Minä olen ollut nyt 9 kuukautta "kakkonen". Tämän ihanan miehen tapasin jo 2,5 vuotta sitten ja taisimme siinä hetkessä ihastua toisiimme. En ole jahdannut häntä, eikä hän minua. Olemme jutelleet satunnaisesti sekä tervehtineet tavatessamme. En tiennyt hänen olevan naimisissa. Sitten vain liekki syttyi lopullisesti välillämme ja olimme toistemme sylissä. Nykyisin tapailemme aina silloin tällöin. Minä rakastan tuota ihanaa miestä. En kuitenkaan halua, että hänen vaimonsa ja lapsensa saavat tietää suhteesta. En osaa myöskään sanoa mitä jatkossa tulee tapahtumaan. En tunne itseäni miksikään huoraksi. Tiedän, että suhde varatun miehen kanssa ei ole pääsääntöisesti oikein. Elämä ei ole kuitenkaan niin mustavalkoinen, kuin mitä useat tällä palastalla kirjoittavat esittävät mielipiteissään. Ei rakkaus katso siviilisäätyä. Tiedän, että minun olisi vain pitänyt olla lähtemättä tämän miehen mukaan; mutta... Hän on minulle hyvä ja hellä, ja tunnen olevani hänen kanssaan täysin turvassa. Meillä on hyvä olla yhdessä, meillä on paljon yhteisiä ajatuksia ja mielipteitä ja haluamme tavata toisiamme ja viettää aikaa yhdessä. Tällä hetkellä minulle riittää, että tiedän hänen tulevan luokseni ja ottavan minut syliinsä. Päivä kerrallaan. Loppu voi olla onnellinen tai elämäni suurin menetys.
Meitä "kakkosia" on todennäköisesti kovin monenlaisia, kuten varmasti pettäjiäkin. Ei kuitenkaan pidä yleistää. Ihmisillä on hyvin erilaisia syitä näihin tilanteisiin; jotkut mielestäni jopa hyväksyttäviä.
Meitä "kakkosia" on todennäköisesti kovin monenlaisia, kuten varmasti pettäjiäkin. Ei kuitenkaan pidä yleistää. Ihmisillä on hyvin erilaisia syitä näihin tilanteisiin; jotkut mielestäni jopa hyväksyttäviä.
Vastaukset 91
Vanhimmat
Totean vielä tuohon aloitusviestiini, että kertaakaan tavatessamme kumpikaan meistä ei ole nauttinut tippaakaan alkoholia. Kaikki mitä on tapahtunut on tapahtunut täysin ns. selvästä päästä. Lisäykseni sen vuoksi, että huomaan että pääsääntöisesti tällaiset "hairahdukset" saavat alkunsa kapakasta tai muutoin juhlatunnelmissa. Meillä ei näin.
syyllinen toisen perheen hajoamiseen ja pahaan oloon, kun kaikki paljastuu....
Yhdeksän kuukautta on lyhyt aika, mutta jostainhan ne asiat aina alkaa. Itse olen ollut kakkonen jo hieman kauemmin. Sun on parasta vaan nauttia niistä kivoista hetkistä, sillä kokemuksen äänellä voin sanoa, että vielä tulee niitä vähemmän kivoja. Mutta kaikissa ihmissuhteissa, julkisissa ja luvallisissa, kuin salaisissa ja luvattomissa on aina valittava"ovia". Kun yhdestä kulkee, niin niin siitä joutuu maksamaan..ja jos selvii rahalla, niin pääsee halvalla.
Jos aikanani olisin valinnut jotain muuta,olisin todennäköisesti eri tyyppi kuin nyt..Hyvä vai huono asia..vaikee sanoa.
Mun mottoni onkin ollut, että onnen hetkistä ja ihmisistä ympärillä joutuu aina maksamaan ja "kauppa" on kannattava jos on sen hinnan valmis maksamaan.
Me kakkosnaiset saadaan helposti huoran ja viettelijättären viitta päällemme ja "hyvät ja moraaliset" ihmiset antaa tulla tuutin täydeltä miten he ei ikinä ja milloinkaa..
On niin helppo sanoa kun ei elä sen toisen elämää.
Mä en ole tästä kakkosen osastani ylpee, mutta en myöskään toistaiseksi laittais välejä poikki mun "mieheeni".Hinta on ollut kallis maksettava, todella kallis, mutta toistaiseksi olen sen vielä pystynyt ja tahtonut maksaa.
Sulle voimia ja kevyttä tietä elämässä...
Oot harvinaisen oikeassa; Jos jotain saa, on jostain oltava valmis luopumaan.
Jos avaa yhden oven, toinen sulkeutuu.
Karua.
Kiitos viestistäsi. Itku pääsi, kun luin vastaustasi. Se on totta, että niistä ihanista hetkistä rakkaani kanssa saan maksaa suurella surulla, ajoittaisella epävarmuudella ja välillä huonolla omallatunnollakin. Ja sitähän ei vielä tiedä, mikä loppusaldo on!
Olen jo nelikymppinen ja elänyt pitkässä avoliitossa aikanaan. Päätin kyseisen liiton, koska huomasin että en ollut onnellinen ja halusin antaa itselleni ja ex-avomiehelleni mahdollisuuden tässä elämässä tulla onnelliseksi. Nyt minä olen onnellinen ja välillä niin surullinen. Ei tämä helppoa ole, mutta kukaan ei ole koskaan pitänyt minua niin hyvänä, kuin tämä mies. Minusta oli outoa, että hän oli niin aidosti yllättynyt aikanaan siitä, että olin hänelle niin hellä. Kuinka sellainen voi olla yllättävää? Ihmiselle, josta välittää, pitää antaa hellyyttä ja huolenpitoa; ja sitä me annamme toisillemme. Ei meidän tapaamiset ole pelkkää sängyssä touhuilua. Toki rakastelemme joka kerta. Mutta meillä on myös hyviä keskusteluja, halaamista, suukottelua, kahvittelua yms. Nautimme toistemme seurasta. Ehkä olen sinisilmäinen; mutta tuon miehen silmistä loistaa hellyys ja välittäminen.
Antaa ajan kulua, jotta voimme katsoa olemmeko toisillemme oikeat ihmiset. Aikanaan varmasti päädymme johonkin ratkaisuun. En näe siinä mitään järkeä, että pitkässä avioliitossa oleva usean lapsen isä suinpäin ryntäisi uuteen suhteeseen ja jättäisi koko muun elämän taaksensa.
Karua...
Aika tyhjentävästi sanottu. Elämä kaikinensa tuntuu varsin karulta, jopa katkeran suloiselta.
Sitä ajattelee, että miks sitä teki niinkuin teki ja olisko asiat olleet paremmin jos ois kulkenut jostain muusta "ovesta". Se on kuitenki osa sitä hintaa joka meidän jokaisen on näistä valinnoista maksettava.
Mutta jotenkin uskon siihen, että kukaan ei ole paha tai tarkoituksella valitse huonoja vaihtoehtoja. Kun musta kaikki yrittää kuitenkin selvitä tästä elämästä suuremmitta kompastumisitta. Ihmiset muuttuu vuosien myötä ja niiden intressit vaihtuu. Mutta vilpittömyys itselle ja se, että pystyy katsomaan itseensä peiliin kaikista vioistaan huolimatta on se lääke joka auttaa tähään karuuteen.
Mä en halua tehdä pahaa muille, mutta en myöskään itselleni. Ja siki kait vielä olen tässä kakkosen osassani. Katsoen maailmaa välillä katkeran suloisesti, hymyillen kyynelten läpi.
Miten tutulta tuo kaikki kuulostaakaan.
Kyllä minäkin olen monet itkut itkenyt, se kaikki kyynelten määrä voisi hukuttaa mut. Ja kuitenkin jostain aina löytyy voimia.On pakko, tai sitten ei voi elää itsensä kanssa.
Kun löytyy joku, jonka kanssa vai ikäänkuin on samasta puusta tehty, niin silloin aukeaa uusia maailmoita. Ajatukset tulee kirkkaamiksi ja näkee jotenkin terävämmin maailmaa. Hellyys ja kiihkokin avautuu uudella tavalla. Kakkosen roolissa vain noiden toisten ulottuvuuksien hinta on korkeampi kun jos kumppanit olis vapaita muista sosiaalisista ja moraalisista velvotteistaan. Rahallisesta puolesta en vaivaudu edes puhumaan. se ei ole mulle tärkeää.
Mitä huonoon omatuntoon tulee, niin se on sellainen mörökölli, että pois sitä ei kokonaan saa, sitä voi yrittää vaientaa ja tukahduttaa, mutta kuole se ei. Se on vain siedettävä ja aika-ajoin se ottaaki tosi suuren otteen mielestä ja sielusta. Sun on vaan katsottava sitä silmiin ja antauduttava sille ja annettava sen kulkea ylitses, tai sitten sun on hyvästeltävä tää sun rakkautes ja kestettävä se kipu...Vaihtoehtoja kun ei ole.
