Mies reissuhommissa

sikäli, etten ole naimisissa tai avoliitossa eikä minulla ole lapsia kumppanini kanssa, mutta yhteistä on tuo, että olemme yhdessä vain pääasiassa vain viikonloppuisin.

Minulle tämä on paras mahdollinen vaihtoehto. Viikolla on niin paljon töitä ja kotitöitä ja menoja, että ei minusta paljon seuraa tai iloa olisi kuitenkaan. Sama pätee kumppaniini, plus että hän on työnsä puolesta paljon matkoilla eri puolella Suomea.

Olemme olleet kolme vuotta tällaisessa etäsuhteessa, sitten erosimme vuodeksi (ei etäisyyden takia), nyt on alettu tapailla toisiamme uudestaan ja katsotaan mihin tämä johtaa. Ainakaan tällä hetkellä en tämän tiiviimpää yhdessäoloa haluaisikaan (kesälomalla tosin tulee varmasti myös yhteistä arkea).

Jos olisi lapsia, niin tilanne olisi varmaan ihan erilainen, mutta nyt tämä on oma valintamme. Jaksamista sinulle!

meillä lapsia ja mies on usein työmatkoilla..mukava saada välillä omaa aikaa,siis että on ihan yksin kun lapset laittavat yöunille, mutta jos mies on matkoilla useana pv putkeen ja useana viikkona,kyllä siitä on mukavuus kaukana :/
mihinkään ei pääse kun miehellä auto."yksin" kotona öllöttää ja odottaa että mies tulisi kotiin. joskus menee tiuskiessa kun molemmat ovat omista töistään väsyneitä..
olen kotiäitinä siis.

Aika lailla smanakaltaienn tilanne. Tosin nyt kesäaikaan mies huomattavasti enemmän viikollakin öitä kotona, talvella saattaa lähteä maanantaiaamuna ja tulee perjantai-iltana, lauantaikin melkein aina menee töissä.
Välillä on kauhea ikävä, mutta onneksi on kännykät, ilman niitä luulisin, että sekoaisin. Meille on tulossa eka lapsi, joten tulen taatusti tarvitsemaan häntä jatkossa rutkasti enemmän kuin nyt.
Tuttuja fiiliksiä on nuo murjotukset, kiukuttelut - kaikki ne taitaa vain olla sitä ikävää ja vastuunkantoa yhteisestä kodista. Joskus todellakin toivoisin, että miehellä olis tavallinen päivätyö. Mutta kaikkeen tottuu...
Kokemuksesta voin sanoa, että itselleni ainakin on tullut vain entistä pahempi mieli, kun en ole vastannut soittoihin tai hyvänyön toivotuksiin.
Viikonloput menee aina liian nopeasti, varsinkin, jos itselläni sattuu vielä olemaan vl töitä, siinä ei juurikaan suhdetta pidetä yllä. Yritä jaksaa, ja muista, että ei se sillä miehelläsikään helppoa ole, taatusti on koti-ikävä ja haluaisi viereesi nukkumaan. Olisko mahdollista, että otat muutaman pivän loma ja lähdet miehesi mukaan? Olisi illat aikaa tehdä yhdessä kaikenlaista.

Meillä ollaan myös erossa viikot, viikonloput tiiviisti yhdessä. Aika vain tuntuu kuluvan supernopeaan ja välillä viikolla ikävä yllättää. Meillä suhdetta takana vasta lyhyen aikaa, muutama kuukausi, joten tässä vasta totutellaan ja tutustutaan. Ja "alkuhuuma" taitaa pitää vielä ne ongelmatkin poissa, tosin olemme molemmat sen luonteisia että osaamme jättää ylimääräiset paineet vapaa-ajalla kohtalaisen hyvin taka-alalle. Aluksi pelotti koko ajatus olla aina viikot täysin erillään, mutta hyvinhän tämä sujuu, arkikuviot on molemmilla omat. Puhelin on kovassa käytössä ja tekstiviestejä lähetellään päivästä riippuen, välillä ei lainkaan välillä useita. Pyrimme viikollakin pitämään läheisyyttä yllä jokailtaisella hyvänyönpuhelulla, josta ainakin itse toivon jäävän pysyvä tapa. Itse olen kertonut avoimesti mutta positiivisella tavalla välillä vaivaavasta ikävästäni tekemättä siitä kuitenkaan kovin isoa asiaa koska tiedän miehenkin kärsivän ikävästä, eikä oman pahan olon purkaminen toiseen helpota hänen oloaan, päinvastoin. Luulen että vaatii molemmilta tietynlaista luonnetta, sitoutumista ja hyvää itsetuntoa ja luottamusta toiseen jotta tällainen järjestely toimisi, etenkin jos puhutaan vuosista. Itse näen tulevaisuutemme valoisana, ja onhan se mukava tunne viikon ikävän jälkeen käpertyä sen oman kullan kainaloon ja olla vain =)

