(Laitoin tämän tuonne erään keskustelun jatkeeksi, mutta tuon tähänkin)
Miksi mulla on jo pitkään ollut sellainen tuntuma, että osa n. 50-vuotiaista on tänä päivänä jollain lailla seksihurahtaneita tms.? Usein on erottu jo kerran pintaselityksenä "seksi ei vain toiminut" ja sitten lähdetty pää kolmantena jalkana etsimään "mielikuvituksellisempaa" seksiä ja kun sitä sitten löydetään otetaan uusi heppu kylkeen ja kaikki on muka hyvin??? Jotain kamalaa tuossa mun mielestä on!
Voi tietysti olla, että tulkkaan teitä väärin ja seksistä ei vaan osata puhua kuin jotenkin tosi "ronskisti" ja riettaasti (sillä tapaa tästä osa puhuu täällä), mutta itse tilanteet onkin sitten tosi "helliä", mutta miksi mä en oikein usko täysin tuota..
Onko se jotain 60-luvun jälkiseurausta vai naisten kuvitelma "itsenäisyydestä" ja miesten pakoa herkkyydestä vai mitä? Mulle 80-90-luvun kasvatille tuo vain ei aukea ja näyttää ja kuulostaa häiritsevältä.
Koittakaa nyt sedät ja tädit selittää mulle jotain mietittyä juttua älkääkä turhaan suuttuko, koska oikeeeesti ois vaan tarve voida edes hintsusti kunnioittaa vanhempia ihmisiä. Tuota taustaa vastaan on myös pakko sanoa, että parempi kunnioituksen kannalta vaikkakin surullinen mieli tulee niiden puolesta, jotka kituvat seksin puutteessa. Älkää silti lähtekö ruotsinlaivalle etsimään "onneanne" -pliis.
Kiitos tuleville huomioitsijoille.
Miksi mulla on jo pitkään ollut sellainen tuntuma, että osa n. 50-vuotiaista on tänä päivänä jollain lailla seksihurahtaneita tms.? Usein on erottu jo kerran pintaselityksenä "seksi ei vain toiminut" ja sitten lähdetty pää kolmantena jalkana etsimään "mielikuvituksellisempaa" seksiä ja kun sitä sitten löydetään otetaan uusi heppu kylkeen ja kaikki on muka hyvin??? Jotain kamalaa tuossa mun mielestä on!
Voi tietysti olla, että tulkkaan teitä väärin ja seksistä ei vaan osata puhua kuin jotenkin tosi "ronskisti" ja riettaasti (sillä tapaa tästä osa puhuu täällä), mutta itse tilanteet onkin sitten tosi "helliä", mutta miksi mä en oikein usko täysin tuota..
Onko se jotain 60-luvun jälkiseurausta vai naisten kuvitelma "itsenäisyydestä" ja miesten pakoa herkkyydestä vai mitä? Mulle 80-90-luvun kasvatille tuo vain ei aukea ja näyttää ja kuulostaa häiritsevältä.
Koittakaa nyt sedät ja tädit selittää mulle jotain mietittyä juttua älkääkä turhaan suuttuko, koska oikeeeesti ois vaan tarve voida edes hintsusti kunnioittaa vanhempia ihmisiä. Tuota taustaa vastaan on myös pakko sanoa, että parempi kunnioituksen kannalta vaikkakin surullinen mieli tulee niiden puolesta, jotka kituvat seksin puutteessa. Älkää silti lähtekö ruotsinlaivalle etsimään "onneanne" -pliis.
Kiitos tuleville huomioitsijoille.
Vastaukset 20
Vanhimmat
mutta mulla menee ainakin ihan hyvin mieheni kanssa ja muuten me viiskymmpiset oltiin aikanuoria/lapsia kuuskyt luvulla. 70-luku oli mun nuoruuttani.
että osa meistä on "seksihurahtaneita". Mutta tuskin se johtuu siitä, että "seksi ei vain toiminut". Jos joku ei toiminut, niin pää.
"miesten pakoa herkkyydestä"
Voit olla siinäkin oikeassa. Ehkä joillakin miehillä on parisuhteessaan hieman hukassa se tärkein, eli tunnepuoli. Ja jos ei sitä kumppania osata oikein rakastaa ja kunnioittaa, niin vääjäämättä se seksipuolikin kärsii.
Puhut siitä, mitä kutsutaan "viidenkympinvillitykseksi". Sellaista villitystä ei ole oikeasti olemassakaan. Se "villitys" on vain heikkoutta ihmissuhdetaidoissa ja ehkä oman vääjäämättömän vanhenemisen kieltämistä. Näin minä sen ymmärtäisin. Joku voi tietysti olla toista mieltä.