Kuten toi edellinen kirjoittaja sanoi..lämä on karua!
Hyi h-vetti, että osasi kuvottaa siirappimaiset kirjoituksesi. Kyllä huomaa, että et ole saanut omia lapsia. Aikuisella ihmisellä pitäisi olla niin paljon vastuuntuntoa, että tajuaisi mitä tarkoittaa kun pettämisestä jää kiinni.
Siinä tulee särkyneitä sydämiä - monia. Ja peet mä sun sydämestä, mutta ne lapset!!!! Viattomat ihanat lapset joutuvat kärsimään eniten aikuisten ihmisten itsekkyydestä. Häpeä ja etsi kunnon elämä.
Jos olet oikea aito nainen - niin välit poikki siihen ihanan hellään rakastajaasi ja etsi joku vapaa samanlainen - niitä on. Takaan sen.
Itke nyt mutta poru pääsee kun jäätte kiinni!
Olen tavallinen mies, joka on lupauksensa kerran antanut.
Tällä palstalla unelma ikuuisesta rakkaudesta murenee. Te kakkoset tunnutte paljon inhimillisemmille ja rakastettavimmille kuin ykköset. Silti on helpompaa ymmärtää ykkösiä jos näkee heidän heikkoutensa taakse.
Mistä tämä kaikki kertoo? Siitäkö, että mikään ei ole miltä se näyttää?
Unelmat ovat ihania ja ihmiset tarvitsee niitä..Tää on mun mielipiteeni. Ikuinen rakkaus, ikuinen, nuoruus, ikuinen terveys..Kuka halajaa mitäkin. Ei unelmien tarvitse murentua...
Mun mielestäni rakkautta on yhtä monta lajia kuin on ihmistäkin. ja rakkaus on siitä hassu voima, että sitä voi tuntea montakin ihmistä kohtaan...Mutta jos puhutaan uskollisuudesta niin se on jo toinen juttu.
Useimmat haaveilee parisuhteesta, jossa on mukana rakkaus ja uskollisuus. MINÄKIN, vaikka olen vain kakkonen.
Mä olen kuitenkin "tästä ovesta" kulkenut ja näiltä osin osa ovista on mun ulottumattomissa ainakin toistaiseksi.
Puhuit inhimillisyydestä... Vaikea uskoa, että kakkoset olis sen rakastettavampia tai inhimillisempiä kuin ykkösetkään. Mutta ehkä se tuntuu siltä tässä, kun toinen on veeslihalla , haavat avoinna. Kakkoset maksaa kovaa hintaa niistä asioista mitkä ykköset saa ehkä helpommin, mutta meilläkin on heikkoutemme ja vahvuutemme...ihan niinkuin ykkösilläkin.
Ja mun mielestä elämä on suuri narri, juuri kun luulet tietäväs miten asiat on, se heittää kaiken ylös alaisin ja nauraa sulle tai sun kanssa.
Koska pidän itseäni kohtuullisen oikeamielisenä ihmisenä ja pääsääntöisesti myös rationaalisesti ajattelevana ja tekojani harkitsevana, niin olen joutunut päässäni miettimään tätä suhdetta ja sen oikeellisuutta hyvinkin paljon. Jos en niin paljon rakastaisi tätä miestä, en todennäköisesti jatkaisi tätä suhdetta. Tokko olisin koskaan sitä aloittanutkaan. Tämä vain jostain syystä tuntui oikealta. Koska tässä suhteessa on niin paljon moraalisesti kyseenalaista, niin olen todella joutunut pohtimaan jatkaako vai ei. Minä kuitenkin uskon rakkauteen, jos mihin. Ja itsekästä kyllä; minun mielestäni se antaa oikeutuksen tälle. Minussa on myös fatalistin vikaa ja toki tällakin kaikella on tarkoituksensa. Vaikea sanoa mikä se on. Mutta uskon, että jos niin on tarkoitettu, me saamme joskus toisemme. Uskon tällä hetkellä, että voisimme todellakin tehdä toisemme onnellisiksi. Mutta hiljaa hyvää tulee.
En tiedä tekevätkö nämä motiivini minusta imhimillisen ja rakastettavan?? En minä kuitenkaan halua kenellekään mitään pahaa. Joskus on kuitenkin oltava niin itsekäs ja otettava riski sekä tarttua tilaisuuteen. Muutoin ei voi saada tässä elämässä mitään.
Tämä viimeinen 9 kuukautta on ollut sellainen elämänkoulu, etten mistään hinnasta olisi halunnut jättää sitä kokematta. Tähän aikaan on mahtunut enemmän rakkautta, onnea sekä myös surua ja pettymystä, kuin koko tähän astiseen elämääni.
koskaan... mutta olisiko näin että mies ei sinusta välitä ollenkaan käyttää vain hyväkseen?
Miksi hän jatkaisi huonossa suhteessaan vuosikaudet jos sinä olisit se RAKKAIN?
tunnet kakkosten olevan inhimillisempiä. Mielestäni nämä ovat raadollisempia kuin ketkään muut naiset.
He tieten alkavat suhteen petturin kanssa ja eivät välitä rikkovatko toisten perheet. Onko tämä muka inhimillistä käytöstä.
Muista, että kaikki liitot eivät ole huonoja, vaikka toinen käykin salaa vieraissa. Tällainen suhde rikkoi nimenomaan minun oman liittoni ja täytyy sanoa, että siitä kakkosesta oli inhimillisyys kaukana, joka roikkui miehessäni välittämättä, vaikka tiesi hyvin, että panostin ja paransin liittoani siinä toivossa, että eläisimme loppuun yhdessä.
Kukaan vaimo ei jaksa sitä, että toinen pettää jatkuvasti ja laittaa nämä "inhimilliset" kakkoset heidän seksinsä tai jännityksen vuoksi etusijalle.
Täytyy sanoa lopuksi, että nämä kaikki kakkoset, jotka ovat olleet petturimieheni kanssa ovat jätettyjä. Nyt hän "itkee" perääni ja kuvittelee, että otan takaisin. Se siitä inhimillisyydestä...
ykkönen maksaa sen kalliin hinnan, eikä kakkonen, kuten väität...
"Ja mun mielestä elämä on suuri narri, juuri kun luulet tietäväs miten asiat on, se heittää kaiken ylös alaisin ja nauraa sulle tai sun kanssa"
Tämä on ehkä älykkäin lausahdus, jonka olen viime vuosina kuullut. Kiitos siitä.
kolahti etenkin - juuri tässä ajattelin omasta kuvioistani, että kaiketi kohtalo halusi kunnolla laittaa minut polvilleen ja huomaamaan, etteivät tunteet ole mitään asperiinia, jota voi itse annostella sopivasti.
Niin, jonkinmoinen Kakkonen olen... Suhteemme ei ole fyysinen, mutta henkisesti takana on noin 1½ vuoden salarakkaus. Ihanaa ja tuskallista yhtaikaa ; fyysistä tasoa olemme välttäneet, koska tiedämme, ettei siitä ole paluuta - ja on niin paljon seikkoja, jotka pitää miettiä ja huomioida, jos tarinamme jatkuu... Jos - niin... Muutaman kerran olemme todenneet, että ehkä olisi paras yrittää vain elää eteenpäin ilman toista - mutta kun sydän sanoo toista. Päivä päivältä olen rakastunut häneen yhä enemmän, ja janoan jo hänen kosketustaankin niin, että melkein sattuu.
kaiken ylös alaisin ja nauraa sulle tai sun kanssa"
Tämä on todella helmi! Niin sitä ihmiset luulee tietävänsä miten pitää elää ja sitten kun ovat vakavina ja tärkeinä suorittamassa elämäänsä, elämä heittääkin siihen hienon palan joka ei sovi palapelin pohjakuvioon. Ja siinähän taas kootaan palapeli uudelleen. Tätähän tämä on.
Lähes yhdeksän kuukautta sitten(niinkuin sinäkin) tapasin ihanan miehen. Mies on varattu,kahden alle 10vuotiaan lapsen isä. Itse olen ollut mieheni kanssa n.11v, kolmen lapsen äiti. Pienin poikani on 3,5v ja vanhin 9v.Olen ollut uskollinen, mutta..tämä aikuinen mies sattui vaan osumaan kohdalleni oikeaan aikaan. Vietimme viikonlopun yhdessä, ilman seksiä. Juttelimme,tanssimme ja nauroimme..viihdyimme vaan hyvin yhdessä. Loma loppui, mutta viestit, postit ja soittelut jatkui. Olo tuntui turvalliselta,joku huolehti ja välitti minusta oikeasti. Mieheni kanssa välit oli viilenneet jo ennen tämän miehen tapaamista;-yhdessä pitää lapset. Salarakkaani perhe on kasassa myös vain lasten takia. En voisi kuvitella pieniä lapsia eron keskelle, kulkemaan jopa toiseen kaupunkiin vanhemman luokse.Kumpikin perhe pärjää yhdessä, mutta rakkaus on kadonnut. Kerran olemme nähneet tämän jälkeen ja intohimo vei meidät sänkyyn heti. Se oli kaunista, kiihkeää ja niin hyvää. Ei ole helppo olla se toinen, tuskin miehenkään on helppo olla kakkonen. paha olo kalvaa väliin mieltä pahastikkin, mutta toisaalta saan tästä niin paljon...paljon voi tietenkin tämän takia menettää. olen kuitenkin vasta 30v, elämää on edessä, onko siis pysähdyttävä vai onko minullakin lupa nauttia..
