Sota sinkkujen ja varattujen välillä?

ole moiseen ikinä törmännyt, vai oikein sota. Itse olen ollut sinkku ja nyt varattu, niinkuin kai useimmat naiset ovat joskus olleet kumpaakin.

Mitä ne varatut kuvittelee olevansa? Minä sinkkuna olen miljoona kertaa vapaampi kuin yksikään varattu, joten shut the fuck up.

Joka ei ole kateellinen seukkaaville. Olen seurustellut/ollut naimisissa ja tiedän kummankin puuhan hyvät ja huonot puolet. Sinkkuuteni on oma valintani ja voin sen lopettaa heti kun itse niin haluan tai vastaan tepastelee varsinainen herkku joka vie mennessään välittämättä mun kitinöistä :D

Olen törmännyt ilmiöön itsekkin sekä naimisisaa ollessani että nyt sinkkuna ja mua vaan huvittaa sellainen puuha.
En ole kateellinen ihminen enkä edes oikein tiedä mistä se kateellisuus oikein kumpuaa, luonteessahan se on valmiina. Kateellinen ihminen on yleensä sellainen peruskateellinen.. kaikesta ja kaikille, välittämättä oikeestaan itse yhtään siitä, että haluaisko ihan oikeesti itselleen sellaisen asian ja jos haluaa, niin miksi ei tee asian eteen mitään?

Monesti kateelliset myös kuvittelee, että se toisen jokin on itseltä pois ja jos sillä ei olisi sitä, niin se tulisi sitten itselle. Ihan höpöluulo, jos naapuri ostaa uuden auton, niin samanlaisia on maailma täynnä, senkus menee kauppaan ja ostaa sellaisen, velkaa saa. Vaikka naapuri ei ostais sitä autoa, niin ei sitä kukaan siihen omaankaan pihaan kärrää.

Jonkun parisuhde on kanssa järjetön kadehtimisaihe. Suhteen muodostaa kahden ihmisen kemiat ja ne ei ole samanlaiset kaikilla. Vaikka Matti ja Mirkku on onnellisia yhdessä ja sopivat toisilleen, niin Liisan "viedessä" Matin, ei samanlaista suhdetta synny, koska Liisa on erilainen kuin Mirkku. Kateellisen ihmisen luonne on jo senverran kamala, että hyvässä lykyssä hän ei pysty katkeruudeltaan tms ikinä luomaan hyvää suhdetta kehenkään.

Sinkkujen kahdehtiminen on tyhmää, senkus eroaa ja on sitten itsekkin sinkku, se käy näppärästi mutta jos itse ei uskalla, on aivan turha purkaa pahaa oloaan muihin jotka uskaltaa.. itsestähän tääkin on taas kiinni.

Kateelliset ei ole tajunneet, että kukaan ei saa kaikkea ja asiat ei ole sitä miltä ne näyttää. Onnellinen liitto voi seinien sisällä olla kaikkea muuta kuin onnellinen, sinkku itkee itsensä uneen. Joku joutuu paiskiin kahta duunia saadakseen talonsa ja autonsa maksettua. Työttömällä on aikaa tehdä asioita mutta ei rahaa tehdä niitä jne jne.
Eli kadehtiessa toisia ajatellaan vain niitä hyviä asioita mutta ei huonoja.. Kiva ajaa uudella autolla, mäkin haluaisin.. eikä ajatella että on vähemmän kiva maksella niitä osamaksulaskuja.

Kukaan ei saa koskaan kaikkea mitä haluaa ja se on nieltävä, kateellisuus/katkeruus tuhoaa vaan ihmisen itsensä ja on löydettävä se oma onni niistä asioista joita saa eikä vaan mietittävä niitä asioita joita ei voi saada.

mutta en halua suhdetta kenen kanssa tahansa. En kadehdi varattuja kavereitani, koska se on heidän elämäänsä, enkä minä haluaisi elää heidän elämäänsä.

Jokunen varattu on huokaillut vapaa-ajanviettotavoistani kertoessani, että olisipa hänelläkin joskus aikaa tuollaseen. Taitaa olla se oman ajan vähäisyys joskus varatuilla melkoinen ongelma, mutta saahan toimivasta parisuhteesta paljon sellasta, mitä sinkku ei taida mistään saada. Puolensa siis kaikessa.

Tärkeintä on se, että itse on tyytyväinen tilanteeseensa, ja jos ei ole niin pystyy asialle jotakin tekemään.