että eipä siellä iltaisin istuta hotellihuoneessa peukaloita pyörittelemässä. Siellä maataan, ei tosin yksin, ja pyöritellään Jotain Ihan Muuta.

Sorry.

No, minä moiseen kyllästyin ja nyt on äijä entinen. Älä sinä tuhlaa elämääsi enempää.

Avopuolisoni on ajaa työkseen rekkaa ja näin ollen käy viikollakin vain pyörähtämässä kotona (tulee illalla, syö ja menee nukkumaan. Seuraavana päivänä lähtee taas ajoon). Ikävä on molemmin puolin kova, mutta minulle ei tulisi mieleenkään alkaa kiukuttelemaan hänelle hänen poissaolostaan. Se on hintana siinä että hän saa tehdä työtä, jota rakastaa.

Minä haluan olla miehelleni tuki ja turva, haluan että hänen on hyvä tulla kotiin luokseni. En syyllistä kumppaniani hänen reissuistaan, sillä en itse voisi olla onnellinen mikäli hän eväisi minulta mahdollisuuden elää ja työskennellä alalla jonka tunnen omakseni. Minä rakastan miestäni ja haluan näyttää sen olemalla läsnä vaikka välimatkaa olisikin.

Annan mieheni myös itse päättää mitä hän vapaa ajallaan tekee -onko kanssani kotona, lähdetäänkö yhdessä sukuloimaan tai meneekö itse ystäviään tapaamaan kotipaikkakunnalleen ym.. Täytyy osata olla välillä yksin, luottaa. En halua rajoittaa hänen menemisiään tai tekemisiään, en halua kahlita tai saada häntä ahdistumaan. En hyväksyisi jos mieheni pyrkisi hallitsemaan minua tai omaa ajan käyttöäni. Mikään ei ole ihanampaa kuin tulla valituksi aina uudestaan miehen omasta tahdosta. Ei syyllisyydestä tai pakosta sen varalta, etten minä pahoittaisi aiheettomasti mieltäni. Me olemme molemmat tasavertaisia, toisemme huomioon ottavia ja arvostavia kumppaneita. Riitoja tulee välillä, mutta niitä takuulla tulisi vaikka mies olisi töissä aina aamu kahdeksesta ilta viiteen.

Ehkä omaan suhtautumiseeni vaikuttaa voimakkaasti se että tiedän meneväni kaiken muun edelle aina ja kaikkialla. Niin töissä kuin poikien saunailloissakin. Tiedän, että jos heittäytyisin hankalaksi ja vaatisin mieheltäni jokaisen sekunnin, hän jättäisi kavereiden tapaamista vähemmälle ja mahdollisesti etsisi sellaisen työn että ehtisimme olla yhdessä viikollakin enemmän. Mutta olisiko sellainen ratkaisu loppupeleissä hyvä? Sitäkö minä haluaisin? Viedä mieheltä tärkeän osan hänestä itsestään ja ilon tekemästään työstä. Vaikka tilanne vaatiikin minulta paljon, otan sen vastaan haasteena johon on vain kasvettava. Haluan olla mieheni arvoinen nainen, sillä poissa ollessaankin hän tekee minut onnellisemmaksi kuin koskaan. Hänen kanssaan olen turvassa.

Mieheni onni menee vaivattomasti omani edelle ja kun näen hänen hyvän olonsa, tulee minustakin onnellinen. Onhan meillä loppujen lopuksi koko loppu elämämme aikaa olla jos niin haluamme.

Ja halua meillä molemmilla todellakin riittää!