Monia nykynaisia kiinnostaa ura mikä on hyvä niin mutta joutuvat jopa luopumaan suunnitelmista tehdä lasta. Itselleni miehenä ollut ja tullut tärkeämmiksi taas perhe (tai haavena ) ja uraputki toissijainen ajatus. Niin mietittinyt miten tämä yhtälö toimisi vai odottaako uranainen että myös miehellä pitää ollameriittejä työkentällä. Vai mahdollisesti tukisiko tämä koti-isä malli myös jaksamista työkentällä. Itse olen jo melkein 40 v ja itseäni askarruttaa tämä asia olen edelleen perheetön ja lapsettomat ikäiseni naiset ovat yleensä juuri valinneet tahtoen tai tahtomattaan työuran. Mitenkä on naiset, mitä ajatuksia herättää tai onko kokemuksia?
Ura ja nainen
Bambers
6649
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan hyvä näkökulma mieheltä, jos on vielä lapsirakas, rakastava puolisona ja yhteistyönä lapsia ja kotia hoidetaan ja, että vaimolla myös hengähdysaikaa ja jotain harrasatusta kodin ulkopuolella. Mutta moni nainen haluaa oman uran ja lapset tai vain oman uran tai oman uran ja puolison ilman lapsia. Nykyään voi enemmän valita elämisenmuodon ja elintason kuin ennen. Kansalaispalkka tulisi olla kaikilla perustulona.
En ole koskaan halunnu lapsia tai perhettä.
Siinä syy. Olen kyllä ollut naimisissa, avoliitossa joten vika ei tosiaankaan ole miehissä.
Ajatus perheestä ja lapsista ei ole koskaan kiinnostanut.
Olen tutkija, joten ainakaan en ole rahan perässä juokseva uraihminen. Mielenkiinto tutkimustyöhön on ihan eri asia.
nykyisin avioerojen luvatussa maassa, eli Suomessa, on todella riskialtista lyottaytya vain miehen palkalla elamaan. Eli jos luopuu urasta ja tyytyy vahempipalkkaiseen, tasaiseen ja kevyeen tyohon.
eron tullessa on sitten kiva pyytaa uraansa rakentanutta eta-isaa maksamaan viimein elatusmaksujaan ja kiristella vyota vuokrakaksiossa. ei nappaa ei.
toinen juttu on etta ei nykyaan edes yhden hyvatuloisen palkalla osteta paakaupunkiseudulla kunnon asuntoa perheelle.
sitten eläketurva? entä jos olet elänyt kotiäitinä yhteisiä lapsia kasvattaen, ja sitten mies yhtäkkiä päättääkin vaihtaa nuorempaan, niin milläs elät kun vanhuuden päivät koittaa?
Ura on naisen henkivakuutus, joka on pakko ottaa, halusipa sitä tai ei.
Olen varmaan 20-vuotiaasta lähtien unelmoinut asettumisesta aloilleen sopivan miehen kanssa. Suunnitelmissa on ollut se koko paketti - naimisiin ja lapset myös.
Noh, koko tuon vuosikymmenen törmäsin vain miehiin, jotka eivät pystynyneet sitoutumaan. Satuin aina sopivasti paikalle hankalan eron tai muuten vaikean elämäntilanteen aikoihin, tai sitten mies vaan sattui olemaan kypsymätön.
Siinä sivussa sitten luin itseni maisteriksi. Tosin sekin oli ollut suunnitelmissa, ei vain perheen perustaminen. Valmistuin, ja lähdin työelämään. Kun ei miestä ollut, niin yksinäisenä ihmisenä oli mahdollisuus painaa illatkin duunissa. Ja taas aukesi seuraava ja seuraava mahdollisuus.
Nyt olen kyllä arvostetussa duunissa. En tiedä olenko tekemässä uraa, mutta käytännössä työ on tärkeä. Koska muutakaan ei ole. Tietysti voisin löytää elämänsisältöni jostain harrastuksestakin, mutta kun ei kutsumusta ole, niin on luonnollista, että se on juuri työ, joka on nyt tärkeä. Eipä silti, olisin valmis vaihtamaan kaiken perhe-elämään. Kateellisena katson opiskelukavereiden perheonnea, ja kun olen itse aina se äitiyslomasijainen, niin olisi joskus ihanaa itsekin sanoa, että adjö - meikä lähtee nyt perhettä perustamaan.
Mutta kun elämässä ei aina asiat mene niin kuin haluaisi. Voi olla, etten perhettä saa koskaan. Sen olen jo hyväksynyt. Täytyy sitten vaan tehdä muuten elämästä mielekästä.
Olisit jakanut persettä vähemmän ja ilmentänyt sitä perheenäiti-puoltasi enemmän, niin voisi olla että olisit sinäkin päässyt äitiyslomalle jo tähän mennessä.