoton itsellesi.

Samoja tunteita kävin läpi, kun mieheni jäi kiinni uskottomuudesta, menin totaalisen rikki ja hajalle, elämänhaluni katosi, ja itsesyytökset olivat valtaisat. Mietin ihan tosissani itsemurhaa, suunnitelin tekotapoja hyvinkin tarkasti.

Erosimme, mikä oli vielä paljon lisää tuskaa jo siihen nykyiseen, ja henkisesti olin niin lopullisen rikki, että tuntui että tukehdun. Olo oli itsetuhoinen, masentunut, vihainen ja avuton.

Kuin ihmeen kaupalla kuitenkin tuossa suossa rämpiessäni elämä lähetti oljenkorren, uuden ihmisen, miehen, joka jo läsnäolollaan saa elämänhaluni puhkeamaan täyteen kukoistukseen. Joinain iltoina kun silitän hänen miehekästä ihoaan, tuoksutan hänen ihanaa tuoksuaan ja painan pääni hänen sydäntään vasten, mietin, miten paljon olisin menettänyt jos olisin luovuttanut.

Minäkin kärsin, luulin kuolevani ja toivoin kuolevani, halusin lopettaa tuskan kokonaan, itkin, rukoilin kuolemaa... Ja, nyt, kaiken kokeman jälkeen tiedän, että elämä vahvisti minua tähän uuteen suhteeseen, koska ei voi tietää mitä on suuri onni, jos ei ensin koe valtavaa tuskaa... Nyt voin nauttia tästä suuresta onnesta täysin sydämin, koska tiedän mitä on suuri tuska.

Voimia! Tiedän mitä käyt läpi, ja toivon todellakin, että et murru!! Rakkauden ajatuksia, enkeleitä sinulle!

Jos olet luottanut mieheesi niinkuin avioliitossa kuuluukin (eihän elämästä tule mitään jos koko ajan täytyy miettiä ja kytätä mitä toinen tekee), ja nyt huomannut tulleesi petetyksi koko avioliiton ajan niin älä nyt ihmeessä luovuta.

Toiset miehet vaan on niin huonolla itsetunnolla varustettuja, et niiden täytyy koko ajan tehdä uusia valloituksia.
Ketkä olis sen helpompia kohteita kuin kakkoseksi suostuvat luuserit?

Ihmisen koti on siellä minne sen kodin itselleen rakentaa (noin kuvainnollisesti).

Tee itsellesi mukava "pesä" johon lasten on mukava tulla käymään jos kerran isällensä jäivät.
Siinä ukko näkee et ei oo todellakaan helppoa pyörittää tavallista arkea.

Jos pystyt ajattelemaan että syy ei ole pettäjän, niin kyllä metsään menee.
Pettäjällä on aina varaa valita mille tielle lähtee. Syitähän voi olla monia, ja jos ei oo, niin kyllä niitä helposti keksii.

Itsensä syyttely on ihan turhaa. Olet parhaasi tehnyt.

Jos joku puupää kakkone onkin haukkunut sinua sinisilmäiseksi, niin mitä sitten?
Sehän on vaan sen luuserin näkemys. Miten jollain kakkosella on varaa syytellä sua?
Ei tollasista ihmisistä kannata välittää eikä niitten sanomisille antaa minkäänlaista painoarvoa.
Nehän ovat itse pahinta pohjasakkaa. Ennenpitkää ne saa maistaa omaa lääkettään.

Sulla on kyllä montakin hyvää syytä elää.
Ensinnäkin SINÄ ITSE. Sitten lapset ja tulevaisuus.
Kyllä sullekkin on taatusti tulossa jotain hyvää.
Ehkä nyt ei siltä tunnu, mutta anna ajan kulua niin kyllä kaikki lutviintuu.

Jos lapsilla ei ole äitiä, niin kyllä ne tulee kärsimään ihan helvetisti.

Sitäpaitsi jostain luin artikkelin jossa kerrottiin että itsemurhan tehneen vanhemman lapsilla on suuri riski päätyä itsemurhaan, koska he vastoinkäymisen kohdatessaan ovat "oppineet" että itsemurha on se ratkaisu.
Eli kannattaa kyllä miettiä useammankin kerran mitä tekee.

Jos tuntuu että et jaksa enää, niin kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen. Mennä eka terkkariin, josta saa lähetteen eteenpäin.
Siellä jutellessa pystyy paremmin käsittelemään tunteitaan ja saa ajatuksensa jonkinlaiseen järjestykseen.

Ajattele jos kuolet, niin et näe lasten valmistujaisia, naimisiin menoja etkä ehkä tulevia lastenlapsia.
Kuolema ei yksinkertaisesti ole se ainoa ratkaisu.

Tsemppiä ja yritä löytää positiivisiä ajatuksia.

älä vitsi edes vitsailla siellä.

