Tiedän kyllä miten mies isketään...Osaan sen taidon todella, isken miehiä myös aloitekyvyttömille ystävilleni ;) Mutta hei, miten iskeä mies pysyvästi? Sitä taitoa en valitettavasti taida...Minussako vika, vai vaivaako valtaosaa kaksilahkeista tuo sitoutumiskyvyttömyys? Ja parisuhde lienee monelle iso mörkö jota pakoon pitää pötkiä, ennen kuin liian myöhäistä! En tiedä, mut onko näin?
Minä ainakin isken miehiä siksi, että haluaisin lopulta sen miehen kokonaan "omakseni". En iske miehiä yhden illan iloksi, olen niin kyllästynyt siihen...Yhden illan iloksi kuka tahansa pystyy tuon kaksilahkeisen iskemään, mutta miten mies isketään omaksi?
Olen aika varovainen, en hyppele sängystä sänkyyn noiden iltojen ilojen kanssa...Siinäkö tuo virheeni? Ajattelevatko miehet niin alapäällään, että seksi olisikin tuo taikasana? Tottakai seksi on kivaa, mutta itse pidän siitä enemmän parisuhteessa, miehen kanssa joka on minulla ainakin hetken lainassa...Harmi vaan että palautuspäivät eivät ole olleet kovin pitkiä ;)
Miten iskeä mies siis kokonaan, eikä vaan lainaan...? :)
Minä ainakin isken miehiä siksi, että haluaisin lopulta sen miehen kokonaan "omakseni". En iske miehiä yhden illan iloksi, olen niin kyllästynyt siihen...Yhden illan iloksi kuka tahansa pystyy tuon kaksilahkeisen iskemään, mutta miten mies isketään omaksi?
Olen aika varovainen, en hyppele sängystä sänkyyn noiden iltojen ilojen kanssa...Siinäkö tuo virheeni? Ajattelevatko miehet niin alapäällään, että seksi olisikin tuo taikasana? Tottakai seksi on kivaa, mutta itse pidän siitä enemmän parisuhteessa, miehen kanssa joka on minulla ainakin hetken lainassa...Harmi vaan että palautuspäivät eivät ole olleet kovin pitkiä ;)
Miten iskeä mies siis kokonaan, eikä vaan lainaan...? :)
Vastaukset 69
Vanhimmat
Kerro mulle mistä kaupungista olet, niin tulen iskettäväksi kokonaan?
Tervetuloa Turkuun siis, kiva kesäkaupunki :)
Harmi, voi kun olisit ollut edes vähän lähempänä (n.80-100), niin olisin voinut tulla. Tule puoli väliin vastaan ;D
sinussa on jokin lutkamainen vika joka karkoittaa
Voi kuule, valitettavasti olet ihan hakoteillä. Lutkamaisuutta minusta et löydä, etkä ulkoapäin näe :) Olen hyvin kiltti tyttö, ja myös näytän siltä...Ehkäpä jos olisinkin lutkamainen, saisin pidettyä kaksilahkeiset rinnallani ;)
Olisiko syynä lievä epätoivoisuus tai takertuvuus? Ei tarvitse liian aikaisin alkaa puhumaan parisuhteesta tai suunnittelemaan tulevaa. Ei tarvitse tehdä mitään muutakaan liian aikaisin. Kannattaa tutustua rauhassa ja katsoa millainen toinen on.
Niin voi olla että tosiaan se että annan vastakaikua, tulkitaan helposti miehen logiikalla takertumiseksi...En meinaan maalaile enää pilvilinnoja kaksilahkeisten kanssa...Ennemminkin kuljen jalat turhankin tiukasti maanpäällä :)
Liika pessimistisyytenikin saattaa karkoittaa miehen, en tiedä...Oli miten oli, muttei miestä helpolla isketä kuin lainaan...Palautuspäivää odotellen;)
Tarkoittaako arvon herra sitten sitä, että sänkyyn vaan, ja miehelle ehkä sitten kelpaa?
Itse haluan odottaa seksiä avioliittoon asti, kuinka kauan saan odottaa, kun keskiverto suomalaismies näkyy ajattelevan pippelillään?
Olen 40v, enkä vieläkään tiedä. Kaikki vain eivät ikinä sitä opi. Toiset saa miehen kuin miehen rakastumaan, ja jopa vuosikausia juoksemaan palvoen perässään, ja toiset - kuten minä, jäävät aina yksin kuultuaan nuo tuskalliset sanat: "olet aivan ihana, kiltti ja hyväluonteinen, mutta valitettavasti... " ja jotkut sanovat" haluaisin kyllä kanssasi seksisuhteen, mutta.." Jotkut miehet jaksavat olla kanssani peräti vuoden, mutta kukaan ei kauempaa. En edes ole ns. tylsä luonne, joten en tajua mistä kiikastaa.
Olen tänä vuonna 30 vuotta täyttävä nainen ja tuo edellinen kommentti kolahti myös mun kohdallani, ainoa juttu on tässä mulla se, että sama mies on yleensä mun elämässä sen max. puolisen vuotta kunnes alkaa tämä "sä olet kyllä ihana, fiksu, sun kans on kiva viettää aikaa, sussa ei oo mitään vikaa, se on mussa...jne" -ja ihan poikkeuksetta nämä samat lauseet.
Miehiä on kyllä kavereina paljon ja pystyn heittämään läppää, olemaan pelkästään kaveri miesten kanssa jne... minua sanotaankin "hyväksi tyypiksi" miespuolisten kavereideni keskuudessa ja heidän mielestään saisin kenet vaan, eivätkä ymmärrä miksi olen sinkku... Mutta näin se vaan homma etenee.
