Miten olette selvinneet erosta? On ahdistavaa, kun mieli soljuaa kokoajan kaikessa yhdessä koetussa ja toisen poissaolo tuntuu niin pahalle.
Aikaa tuntuu olevan loputtomiin.
Aikaa tuntuu olevan loputtomiin.
Ihmisen mieli
reetta35
101433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tiedän varmaan aika tarkkaan kuinka vaikeaa sulla on...Mulla on erosta 2 kuukautta, takana sairaslomaa, lääkärilläkäyntejä, masennus ja siihen määrätty lääkitys päällä.
Heti aamuisin kun avaan silmät, kaikki yhteiset hetket vyöryvät mieleen ja tosiaan pyörivät mielessä taukoamatta. Itken vähän väliä, mietin missä toinen on, mitä hän tekee, onkohan hänellä jo joku toinen...mihinkään ei halua lähteä eikä tavata ketään. Ystävät yrittävät lohduttaa ja auttaa, mutta sekin vaan tuntuu ahdistavan..
En tajua kuinka jaksan...ja kuinka kauan tällainen kestää? En näe itselläni minkäänlaista tulevaisuutta ilman häntä...en saa elämästä enää kiinni.
En siis oikeastaan osaa sanoa sulle miten tällaisesta selviää, kun itse olen vielä keskellä tätä soppaa...mua on vähän ainakin auttanut se kun lukee täällä muiden kirjoituksia ja selviämistarinoita. Ja puhuminen auttaa...eilen sain pitkästä aikaa lähdettyä ulos kävelemään ja sen jälkeen oli vähän aikaa hyvä olo...kunnes taas vaivuin tähän samaan tilaan, josta ei tunnu olevan poispääsyä...
Toivon sulle voimia ja hyvää kesää! Ehkä vielä joskus elämä hymyilee meillekkin?
Kyllä vaan tiedän tämänkin tunteen, mutta se vaatiikiin paljon tahdon voimaa nousta sieltä sohvan kulmasta..
itselläni erosta 3 kk. makasin ja itkin, itkin, ja itkin...
sitten loppui kyyneleet.. itkin mutta mitään ei tullut.. paha olo ja oksensin..
siinä nojatessani vessan pönttöön..
ajattelin: mitä sä teet... onko se toinen tosiaan tämän arvoinen?
siivosin koko kämpän alusta loppuun, hain kukkia pöydälle ja lähdin ystäväni luo.. puhuin kaikki ulos ja nyt olen yrittänyt liikkua ihmisten ilmoilla.. nyt näen..
että on jotain muutakin kun nenäpaperi ja sohvannurkka.. en uutta suhdetta ole ajatellutkaan!
aijon nauttia nyt itsestäni! olen menossa kasvohoitoihin ja hierontaan ynm..
tapaan ystäviä ja ihmisiä ketä en ole tavannut pitkiin aikoihin.. vasta kun minulla on hyvä olo yksin, olen valmis aloittamaan uuden suhteen..
viellä ei ole aika..
Jaa-a, kirjotinpa tuossa pitkän viestin tähän ketjuun, mutta sitten jotain kävi ja se katosi bittiavaruuteen. Jipii.
Sitä vaan olisin halunnu sanoa, että täällä on yksi kipeästi eronnut lisää. Erosta on nyt viikko, mikä on siis tottakai aivan älyttömän lyhyt aika, mutta tuntuu ikuisuudelta. Rakastan sitä miestä aivan älyttömästi edelleen ja vaan toivon kokoajan, että se soittais, haluaisi nähdä, mitä vaan. Että se palais takasin kotiin ja kaikki olis ennallaan.
Heti eron jälkeen (tuli täysin yllärinä yhtenä aamuna ja samana iltana kamat oli jo pakattu ja mies muuttanu pois) mä soitin ystäville, ja oon ollut viime yöhön asti joka yö jonkun ystävän luona. Oon vasta tän myötä tajunnut miten ihania ja huolehtivia ja rakastavia ystäviä mun ympärillä on, ne ovat olleet todellinen voimavara.
Se auttaa, että vaan puhuu ja puhuu ja puhuu ja puhuu. Sitä pääsee sillon vähän etääntymään omista tunteistaan ja siitä pään sisäisestä tuskasta. Ja sitten, kun näkee riittävän paljon eri ihmisiä, joille puhua, niin ei tarvi kuormittaa ketään liikaa omista jutuista.
Viime yön olin tosiaan ekaa yötä yksin kotona ja vietin muutenki vähän aikaa yksin. Ja selvisin. En olis uskonu, että selvisin, mutta tässä ollaan.
Aamut on tietty aina pahimpia. Ja töiden jälkeen iltapäivät. Ikävä raastaa, sitä vaan toivoo, että kaikki palais ennalleen.
Mutta oon alkanu määrätietoisesti suunnata kohti eroa, kohti sitä, että seison tukevasti jaloillani ja kaikki on hyvin. Kai se on tärkeintä, että saa järjen uskomaan, että kaikki tulee olemaan hyvin, vaikka tunteet tulee kaukana perässä.
