missä vaiheessa mahd. tulevalle seurustelukumppanille uskaltaa kertoa rankoista menneisyyden jutuista ja vakavemmista sairauksista? esim. lapsena koettu hyväksikäyttö ja keskivaikea masennus.
mun mielestä olisi tärkeää kertoa noista asioista aika pian, jotta toiselle ei tulisi fiilis, että haluan salailla. mutta jos kerron liian aikaisin, niin voi olla, että toinen pelästyy?
kertokaa mielipiteitä, jos niitä on?
mun mielestä olisi tärkeää kertoa noista asioista aika pian, jotta toiselle ei tulisi fiilis, että haluan salailla. mutta jos kerron liian aikaisin, niin voi olla, että toinen pelästyy?
kertokaa mielipiteitä, jos niitä on?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos todella haluat rakentaa luottamuksellisen suhteen ja olet sitä mieltä, että suhteella on mahdollisuus muodustua pitkäaikaiseksi, niin siinä tapauksessa on syytä kertoa HETI. Se riski on vaan otettava, että toinen pelästyy ja häviää. Siinäpähän sitten saat tietää sen, että onko kaveri sinulle Se Oikea. Ei ole, jos ei kestä totuutta...
Minä kerroin sairaudestani (depressio & tunne-elämän apävakaus) heti toisella treffikerralla. No, mies totesi, että "mitä siitä sitten" ja yhdessä ollaan jo oltu vuosia, naimisiin menossa :)
Sulle pisteet ja halaus! Juuri noin pitääkin tehdä. Olen samaa mieltä, että mitä pidemmälle salailee omaa elämäänsä uudelta kumppanilta, sitä huonompi. Jospa jokin asia on sille toiselle "kynnyskysymys" ja kerrot siitä hänelle jo hänen ihastuttuaan sinuun, niin tuntunee aika pahalta ja oikeastaa "vedättämiseltä". Itse pyrin kertomaan niistä ikävämmistäkin asioista elämässäni. On kuitenkin ihmisiä, joille niistä on erittäin vaikea kertoa. Ehkä se merkitsee, ettemme ole tarkoitettu toisillemme? Tiedä häntä, mutta rehellisyys on paras keino luoda hyvä ja pysyvä ihmissuhde!
kerro sitten kun luottamus välillenne on syntyny tai syventyny tarpeeksi. Ei kannate liian aikaisin, tiedät itse ajan myötä, miten kumppanisi reagoi vaikeisiin asioihin..kun meitä on niin moneksi. Jokaisella on jotain salattavaa ja osa asioista pitääkin pitää ihan vain itsellään. Kaikkea ei tarvitse jakaa. Mutta esim. sairaudet ja sellaiset asiat minkä kanssa joutuu tällähetkellä elämään, on asia, mistä kannattee kyllä puhua jo hyvissä ajoin..ettei tule ongelmia myöhemmin. Mutta menneet ja taakse jääneet asiat kannattee ottaa joskun aikojen päästä esille, jos sillonkaan. Niillähän ei ole mitään merkitystä enää.
Joopa joo, en oo tota tullu ajatelleeksi. Ehkä sitten niin. Itselläni ei ole mitään mitä en toiselle voisi kertoa. Suhteessa pitäisi voida kertoa kaikki jotta luottamus kasvaisi ja pysyisi eikä luulotteluille jää tilaa.
Hyvää kesää kaikille rehellisille!!!
"Mutta menneet ja taakse jääneet asiat kannattee ottaa joskun aikojen päästä esille, jos sillonkaan. Niillähän ei ole mitään merkitystä enää."
Sinä olet menneiden asioidesi summa. Jos toinen ei tiedä menneisyydestäsi myös niitä vaikeita asioita, ei hän tunne juuri sinua. Sinä olet toiselle vain se esitys, jonka haluat hänen näkevän, et se mikä oikeasti olet.
Ja kaikkihan me tiedämme, miten käy suhteelle, jossa ei voi olla oma itsensä tai pitää hävetä itseään. Ei hyvin, juuri niin.
Mitä aikaisemmin kerrot sen parempi, jos hän ei jää rinnalle, niin sitten ei. Mutta sinun on annettava hänelle kaikki eväät tehdä se päätös.
Meillä kaikilla on omat luurankomme, usko pois. Voi myöskin olla, että tieto menneisyyden haavoistasi lähentää teitä entisestään.
Hyvää kesää myös minun puolestani =)
En lähtisi heti synkimpiä ongelmia puimaan uuden tuttavuuden kanssa...vähitellen, kun tutustutte, niin voi kertoa enempi asioista.
Ikävä tuntea itsensä heti joksikin likaämpäriksi, johon voi kaataa kaiken loskan;(.
sitä mukaa, kun tuntui hyvälle. Omalla taustallani on myös lapsuuden seksuaalista hyväksikäyttöä ja äidin skitsofrenia. Itse ajattelisin niin, että sellaiset asiat, jotka saattavat vaikuttaa juuri nyt tähän uuteen suhteeseen kertoisin melko pian siinä vaiheessa kun tapailu alkaisi muuttua seurusteluksi (esim. jos juuri nyt olisin todella masentunut tai jos masennus uusisi usein) jos taas asia on ollut joskus vuosia sitten, eikä olennaisesti vaikuta tähän hetkeen, en näkisi mitään syytä, miksi minun pitäisi kertoa se heti.
Kyllä minusta itseä saa suojella eikä kaikkea tarvitse uusille tuttavuuksille heti kertoa. Itse en pidä sitä salaamisena, jos kipeät asiat kerrotaan vasta sitten, kun luottamus on rakentunut. Eihän ystävienkään kanssa toimita niin, että kaikki kailotetaan sillä sekunnilla, kun ystävyys vähän syvenee vaan sitä mukaan kun luottamus kasvaa. Muutenkin musta tuntuu oudolta ajatukselta, että kipeät asiat pitäisi heti kertoa siitä syystä, että toinen voi sitten päättää ottaako vai jättääkö. Ihan kuin toisen pitäisi heti seurustelun alussa saada takeet siitä, että seurustelee riittävän laadukkaan ihmisen kanssa eikä haaskaa aikaansa. Pitäisikö sitten kaikki muutkin elämässä tehdyt virheet, omat viat ja ikävät tottumukset kertoa heti, että toinen varmasti tietää mitä kaikkea huonoa saattaa saada? Eikö sitten pitäisi myös samaan syssyyn kertoa kaikki hyvä, mitä itsessä on, ettei toinen saa vääristynyttä kuvaa? Pitäisikö seurustelun ensi hetkillä sitten laatia sellainen kilometrin pitäinen raportti ja yhteenveto jokaisesta hyvästä ja huonosta asiasta ja kokemuksesta, että toinen saa varmasti kaikesta oikean kuvan? Eikö olennaisempaa kuitenkin ole se, rakastaako ihmistä sellaisena kuin tämä sillä hetkellä on kuin se, onko tämän menneisyydessä tapahtunut jotain vai ei?
Itse ehkä hieman vanhanaikaisesti ajattelisin niin, että ennen avioliittoa toisen pitäisi tietää kaikki olennaiset salaisuudet, mutta seurustelu on nimenomaan toiseen tutustumista, jolloin asioiden kuuluukin edetä omaan tahtiinsa. Rakkaus rakentuu omaan tahtiinsa, luottamus rakentuu omaan tahtiinsa ja kaikin puolin suhde kehittyy omaan tahtiinsa, jolloin asioista kerrotaan tämän tahdin mukaan.