Olen jäämässä vuorotteluvapaalle elokuussa, nyt minua on kysytty,että voinko tehdä esim. sairausloman sijaisuuksia toisessa työpaikassa vapaallani? Voinko myöskin kesken vuorotteluvapaani irtisanoutua mahdollisen toisen mieluisamman työn löydettyäni?
Vastaukset 4
- voi ?
Eikös vuorotteluvapaata oteta siksi, että pääsee vähäksi aikaa irti siitä työstä, no ehkä työpaikastakin.
Menettäähän siinä ainakin sen vuorotteluvapaa korvauksen niiltä työ päiviltä.
Siitä toisesta työstä maksat ehkä veroa sivutulon mukaan, joten laske kannattaako.
Jos sitä kautta olet etsimässä uutta työpaikkaa, niin silloin se tietysti kannattaa. Vuorotteluvapaan aikana voit sanoa itsesi irti ja olla sen irtisanomis ajan sillä sovitulla vapaalla. Riippuu tietysti vapaan pituudesta.- kertokaa
Olen juuri sitä varten aloittamassa vuorotteluvapaata,että minulla on mahdollisuus hakea samalla toista työtä. Olen aivan korvia myöten täynnä nykyistä työtäni missä minua heitellään paikasta toiseen ym. Eli katson,että vuorotteluvapaalla minulla on mahdollisuus "kokeill" myös toisenlaista työtä. Tietenkin vuorottelun idea ei ole työnteko, mutta silti aion sijaisuuksien kautta katsastella muutakin.
- neuvoa
kertokaa kirjoitti:
Olen juuri sitä varten aloittamassa vuorotteluvapaata,että minulla on mahdollisuus hakea samalla toista työtä. Olen aivan korvia myöten täynnä nykyistä työtäni missä minua heitellään paikasta toiseen ym. Eli katson,että vuorotteluvapaalla minulla on mahdollisuus "kokeill" myös toisenlaista työtä. Tietenkin vuorottelun idea ei ole työnteko, mutta silti aion sijaisuuksien kautta katsastella muutakin.
Työvoimatoimistosta, ettet menetä korvauksia.
Sen jälkeen voit laskea ansiot ja pyytää verokortit molempiin paikkoihin. - kertokaa
neuvoa kirjoitti:
Työvoimatoimistosta, ettet menetä korvauksia.
Sen jälkeen voit laskea ansiot ja pyytää verokortit molempiin paikkoihin.Kiitos tiedoista, jännittää ihan jo etukäteen tieto vuorotteluvapaasta... mitä kaikkea sitä saakaan tehdyksi ja ennenkaikkea toivon,että saan tänä aikana mahdollisesti toisen työpaikan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686