Miksi jatkaa suhteita vain lapsien takia jos kerta kaikki on vain esittämistä avioliitoissanne??
nimeni ei ala, n-kirjaimella. Sanos se miks jatkaa vaan lasten takia, päätökset ei aina niin helppoja.
vanhemmilla huonot välit ja oppivat siinä samalla vanhemmistaan kuinka parisuhteissa menetellään...eli parempi reilu ero kuin kulissit ja etäisyys. Tiedän kokemuksesta.
jossa vaimo on ilman seksiä sinun takiasi.Kaikki on vaimolta pois mitä sinä saat. On se kyllä järkyttävän epäreilua.
se on niin että rakkaus tuntuu antavan luvan moneen asiaan vaikka se samalla myös aiheuttaa paljon tuhoa ympärilleen. Olen myös kakkonen, se joka joustaa kaikessa, joka odottaa yhteydenottoa, joka saa hellyyden &halaukset &suudelmat vain silloin kun mies pääsee karkaamaan ykkösen luota. Heidän liittoaan en tahdo rikkoa joten varon etten jätä mieheen jälkiä tai irtohiuksia vaatteisiin, tuoksunikin peitän ostamalla samaa saippuaa kuin hänellä on kotona.. Teen hänen puolestaan kaiken ja mitä saan takaisin?
Rakkautta hetkittäin, muutaman sanan puhelimessa, ihania tekstiviestejä, tavatessa niin paljon hellyyttä että siihen voisi kuolla. Hänen katseensa kertoo paljon, silmissä on kyyneleet kun on aika lähteä, hän halaa niin että minuun sattuu, hän ei kiertele tai valehtele aikeistaan ja elämme hetken kerrallaan.
Olen itkenyt hänen vuokseen ja itseni vuoksi, olen itkenyt hänen vaimonsa vuoksi, olen itkenyt hänen lastensa vuoksi ja nyt tiedän että en lähde tästä pois. Kärsivällisesti odotan.
kauheeta....järkyttävää... ja mitä se sitten onkaan kun jäätte kiinni.... nimittäin: jonain päivänä se sun hius jää roikkuumaan väärään paikkaan ja peruuttamaton on tapahtunut.
I do not feel sorry for you.
Näinhän se juuri menee. Niin tuttua joka sana. Ja niin ihanaa ja tuskallista. Paljon sitä on valmis kärsimään niiden onnellisten ja hellyyden täytteisten hetkien vuoksi. Ei uskalla luovuttaa.
Niin ei uskalla luovuttaa eikä ottaa vastuuta omasta saati sitten muiden elämästä.
että minä en siis luovu miehestäni koskaan. Siinähän odottelet. Vaikka koko lopun elämäsi.
jolloin mies viettää oikeaa elämää kotona? Kyllä on naurettavaa sössötystä näiden kakkosten kirjoitukset.
Tähän on pakko kommentoida; en ole eläessäni lukenut "herttasarjaa", enkä käsittääkseni muutakaan tyon tyyppistä kirjallisuutta. Muutoin kyllä luen paljonkin jo ammattini vuoksi. Kun mies viettää aikaa perheensä kanssa, käy töissä ja harrastuksissaan, on minullakin elämä. Itse asiassa keskityn työhäni, ystäviini, urheiluun, lukemiseen yms. Enkä edes oleta, että joku joka ei olisi ollut vastaavassa tilanteessa kuin minä, voisi ymmärtää ja pitää kirjoitustani asiallisena sössötyksenä. Mutta on hienoa saada palautetta ja kiivasta keskustelua aikaan. Alkuperäinen tarkoitus oli kirjoittaa tunteistani ja ajatuksistani, enkä osannut odottaa tällaista palautevyöryä. Enpä ole aiemmin tällaisiin keskusteluihin osallistunut, mutta tämä palaute on todella mielenkiintoista.
vai miten törmäsitte toisiinne??
työkaverin kanssa, uskallan sen tunnustaa tällaisessa anonyymissa ihanassa keskustelussa. Suhde on kestänyt pitkään, enkä puhu siitä julkisesti. Tärkeää on vain, että saamme olla yhdessä. Oleme kaikilla tavoilla täysin samalla kanavalla, ja se tuntuu niin hyvältä. En haaveile satuhäistä;-)
Emme ole työtovereita. Ammattimme tosin sivuavat toisiansa.
raskaana sanoo ykkönen?
miksi ihmeessä tekisit? Tää on maailman vanhimpia väitteitä ja ikivanha naisten kiristyskeino (olipa sitten ykkönen tai kakkonen tai vaikka n:s ja olipa totta tai ei) Nykyisin ei kenenkään tarvi aborttia tehdä tällaisten syiden takia.
Rakkaus vaan tuli eikä katsonut siviilisäätyä? Noin sitä kielletään vastuu omista sekoiluista ja esitetään tahdotonta ääliötä joka ei mahda käyttäytymiselleen mitään. Kaikilla sählääjillä on aina sama selitys ja se oma suhde on niin poikkeuksellinen ja oikein. Kasva aikuiseksi.
"Loppu voi olla onnellinen tai elämäni suurin menetys."
Ja muiden elämällä ei olekaan mitään väliä.
Pysyvyyden ja muuttumisen suhde on elämän suuria paradokseja. Elämä on sitä, että mikään ei pysy paikallaan, kaiken on pakko muuttua koko ajan eikä näin ollen mikään koskaan ole täysin turvallista. Jos muuttumattomuudesta pidetään kynsin hampain kiinni, niin elämä homehtuu ja mätänee sisältä päin.
Silti inhimillisyyteen kuuluu toisesta välittäminen, sitoutuminen ja turvallisuuden kaipuu. Kuka onnistuu yhdistämään turvallisuuden ja muutoksen, elää hyvän elämän.
Tämä on minun yltiöromanttinen käsitykseni rakastumisesta ja rakkaudesta. Arvostan mielipidettäsi ja luonteen lujuuttasi. Tosin en tiedä oletko luonnettasi vastaavanlaisessa tilanteessa koskaa joutunut testamaan?
En pidä itseäni tahdottomana ääliönä ja en katso sekoilevani. Välitän todella paljon näistä muista ihmisistä ja siitä mitä heille tapahtuu. Siksipä tämä onkin niin vaikeaa.
Eli kai tähän pitäisi sitten ottaa mustavalkoinen jonkinlaisen matemaattisen kaavan tapainen asenne ja todeta olevansa täysi paska ja lopettaa koko homma. Asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen; niin kuin ei mielestäni moni muukaan asia tässä elämässä.
En nyt kuitenkaan ajatellut lopettaa tätä suhdetta ajopuuteoriasi vuoksi.
Mä kirjoitin jo aikaisemmin, että ihmiset ja tunteet muuttuu.
Inhimillisyyttä on tuntea niitä tunteita joita tulee ja aikuisuuteen kuuluu niiden puntarointi. Jokainen tekee vääriä ja huonoja ratkaisuja, mutta myös oikeita ja hyviä.
Sitä on vaan yritettävä elää elämäänsä mahdollisimman sovussa muiden, mutta myös itsensä kanssa.
Kun olen lukenut nyt tätä keskustelua , niin tuntuu että kirjoittajat jokainen käsittelee tätä just niillä tiedoilla ja taidoilla ja historialla mitä kullakin on, Niin on hyvä, vaikka jotkut sanat loukkaa ja jotkut harmittaa.
Mä olen sun kanssa siinä samaa mieltä että mikään tässä elämässä ei ole sata varmaa, aina voi sattua ja tapahtua. Ihmissuhteissa on aina otettava riski tulla loukatuksi ja haavoitetuksi, mutta myös mahdollisuus kokea onnea ja eheyttä.
Hyvä elämä on niinkuin sanoit, sisäinen olotila,joka on osa muutosta ja osa pysyvyyttä.
oikein, kun olet varatun kanssa.
Sanot, että hän on hyvä ja hellä sinulle. Voin kokemuksesta sanoa, että sitä kestää tarkkaan niin kauan, kuin hyväksyt itsesi kakkosen rooliin. Hänelle et merkitse mitään, kun ei ole valmis luopumaan nykyisestä vaimostaan. Liittoa on turha selitellä lapsilla ym. Mikäli hän todella sinusta välittäisi, niin olisi jo tullut luoksesi.