Kiitos isällisestä vastauksesta, josta näkee että olet sinut itsesi kanssa (:
Tällaisia on kiva kuunnella.
Minun käsitykseni taas on, että meistä 40 ihmisistä taas suurin osa on onnellisesti tai ainakin tyytyväisesti naimisissa. Emme suinkaan ole seksihurahraineita vaan päinvastoin, hyvinkin eroottislatautuneita mutta vain partneriamme kohtaan. Suurimalla osalla meistä on lapset jo siinä iässä, että ovat lähteneet kotoa ja meillä on aikaa keskittyä parisuhteeseen aivan uudella tavalla, Toisaalta elämän arvot ovat selkiytyneet niin, että tiedämme, ettei pelkkä hetken hurma tms. vastaava anna elämän kantavaa tyydytystä.
Meillä naisilla ei ole kuvitelmaa itsenäisyydestö vaan oikeasti elämme itsenäistä elämää, joka ei tarkoita itsekästä elämää vaan sitä, että otamme vastuun omasta onnestamme ja evalinnoistamme, joille rakennamme elämämme.
Emme todellakaan etsi Ruotsin alivoilta onneamme, eihän sitä sieltä löydä mutta partnerin voi löytää muttei sekään onnea takaa. jokaisen meidän onni on ihan omissa tekemisissä ja sanomisissa ja elämänvalinnoissa ja -asenteessa.
Vanhemmilla on yleensä jo elämänviisautta kertynyt siinä määrin, että , jos ei nyt kunnioitakaan vanhempiaan, ainakain kannattaisi ottaa vinkeistä vaarin.
Kirjoitan siis nimenomaan osasta (!) ko. ikäluokkaa enkä yleistäen kaikkiin. Ei tarvitse alkaa selittää, että olette niin kypsiä ja hyvissä parisuhteissa kaikki.
Tarkoitan suunnilleen niitä, jotka ei tunnu löytäneen itseäänkään saati parisuhdeonneaan, mutta kuitenkin kovasti sekstaa. Näitä on kulmakuppilat ja ruotsinlaivat väärällään.
Minäpä kirjoitan siitä 30-kympisten porukasta, jotka ei tunnu löytäneen itseäänkään saati parisuhdeonneaan, mutta kuitenkin kovasti sekstaa. Näitä on kulmakuppilat ja ruotsinlaivat väärällään. Samanlaisia me kaikki. Vain vähän eri ikäisiä
Tottahan toki omassakin ikäpolvessani on tätä sorttia, en sitä kiellä. Haluaisin vain ajatella, että kasvamme ja jätämme lapsekkaan käytöksen taaksemme ennen pitkää. Todennäköisesti tämän päivän 30-vuotiaista suurempi osa edustaa myöhemmin tätä käytöstä kuin teistä.
Täällä kirjoitetaan, että tuo käytös johtuisi siitä, että vanhemmat ottavat mallia nuoremmista... Kyllä toisinpäin tulee tapahtumaan paljon enemmän.
Arvasin jo etukäteen, että tähän tulee herne nenään -kommentointia aika lailla - toivoin vain jotain ihan muuta. Ettekö todella kestä ottaa kritiikkiä vastaan? Nyt on puhe vain teistä ja teidän käytöksestä. Niille, jotka kiroaa jo etukäteen muita ikäkriiseihin sanoisin, että kukin on oma yksilönsä ja nimenomaan pyrin jo nyt elämään niin, että huominenkin olisi kivelle rakennettu. Siinähän tämäkin pohdinta palvelee, jos jotain kiinnostaa. Viisaita on vähän ja toivoin todella kommenttia joltakin, joka ehkä itse olisi sivusta seurannut ikäistensä elämää ja osaisi sanoa siitä jotain mietittyä.
vaikka yritämmekin toista kertoa. Mielestäni se, että me 5-kymppiset emme koe elävämme kuvailemaasi elämää ja kerromme sen sinulle, ei ole herne nenään -kommentointia. Yritämme vain saada sinut ymm ärtätmään. Mutta näköjään olet niin varma asiastasi, että turhaan yritämme kertoa todellisesta 5-kymppisten elämästä.
Sinullahan ei varsinaisesti ole siitä tietoa vaan perustat kyllä nyt käåsityksesi ihan omille tulkinnoillesi.