Tsemppiä kaikille eronneilla. Hyvä päivä koittaa vielä, se päivä, kun ollaan onnellisia, vahvoja ja valmiita uuteen parisuhteeseen. Siinä vaiheessa ehkä jo tulee se ihminen, jonka kanssa tullaan loppuelämämme sitten olemaan onnellisina. Nyt on vaan uskottava tulevaisuuteen ja siihen, että aika parantaa haavat. Koska niin se tekee, niin se todellakin tekee.
Tärkeintä on tehdä asioita, joista tulee hyvä olo. Nähdä ihmisiä, koittaa syödä (oon ollut viikon verran melkeen kokonaan nestmäisellä ravinnolla, melkeen mitään ei oo menny alas, paitsi mehua ja vähän keittoa) ja koittaa nukkua. Mitä tahansa mikä tällä hetkellä tekis hyvän mielen (eikä liity tähän exään). Aivot ja kroppa tarvii lepoa kaikesta ahdistuksesta ja stressistä.
Koittakaa löytää sopiva määrä tekemistä, että saa ajatukset muualle, mutta myös sopiva määrä ihmisiä, joille kertoa tunteista ja purkaa ajatuksia. Kirjottakaa, katsokaa hyvänmielenleffoja (tähän tilanteeseen ehkä action-komediat?), käykää töissä ja uskaltakaa nauraa, vaikka joka hetki ei naurattaiskaan. Ja sitten taas puhukaa.
Eipä eroon mitään suoraa lääkettä oo, mutta luulen, että asioiden läpikäyminen ja prosessointi auttaa. Pitää itkeä kun itkettää. Muistakaa, että se on aina yks itku vähemmän. Tehkää asioita, jotka saa nauramaan. Tulevaisuus on edessä ja tulevaisuus tulee olemaan hyvä!
Omasta erosta kaksi kuukautta. Ensin ei tuntunut miltään, sitten pikkuhiljaa ahdistus kasvoi. Elämän tarkoitus on kadonnut, mitä merkitystä elämälläni on yksin. Miksi siivota, tehdä ruokaa, syödä, suihkussa käyntikin on jo ponnistus, en jaksa huolehtia itsestäni. Ajattelen onnellisia hetkiä ja niitä huononpiakin. Olen mustasukkainen exäni uudesta seksielämästä ilman minua. Jonain paivänä tuntuu kuin pääsisi vähän irtaantumaan omista päässä pyörivistä asioita ja seuraavana päivänä taas putoa pohjalle. Yksin ei ole hyvä olla liian paljon, vaikka ihmisten seurassa tuntuukin epätodelliselta olla, on kuin olisin osittain irtaantunut todellisuudesta. Mitään nopeaa ratkaisua erostäa selviytymiseen ei ole, muttaon vain yritettävä sinnitellä päivä kerrallaan eteenpäin. Mitään tulevaisuuden suunnitelmia on turha ajatellakaan, kun väsymys painaa päässä. On vain yritettävä löytää asioita, jotka saa olon edes vähänaikaa tuntumaan siedettävältä. Kodin siivoamisesta nauttii vähän aikaa, kävelylenkeillä ajatus voi kulkea kevyemmin, uimassa voi käydä, tehdä yleensäkin sellaisia asioita joihin ei ole liittynyt exä. Muistoja tulvii mieleen jatkuvasti ja antaa niiden tulla, vaikka tuntuu pahalta ne on käytävä läpi. Kun oikein tuntuu pahalta ja rinnasta puristaa, yritän miettiä mikä mieltäni oikeasti painaa, antaa pahanolon silloin tulla ja vaikka itkeäkin, se helpottaa. Yritetään tukea toisiamme, yhdessä selviämme, puretaan täällä pahaa oloamme ja lukemalla toisen kokemuksia oma mieli kevenee hetkeksi. Vähän sekavaa teksiä, mutta pää on nyt sekava.
anna siihen itsellesi lupa, käyt kaikessa rauhassa vanhat muistot läpi ja käsittelet tunteesi. Itkeminen on hyväksi. Muista kuitenkin pitää huolta itsestäsi, vaikka pakotat itsesi lenkille etc, etkä jää neljän seinän sisälle murehtimaan. Pidä päivässä jokin rytmi (ei pelkkää olemista tai netissä roikkumista)
Jos oikein kovasti ahdistaa ja unet menee, käy lääkärillä. Minäkin sain eron jälkeen unihäiriöitä, jotka korjattiin.
Vihasta ja katkeruudesta, jos sellaisia on, on hyvä pyrkiä eroon, vaikka kirjoittamalla joka päivä jotakin jotakin ruutuvihkoon. Tuntuu tyhmältä, mutta auttaa. Kokeiltu on.
Sitten yllättäen jonakin päivänä oikeasti haluatkin katsoa eteenpäin. Ei siihen ihan heti pysty. Kuitenkin se useimmilla lähtee tästä sujumaan ja uusi kumppani löytyy, mutta ei vanhan korvikkeeksi. Sitten uusi suhde on hyvällä pohjalla, kun vanha on käsitelty.
Ei ero ole mikään läpihuutojuttu.