Kerjäät vain ikävyyksiä itsellesi ja tämän miehen perheelle. Pahimmassa tapauksessa aiheutat sen, että vaimo ja lapset alkavat vihaamaan miestä. Oikeudenmukaisinta olisi erota heti ja kertoa asiat, kuten ne on, eikä valehdella.
Muista, että ole kaikkeen osasyyllinen ja osasi on todella suuri tähän.... Koskaan toisen pettäminen ei ole hyväksyttävää.
sitä, pitääkö tietoisesti kakkoseksi ryhtyessä olla joku tietynlainen asenne valmiina.
Ymmärrän hyvin rakastumisen ja ymmärrän, ettei rakastumista voi hallita. Mutta käyttäytymistään voi hallita ja valinnoista ja niiden seurauksista tulisi aikuisen ihmisen olla tietoinen.
Niinpä siis mietin, millainen on se tilanne, jossa valitsee rakastaa salaisuudessa. Eikö satu piilotella rakkautta ja sen mukanaan tuomaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta? Eikö sydän mene rikki, kun päivystää puhelinta ja järjestelee elämäänsä niin, että aina on saatavilla siltä varalta, että toinen voi piipahtaa?
Minä olen ollut kerran elämässäni palavasti rakastunut. Rakastan tuota miestä edelleen. Kun jouduin valinnan eteen, jatkaako suhdetta salassa jakaen hänet, vai lopettaako, valitsin lopettamisen. Ihan itseni takia, sillä tiesin, etten selviäisi kakkosena tai kolmosena tai nelosena elämisestä ehjänä.
Surin rakkauteni menetystä, mutta en kaikesta miehen vonkaamisesta huolimatta perunut päätöstäni.
Ja niin kävi, että mies valtsi avoimen julkisen suhteen kanssani. Olemme olleet 13 vuotta yhdessä, naimisissa, kaksi lasta. En usko, että ilman päätöstäni asiat olisivat menneet näin.
Pohdin sitä, että valitseeko kakkoseksi ryhtyessään pois sen mahdollisuuden, että saisi elää kokonaan rakastamansa ihmisen kanssa? Ja miksi niin valitsee - eikö kakkoseksi ryhtyvä luota siihen, että on julkisen suhteen arvoinen?
Olin epäselvä ilmaisussani: kun kirjoitin "avoimen julkisen suhteen", en tarkoittanut "avointa suhdetta" vaan "avoimesti julkista suhdetta".
Ehkä onkin jokin asenne, jos suostuu olemaan jotain mikä numeroidaan. Minä en olisi ikinä ryhtynyt suhteeseen miehen kanssa, jolle olisin ollut kakkonen, kolmonen, mitä vaan. Toinen nainen voin olla kun on se toinenkin – sillä edellytyksellä, että tiedän oman tärkeyteni hänen sydämessään.
Kyllä, rakkauden piilottelu sattuu. Se on se hinta, joka pitää maksaa kun rakastuu varattuun. Sen sijaan en ole koskaan sen kummemmin järjestellyt elämääni hänen ehdoillaan, vain omillani.
Harkitsin samaa valintaa kuin sinä, mutta päätin olla asettamatta miestä pakkorakoon: annoin hänelle aikaa ja tilaa tehdä niin kuin haluaa itse. Ja katso: pitkän pariterapian jälkeen hän nyt eroaa ja on alkamassa "julkisen" suhteen kanssani. Niin kävi. Teesini on siis: kun molemmat rakastavat riittävästi, se tapahtuu joka tapauksessa, joko sinun laillasi tai minun. Mutta kuten aina ihmisten asioissa – olemme erilaisia kaikkia ja mikä sopii yhdelle ei sovi ehkä toiselle, ja lopputulos voi silti olla sama.
Nyt tuli kakkosten näkökulmasta juuri sitä, miten itsekin asiat koen.
Hulluuttahan tämä on järjellä ajatellen, ehkä "rakkauskin" on pelkkä mielikuva, mutta niiden hetkien takia sitä vaan jaksaa jatkaa...
Vaikea olla tunnoton ja omatunnoton, mutta yksi on aina ylitse muiden... että saadaan olla hetki yhdessä. Uskon vakaasti että elän vain kerran ja elämän jokainen onnellinen hetki on maksettava tuskalla ja vaivalla. Näin ainakin minun elämässäni.
Elin itsekin pitkän avioliiton, en halua enää senkaltaista ihmissuhdetta. Se oli turvallista, arkipäiväistä, mutta samalla myös puuduttavaa, yksitoikkoista, epätyydyttävää sekä emotionaalisesti että seksuaalisesti. Myöskään luontevaa, avointa ja läheistä keskustelusuhdetta mieheen ei syntynyt vuosien tuskallisesta yrittämisestä huolimatta (mies tyyppiä suomalainen koivuhalko !!!). Siksi erosinkin, kun lapset tulivat aikuisiksi.
Olin myös avioliittoni ajan uskollinen puolisolle, ihan turhan takia. En vaatinut mieheltäni uskollisuutta ja sanoinkin sen selvin sanoin, silti hän oli uskollinen (lähetti pojan kautta terveisiä eron jälkeen). Ei ihastuminen tai seksin harjoittaminen pelkästään avioliittoa kaada, kyllä avioliiton hajoamiseen vaikuttaa aina nimenomaan juuri niiden kahden ihmisen kyky elää yhdessä sen lisäksi että täytyy olla luja TAHTO säilyttää avioliitto.
Rakastuminen ja ihastuminen eivät ole tahdonalaista toimintaa, uskollisuus ja pitkään avioliittoon kuuluva periaatteellinen kiintymys ovat nimenomaan vain ja ainoastaan tahdon asioita.
Ykkösistä sanoo tämä PAHA kakkonen sen verran, että tämän palstan perusteella tuntuu heidän ajattelunsa olevan hyvin kaavamaista, mikä eittämättä johtaa siihen lopputulemaan, että emootiotkin ovat sangen puisevia. Puiseva tunne-elämä karkottaa herkemmän kumppanin etsimään sopivamapaa vastakappaletta.
Sinulle on näköjään syntynyt epäonnistuneen avioliiton seurauksena aika yksipuolisen synkkä kuva parisuhteesta, jossa jaetaan myös arki:
"turvallista, arkipäiväistä, mutta samalla myös puuduttavaa, yksitoikkoista, epätyydyttävää sekä emotionaalisesti että seksuaalisesti."
Onko siis syy siihen, että haluat elää kakksosena se, että haluat säilyttää jonkinlaisen "hullun rakkauden", joka ei muistuttaisi kokemaasi epäonnistunutta avioliittoa?
Osuit aivan oikeaan.
Länsimaisessa elämäntyylissä myös naisille suodaan vapaus valita elämänmuotonsa. Käytän tätä vapautta.
En ole maailman kypsin ja aikuisin ihminen iästäni huolimatta. Näillä vaan on mentävä hamaan hautaan. Pyrkimystä on itsekasvatukseen kylläkin.
Yksi ominaisuus minulla on: pystyn katsomaan itseeni suoraan ilman omahyväisyyden ja itsetyytyväisyyden auraa.
Olen paha, enkä kuvittelekaan olevani hyvä. En noudata evlut moraali- ja etiikkakoodia ja loppupeleissä tulen ehkä vahingoittaneeksi kanssaihmisiä vähemmän kuin nuo huorittelijat ja toisten tallaajat.
vaan satutettu ja pettynyt, ja siksi arka uskaltamaan uudelleen.
Sinusta tulee minulle mieleen sanonta: "Lapsi, joka on kerran pannut kätensä kuumalle levylle, ei pane kättään toista kertaa kuumalle levylle. Mutta ei myöskään kylmälle."
Hyvin empaattisesti ja kauniisti vastattu.
Olen kyllä niin vanha jo, etten ehdi enää paljon ihmissuhderintamalla yrittelemään enkä kokeilemaan, siksikin elän täysillä kaikki mahdolliset ja mahdottomat ihmissuhteet jotka ovat tässä ja nyt...
Korostan myös sitä, etten sekaannu miehiin, joilla on alaikäisiä lapsia tai joiden perhe ja omaiset tarvitsevat perheenisän aikaa.
Minun "pettäjämieheni" on vaikean sairauden jälkeen jätetty yksin kotiin odottelemaan aikaa, jolloin vaimo malttaa luopua työelämästä. Kivaa vai mitä?
Hän tarvitsi seuraa, ystävää, keskustelua ja kun sitä harjoitimme, johti se myös muuhun, läheisyyteen ja hellyyteen. Vikahan on siis TÄYSIN meidän kahden...
minusta tuntuu, että rakkaus on aidoimmillaan kahden satutetun ja arpisen sielun välillä. Vielä yksi sitaatti (anteeksi!):
"Sinulle saan olla kurja.