Mulle tulee mieleen yksi kappale "Honesty, so hard to find" Muhun ihastu ja aika usein rakastukin tytöt ihan niinkuin liikaakin. En ole mikään ihme näköinen, melko OK mutta, joo. Ehkäpä jotenkin jos nainen aistii rehellisyyttä, jotain syvyyttä ja tunteiden vahvuutta - niin ne vaan tarttuu ja siis ihastuu rakastuu. Jotain pientä siulun paloa kenties - jotain syvyyttä ja herkkyyttä. Kokeilkaa olla avoin - jos uskallatte. (ps. mä en osannut rekisteröityä, täytyy vielä yrittää.
Niin, tuota olen itsekin miettinyt...Miten niin monella muulla parisuhteet kestävät, miehet pysyvät elämässä kaikesta huolimatta...Se ei pidä paikkaansa, että me jotka saamme kuulla miehiltä noita lauseita, olisimme jotenkin vaan niin hankalia tapauksia ja näin vaan meille käy aina..Ei se vaan voi mennä niin, että toiset saa ja toiset ei? Mutta niin se vaan menee...ikävä kyllä.
Naispuoliset ystäväni elävät onnellisesti/ tai vähemmän parisuhteessa, ovat erittäin hankalia tapauksia, ruikuttavat miehilleen niin turhista jutuista...mutta silti, parisuhde on ja pysyy. Toisin kuin meillä, jotka jäämme nuolemaan näppejämme kerta toisensa jälkeen...
Mutta pidetään liput korkealla, tästä on hyvä jatkaa :)
No todellakin, ympärillä ystäviä parisuhteissa/perheellisinä ja tuntuu välillä, et kohtelevakin miehiään usein huonosti-- mies vaan pysyy mukana ja rakastaa... Sitä niin usein alkaa miettimään, et mikä helkkari se on, että on aina se, joka on yksin/ jää yksin...
Hillevi (tuo edelläkin kirjoittanut, mutta nikki vääräs paikas)
Niin, kukaan elämäni miehistä ei ole kyennyt rekistöröitymään varsinkaan minun kanssani...Mielestäni en ole ripustautuja, mutta olenko sittenkin sellainen noiden miesten mielestä? En syty helposti, mutta kun sytyn, niin sytyn kunnolla ;)
Joo ripustautuminen ei ole sitoutumista ja toisinpäin. Kerro itsestäsi, kerro, että sinua pelottaa mitä elämä tuo tullessaan, kerro, että olet joskus niin hauras ja herkkä - niin me kaikki ollaan - täytyy nyt jotenkin rekistöröityä
heinänteko! Eli vastaushan on yksinkertaisesti 11kk kestävä selibaatti, sen jälkeen takuulla kelpaa toukohousu kun toinenkin, kas kun obsessio seurusteluun ei todellakaan vaadi muuta kun toisen läheisyysriipuvaisuudesta riutuvan yksilön..
Jaa miksi näin? Vastaus tähänkin on lähes yhtä yksinkertainen kuin ikuiseen avioliittoon, ihmispolon loputon kaipuu siihen mitä ei voi saada eli ihmissudetta missä "oikeesti olisi kivaa"..
Ei siis muuta kun tiikeriloikalla riman ali mistä se on matalin,hah.
Kerron todellakin tunteistani, peloistani, kaikesta...Olen hyvin varovainen, mutta mielestäni annan itsestäni miehelle platonisesti aika paljonkin...
Taas yksi mies juoksi karkuun, kirjaimellisesti tunteitani joita aloin häntä kohtaan osoittamaan vastakaikuna hänen osoituksilleen. En tiedä, alan vaan väsymään tähän ihmisviidakkoon joissa valtaosa pitää toisiaan vain yhtenä merkityksettömänä pelinappulana...
Ei tiikeriloikalla riman alta, haluan ihastua ja tuntea kunnolla kaikesta huolimatta...Sitäpä tunnetta juuri etsin, vaikka tie onkin aika kivinen...Saat jotain, menetät ennen kuin edes huomaat..Niin epäreilua!
Pelkkää seksiä en halua, paljon muutakin...Ja mistä tiedän kenellä otollinen hetki ottaa vastaan tunteitani ja tulla riippuvaiseksi minusta? En meinaan haluaisi keräillä noita seksijuttuja miesten kanssa, jotka valtaosa karkaavat jo sitten seksin jälkeen muille apajille...;)
Älkää suostuko seksiin, ennen kuin mies on valmis sitoutumaan! Tosimiehet(ja naiset) pystyy odottamaan seksiä avioliittoon. Seurusteluun ilman seksiä ei kuole,vaikkei se aina helppoo ole, kun vierellä on niin ihana ihminen et kipinät sinkoilee. Rakkautta ja hellyyttä voi antaa ja saada seurustellessa monella tavalla ilman seksiäki.
Ja näitä tosimiehiä ON olemassa. Ei tarvi avioliitossa ollessaankaan pelätä että alapää sanelee mihin mies menee "...ku en mä voinut mitään ittelleni.." kun mies on pystynyt ennen naimisiin menoakin hillitsemään halunsa, vaikka vierellä on maailman viehkoin nainen;)
huhhuh. :-)
Nosta vaan kuule lippusi korkeammalle! Arvostan asennettasi, se perustuu vapauteen. Mikään ei ole ihmiselle niin tärkeää kuin vapaus (paitsi välillä tuntuu että naiselle sitoutuminen on vieläkin tärkeämpää). Itse olen sitä mieltä että vain vapaa ihminen voi olla aidosti onnellinen. Siihen suuntaan tämä maailma onkin vahvasti menossa ja minun mielestäni se on aidosti hyvä asia.