Kiitos teille kaikille vastanneille. Toivon, että voimme jatkaa keskustelua täällä. Yritetään yhteisvoimin tsempata toisiamme!
Tuo kodin siivoaminen on hyvä juttu. Olen yrittänyt samaa, koettanut viihtyä kotona. Kirjojen lukeminen antaa myös lomaa omista ajatuksista. Toisaalta neljän seinän sisällä seinät tuntuvat kaatuvan päälle.
Muiden ihmisten seurassa tuntuu oudolle, ystävien kanssa voin puhua, mutta en haluaisi puhua asiasta "liikaa". Sitten kun jutellaan muuta, mieleen tulee ajatus, että kiellänkö omat tunteeni ja esitän hyväntuulista..
Haluaisin olla reipas ja estää mieltäni menemästä äärirajoille, että osaisin hiukan suhtautua asiaan järkevästi.
Siis surra riittävästi, mutta ei liikaa.
Kertokaa hyvät ihmiset mistä saisin voimaa päästää irti miehestäni? Ollaan oltu yhdessä 8 vuotta ja nyt on tultu siihen pisteeseen että rakkau on yksinkertaisesti loppu. Meillä ei ole enää käytännössä muuta yhteistä kuin sama osoite ja sänky missä käydään nukkumassa. Enää ei ole yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia, ei mitään. Mä oon jo pikkuhiljaa kyselly itselleni vuokrakämppää, mutta jotenkin se lähteminen tuntuu niin vaikealta... Kertokaa mulle mistä olette saaneet voimia repiä itsenne irti huonosta suhteesta?
Sit vielä sellainen juttu. Oletteko kokeneet "häpeää" eronne vuoksi? Tiedän, että suhteiden loppuminen kuuluu normaaliin elämään, mutta mua jotenkin "hävettää" tunnustaa ulkopuolisille, että meillä menee huonosti ja suunnitellaan eroa... Johtuisko siitä että tää on mun eka pitkä seurustelusuhde jonka oli tarkoitus kestää aina kuolemaan asti.
Kokemuksesta voin sanoa, että omat tunteet voivat yllättää. Minäkään en ollut tyytyväinen parisuhteeseeni, mutta eron tultua olen ollut onneton. Harmittaa se, etten yrittänyt paremmin.
Anna hänelle vielä mahdollisuus. Nosta kissa pöydälle ja anna hänelle tilaisuus vielä kerran panostaa suhteeseenne.
Jos vielä sen jälkeen haluat erota, niin voit tehdä sen ilman omantunnontuskia.
Mielestäni nykyisin erotaan ihan liian helposti. Pitkä parisuhde on arvo sinänsä. Ei se muidenkaan elämä ole aina niin auvoista.
Ymmärrän, että tunnet häpeää. Mutta ihmisiähän me kaikki ollaan, jokaisella on omat ongelmansa. Parhaimman tuen saat läheisiltäsi olemalla rehellinen.
Juhannus lähestyy...ahdistaa. Mitähän siitäkin tulee...niin yksinäinen olo vaikka ystävien kanssa olenkin lähdössä juhlimaan...
On NIIN ikävä miestäni! Menee varmaan koko juhannus itkemiseksi...pelottaa.
Kauniit kesäpäivät sujahtavat ohi niin ettei huomaakkaan. Lähinnä sisällä istuen. Ei ole enää minkäänlaista elämää...olisinpa tajunnut tämän silloin kun olimme vielä yhdessä mieheni kanssa...olisin yrittänyt enemmän saada suhteemme korjattua...tuntuu ettei tästä selviä ikinä.
Toivotonta tekstiä...mutta olokin on toivoton ja sekava. En olisi uskonut että tästä erosta tulee näin raskas....ei kai sitä enää mihinkään suhteeseen uskallakkaan...en ikinä enää halua käydä tällaista läpi!
Miten te muut vietätte juhannusta? Yritetään ikävästä huolimatta jaksaa!!
Yritän itse olla ajattelematta eroa ja kaikkea häneen liittyvää. Koetan kuin laskeutua toiselle planeetalle elämään ja nauttimaan yksinkertaisista omaa hyvinvointia tukevista asioista.
- Järvivedessä uiminen on yksi parhaista keinoista helliä särkynyttä sydäntä. Kokeilkaa! Rintakehä ikäänkuin avautuu ja puhdistuu.
- Mansikoita ja hyvää ruokaa kauniisti katettuna.
Tämä symboloi itsensä arvostamista.
- Mukaansatempaava ja hauska kirja luettavaksi.
Luin tuossa muuten sellaisen pokkarin kuin "sähköpostikirjeitä, terveisin Kara" ja nauroin ääneen, se oli paikoittain niin hauska!
Suosittelen!
- Läheisten ihmisten seura. Lasten leikki.
Jutella voi monesta asiasta, tutustua ihmisiin. Ja lasten ilo tarttuu aina !
Anna itsellesi mahdollisuus ottaa lomaa ahdistavista ajatuksista. Päätä, että hemmottelet itseäsi.
Hyvää Juhannusta Teille kaikille ! Muista, että et ole yksin murheidesi kanssa ! Voimahaleja !!