Ei suurempaa rakkautta
kenellekään."
joka laittoi miehensä kilometritehtaalle juuri hänen jatkuvan pettämisensä ja valehtelujensa vuoksi. Voin sanoa sinulle, että seksi toisen kanssa kaataa varmasti liiton kuin liiton. Ei ole oikeutettua hyppiä naisesta naiseen/mieheen, jos seksi kotona sujuu ja on monipuolista ja toinen luotaa toiseen.
Mikään ei ole niin pahaa kuin pettävä ja valehteleva puoliso. Tätä toimintaa te tunteettomat kakkoset edesautatte.
Voin lopuksi todeta, että vaikka mieheni jätin, niin jäi myös kakkonen langalle laulelemaan tai paremminkin itkemään. Ehkä itki enemmän, kun kuvitteli saavansa mieheni.
Mieheni pyytelee takaisin kotiin minua, mutta koskaan en edes harkitsisi sellaisen ihmisen luo, joka käyttäyi siten kuin hän teki. Ihmettelen vain kuka hänenlaisen kanssaan enää viitsii yleensä ollakaan.
Ihmettelen itsekin, miten olen tuollaista kusipäätä miehessäni katsellut. Nyt pystyn kriittisesti katsomaan ja ajattelemaan asioita, kun aikaa on vierähtänyt. Seura kelpaa, mutta minulla ei ole enää sitä vähää hänelle annettavaa, kuin on joskus ollut. Hänestä ei tullut koskaan aikuista. Itsehyväinen paska, joka luulee, että kaikki akat juoksee hänen mulkun perässä ja on myös sen tarpeessa. Näitä juoksijoita on ollut useita. Kaikki mitkä tiedän ovat eronneita n. 35-40 akselilta, mieheni reilusti yli viiskymppinen. Kotona ei ole ollut ongelmia ja kiisti minulle viimeiseen asti ettei ole mitään naista missään. Ei löytynyt kuin viisi yhtäaikaa. Huvittavinta, että samat paskat oli kertonut vaimosta kaikille jne. Minuun on ottanut osa heistä yhteyttä. Vielä sittenkin väitti, että ne valehtelevat. Yhden luona oli kuukauden joka sunnuntai myös yötä. Homma loppui häneltä kuin kananlento, mutta sukset ovat ristissä näiden kaikkien kanssa. Mieheni ei ole enää henkisesti sama henkilö kuin ennen. Järjestelen rauhassa asiani, mutta minun kohdaltani peli on over. Olen sanonut hänelle, että haluan nähdä, miten kohtaat julkisuuden jälkeeni. Sukulaiseni ja tuttavani kysyvät kuitenkin eron syytä, joka on mieheni uskottomuus ja valehtelu, jatkuva sellainen. Olen tänä päivänä sitä mieltä, että käytännössä meillä ei ole ollutkaan todellista avioliittoa, vaikka olemmekin olleet aviossa yli 30 vuotta...
Turhaan... aivan turhaan. Tiedän valmiiksi hänen kohdaltaan, että sitten se puute et kurjuus vasta alkaa, kun lähden. Hän on jopa sanonut, että minä en saa ketään miestä, mutta se on tietysti hänen näkemyksensä. On nämä kakkoset myös ihmetelleet, että mitä minä näen miehessäni, jos se on tuollainen. Minusta jos hoitajat, niinkuin heitäkin porukkaan mahtuu ei älyä, että mies on psykopaatti, on koulutus mennyt todella turhaan...
fiksut ihmiset eivät oma-aloitteisesti kysele eron syytä. Ihmisten kertomukset eroistaan silloin kun sukulaisilta/tuttavilta odotetaan puolenvalintaa, ovat äärimmäiset kiusallisia.. Jos sinä olet fiksu (miltä vaikuttaa) et varmaan oikeasti järjestä mitään loanheittoa vaikka miehelle julkisuusongelmaa vähän vilautatkin (varmaan on sen ansainnut ja viettää asian kanssa ansaittuja unettomia öitä).
On tiivis ja laaja porukka, jotka olemme vuosikymmenet pitäneet yhtä. Minä en järjestä hänelle mitään, mutta tiedän, että asia rassaa häntä. Nyt moni asia valkenee ihmisille ihan toisella tavalla. En ole enkeli enkä pyhimys, mutta koskaan ei ole minun vuokseni ollut kahinoita, että olisin pettänyt miestäni tai mitään muutakaan. Mieheni on pitänyt minua todellakin näköjään ihan aivottomana ihmisenä. Hän on jopa sanonut yöreissulle lähtiessään, että sinä et tarvitse mitään miestä. Minusta se pointti ratkaisee aika paljon. Puolen kymmentä vierasta akkaa naitattaa itseään ja minulle ei ole mitään. Voi kertoa vielä, että hän on tehostanut vähän toimiaan erilaisilla potenssia parantavilla aineilla. Minusta persoonan muutos on sen seurausta. Toisin sanoen ei ole jatkossa edes vihittyä vaimoa etsiköön vaan ystävänsä jatkossakin, kyllä hoitajissa löytyy. Uskotko, että omasta mielstään on kuulemma vielä kunnollinen aviomies ja hänen mielestään siinä ei ole mitään! Minä olen kuulemma hoitoa vailla. En kuitenkaan sairasta mitään.
vaikkakin meillä seksi toimi aivan loppuun asti, vaikka tiesin hänen pettäneen minua.
Aina kielsi muut niistä kysytttäessä ja valehteli jatkuvasti. Itse ei liioin ymmärrä vieläkään miten pahoin on toista kohtaan toiminut. Kuulemma kävi vai hieronnassa tai vertasi jopa vessassa käyntiin. Näin törkeää puhetta näistä kakkosista. Hällä on ollut myös hoitajia ja sossutyöntekijöitä, joten tiedän, että näillä ihmisillä on moraali todella kateissa.
Jätin ukkopahan ja nyt vieläkin luulee, että palaan takaisin. Viestittelee vieläkin jatkuvasti En koskaan. Samalla kun petti minua, niin syyllisti sekä jopa pahoinpiteli loppuvaiheessa. Enää en jaksanut. Mitta tuli vain täyteen...
Harva tätä todellisuutta tiesi. Vain yksi ihminen... Muut kuvittelevat mitä lie tai uskovat jopa mieheni puheita liittomme särkymisestä ja siinähän minä olen se paha tapaus... Ei sillä enää merkitystä. Pääasia, että vain pääsin hänestä eroon.
seksi toimi. Sitä minä vain ihmettelin, että jos niin mahtava mies on, että tarvitsee jatkuvasti vierasta, niin miksi täytyy potenssilääkkeitä käyttää vai halusiko ottaa varman päälle ettei menetä kasvojaan, kun yks kaks ns. lösähtää.
Olen kysynyt häneltä itseltään, että mitä meillä on niin erikoista, että täytyy joka akalle niitä esitellä. Minä seurasin pitkän aikaa hänen käytöstään, puhetapaansa jne. Mikään ei ollut kuin ennen. Sain myös sopivalla hetkellä puhelinsoiton, joka ratkaisi myös minulle asioita, mutta ei kaikkea. Palaset kuitenkin loksahtivat kohdalleen. Näin myös unta, kun ranteeseeni piirrettiin runsaasti numeroita ja myöhemmin jäljet johtivat yllättäen tilitoimistoon.. Nämä eronneet "hoitajat" ovat tätä pahinta ryhmää. Omassa elämässään epäonnistuneita, joilla pieniä lapsia ja elättäjä tietysti puuttuu. Pahinta kaikesta, että minun oma aikuinen lapsi tunnisti näistä naisista yhden ja sanoi, että kukaan muu se ei voi olla, usko äiti ja näin se todellakin oli. Näen yhtä naista naisista usein, mutta huomaan että hän karttaa minua, vaikka en ole ollut missään yhteydessä hänen kanssaan. Voin vain kuvitella sen hetken, kun katseemme kohtaavat. Minä pystyn siihen ja voin sanoa, että tunnen itseni entistä paremmaksi, kun tiedän etten ole elämässäni koskaan vajonnut noin pohjalla. Minä kunnioitan toisten aviopuolisoita. Sanoin miehellenikin usein, että suotko saman minulle minkä itsellesi. Olen sanonut hänelle, että jos asiaa tarkemmin ajattelen niin olet tosi törkeä näille naisille, koska heitähän sinä petät, omia rakastajattariasi. Minähän vain katselen sivusta. Ei ole vielä mennyt jakeluun sekään, että miksi ihmisiä toisten miehet ja naiset kiinnostaa, kun vapailla markkinoilla on vaikka kuinka paljon ja kuinka hyviä miehiä ja naisia. Naisilla ainakin taitaa olla vallalla ajatus, että ne vapaat eivät muka muille kelpaa. Itse en ole etsinyt enkä etsi seuraa ennen kuin saan asiani lopullisesti järjestykseen. Hyvää ihmissuhdetta on turha pilata eroasioiden aikana. Uuden kaverini ei tarvitse olla terapeuttina vaan sitten, kun sen aika on niin lähdetään puhtaalta pöydältä, enkä jatkossakaan aio hakea seuraa toisen aviopuolisoista. Mieheni on ollut onneton siinäkin suhteessa, että hänen mukaansa elämässä ei voi olla ongelmia ja asioista ei tarvitse koskaan puhua. Pahoinpitelyä ja uhkailua oli joskus. Omasta mielestään hän ei ole tehnyt mitään väärää. Voi ollakin, että niin kokee, koska minusta hänen psyykensä ei ole kunnossa. Tunnepuoli on häipynyt ja tämä seksuaalinen puoli on mennyt ns. järjen edelle. Huomaan myös sen, että ympäristönpaineet ovat valtavat hänelle.