Ei tässä kukaan ole ottanut hernettä nenään. Vaikka näet 50-vuotiaat vanhoina ja vakaina, joilla elämä on oikeastaan ohi, näkevät 50-vuotiaat itsensä aiva samoin, kun 30-vuotiaat itsensä. Kroppa vanhenee mutta mieli ei. Näet asiat luultavasti näin, koska mielestäsi 50-vuotiaille ei joku käytös sovi!? Heiluminen on ihan yhtä kivaa vanhoille kuin nuoremmillekin. Yksi suuri ero on kuitenkin. Olet luultavasti perheetön ja sinun ei vielä ole tarvinnut ottaa vastuuta toisista ihmisistä (puoliso, lapset). 50-vuotiaat ovat sen työn tehneet ja heillä on 20-25v:n jälkeen mahdollisuus antaa aikaa myös itselleen ihan toisessa mittakaavassa kuin ennen. Ympäristön paineet ja ylpeys on jo hioutunut elämän taistoissa. Antaa vanhojen heilua. Elämää se on vain. Ps Ollessani 15v olin kesätöissä paikassa, jossa oli 35vuotias nokkamies. Musta hän näytti viittä vaille vainaalta. Vaan ei näyttäisi enää tästä vinkkelistä.
hakea seksiseuraa vaikka ruotsinlaivalta jos sitä on vailla? Ei kaikilla ole sitä omaa puolisoa ja itse ainakin mieluummin haen satunnaisen seuran vaikka laivalta kuin oman pikkukaupungin baarista. Olen 46v eronnut erittäin halukas nainen.
paljon erilaisia vaiheita. 50 vuotiaana ollaan tienristeyksessä - elämää takana ja vanhuus häämöttää tulevaisuudessa. Moni havahtuu "tässäkö se elämä oli!" tunteeseen.
Nuorena meillä on paljon erilaisia odotuksia elämältä. Viiskymppinen huomaa, että suurin osa odotuksista ei täyttynytkään. Etenkin ne, jotka tekivät elämänsä valmiin mallin mukaan - opiskelut, työ, avioliitto,lapset, talot jne. Kangistuminen ja jähmettyminen ei tuonutkaan sitä elävää elämää, mitä niin odotti.
Osa meistä tekee suuren muutoksen tässä vaiheessa. Osa vaihtaa ammattia (alkaa tekemään nyt sitä, mitä haluaakin), osa vaihtaa työtä tai asuinpaikaa tai muotoa. Osa alkaa harrastamaan jopa intohimoisesti itselleen tärkeitä asioita. Osa vaihtaa puolisoa.
Ne jotka eivät halua vastata haasteeseen, jähmettyvät paikoilleen ja alkavat paeta muutoksen tarvetta jotenkin. Se voi olla ylenmääräistä työntekoa, masennusta, alkoholin käyttöä tai seksiseikkailuja jne.. Yritetään edes jotenkin sietää se ummehtunut elämäntilanne, mutta johon ei uskalleta tehdä muutoksia.
Jotkut heittäytyvät marttyyreiksi, uhraavat oman elämänsä toisten tarpeiden tyydyttämiseen. "Lasten takia" on paljon käytetty tekosyy olla tekemättä mitään. Sitten jäädään odottamaan sitä ihmeellistä palkintoa joka tästä seuraa. (ja jota useimmiten ei tule.) Liian usein se on katkeruutta ja säälin kerjuuta.
Aina ei nuorena ole menty suuresta rakkaudesta avioon. On vain menty sen sopivan kanssa. Ehkä tuli raskaus, ehkä oli helpompi lähteä kotoa itsenäistymään, ehkä se tarjosi paremman elintason kuin yksin ollessa? Kun kaveritkin meni, oli paine itselläkin mennä. Vuosien kuluessa tullaan vain vieraammiksi toisilleen. Jotkut sietää sen, jotkut ei.
Naiset vapautuvat seksuaalisesti, entiset estot ja pelot väistyvät ja alkaa tietämään itse, mitä seksuaalisesti haluaa. Paineet miehillä kasvavat, jotka puolestaan taistelevat kyvykkyytensä kanssa. Ei ole enää se nuori ori, joka aikoinaan oli. Se peloittaa. Entä jos ei kelpaa enää vaimolle? Lähdetään sitten etsimään todisteita että vielä sitä...
Tämä aika painottaa liikaa seksuaalisuutta. Sen kautta me määritämme itsemme miehinä ja naisina. Seksi tuo elämyksiä ja elämisen tunnetta, se ratkaisee ongelmamme? Otamme oppia nuorista? Pitää olla haluttu ollakseen onnistunut?
