Kokemuksia kaipailisin... Olen kummallisessa,ennen kokemattomassa tilanteessa. Olen hulluna mieheeni,hän on monin tavoin aivan ihana. Tunteet ovat vahvat,mutta järki huutaa muuta.
Olen jopa listannut asioita paperille ja kumma kyllä,positiivisia asoita hänessä tulee enemmän kuin negatiivisia.
Mutta! Minulle niin kovin tärkeä asia,kuin kommunikaatio on huonossa jamassa. Mies välttelee riitoja tai erimielisyyksiä. Hän kokee minun kiukuttelevan,jos joskus korotan ääntäni ja ilmoittaa,että ei jaksa sellaista käytöstä.
Onko kokemuksia,että miten yhteistä kommunikaatiota pystyisi kehittämään? Onko se vain ajan tuomaa,kun oppii toista tuntemaan paremmin vai mitä? Tässä nyt vuoden verran olemme kimpassa kulkeneet,hän 36 vuotta ja minä 30 vuotta.
Olen jopa listannut asioita paperille ja kumma kyllä,positiivisia asoita hänessä tulee enemmän kuin negatiivisia.
Mutta! Minulle niin kovin tärkeä asia,kuin kommunikaatio on huonossa jamassa. Mies välttelee riitoja tai erimielisyyksiä. Hän kokee minun kiukuttelevan,jos joskus korotan ääntäni ja ilmoittaa,että ei jaksa sellaista käytöstä.
Onko kokemuksia,että miten yhteistä kommunikaatiota pystyisi kehittämään? Onko se vain ajan tuomaa,kun oppii toista tuntemaan paremmin vai mitä? Tässä nyt vuoden verran olemme kimpassa kulkeneet,hän 36 vuotta ja minä 30 vuotta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Riitely ei ole kommunikaatiota, vaan tunteiden purkamista.
Sillä ei saavuteta mitään muuta kuin oman pahan olon purkamista. ( Ja pahaa oloa kumppanille )
Asiat eivät riitelemällä selviä, vaan pahenevat.
Puhumaan ja keskustelemaan voi aina opetella, jos vain halua riittää molemmilla...
Erimielisyydet tulee selvittää keskustelemalla, ei riitelemällä perinteiseen äänenkorottamistyyliin.
Riitely ON vihamielistä (huutamista ja pahaaoloa) joten miksi olla vihamielinen sitä omaa rakasta kumppaniaan kohtaan.
Keskustelun vaikein osa on kuuntelu - ja se on se tärkein.
Tämä läksy on ollut minulle vaikea (kun olen ollut äkkipikainen ja melko äänekäs), mutta saavutan päämääräni huomattavasti vaivattomammin pelkästään kertomalla miltä minusta tuntuu ja pyytämällä kumppaniani kertomaan hänen näkemyksensä asiasta.
Suinkaan aina emme ole samaa mieltä, mutta sehän ei ole mikään vika. Eri mieltä saa olla ja tärkeää on tietää sen toisen osapuolen näkemys. Kumpikin kun on ihan yhtä oikeita / vääriä. Eri asia sitten on miten sitä tietoa käyttää.
Itse yritän välttää syyttämistä, äänen korottamista ja valikoin sanani niin että se ei ole "lopullinen" (ikinä, sä oot aina, ei sit enää koskaan yms...).
Minusta tuntuu, minun mielestäni... yms. sanat antaa toiselle mahdollisuuden kommunikoida ilman että tarvitsee ensimmäiseksi puolustautua tai totaalisesti lamaantua.
Mököttäminen on ihan yhtä paha mielenilmaisu kuin raivoaminenkin. Siinä ei toiselle jää paljoa vaihtoehtoja päästä tilanteesta mihinkään.
Tärkeää asia minulle on (ja yllättävä, että näinkin voi tehdä) että kesken kaiken kiihkeän keskustelun / väittelyn / mielipiteiden vaihtamisen voi ottaa toisesta kiinni, halata, antaa suukko tai sanoa että rakastan sinua, kun tulee sellainen olotila. Sitten keskustelua voi taas jatkaa tietäen ihan varmasti että tunteet eivät ole vihamieliset vaikka keskustelu voi olla kiihkeä ja molemmat ihan eri mieltä.
Keskustelu ja kommunikaatio on tietenkin täysin mahdotonta jollei se toinen osapuoli siihen suostu / osaa. Keskustelutaidon voi kuitenkin opetella jos siihen halua löytyy...
Eihän mitään yleissääntöä järjen tai tunteen noudattamisesta voi olla olemassa. Hyvä on kuitenkin että tunnistat nuo molemmat puolet ja vielä senkin että ne ovat sinulla ristiriidassa. Yritä palastella (mieluiten miehesi kanssa) tuo ristiriita pienemmiksi palasiksi kuin pelkästään että jatkaakko suhdetta vai ei. Sinulla oli jo lista niistä ominaisuuksista ;). Katseleppas sitä listaa ja mieti mitä sinun järkesi ja tunteesi sanoo niistä yksittäisistä asioista.
Itselläni on myös jonkinlainen järki/tunne ristiriita meneillään. Tunnen voimakkaasti vetoa naiseeni, mutta hänen kanssaan on hankala päästä oikeaan keskusteluyhteyteen. Olisiko kuitenkin kyse suhteemme nuoruudesta (kuukausia), mutta itseäni vaivaa kun nainen on mielipiteissään ihan liian mukautuvainen minun ajatuksiini, ei juurikaan esitä omia ajatuksiaan vaan on aina minun kanssa kaikesta samaa mieltä. Tuntuu kuin vierellä olisi uskollinen lemmikki joka vain odottaa että mitä minä pyydän häntä tekemään.