Koulutukseni vuoksi olen aika hyvin perillä hänen avuntarpeestaan, mutta kun ei apu kelpaa auttakoot ken tahtoo. On hän kyllä pyytänyt minulta, että selvittäisin hänen päänsä. Toisinsanoen tiedostaa, että on mennyt överiksi. Silloin olin vielä valmis siihen, mutta kun ne yöpoissaolot tulivat sen jälkeen, niin se oli viimeinen piste. Minulla on paljon ystäviä ja läheisiä, joiden kanssa hänkin on ollut tekemisissä. Lähiaikoina se ratkeaa lopullisesti ja hänen on mahdoton tehtävä työntää päätään enää siihen yhteisöön, kun totuus paljastuu. Olemmehan olleet riidattomuudellamme ja minun vaikenemisen vuoksi mallikelpoisia. Ulkoisesti siis kaikki hyvin. Olen arvioinut itseäni, että olenko tehnyt oikein, kun olen pitänyt asiat itselläni. Nyt voin sanoa, että en ole. Miksi tuhlata elämä jonkun kusipään kanssa kuljeskelemalla. Kyllä rehellisyys on kaiken a ja o. Itku tulee välillä, kun mietin, että miten hölmö olen ollut, kun olen antanut hänen palata aina takaisin. Muutama vuosi sitten hän sanoi, että hän ei ikinä sorru enää tällaiseen, mutta nyt se kuitenkin tapahtui ja moninkertaisesti. Kriisin vaiheet on nyt käyty loppuun ja voin sanoa, että kuolemastakin selviää helpommin. Hengissä ja ihan järjenvoimissa kuitenkin olen.
Ainoa asia, joka saa mielen liikuttumaan, että miksi tämä sattui minun kohdalleni. Toivottavasti tulee sekin päivä, että hän huomaa ettei hänen ongelmansa lähteneetkään minun matkaani.
kohti parempaa. älä kuitenkaan anna unien ohjailla elämääsi. vähän huolestuin kun luin unessa saadusta puhelinnumerosta. unet on unia. voimia sinulle.
puhelinumeroita, vaan yleensä numeroita. Voin kertoa, että olin jo aiemmin törmännyt erään yrityksen tietoihin ja sillä perusteella osasin kuule yhdistää mitä numerot voi tarkoittaa ja upposi kuin pommi... Unista sen verran, että olen nähnyt enneunia ennenkin ja jos muistan unen jälkikäteen eli aamulla, niin valitettavasti ne ovat myös käyneet toteen. Ei ne ohjaile minua, mutta on syytä suhtautua niihin oikein. Kiitos tsempistä, oon voimissain!
aamulääkitys tepsi
toistaiseksi lääkitystä. Tunnistitko kaltaisesi, voit vaihtaa vaikka kanavaa. Asia ei ole satua, vaan eletystä elämästä ja on koskettanut ennenkaikkia lapsia, joten kuten edellä mainitsin... ja muistapa itse päivälääkkeesi.
Selvästi kuulut siihen suureen kakkosten joukkoon, jotka hyväksyvät puolison uskottomuuden, salailun ja valehtelun. Hyväksyt siis, että myös sinulta voidaan salata asioita ja sinulle voidaan valehdella. On aivan sama, kuka sellaista tekee; onko se salainen ”miehesi”, ystäväsi, työnantajasi vai tulevaisuudessa sinulle se kaikkein rakkain elämänkumppanisi. Jos nyt ehätät sanomaan, että et sellaista hyväksy, niin kysypä itseltäsi, ovatko ne omantunnon rippeet, jotka takaraivossasi kolkuttelevat. Annatko oikeutuksen sellaiselle, jota et itse hyväksy?
Mielenkiintoista on, ettet sinäkään halua vaimon tietävän itsestäsi ja suhteestasi mieheen. Miksi? Suojeletko miestä, itseäsi vai vaimoa ja lapsia? Kuinka turvallinen olo tulee tällaisesta salailusta? Minusta sinä haet enemmänkin jännitystä elämääsi ja itsetunnollesi täytettä, koska ethän sinä tässä mitään menetä niin kauan kuin pitelet ohjaksia.
Meitä ”kakkosia” ja entisiä sellaisia on todellakin monenlaisia. Toiset vain ovat tietämättään ”kakkosia” ja lopettavat suhteen välittömästi miehen/naisen paljastuttua huijariksi – vaikka tekeekin kipeää.
Ja vielä: olet ihastunut, ehkä rakastunut mieheen. Voit puhua rakkaudesta vasta sitten, kun vaimolle ja lapsille sekä ystävillenne ja sukulaisillenne on tehty selväksi sinun ja miehen välinen tilanne ja te kaksi perustatte uuden parisuhteen, johon ei kolmansia ja neljänsiä pyöriä enää kuulu.
"te kaksi perustatte uuden parisuhteen, johon ei kolmansia ja neljänsiä pyöriä enää kuulu"
No joo. Tälle miehellähän kolmas pyörä on tuttua huttua. Mitä sitä muuttamaan.
"Kauniin" tarinan sisältö on itsekkään toiminnan selitys rationaalisaation ansalla. Näin sen näen.
voi selittää eri näkökulmasta. Nämä ihmiset kirjoittaa omastaan. Jokainen om omalla tavallaan itsekäs. Eipä tässä kannattais kenenkään hurskastella.
Olen samaa mieltä kanssasi, että jokainen ihminen on itsekäs. Vaikka uhraisit koko elämäsi auttaaksesi muita ihmisiä, toimit itsekkäästi; sillä todennäköisesti saat jotain tyydytystä siitä, että pystyt ihmisiä auttamaan. Teoria tuokin.
Nämä kirjoitukset alkuperäiseen viestiini ovat pääosin asiallisia ja erittäin mielenkiintoisia. En minäkään viestiini kaikkia tunteideni kirjoa saanut mahtumaan. Kyllä minä tiedän toimivani vastoin "sääntöjä". Olen pelkuri, enkä uskalla lopettaa suhdetta, koska pelkään sitä vaihtoehtoa että olen pelkkä petikaveri. Ainahan se on mahdollista. Kuitenkaan kukaan teistä ei tunne meitä, eikä ole ollut kärpäsenä katossa katsomassa yhdessä oloamme tai kuullut keskustelujamme. Kukaan teistä ei tiedä taustojamme; koulutusta, ammattejamme, elettyä elämämme, eikä nykyistä elämäntilannetta. Minä tunnen itseni - jotakuin - ja väitän tuntevani myös tämän miehen; siksi voin melkoisen suurella varmuudella sanoa, että hän ei käytä minua hyväkseen, enkä minä häntä. Mutta mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarma. Kaikkihan on mahdollista.
Minua hämmentää tämä tilanne. En ole koskaan aiemmin ollut tällaisessa tilanteessa; ja tietenkin ajattelin, että minusta ei koskaan mitään kakkosta tule! Mutta toisin kävi. Kyllä tätä asiaa on minun päässäni vatvottu. Varmasti melkein kaikkien tähän keskusteluun reagoimien ihmisten mielipiteet ja ratkaisut vastaavassa tilanteessa ovat olleet mielessäni. Tämä nyt vain on niin helvetin vaikeaa. Mutta kaikille teille, jotka minut tuomitsette, niin minä olen onnellinen. Ainakin tällä hetkellä. Jahka tämä tilanne joskus johonkin suuntaan ratkeaa - joko minun tai hänen aloitteesta - niin informoin teitä; osan suruksi ja osan riemuksi.
..ettei ole niin vaikeaa, muu kuin halu päästä eroon siitä rakastajasta.
Kakkoseksi kutsuttu hyvästä keskusteluketjusta.
kyllä hyvin, että rakkaus ei katso siviilisäätyä, eikä mitään muutakaan. mutta: sitä en ymmärrä, että jos sattuu se elämänsä rakkaus kohdalle, niin miksi ei kuitenkaan missään vaiheessa erota entisistä puolisoista???
syynä ei voi olla pelkästään lapset. ei lapsi avioeroon kuole. jos eron osaa hoitaa oikein, en jaksa uskoa että pahoja traumoja lapsille jää.