Mainitsemasi "erittäin hankalat tapaukset" naispuolisessa tuttavapiirissäsi ovat usein pakottavia tyranneja. Heidän miehensä ovat useimmiten jo lähtökohtaisesti persoonaltaan alistuvia ja kypsymättömiä. Tosin moni heistä kasvaa vuosien varrella jatkuvasta alistmisesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) ikäänkuin salassa vahvemmaksi ja määrätietoisemmiksi ja sitten jossain vaiheessa 30-50v välillä nousevat kapinaan ja lähtevät ja löytävät tasaveroisemman suhteen. Tätähän nämä turannisoivat naiset juuri pelkäävät kuin ruttoa. Heitä tapaa täällä palstoilla pilvin pimein solvaamassa "kakkosnaisia" ja "huoria", jotka ovat vieneet heiltä miehen "avio-onnen keskeltä". Kuka lähtee onnen keskeltä? Varsinkaan jos on lapsia ja pitkä yhteinen taival takana.
Nuo liikkeensä tehneet miehet puhaltavat helpotuksesta ja onnittelevat itseään kun ovat vihdoin rohjenneet irtautua jopa vuosikymmeniä jatkuneesta alistamisesta ja nöyryytyksestä.
Surkuhupaisaa on se, että nuo alistajanaiset eivät itse useinkaan lainkaan tajua millaisessa kurimuksessa he miehiään pitävät. Heille tuo käytösmalli ja elämän "tasapaino", jonka he tyranniallaan saavat aikaiseksi, on täysin normaalia ja hyväksyttävää. Malli on useinmiten omasta kodista. Kaikki miehet eivät toki lähde, koska velvollisuuden tunne ja periaatteet pitävät kaameitakin liittoja kasassa. Sitten syntyy mitä omituisimpia "kauhuntasapainosuhteita", joissa hallitaan ja puolustetaan omaa reviiriä mitä omituisimmin ja aggressiivisinkin keinoin.
Vapauden ja vapaaehtoisuuden hinta on jokus kivulias erkaantuminen. Lopullisemman suhteen löytyminen voi kestää parikymmentä vuotta, mutta kyllä se on se väärtti. Tuona aikana oma itsetuntemus kehittyy aivan uusiin mittoihin, omasta tilasta, vapaudesta ja yksinäänkin olemisesta oppii nauttimaan vaihtoehtona mieluisalle seuralle. Näin tulevasta suhteesta (tai suhteista) ei tule niin helposti uutta "kärpäsloukkua", johon takerrutaan puolin ja toisin.
Ja viimeisimpänä mutta ehkä tärkeimpänä ajatuksen siemenenä: miettikääpä millaisia lapsia noissa erilaisiin asetelmiin perustuvissa suhteissa kasvaa...
>Älkää suostuko seksiin, ennen kuin mies on valmis
>sitoutumaan! Tosimiehet(ja naiset) pystyy
>odottamaan seksiä avioliittoon.
Tämän kirjoittanut nainen on varmaan uskovainen? En tiedä yhtään naista tai miestä joka olisi neitsyt avioliittoon mennessä. Kyllä seksielämän sujuvuudesta täytyy mielestäni olla tietoinen ennen kuin mennään alttarille kuuntelemaan papin aamenta.
Tämän varmaan mättää juuri uskovaisten naisten kohdalla miksi kukaan mies ei suostu yrittämään kestävää suhdetta. Elämän realiteetit kunniaan!
Vähemmästäkin miehet juoksee karkuun, kun te naiset ette huomaakaan kuinka helvetillisessä kiirastulessa miehet joutuvat elämään teidän kanssa. Kyllähän teillä on helppoa, mutta kun miehen pitäisi pitää nainen tyytyväisenä kaikin mahdollisin tavoin ja osoittaa rakkautta joka päivä usealla eri tavalla. Siinä sivussa miehen tulee vielä osallistua yhtälailla kotiaskareisiin ja tehdä mahdolliset remontit ym. Te ette anna miesten olla omia itseään vaan ajatte miehet lähes hermoromahduksen partaalle. Siinä on silloin pimpsakin kaukana miehen mielessä. Mies haluaa elää balanssisessa ja varmassa suhteessa, joka etenee kohti vanhuuden päiviä sulavassa harmoniassa.
joskus ne odotukset on ihan pihalla. keskustelu, toisensa tunteminen - niin siitä se alkaa - kaikki me ollaan ihmisiä
...vielä kerkeis mitään toivoa mieheltä tai mitään odotuksia asettaakaan, ku ovat jo lähteneet. Tässä olikin just kysymystä siitä, et miten toiset miehet sitten jaksavat vuodesta toiseen sitä et muija saattaa olla ihan "kauhea himatyranni" ja pysyvät akan luona ja sit jos on sellanen, ettei mieheltä mitään vaadi, ollaan vasta tutustumisvaiheessa/tapaillaan, seurustellaan ja on mennyt vajaa puolikin vuotta niin on tietyt naiset (minä ja moni ystäväni) jotka jäävät yksin kun eivät ole tällaisia "himatyranneja" ... Että eiköhän tässäkin ole kyse myös miehistä itsestään eikä siitä, että nainen olisi se "hirveä valittaja ja vaatija"...?
Entäs kun ongelmana on se, että tällaisena harkitsevana "jalat maassa" -tyyppinä haluaisi ALOITTAA siitä seesteisestä parisuhteesta? (Varmaan olen syntynyt väärään maahan; miksei täällä ole järjestettyjä avioliittoja...)
Jos joskus parisuhteeseen pääsen, niin haluan tavallista, normaalia elämää - hellän, ihanan miehen toki, joka mua rakastaa ja sen näyttää - mutta EI mitään vaatimuksia jatkuvasta rakkauden vakuuttelusta kaikin tavoin. Kunhan rakastaa. Uskollisesti.