Uskotoko että kun itse olet viisikymppinen, ymmärrät paremmin. Jos nyt uskallat ihan oikeasti rakentaa omaa elämääsi, voi olla että tämä vaihe ei ole niin rankka kuin se nyt on meidän ikäpolvelle. Mutta usko, jotenkin sinäkin tulet kohtaamaan nämä asiat.
itse olen himpun verran alle 50, (46) mutta olen parisuhteessamme tiedostanut tulevaa ja käsittelemme puolison kanssa yhdessä sitä miten voisimme muuttaa liittoamme niin, että molemmat viihtyisivät siinä.
Muutama vuosi sitten itselläni oli ikäkriisi ja puolisollani, joka on hiukka itseäni vanhempi, se kriisi oli hieman myöhemmin (50-vuotiaana). Onneksemme löysimme yhteisen sävelen vielä, nyt jokainen yhteinen päivä on nautinto iloineen ja suruineen.
Vanhojen patujen hessahtaminen on ollut yhtä koomista ja säälittävää kaikilla vuosikymmenillä. Niin masentavalta kuin se saattaa sinusta tuntua, samoihin haasteisiin törmäät sinäkin sitten aikanasi. Kun alat ratsastaa kohti auringonlaskua, kunnioituksen tarve ja naurettavaksi tulemisen pelko lakkaavat merkitsemästä mitään tai sitten valehtelet itsellesi, että voih, tämä on niin eri asia.
Laitapa nykyiset ajatuksesi paperille ja pyydä jotain kaveriasi näyttämään ne sitten aikanaan sinulle.
2eläjä xyz2 ja "kellot soivat sinullekin sitten joskus"
Kiitos viesteistä. Veitte varpaan suuhun tällaiselta 60 -naiselta.
Minä en käsitä "ikäkriisejä". Mutta ajan ylierotisoituminen kävelee vastaan joka hetki. Avaat sitten radion, kuuntelet musiikkia, katselet televisiota, astelet marketiin tai ... no, kaikkialla.
Ja mitä nuoret edellä, sitä vanhat kontaten perässä.
Mikä minua siinä voi ottaa aivoon?
Ihmiset näyttävät pelkiltä suorituskoneilta. Katsokaa ihmisen kasvoja; monilla on kalkittu naamari. Kurkatkaa kerran tv:n kuuluttajia tai tv:ssä litaniaansa lätisevää poliitikkoa.
Viimeksi kysyin ukolta tv-uutisten äärellä: "Hei, kukas tuo nyt sitten on?" Odotettiin, että nimi ilmaantuu puhuvan pään alle. Liisa Hyssälä!!! Jassoo. Tuttu muija, mutta mitä sillekin on tapahtunut muutamassa viikossa? Nuorentunut muutaman vuosikymmenen ;))
Olkoon nimi Liisa tai Lasse, samaa naamari- ja karnevaalikansaa hyörii kaikkialla jonkin perässä. En tiedä, mitä he ajavat takaa, puhuvat ainakin tyhjää pirusti.
- Hille, reipas ja ryppyinen 60 vee luomu Hämeen korvesta
Tuo "elämään kuuluu" -viesti oli paljolti juuri sitä, mitä minä ajattelen. Ainoa vaan, että se tienristeys tulee hyvin usein vastaan jo neljänkympin kieppeillä.
Olen keskustellut tosi, tosi paljon ikäisteni eli 40 -ikäisten kanssa - siis miesten kanssa. Moni hakee nimenomaan seksiseuraa, kun avioliitto laahaa paikallaan eikä makuuhuoneessa oikein tapahdu mitään. Seksielämä on lähes tai kokonaan kuollutta. No, miehet ratkaisevat asian sillä, että etsivät seksiä kodin ulkopuolelta. Eroamaan he eivät välttämättä ole valmiita, mutta pettämään kyllä. Ja he katsovat vieläpä, että heillä on siihen täysi oikeus. Hyvin usein syyksi siihen, ettei erota, sanotaan lapset. Ja kun muuten menee ihan hyvin.
Ehkä nuo nelikymppisinä seksittömään avioelämään kyllästyneet miehet sitten ovat valmiita eroamaan viisikymppisinä, kun lähes kaikilla ne lapset on jo pesästä lentäneet. Olisiko näin? Tai siihen mennessä ovat pettämisistään jääneet kiinni ja vaimot lemppaa ne pihalle. Tai josko ne vaimot etsivät myöskin seksiä avioliiton ulkopuolelta ja löytävät syyn avioliiton päättämiseen. Varmaan syitä on paljon.