Täl hetkel olen sinkku,en todellakaan ole kateellinen parisuhteessa oleville,vaan onnellinen niiden puolesta joilla on hyvä suhde.Mun kavereist taas osa on kateellisia kun oon sinkku ja on vapaus ja saa tehä mitä haluaa ja mennä miten haluaa.Ovatkin sanoneet,että sinkkuudesta todellakin kannattaa nauttia ja niin olen tehnytkin.Omasta tahdosta olen sinkku.On myös ollu pitkiä suhteita,silloin kyl välil toivonu,että oispa sinkku,mutta kenellekkään en ole kateellinen ollut.

.. ole sen kummemmin kateellinen yhtään kenellekään seurustelevalle. On kokemusta enemmän ja vähemmän vakavasta seurustelusta itselläkin siinä määrin paljon, etten näe seurustelemista minään auvona ihmiselle. En myöskään määrittele omaa arvoani toisen kautta tai ole siten läheisriippuvainen, että mulla olis pakko ihan muodon vuoksikin aina "olla joku". Monilla on noin. Eivät kestä olla yksinään ja sitten seurustelevat sellaistenkin kanssa, joita kohtaan eivät edes koe mitään todellisia tunteita.

Tottakai sitä joskus taas haluaisi itsekin löytää jonkun vierelleen. Ideaalitapauksessa jonkun sellaisen, joka on mun kanssa seuraavat viisikymmentä vuotta. Kävelee vastaan jos kävelee ja uskon, että kävelee.;) En aktiivisesti etsi ketään ja oon tällä hetkellä 100 % tyytyväinen sinkkuna. Elämäntilanteeni on sellainen, että tuskin juuri nyt oikeasti edes pystyisin jakamaan elämääni yhtään kenenkään kanssa. Kun en vielä tiedä, missä päin maata tai maailmaa puolenkin vuoden päästä olen, ei paljoa innosta sitoutua kehenkään.

Hengailuseura jostakin särmikkäästä miehestä toki kelpaisi, mutta sellaista on loppujen lopuksi yllättävän vaikea löytää, jos ei kelpuuta siihenkään ihan ketä tahansa, eikä paljoa jaksa heilua "tutka- asenteella" baareissa. Niille ehkä voisin ollakin kateellinen, joilla sellaista seuraa on.;) Tarkoitan siis _todellakin_ fiksua, seksikästä ja charmanttia miesseuraa, jossa tehdään muutakin kuin harrastetaan seksiä, mutta jossa ei kummoista tulevaisuusperspektiiviä tarvitse.

Pari kertaa olen tän vuoden puolella jo kieltäytynyt seurustelusta, eli jos haluaisin seurustella, ei mun tarvitsis olla päivääkään yksin. Siksikään en kadehdi seurustelevia yhtään. Ainoa, mikä joskus häiritsee, on ympäristön (läheisten kavereiden ja sukulaisten) asenne. Kaikki ei tajua, että kukin tavallaan ja ihmisen elämässä voi tulla vaiheita, jolloin yksinoleminen , syystä tai toisesta, tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.

Varatuille kavereille en kuittaile muutoin kuin siinä tapauksessa, jos joku vaikuttaa täysin paikalleen jämähtäneeltä. Ärsyttävä piirre joissakin ihmisissä on se, että kun aletaan seurustella ja/ tai perustetaan perhe, samalla alkaa ennen niin tärkeiksi ylistettyjen kavereiden laiminlyöminen. Sellaisten kavereiden merkitystä on sitten joskus itsekin joutunut kyseenalaistamaan.

Itse seurustellessakin oon aina pyrkiny elämään siten, ettei kavereiden merkitys siinä mukana muutu. Huvittaakin joskus, kun lukee joidenkin ulisijoiden juttuja eropalstoilta tms., missä eronneet valittavat, että kun kaikki kaverit vaan jäi miehen myötä ja "nyyh, nyt olen ihan yksin". Selkeä kuvio usein tossakin. Ystävät ja kaverit eivä seurustellessa ole niin paljoa merkinneet.

Meidän kaveripiirissä on sekä pariskuntia että sinkkuja. Ei me kyllä tolleen kyräillä toisten kanssa. Ihan reilusti ollaan ystäviä keskenämme ja tuemme ja autamme toisiamme niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin. En ole kyllä tollasta edes kuullut. Kai sitä vissiin joillakin on, kun hoksasit sellaista kysyä? Paras ystäväni on sinkku ja itse olen naimisissa. Ei meidän ystävyyteen vaikuta, ollaanko naimisissa/sinkkuja vai ei. Illanvietoissa on joskus paljon porukkaa, kun sinkut tuovat uusia ihastuksiaan tutustumaan. Joskus seurustelut lopahtaa ja joskus ne kestää ja toisinaan myös jotkut parit eroavat. Mutta ei tässä mitään keskinäistä sotaa ole koskaan ollut.