Omalla kohdallani miehen kiinnijääminen ajoittui viime kesälle. Tapahtumana miehelle merkityksetön. Palasi kotiin ja yritti elellä kuin ennenkin. Mutta. Oli liian paljon jo vihjeitä tapahtuneista. Jatkoin etsimistä. Ja mies jäi kiinni.

VUosi on mennyt. En nyt lähde siitä tässä sen enempää kertomaan.

Elämä on joskus julmaa. On kriisejä. On ongelmia. Me ihmiset ei olla täydellisiä. On vain valitettavaa, että avioliittoaan ja parisuhdettaan kunnioittavat ja arvostavat joutuvat kärsimään vastuuntunnottomien puolisoittensa teoista. Varmasti asioilla on kaksi puolta. Mutta tyytymättömän puolison pitää ottaa mieltään painava ongelma puheeksi, eikä lähteä sitä ratkaisua etsimään "aidan toiselta puolelta".



Omaa kriisiämme olen tässä vuoden päivät prosessoinut. Olen löytänt uudellleen sen elämänlangan, joka kieltämättä oli kateissa viime kesänä saatuani mieheni seikkailusta tietää.

Tuntui juuri todella niin uskomattomalta, että se ihminen jonka kanssa 20 vuotta olet pyörinyt ja arkea viettänyt, pystyy tekemään jotain niin toista loukkaavaa. Ja uskomatonta on sekin, miten se rakas aviopuoliso menettää edessäsi kasvonsa. Hävitää kunnioitus, rakkaus.

Ja lähde siitä sitten jatkamaan elämää. Mutta siitä se vain lähtee jatkumaan.

Omalle kohdalleni koin suureksi helpotuksesi sen, että minulla oli ammattiauttajia. Kävin kahdella psykologilla. Tiedä sitten mikä merkitys oli, että niitä oli kaksi. Mutta asioihin sain ainakin erilaisia katsantokantoja. Ja puhumisen halu oli aivan valtava.
Ystävillekään näistä asioista ei halunnut puhua. Kohtalontoverille ennemminkin olisi voinut puhua. Tämän sortin kriisi on niin suuri loukkaus, että parhaiten sen ymmärtää kohtalontoveri.

Rohkaisenkin nyt sinua, kohtalontoveri, ottamaan kiinni siitä omasta elämänlangastasi. Pidä huoli itsestäsi, hae apua. JOs koet olevasi väsynyt, ole väsynyt. Jos haluat vain olla, ole. Eli ole juuri niinkuin haluat. Lepääminenkin on sitä uusien voimien keräämistä. Pakota itsesi liikkeelle, kävelylle. Sekin, että pääsee ihmisten pariin auttaa. Näkee näin, että elämä jatkuu.

Ja sinähän et ole mitään väärää tehnyt. Olen hyväuskoisena (kuin myös minä) elänyt avioliittoasi ja hoitanut perhettäsi, kotiasi. Ei ole sinun syysi, että toinen on tehnyt niin suuren virheen HÄNEN elämässään. Sinun elämässä ei ole, rakas ystävä, tapahtunut virhettä. Olet joutunut olosuhteiden uhriksi. Valitettavasti.

Sinisilmäinen olin minäkin. En enään. Elämän raadollisuus on kyntensä näyttänyt. En anna niiden kynsien kuitenkaan rikkoa omaan elämääni. Elämä on tässä elettävänä. Lapset maailmalle kasvatettava. Ylpeänä voin kuitenkin lapsiani kasvattaa. Puhtaalla omallatunnolla voin ohjata heitä rehelliseen ja avoimeen elämään, kuin myös parisuhteeseen.

Antaisitko oman elämänilosi hiipua jonkin keski-iän kriisissä piehtaroivan luuserin takia? Joka ei osaa hoitaa elämäänsä siten, että kunnioittaisi kanssaihmisiään?

Omassa elämässäni olen antanut puolisolleni vielä tilaisuuden. Eilen hän sanoi viimeksi minulle, että kanssani on ihana elää. Pitääkö ihmisen elämässä tapahtua joskus pysäyttävä tapahtuma, että alkaa arvostamaan sitä mitä ympärillä on?

Anteeksi olen antanut miehelleni ne teot jotka tiedän. Sanoinkin miehelleni ,että jos muita seikkailuja on, niitä en ole anteeksi antanut. Ja jos sellaisia ilmi tulee, ei niille ole enään sitten selittelyillä paikkaa.

20 vuotinen avioliittomme on tämän yrityksen ansainnut. Ei ole ollut kuningas alkoholia ongelmana, ei väkivaltaa. Seksi sujuu.

Näin kun taas ajattelee, niin ihmettelee, että mikä sitten miehen moiseen tekoon ajoi...mutta asiat ja ihmiset ovat jokaisessa tapauksessa erilaisia. Eivätkä ne kaipaa sivullisten arvostelua. Apua kylläkin.