Kyllä erotaan "missään vaiheessa", mutta ei erota yön yli, parissa viikossa eikä kuukaudessakaan. Eihän ero ole asia, johon rynnätään kevytmielisesti suin päin kun ollaan ihastuneita. Menee tovin aikaa varmistua tunteistaan ja todeta että ne ovat pysyvää laatua.
Käsittääkseni aika monet jossain vaiheessa eroavat puolisoistaan. Avioerotilastot vääjäämättä jo osoittavat sen. Eron syytähän tilastot eivät kerro, mutta epäilemättä aika monesti syy on tämä uusi rakkaus.
Ja vaikka tätä pettäjää vastuuntunnottomaksi huijariksi yleensä määritelläänkin; ei tämäkään asia varmasti läheskään aina näin ole. Pettäjistä löytyy varmasti hyviä isiä ja äitejä, jotka haluavat pitää perhettä kasassa ainakin siihen asti kun lapset ovat joko täysi-ikäisiä ja lähteneet kotoa tai ovat muutoin tarpeeksi vanhoja ymmärtämään ja ehkä jopa hyväksymään eron. Kukapa lapsiaan rakastava vanhempi haluaisi rikkoa välejään lastensa kanssa. Ja minä uskon tähän erään kirjan lauseeseen, että rakkaus ei koskaan katoa. Uskon, että vaikka se alkuperäinen, intohimoinen ja romanttinen rakkaus puolisoon jossain vaiheessa voi väljehtyä ja muuttua, niin kyllä useimmat "uusrakastuneet" varmasti puolisostaan välittävät. Varsinkin jos arki sujuu ilman mitään suurempia riitoja tai vastoinkäymisiä. On myös muita "raadollisia" ja kylmiä syitä pitää avioliitto-yritystä yllä; kuten taloudelliset syyt. Avioero ja sitä myötä ositus voivat tuottaa suuriakin taloudellisia ongelmia jommallekummalle puoliskolle. Joillekin ihmisille se tuttu koti voi olla myös äärimmäisen tärkeä paikka, josta on erittäin vaikea luopua. Jompikumpi joka tapauksessa erossa lähtee. Pahimmassa tapauksessa menee koko koti myyntiin.
Ja kyllähän se niin on, että avioero ja uusi kumppani kovin nopeasti ja harkitsemattomasti olisivat hyppy tuntemattomaan. Ei mielestäni näissäkään asioissa ole syytä ryntäillä. Toki tilanne on äärimmäisen epäoikeudenmukainen sen petetyn puolison kannalta, joka ei tästä puolisonsa uudesta kehittyvästä tilanteesta ole tietoinen.
Olen sitä mieltä, että ihmiset ovat sen verran "pysyväisyysrippuvaisia", että vanhasta jo vakiintuneesta tutusta ympäristöstä ja elämästä on erittäin vaikea irtautua. Vaikkakaan elämä ei läheskään aina olisi niin onnellistakaan. Luulen kuitenkin, että ihmisen perustarpeisiin kuuluu rakkaus ja hellyys, joka aiheuttaa näitä tilanteita. Ihmiset ja heidän tarpeensa voivat muuttua kovastikin avioliiton aikana. Se on tätä elämää ja sitä tässä nyt vain eletään.
tarkoitin..."Toki tilanne on äärimmäisen epäoikeudenmukainen sen petetyn puolison kannalta, joka ei tästä puolisonsa uudesta kehittyvästä tilanteesta ole tietoinen."
siis, itsellä on tilanne että olen ihastunut toiseen. mutta en millään pysty aloittamaan tuon toisen kanssa suhdetta, koska koen sen kertakaikkiaan niin vääräksi puolisoani kohtaan.
mutta saa nähdä mitä tässä ajan myötä tapahtuu... jos käy kuitenkin niin, että ryhdyn suhteeseen, niin koen kyllä että puolisollani on oikeus vaikka heittää minut ulos tästä kodistamme (jos hän saisi tietää). vaikka koti juuri on minulle todella rakas, enkä tiedä miten selviäisin.. ja ylipäätään en tykkää rynnätä suinpäin mihinkään.
mutta, mielestäni jos alkaa pettämään toista, niin ei ole oikeutta vaatia, esim. että saa asua tutussa kodissa.tai että ei voi lähteä, kun tuttu arki sujuu niin hyvin jne.
mielestäni kyllä pitäisi löytyä myös se rohkeus lähteä, vaikka se ei niin mukavalta tuntuisi. ja se olisi myös vähintäänkin kohtuullista entistä puolisoa kohtaan.(varsinkin jos hän tietäisi suhteesta ja kärsisi siitä)
mutta, elämä kyllä näyttää heittelevän. tiedä sitten, vaikka itsekin alan toimia vastoin ihanteitani:?
pääkysymykseen aloittaako suhde vai ei sanoisin sinulle, jolle koti on rakas, että voihan sen omaisuuden jakaa osituksessa niin että se rakas koti jää itselle, jos puoliso siihen suostuu. Antaa muun omaisuuden ja rahana loput..Tässä voi kyllä joutua ottamaan lainaa, mutta sehän onhan vain rahaa..Puolisohan voi hyvinkin haluta ihan uuden kodin. Aika mielenkiintoinen tilanne, jos pelkän kiinteistön takia kumpikin haluaa jatkaa suhdetta. Tavarat voi kahlita meidät asemiin, joissa on paha olla. Voi meitä.
tällaiset lässyn lässyn rakastan, riudun, uhraudun ja rakastan jutut uppoaa mieheen. Sitten ollaan kuin petolinnun perseet...
Eipä ole vielä kukaan tuolla nimellä puhutellutkaan. Kyllä tuo lässyn lässy on ihan sitä mitä minä ajattelen. Meitä on niin moneen junaan.
nimimerkit. Ihan tässä menee sekaisin;-) Kakkoseksi kutsutulla on ihan hyvät jutut.
ja kakkoset ovat todella itsekkäitä,pettäjälle kelpaa toki hyvin että siellä kotona huolto pelaa ja kakkosen tykö pääsee "valmiiseen" pöytään.Mitä väliä sillä puolisolla muka on??Eikä se pettäjä voi muka irrottaa ennenkuin tietää että tää seuraava(kakkonen) on oikeaa plaatua suhteeseen tai vakavampaan,liaani ilmiö.Just just,mää mää ja mää.Kyllä siinä tilanteessa ne osaavat selitellä asiat parhain päin ja käyttäytyä niin ihanasti,toki juu,niin että kakkonen voi tuntea itsensä ihan enkelikisi...on siinä varmaan huumaava tunne olla "rakastettu" (lue hyväksi käytetty),helvata mitä itsekkyyttä,sitä alhaista sellaista.
Ensinnäkin. Kaikki ihmissuhteet perustuvat jonkinlaiseen itsekkyyteen. Jos et viihdy jonkun seurassa, et mene hänen kanssaan naimisiin vaikka hän palvoisi sinua epäjumalana. Miksi? Epäitsekkäästi varmaan pitäisi kun toinen kerta niin kovin haluaa, mutta kun on sitä itsekkyyttä.
Toisekseen. Muistele sitä aikaa kun menit naimisiin. Rakastuitko ja hankit sormukset viikossa? Okei, käy se niinkin. Aika monet tosin uskovat siihen, että toinen pitää tuntea pitemmältä aikaa ennen niin vakavaa sitoumusta. Onko se itsekkyyttä? Varmaankin! Mutta kun harkitsee, voi itsekkäästi säästyä jokuselta haavalta, ja toisaalta säästää jonkun muunkin niiltä.
Kolmannekseen. Ikävää jos sinä et ole kokenut rakkautta, jossa olisit saanut tuntea olevasi rakastettu. Se on ihan oikeasti huumaava ja ihana tunne, ja kaikilla on oikeus kokea se. Kaikki vaan eivät aina saa sitä, ikävä kyllä. Eikä sillä tunteella ole mitään tekoa hyväksikäytön kanssa.