Niin, ollaanhan me kaikki ihmisiä mutta jotenkin vaan tuntuu ettei miehet kykene samalla lailla tuntemaan, ja vastaanottamaan tunteita kun me naiset...Juuri kun on oppinut hieman tuntemaan miestä, kiintynyt tähän, tämä mies juokseekin jo toisille pelikentille...Kaikki tutustuminen oli siis turhaa ajanhukkaa, joka jätti jäljen taas yhden hameväen haaveilijan sydämeen...
Mä olen miettinyt tuota ihan samaa, järjestetyt avioliitot olisivat kelvanneet minullekin...Paljolta turhalta mielipahalta olis vältytty...Miehen etsintä niin kovin vaikeaa, niin paljon vaihtoehtoja...miksi siis sitoutua vain ekaan joka eteen sattuu...Miehen logiikalla ainakin ajatellen!
Mulle kelpais mies johon ekaa ihastuis, ja sitten se mies pysyis siinä elämän pienissä iloissa ja suruissa..Ei paljon pyydetty, vai onko?
Itselläni ei kyllä ole tapana juosta karkuun jos suhde näyttäisi olevan menossa vakavampaan ja sitoutuneempaan suuntaan. Tuollaisia naisia vaan tuppaa olemaan niin harvassa, että jopa lottovoiton saaminenkin on todennäköisempää. Olen jutustellut baarissa ja tavannut naisia lukuisilla treffeillä jne., mutta koskaan ei ole kelvannut muuta kuin että oli kiva tehdä tuttavuutta! En ole mielestäni mikään toivoton tapaus, vaan ihan sosiaalinen jonka kanssa pystyy hyvin keskustelemaan ja ok-näköinen. Ei vaan tunnu silti kelpaavan.
Aika paksua tekstiä heitit, että miehet eivät muka kykenisi samalla lailla tuntemaan ja vastaanottamaan tunteita kuin naiset! Huh huh mitä paskaa. Kyllä sun on vaan myönnettävä itsellesi että ihastut vääränlaisiin miehiin ja alettava miettimään mitä oikeastaan haluat, ja kuka ylipäätään olet. Siinä peiliin katsellessasi voisit ruveta myös miettimään millä korvalla oikein kuuntelet sitä kulloistakin miestä, jonka kanssa hengaat? Kuunteletko oikeastaan ylipäätään?
ja minä etsin sinunkaltaisiasi vääristä paikoista, kun en kulje baareissa. Mistä sinut sitten oikeasti tavoittaisin, mistä tiedän että haluat sitoutunutta, pitkäaikaista suhdetta sopivan kanssa? Kohdalleni kun on sattunut niitä monen naisen (samanaikaisia suhteita) miehiä, muuten sitoutumattomia ja ongelmaisia (esim alkoholia ongelmaksi asti. En ole itse täysin alkoholiton mutten kännejä vedä koskaan).
Pidän silmät auki, joten kerro sinäkin näistä erikoisominaisuuksistasi siellä ulkonakin, niin tiedän pysähtyä pitempään kohdallasi, katsotaan miten meillä menee, hyvin varmaan...? Tsemppiä sullekin!
ette olisi vain ns. ale-sinkku, jolla on liian suuret luulot itsestään
http://puute.com/alesinkku.htm
Enpä jaksa edes kommentoida.
Olet vain nainen jota ilman mies ei voi olla. :)
Miten olla se nainen, jota ilman mies ei voi olla? Mielestäni olen hyvin viehättävä nainen, silti keinot vähissä...Auta vähän, jos tiedät...:)
Tuon helpompaa vastausta mulla ei taida olla.
Ongelmasi on että olet todennäköisesti fiksaantunut tiettyyn miestyyppiin. Kun valitset iskukohteen teet sen tietyin kriteerein.
En viitsi lähteä analysoimaan millä kriteerein valitset mutta, en ihmettelisi jos kriteerisi olisivat aika pinnallisia.
Hyviä miehiä löytyy Suomesta kyllä. Mutta jos pinnallisuus on ainoa valintakriteeri niin et kestosuhdetta tule helposti löytämään.
No tuokin vielä... Sehän se onkin, kun pinnallisia miehiä en kestä minä naisena ainakaan yhtään - ihastun yleensä miehiin, jotka ovat keskustelutaitoisia, löytyy mielenkiintoinen/samantyylinen työ tai harrastuksia kuin minulla jne... Saan aikaan pitkiäkin keskusteluja mielenkiintoisen miehen kanssa, mutta... Jossain vaiheessa tulee sitten mm. se vaihe, että minusta tulee sitten "vain kaveri" näiden miesten kanssa tai sitten, mikäli tulee jotain muuta niin mies alkaa kilpailemaan kanssani asioista missä hän on minua parempi (ja jos se kuuluu autoihin, elektroniikkaan tmv. niin peli on jo menetetty mun osalta- yksikään mies ei ole kestänyt, että minäkin naisena olen osannut jotain näiltä osa-alueilta...)
Älkääkä nyt hyvät miehet jälleen vastatko, että "noh, sinä olet vain niin tavattoman tylsä, tavallinen ja ruma, ettei sun kanssa halua kukaan olla..." Mä sanoisin itse, et mulla on vaan huono tuuri noiden tapaamieni urosten kohdalla. Ehkäpä sitten joskus korjaantuu... tai sitten ei :/
erityisesti tuosta kilpailuasetelmasta saan sellaisen vaikutelman että olet aika nuori vielä. Alle 25?