Jotkut ovat selvästi lukossa omaan puolisoonsa nähden eivätkä pysty tärkeistä asioista edes puhumaan. On helpompi aloittaa alusta jonkun toisen kanssa kuin ruveta purkamaan sitä sanomatta jääneiden asioiden, toiveiden ja halujen kerää, joka on liiton aikana päässyt kasvamaan omakotitalon kokoiseksi.
Ihminen ja hänen tarpeensa ja tavoitteensa muuttuvat elämän eri vaiheissa. Jos puolisoiden kehityssuunnat poikkeavat kovasti toisistaan, voi ikäkriisin seurauksena ero olla ainoa vaihtoehto. Enää ei halutakaan samoja asioita, joten miksi pitäisi jatkaa elämistä yhdessä. Jotkut toki onnistuvat näistä muutoksista huolimatta pitämään suhteensa kunnossa. Töitä se vaatii. Kaikki eivät ole valmiita tekemään tarpeeksi töitä suhteen eteen, joten eroaminen tuntuu helpommalta.
Eiköhän tässä pohjimmiltaan ole kyse juuri ihmisen kehityskaaresta ja miten se ihmistä ajan mittaan muuttaa.
En ole koskaan käynyt kulmakuppilassa enkä ruotsinlaivalla, joten kyseinen ihmistyyppi on minulle täysin tuntematon.
Yhtä vähän kuin kolmekymppiset ovat joku lauma ovat sitä myös viisikymppiset. Me olemme yksilöitä ja valitan: vaikka sinä kovasti paljon haluaisit että "me" käyttäytyisimme haluamallasi tavalla, mepä käyttäydymmekin kukin ihan niin kuin itse haluamme ja katsomme hyväksi.
Kun katselee toisten ihmisten tekemisiä, ne saattavat usein vaikuttaa käsittämättömiltä tai jopa ärsyttäviltä. Siksipä jokaisen onkin parasta keskittyä omiin tekemisiinsä ja oman elämänsä elämiseen.
Sinulla on nyt kaikki valttikortit käsissäsi tulla sellaiseksi tädiksi/sedäksi viiskymppisenä kuin mitä nyt ihannoit.
Pikku vinkkinä muuten sanoisin että ihmiset ovat ihan jotain muuta kuin ikälukunsa; sen tajuaminen antaa lisää syvyyttä elämään.
Terv. Aikuinen nainen jonka ystäväpiirin ikähaarukka on 15 - 93.
Vastauksista välittyy sellainen viesti, ettei kannata kysellä tällaisia, koska aikuisuus on sitä, että saa tehdä ihan mitä lystää. Mielestäni aikuisuutta taas on myös se, että olemme vastuussa myös muille kuin itsellemme siitä miten toimimme.
Jonkinlaista keskustelua tästä kuitenkin syntyi, eipä silti. Hyvää kesää kaikille (:
Kysyvä ei tieltä eksy. Minun on kuitenkin pakko vielä kysyä, mitä tarkoitat tällä aikuisen vastuulla toisia kohtaan. Olisiko se sitä että on opiskellut säällisesti itselleen ammatin ja maksanut lunnaansa yhteiskunnalle. Ehkä vastuu lapsistaan ja heidän kasvatuksestaan nuoriksi aikuisiksi. Ehkä pysymällä työelämässä mahdollistaen hyvinvointiyhteiskunnan olemassaolon ja olemalla mukana rahoittamassa myös sinun tietäsi aikuisuuteen. Aikuisuus on vastuunkantoa, mutta sitä on myös vastuunkanto omasta elämän laadusta sitten kun siihen on tilaisuus. Vai onko nyt kuoltava pystyyn, jotta aikuiset lapsemme saisivat vastikkeetta mahdollisimman suuren perinnön. Noin yleisesti ottaen voimme tehdä kaikkea sitä mikä ei sodi yhteiskunnan moraalikäsityksiä ja lakeja vastaan. Elämä on.
Aikuisuutta on se että vastaa omista tekemisistään ja antaa muiden vastata omistaan.
Välittäminen kanssaihmisistä ei tarkoita sitä että puuttuu ja määräilee heidän tapaansa elää.
Vaikka sinä kuinka haluaisit lokeroida ihmiset niin se ei vaan onnistu. Kysyä saat kyllä mutta hyväksy sitten myös vastaukset - myös ne jotka poikkeavat omista, valmiista vastauksistasi.