Neljänneksi. Et sinä tiedä mitään huollon pelaamisesta toisten kotona. Entäpä jos mies onkin se, joka kotia pyörittää arkena? Entä mitä itsekkyyttä siinä on, että tekee "valmiin pöydän" rakastetulleen? Sinä et siis epäitsekkäänä koskaan tee sellaista? Niin, ehkä se on itsekästä, jos siitä nauttii… Kaikki nautinto lienee itsekästä jollain tasolla.
nyt hyörit munan valtiattarena onnesi kukkuloilla autuuden enkelinä, niin äänensävy muuttuu kun vaimo saa tietää kaiken ja moittii sinua. Ota huomioon, että teillä on nyt yhteinen tappi josta molemmat haluavat osansa. Se vaimokin, ellei hänellä ole intohimoista rakastajaa itselleen... mikä nykyisin yleistä ;-D
Jos miesystäväsi joskus eroaa ja jättää perheensä, mitä sitten mahtaakaan tapahtua? Jos suhteenne ehtii jatkua pitkään ennen eroa, veikkaan vaikeaa eroa ja sen jälkeistä elämää. Mitä kauemmin salasuhde jatkuu, sitä loukatummaksi entinen puoliso tuntee itsensä. Jos lapset ovat sen verran isoja, että tietävät tapahtuneen, he todennäköisesti joutuvat vanhempiensa ja sinun ristipaineeseen. Lasten isä on todennäköisesti siinä vaiheessa erittäin valmis avioeroon eikä enää pysty käsittelemään tapahtunutta tulevan ex-puolisonsa kanssa. Tämä taas jää katkerana ihmettelemään tapahtunutta. Tämä kaíkki sotku voi vuosikausia jäytää myös uutta suhdetta, koska uusi kumppani ei yksinkertaisesti voi pysyä ulkopuolella ilman eroa miesystävästä.
Aika moni vetoaa salasuhteen jatkumisen puolesta sillä, ettei varattu niin vain voi erota puolisostaan. Ei todennäköisesti voikaan. Olisi kuitenkin kaikkien osapuolten (myös sen uuden) kannalta parempi, että petetty puoliso alkaa työstämään mahdollista eroa samaan aikaan kuin pettäjä ja salarakas. Tuli ero tai ei, petetty saa erittäin todennäköisesti tietää suhteesta ennemmin tai myöhemmin. Mitä myöhemmin, sitä pahempi selvittely edessä.
Miten sitten kävikään? Yksi tuttavamieheni erosi reilut kaksikymmentä vuotta sitten vaimostaan salasuhteen takia. Uusi suhde alkoi ja pari meni naimisiin. Miehelle ero entisestä vaimosta oli niin kamala kokemus, että hän vannoi, ettei ikinä enää eroa, tapahtui mitä tahansa. Uusi vaimo oli äärimmäisen mustasukkainen, hänhän tunsi miehensä. Molempien lapset entisistä suhteista rasittivat heti alussa arkipäivää. Mies ei koskaan käsitellyt eroonsa johtuneita syitä. Hän ehkä alitajuntaisesti koki olevansa syytön ensimmäisen avioliiton ongelmiin ja uusi kaiken voittava rakkaus oikeutti hänen elämäntapansa. Hän jatkoi satunnaisia suhteita muiden naisten kanssa työmatkoillaan (olen yksi, jota hän yritti iskeä), muttei siis halunnut missään tapauksessa erota uudelleen. Toinen vaimo sai kuitenkin pari vuotta sitten tietää miehen jostain suhteesta ja jätti miehen. Nyt mies on sitten kolmannen kanssa yhdessä, liekö oppinut vielä mitään.
Heippa sinulle,
mielenkiintoinen keskustelu täällä! Minulla on samantyyppistä kokemusta kuin sinulla. Vaihtaisin mielelläni vaikka sähköpostia kanssasi, olisi ihan mukavaa vaihtaa asiasta ajatuksia/kokemuksia ihan vaikka nimettömänä.
Olisiko sinulla sähköposti-osoitetta?
Mielelläni vaihtaisin ajatuksia. En kuitenkaan voi antaa sähköpostiosoitettani, koska siitä selviää henkilöllisyyteni. Katsotaan mitä voin tehdä. Hankin vaikkapa toisen osoitteen. Voisiko sinuun jotenkin saada yhteyden?
Kirjoitin äsken, viesti katosi jonnekin?
Niin olisi todella mukava ja helpottavaa vaihtaa kokemuksia, sekä ihanuutta että tuskaa. Olisikos mahdollista että ottaisit jonkun ilmais sähköpostin (esim suomi24:llä on ja saunalahdella), jos et halua henkilöllisyyttäsi paljastaa täällä taikka et minullekaan? :-) voit kyllä luottaa siis minuun, mutta jos se olisi niin mukavempaa.
Annan sulle meiliosoitteeni, sinne voit mailailla, olisi todellakin mahtavaa jakaa asioita, itselleni on tässä tapahtunut paljon. Jään odottamaan postia..
[email protected]
Niin olen itsekin siis ollut ns. kakkosena ja ajattelin, että helpottaisi vaihtaa ajatuksia ja tuntemuksia samoin kokevan kanssa, jos siis haluat, laita vaikka meilisoitteesi!
on siis aivan sama mitä toiveita pienessä päässäsi elättelet.
luopuu ennenpitkää sinusta. Lumipallo ilmiö on jo käynnissä ja ruoho on todellakin vihreämpää aidan toisella puolella
ei oo ruoho vihreempää... sen nyt tietää kaikki.pöh.
oon tuntenu varatun miehen yli 10 kk. Oon ite eronnut. Erosin, koska entinen mieheni löysi uuden. Mitä sanois? Elämä vie vaan.. ei voi mitään. Mä mietin, mitä teen.. kuitenkin nyt olen oma itsenäinen itseni. Vapaa valitsemaan, mitä teen. Oon miettiny tän vastapuolen tilannetta. Mä en sille paljoa muuta voi, ku nostaa kytkintä ja lujaa. Sitä tässä parhaillani pohdin. Koska mä jouduin mukaan ilman, että tiesin asioiden oikeaa laitaa. Olin ite erosta niin shokissa, että mulla ei oikein ollu asioista hajua, että ihmiset oikeesti pettää toisiaan siinä mittakaavassa ku sitä tapahtuu. Nyt mun silmät on auenneet, ja en oo kenestäkään riippuvainen enää. En entisestä, en ukkomiehestä. Voisin sanoa, että puhdas pöytä.
oli varmaan kuvioissa mukana, jotta mä jaksan ja oon iloinen.. se ois voinu olla kuka tahansa.
sillä on ollut 20 vuotta vaimo, joka hyväksyy sen jatkuvat seikkailut. Toiset naiset vaihtuu, mutta vaimo pysyy.
omasta elämästäni on tuo juttu 2 kirjoitus.
Eron jälkeen on todella rikki ja varsinkin silloin kun ero tulee puolison pitkäaikasen pettämisen jälkeen jonka paljastuttua elää kuin shokissa koska luuli kaiken olevan hyvin avioliitossa.
Siksi voi sortua varattuun koska ei jaksa ajatella muuta kun että jotenkin selviää,tietenkin se on väärin mutta sen tajuaa vasta myöhemmin.
Olen myös vapaa ex-stä ja varatusta mutta ehkä näin piti mennäkkin että osaa rakastaa myös itseään eikä ole kellekkään vaan kaiken varalla koko elämäänsä.
Jossain vaiheessa katkeroidut ja helvetti repeaa. Se on varma juttu. Alat soitella ykkoselle ja uhkailla miesta etta hanen on tehtava ratkaisu jne. Jos ei valitse sinua, tuhiat hanen ja vaimonsa suhteen. Nain siina kay. Taman on fakta.
Voit olla varma, että en tule noin toimimaan. Syitä on useitakin, joita en tässä ala tilittämään. Jossain vaiheessa pyydän miestä valitsemaan jomman kumman vaihtoehdon. Ei mielestäni loputtomiin näin voi elää. Jossain vaiheessa asian on ratkettava suuntaan tai toiseen. Nyt katsotaan mitä meistä tulee; jos tulee mitään. Jos hän valitsee vaimonsa, niin en varmasti tule heidän suhdettaan häiritsemään enkä tuhoamaan. Olen tuntenut itseni jo sen verran pitkään - vaikkakin yllätyksiäkin on tullut - että voin tämän varmana asiana sanoa. Mielestäni tämä on taas niin kovin kaavamaista ajattelua. Ei tuollaista voi toisen puolesta faktana todeta. Todennäköisesti olemme hyvin erilaisia ihmisiä.
kuin entinen avokki, poika jäi avokille.
Olimme tosi onnellisia eli mieheni kertoi olevansa onnellinen minun hoikan nuoren tytön kanssa.
Poika kävi lomillaan meillä ja yritimme saada hänet meille asumaan, että olisimme saaneet yksiötä isomman asunnon, ex-avo sanoi, vain kuolleen ruumiini ylitse saatte pojan, poika oli 12v, no mieheni suostui, että poika jää ex:lle ja ei tarvi maksaa elatusapua enää.
Nyt poika oli talvilomalla mummun luona uuden miehen pojan kanssa, piti tulla meille, mutta meni siis miehen veljen luo pelaileen
ja kun poika oli menossa etelään junalla, mieheni katosi ja minä laitoin pojat junaan.
Senjälkeen en ole miestäni nähnyt, nyt tuli tieto, että on kuollut!
Syy on minussa, kun olin niin tyhmä!