Joo todellakin, olen 30 vee ja miehet ovat olleet suht saman ikäisiä ( /- 1-3v) Minä en ole se, joka kilpailee vaan miehet minun kanssani. Olen elänyt niin monta vuotta yksin, että olen joutunut tekemään itse aina ja kaiken.
ymmärsin kyllä todistelusi siitä että miehet kilpailevat, et sinä. Se on vain niin että it takes two to tango. ;)
Sulle "Hox" pitäs vissiin vääntää rautalangasta tää asia, mutta en taitane jaksaa. Turha puhua asiasta sellasen ihmisen kanssa, joka ei tiedä todellisuudesta mitään tän tilanteen kohdalla eikä tunne mua eikä niitä miehiä.
Pitää paikkansa. Useimmat asiat täytyy vääntää mulle rautalangesta. :)
Viitaten aikaisempiin viesteihisi,
Kriittinen ikähän rupeaa sinullakin lähestymään, kas kun kaikennäkösissä sukujuhlissa ihmetellään kuin pirua porealtaassa, jos nyt ei jo kolmenkympin tienoilla ole joko av(i)omiestä saatikka sitten jälkikasvua!
Jos olo on kuin B.Jonesilla, voi aina pukeutua hirvipaitaan tai sitten oikeen ikäihmisen oikeesti vain sopeutua ajatukseen että todella haluaa sen sielunkumppanin jonka kanssa voisi jotain enemmän yhteistä olla kuin 2 lasta ja avioero 7 vuoden sisään..
Eli toivoa on aina, todennäköisyys sen oikean löytämiseen alle kolmekypäsenä lienee samaa luokkaa kuin olla saamatta turpaan nakkikioskilla klo 4.30..
Ja hei, kiirekkö tässä on kuin kuolla?
Hah.
Minulla on aivan sama ongelma kuin alkuperäisellä, ja kirjoitinkin tuonne ketjuun jo. Minä ainakaan en todellakaan ole pinnallinen - PÄINVASTOIN! Ja ne miehet joiden kanssa olen ollut, tai olen ollut ihastunut, ovat olleet aivan laidasta laitaan! Joku on ollut erakkomainen nörtti, toinen ylisosiaalinen "aina menossa ja äänessä-tyyppi." On kotikissaa, bilettäjää, olipa joku jopa rikoksen polulle erehtynyt. Valtaosa kuitenkin tavallisia "kilttejä" suomipoikia. On ollut työtöntä, työssäkäyvää, opiskelijaa, asentajaa, insinööriä, maisteria. On ollut rumaa ja komeata, lihavahkoa ja laihaa, kaljua ja hiuksellista. Olen suorastaan ihmetellyt sanontaa että nainen muka etsisi isänsä kaltaista miestä. Minun isäni kun on aivan tavan suomalainen mies, ja olen ollut ihastunut kaikenlaisiin miehiin. Yhtä ja tiettyä linjaa ei ole.
Tai yksi tietty linja on; se että kaikki miehet, luonteesta, sosioekonomisesta asemasta, elämäntilanteesta/kokemuksesta, ulkonäöstä huolimatta eivät rakastu minuun. Voivat kyllä olla alkuun hyvinkin ihastuneita, ja lähes kaikki haluaisivat olla kanssani "ystäviä", koska olen kuulemma "niin ihana ihminen".
Ainakin minuun SUORASTAAN SATTUU, kun (täälläkin) sanotaan, että jos nainen ei löydä miestä, hän muka etsii vain komeaa tms muuten tietyillä kriteereillä! Yhteen aikaan olin jopa niin onneton yksinäisyyteni vuoksi, että huolin lähes kenet tahansa. Huolimatta siitä, että olen itse(muiden mielestä ainakin)tavallinen, hyväluonteinen ja kauniskin. Eli laskin riman niin alas, että olin esim. rikollisuuteen taipuvaisen kanssa, vaikka en itse ole sellainen, vaan vietän aivan kunnollista elämää. Sittemmin nostin rimaa, ja päätin että minuahan ei enää alenneta, ja ymmärsin arvostaa itseäni. Olen sitten mieluummin yksin, jos minut huolii vain joku rikollinen tai alkoholisti. Paitsi että hekään eivät rakastaneet minua..
Sanottakoon vielä, että olen välillä ollut vuosikausia hiljaa ja etsimättä, ajatellen että kyllä se vastaan tulee jos on tullakseen. Välillä olen etsinyt aktiivisesti, esim. netistä. Välillä olen käynyt paljon baareissa, ulkona muuten vaan ja "pitänyt silmäni auki." Nyt olen taas luovuttamisvaiheessa. En jaksa enää pettymyksiä(niitä on ollut kymmeniä, eikä vain pari-kolme, joten en mielestäni ylireagoi..).
Tuohan oli melkein hauskasti kirjoitettu. :) Mutta ei varmaan minulle..?
Olet oikeassa Hox, kummassakin asiassa, kirjoitukseni oli melkein hauska ja ei todellakaan sinulle suunnaattu.
En todellakaan tapaile vain samannäköisiä/tyyppisiä miehiä vaan todellakin monia/ monenlaisia jo sattunut polulleni...Kenenkään kanssa vaan ei onnistu, kuten ei sinullakaan...
Lähes joka kerta kun näen miehen, mietin että jos hän vain huolii, niin eiköhän minullekin kelpaa, vaikka tosiasiassa joutuisinkin pudottamaan rimaani. Pudotan tai en, mikään ei onnistu...Missä vika? Miehet ihastuvat, mutta sitten jotain tapahtuu...
No, kaipa meitäkin vielä joskus onnaa...Jospa joku mies vielä ymmärtää hyvän päälle ;)
Jaa, mulla ei ole paineita noiden sukujuhlien suhteen, kellotkaan ei tikitä sillä olen onnistunut saamaan tähän maailmaan jo kaksi lasta! Olen hellyydenkipeä, läheisyysriippuvainen, kaipaan miestä jolta saan rakkautta ja jolle voin myös itse sitä antaa...Kellot eivät käy, mihinkään ei ole hoppu mutta "sydän huutaa" sitä jotain elämääni...Siksi sitä miestä etsin, ja haluan löytää :) Miksi siitä on vaan tehty niin vaikeaa...?
Rima ei ole korkealla, mutta miksi ihmeessä kukaan ei tavoittele siitä edes yli...
Harmi, kun ei olla törmätty. Uskoisin, että olisin sellainen mies, ettei sinun tarvitsisi ainakaan hirveästi rimaa laskea. Eli kyllä meitä etsimiäsi miehiä on pidä vain hakupäällä. Minäkin etsin teitä koko ajan baareista, vaan en ole vielä löytänyt. Otin kuitenkin vähän aikaa sitten itseäni niskasta kiinni, että tänä kesänä minä etsin naisen vierelleni ja olen erittäin pettynyt jos en pääse tavoitteeseeni.
Ajattelin bongata nyt sellaiset baarit ja tanssiravintolat (tanssitaitoinen kun olen) joista löytyy >25 ikäisiä naisiä, koska tavallisissa baareissa tuohon ikäjakaumaan kuuluvia vapaita naisia ei paljoa tunnu löytyvän. Ainakaan, jotka etsisivät itselleen tositarkoituksella sitä oikeaa eikä vain hengailuseuraa.
Tsemppiä etsintää, ei kannata lannistua!
Niinkö, teitä on mutta miksi en kohtaa teitä? Paljon en pyydä, enkä vaadi...:) Missä sinuun kohtaisi? ;)
Tavoitat minut kesäaikaan pyörä- tai kävelylenkiltä, uimarannalta, kaupungilta, varmaan tulee muutaman kerran käytyä kesällä yöelämää katsomassa sekä terassilla. Eli tuu vaan mun luo ;)
Yksi mahdollinen tekijä tämänkaltaisessa tilanteessa (en puhu nimenomaan juuri sinun tapauksestasi, enhän sitä tarkkaan tunne) voisi olla juuri tuo taipumus "laskea rimaansa". Se ei siis välttämättä lainkaan liity henkilön luonteeseen: kumppania epätoivoisesti etsivä voi olla vaikka kuinka upea tahansa, mutta jos on ikäänkuin LIIAN valmis kenelle ja mihin tahansa, voi toisen mielenkiinnon tappaa jo silläkin. Ihminen kun on ihastumisissaan niin oikukas, lähes typerä jos asiaa tarkemmin ajattelee. Jostain syystä on usein helppoa ihastua johonkuhun, joka on jollain tavalla hieman etäinen, saavuttamatonkin: ainakin riippumattoman ja itsevarman tuntuinen. Sen sijaan koiramaisen kiltti, myötäilevä ja miellyttämiseen pyrkivä nainen (tai mies) ei tunnukaan yhtä kiinnostavalta, vaikka olisi kuinka hyvännäköinen, hyväluontoinen, älykäs, ihanteellinen jne. jne. jne... Jos toinen ikäänkuin asettuu eteesi, "tässä olen, huolithan minut?" Tulee helposti tunne, että koko homma on sinun hallussasi. Voit tehdä toiselle miten tahansa. Siinä kaikki sitten, miten ikävystyttävää!
Valitettavasti jännitys usein on lopulta avainsana. Mieltä kiehtoo ihminen, joka ei ole ihan itsestäänselvästi saatavilla, ehkä joku, josta ei oikein tiedä... Mukavat ja myötäilevät joutuvat usein tämän takia kärsimään. Ja hankala ihminen saattaa pitää kumppaninsa juuri tuon satunnaisen oikullisuuden takia, kun kumppanille tulee tarve pitää kiinni rakkaasta äkäpussistaan, ettei toinen kiukuspäissään mene katoamaan.
Jaloissa kiehnäävää sylikoiraa, joka aina palaa luoksesi vaikka potkaisisit sitä, tulee tuskin edes huomanneeksi. On aivan eri asia kesyttää arvoituksellinen, mielenkiintoinen, villi susi, ja sitten henkeään ihastuksesta pidätellen pitää yllä tuota herkkää tasapainoa jotta tuo upea olento pysyisi luona.
Tämä lienee jonkin sortin psykologiaa; usein ihmispää toimii näin, vaikkei siinä järkeä niinsanotusti olisikaan. Mutta eihän tunneasioissa järkeä olekaan.
Joskus on tuota tultu testattuakin: kyllä vain, miehen mielenkiinnon ja pysyvämmän kiintymyksen olen saanut heittäytymällä ainakin alkuvaiheessa hivenen "hankalaksi" ja säilyttämällä tietyn riippumattomuuden. Aiemmin toteutin koiranpentu-taktiikkaa, ja se tuntui todella tehokkaasti ajavan kaikennäköiset miehet kauemmas minusta. Vaikka olen säiynyt samana omana itsenäni koko ajan- rakkautta olen saanut vasta "playing hard to get"- taktiikalla. Siinä kaiketi ikäänkuin luo itselleen arvon arvaamattoman, saaden muutkin siihen uskomaan, jos kaikki hyvin menee.
Halvalla ei itseään ainakaan kannata myydä, tahi päätyypi pian jonkun sosiopaatin sylkykupiksi.
Kyyniseltä en tahtoisi kuulostaa, vaan, no- realistiselta?
olen itse huomannut tuon saman! jos on liian kiltti, suostuu aina tapaamisiin ja pitää miestä hyvänä, niin ei kestä kauaa kun saa kuulla: olet tosi ihana jne mut jokin puuttuu. olen miettinyt miksi miehet roikkuvat kynsin hampain kiukuttelevissa ja tyytymättömän näköisissä naisissaan? syy lienee juuri se, että vaikeissa tytöissä on haastetta tarpeeksi.
Osin olet oikeassa, mutta kaikki ihmiset eivät halua leikkiä saalistusleikkiä. Minä ainakaan en osaa näytellä, en vaikeasti tavoiteltavaa enkä mitään muutakaan. Minun on äärettömän vaikea salata tunteeni, jos niitä on. Puhumattakaan että osaisin olla hankala, koska olen säyseä luonteeltani. Ilmeisestikin meitä säyseitä ihmisiä ei kukaan sitten halua : ( Sanottakoon, että en ole parisuhteessa aina valmis tapaamiseen, koska minulla on omiakin menoja, enkä vahdi miestä/ripustaudu mieheen.
Minulle on käynyt myös niin, että eräs mies palvoi, jahtasi ja käyttäytyi kuin palvova koira yli kolme vuotta, ja kun sitten luovutin ja olin hänen kanssaan(vaikka en ollut rakastunut), hänkin kyllästyi minuun kun oli saanut omakseen. Tylsänä hän ei voinut minua pitää, koska oli tuntenut minut kaverina jo monta vuotta, ja viihtyi seurassani juuri siksi että en ole tylsää seuraa. Hänkin oli siis vain saalistaja, vaikka oli muka rakastunut minuun monta vuotta. En voinut uskoa että "ihastuminen" kestäisi noin kauan, ja todellakin luulin että hän vilpittömästi rakastaa minua.
Jotkut miehetkin kirjoittavat, että eivät pidä "saalistavista" naisista, jotka kyllästyvät mieheen heti kun mies näyttää tunteensa. Miksi minä en koskaan löydä tällaista "kilttiä" ei-saalistavaa miestä, joka ei katoa heti kun toinen näyttää tunteensa? Onko todellakin niin, että miehet vain saalistavat kuin eläimet, ja heti kun saalis on "liian helppo", he kyllästyvät!!? Ovatko kaikki miehet pohjimmiltaan tuollaisia??
On se vaan niin saatanan masentavaa, kun rangaistaan siitä että on kiltti ja säyseäluonteinen ihminen, eikä osaa pelata ja näytellä vaikeaa. Minulle ainakin on käynyt niin, että ennen niin optimistinen ja iloinen luonteeni on muuttumassa katkeraksi, kateelliseksi ja kyyniseksi. En edes kiellä että näin on käynyt. On todella surullista katsoa sivusta kun ne hankalat, suorastaan v-maiset naiset, jotka kohtelevat huonosti miehiään, keräävät kaikki miehet rakastuneena ympärilleen. Itse saa aina vain pettymyksiä niskaansa, vaikka on kiltti. Jossakin vaiheessa tulee täydellinen toppi = katkeruus vastaan.
kun joutuu pelejä pelaileen, mutta ainakin omalla kohdallani tuo pätee just noin - molemminpäin. Miehet, jotka on liian "helppoja" eivät kiinnosta, vaikka kuinka ihania ja kilttejä olisivatkin, mutta sitten kun joku jota ei ihan tosta vaan saakaan, kiinnostaa niin kybällä.. Ja siinä onkin ihan sulaa vahaa sen käsissä ja onnistuu pelaamaan korttinsa päin vttua ja mies ilmoittaa "ettei kykene mihinkään tasapainoiseen tällä hetkellä" hmmmm... niin ärsyttävää! Lisäks tässä viime kokemuksessani tää heppu vaikutti aluks aika superkiinnostuneelta kunnes ilmoitin haluavani suhteen tai sitten en mitään..
Jep, harmittaa tosi paljon, mutta minkäs teet!
Mulle kävi juuri myös noin, ja perään olen harmitellut...Mutta ehkä se ei kannata, meidän kummankaan :) Mies oli kanssa aluksi super kiinnostunut, mutta sitten kaikki kääntyi kuten sinullakin!
Liian tarjolla olevat miehet eivät todella kiinnosta, jotain tavoiteltavaa pitää olla mutta ilman pelejen pelaamista...Miksi se ei onnistu? En tiedä.
On teillä naisilla ongelma voi herran lettas jos miehen vetovoima riippuu siitä onko hän liian helposti saatavissa vai ei!
Harva mies kuulkaas jaksaa esittää mitään vaikeasti tavoiteltavaa jos on tositarkoituksella liikenteessä, saati jos on vielä vähänkään ihastunut naiseen. Mies pelaa kuulkaas avoimin kortein jos on selkärankaa ja uskaltaa näyttää tunteensa, mutta tämähän ei naista kiinnosta. Sitten toinen lukunsa ovat nämä naistennaurattaja pelimiehet, jotka hakevat vähäksi aikaa panoseuraa tai ukkomiehet jotka haluavat vähän vierasta. He ovat tarpeeksi selkärangattomia ja näin ollen leikkivät vaikeasti tavoitelvaa ja silloin naiset ovat sulaa vahaa heidän käsissään, mutta jos tilanne meinaa mennä vakavammaksi niin tottakai nainen jää silloin yksin.
Ennen pelimies ja nykyisin onnellisesti avoliitossa ja häät odottelevat loppukesästä.
ovat puhuneet 3-4-kymppiset naiset, joille 5-kymppinenkin mies kelpaisi, jos on muuten normaali
"On todella surullista katsoa sivusta kun ne hankalat, suorastaan v-maiset naiset, jotka kohtelevat huonosti miehiään, keräävät kaikki miehet rakastuneena ympärilleen"
Joo, tuota on nähty ja ihmetelty ennen. Sitten huomasin alan kirjallisuudesta että miehet etsivät äitinsä kaltaista naista parisuhteeseen. Siis jos äiti kohteli kaltoin poikaansa, hän aikuisenakin toistaa samaa kaavaa, "äiti älä jätä", ja "äiti" jättää kumminkin. Sillä kuviolla on oma nimensä ammattikielessä.
Aikaisemmin tässä keskusteluryppäässä kehotettiin miettimään millaisia lapsia kasvaa näistä vinoutuneista perheistä - no, esimerkiksi niitä miehiä, jotka ihastuvat näihin veemäisiin naisiin.
Ääritapauksissa niitä sanotaan masokisteiksi. Lady Domina siis rulaa.
Normaalit naiset, älkää masentuko. Etsikää sen sijaan terve, tasapainoinen mies. (Onko sellaisia-?)
Itse olen vähän päälle 30-vuotta, entä sinä?
Iske kunnon miehiä äläkä niitä pillunvonkaajia.....
Môme-Cecile:n kirjoituksessa oli asiaa. Ikävä kyllä näin on näreet, periaatteessa. Mutta jos rakkautta saa vain laskelmoimalla, onko se sitten ollenkaan rakkautta, sinuun itseesi, aitoa.
Jos ei voi toimia niin kuin hyvältä tuntuu, vaan pitää laskelmoida, niin onko se aitoa? Sillä pääsee pidemmälle ainakin :)
Laskelmoitua tai ei, semmoinen lievä vaativuus/tyytymättömyys toimii.
Olin aikaisemmin kiltti ja sopeutuvainen; halusin vain sopuisaa ja hauskaa yhdessäoloa - seurauksena toinen toistaan kiukuttelevampia miehiä parissa lyhyehkössä ja yhdessä pitkässä parisuhteessa.
Viimeisen jälkeen olen ollut totaalisen kyllästynyt moiseen touhuun; päätin, etten halua elämääni enempiä ongelmia - siis ei seurustelua ainakaan vähään aikaan mulle, kiitos. Ja jos joskus seukkaisinkin, niin sen miehen pitäis olla jotain todellakin täydellistä ;)
Sen enempää en ole asiaa mainostanut, mutta tuntuu lukevan otsassani tämä uudehko asenteeni, kun miehiä pörrää nyt ympärillä, kuin hunajapurkilla.
Tänään minua kosittiin kaksi! kertaa, joka on kyllä toistaiseksi ennätys yhdelle päivälle :)
Ensimmäinen oli uudehko tuttavuus, jolle olin juuri kertonut, että mielestäni ei ole luonnollista joutsen-käyttäytyminen, että ollaan saman kumppanin kanssa sitten onnellisena elämän loppuun. Onnellisena kyllä jees, mutta harvemmin sellainen toteutuu. ->Kosinta
Toisen olen tuntenut jo pidempään. Hänelle tulin maininneeksi noin vuosi sitten, etten usko avioliittoon, tai sitten en vain ole vielä kohdannut sitä oikeaa. Seurauksella, että hän on siitä saakka koettanut todistella olevansa mulle se oikea. En ole asialle lämmennyt, joten yritys on koko ajan rankentunut; ->Kosinta
Näiden lisäksi on koko joukko tyyppejä, jotka joudun säännöllisesti torjumaan. Exien ruikutuksesta puhumattakaan...
Jos olisin yhä vielä aiempi kiltti, en hennoisi heille niin suoraan sanoa, ettei kiinnosta, vaan koettaisin olla kaikille ystävällinen - ja tarjontaa olisi huomattavasti vähemmän.
Toki kisailevia miehiä riittää jos/kun olet viehättävä nainen - ja sinkku. Tosin jos tilanne jatkuu kovin pitkään tuollaisena (esim. 2 -> vuotta) niin kyllä ne kosiskelijat siitä hiljalleen kaikkoavat ja saat olla suhteellisen rauhassa. :)
Erostani on yli 2 vuotta, ja tahti senkun kiihtyy...
Pointti on siinä, että ainoa positiivisesti vaikuttava tekijä viehätysvoimani tuntuvaan kasvuun on vahvistuneen itsenäisyyden sekä itsevarmuuden lisäksi asenteeni muutos.
Fiksu, kaunis ja sinkkukin olen ollut aikaisemminkin, sekä nuorempi, hoikempi ja lapsettomampi...
Siis nähdäkseni ihan kärkipää-pariutumiskelpoinen naaras aikaisemmin, myös luonteeltani, tai näin siis olen olettanut..
Eikä siis seurasta ole aikaisemminkaan ollut pulaa, mutta nyt on todella ihan jonoksi asti!
Ja kaikki haluavat vakavan (heh) suhteen!
Älä nyt kuitenkin muutu liian kyyniseksi!
Kyynisyyttä siinä mielessä, että liian hyvä, täydellinen ei ilmeisesti kelpaa, mutta pikkuvikaisen haluavat - projektikseen?
Olisiko tässä havaittavissa ehkä samanlainen miehisen logiikan ilmenemä, kuin esim. autoja tai aseita kunnostavilla?
Hienon yksilön kun löytää; ikäisekseen hyvin säilyneen, ruosteettoman, mieluiten vähän ajetun classikon, niin sitä haluaa päästä laittamaan?
Uusi virheeton ei tuota samaa tyydytystä, kuin itse tuunattu, huollettu ja kunnossa pidetty?
Sellaista sitten kelpaa kavereille esitellä :)
Minusta kiinnostuneet ovat ehkä kanavoineet tämän maskuliinisen metsästäjän hoiva-viettinsä(?) muiden harrastusten sijasta naisiin... ?
Mielestäni tämä on arvonantoa, joka kertoo antajansa arvostuksesta myös itseään kohtaan.
Heikolla itseluottamuksella ei kykenisi moiseen miehisyyteen.