onko mitään hyviä ehdotuksia minkälaisella lampulla pärjää suomen pimeissä syvyyksissä, tekeekö edullisilla fikkareilla mitään vai onko järkevin vaihtoehto ostaa jumalattoman kallita hid/halogeeni lamppuja joissa akkukotelo on erillinen?
Vastaukset 8
- piikkimonni
Suomen tummissa ja sameahkoissa vesissä tarvitaan hyvää lamppua. Halvan tehottoman lampun valoteho ei riitä kauempaa valaisemiseen. Se on kuin sameassa vedessä sukeltamista. Kohteet tulevat eteen yllättäin koska valoteho ei riitä kauempaa valaisemiseen.
Itselläni ei ollut rahaa tehokkaan hidin ostoon vaan hommasin ison 75W halogeenilla varustetun kanisterivalaisimen syviä sukelluksia varten. Matalampia dyykkejä varten minulla on 25 wattinen Kowalski käsivalaisin ja varalamppuina LedLenser Frogman ledilamppu. Sekin tuntuu pinnalla varsin tehokkaalta mutta veden alla teho riittää vain varalampuksi. Siihen se onkin hyvä.
Ostin nelisen vuotta sitten 25 wattisen Kowalskin ensimmäiseksi lampuksi. Se tuntui tehokkaalta mutta aika pian sen 40 minuutin paloaika rupesi harmittamaan. Onneksi kaveri oli tehnyt useita isoja kaksiosaisia kanistereita ja niistä riitti yksi minullekin. Kanisteri on iso ja painava mutta melkein yhtä tehokas kuin hid-kanisterivalot. Silti haaveilen vielä hidin hankkimisesta mutta se hinta...- Sukellusmies2
http://www.taskulamput.fi/tuote/sukelluslamppu_deepdiver_pro_p7_900_lm
Onko kokemuksia ko. sukelluslampusta, onko niin hyvä kuin kerrotaan? Miten akun kesto ja valoteho? - kuvaamaan
Olisko kokemuksia Ikeliten led sukellusvaloista, varsinkin C-lite 8 Led ,valmistaja lupailee 510 lumenea 3x5W Led =15W, 8:lla C paristolla 100% teholla 10 tuntia!!! n.150€ hinta ei ole kovin paha.
- Brightstar
Brightstarin Darkbuster on hintalaatusuhteeltaan varsin hyvä lamppu. Akkukin on Li-Ion eli sitä saa ladata koska tahansa ilman NiCd- ja NiMH-akkujen muisti-ilmiöitä.
- hate
Hankin juuri tuon valaisimen,lähinnä sen vuoksi että saan molemmat kädet vapaiksi kuvaamista varten.Valaisimen saa kiinnitettyä remmeillä maskiin.Snorklailen kirkaissa vesissä,en sukella.
- virraa
Näyttää olevan hieman vanhentunutta tekstiä, joten päivitetään hieman. Esimerkiksi Cree XM-L T6 lupaa 900 lumenia alle 12W teholla ja maksaa alle 10 euroa postimyynnissä. Mikä on sukellusvalolta vaadittava teho? Pyöräily - suunnistuskäytössä tuo tuntuu mainiolta.
Mikäli on tarvetta johtojen läpivienille, niin tässä perusajatus: porataan vaikka 15 mm pvc--levyyn 8 mm syvä 7 mm reikä. Sitten porataan sen pohjalta läpi johdon paksuinen (tässä max n. 3 mm) reikä. 7 mm reikään vedetään M8-kierteet. Lyhyeen M8 pulttiin porataan läpi niin ikään johdon paksuinen reikä. Nyt sinne kannessa olevan reiän pohjalle tulee kumitulppa jossa on myös tarkalleen johdon paksuinen reikä ja ulkomitat on 7*5 mm. johto menee kaikkien reikien läpi ja pultti paisuttaa kiristettäessäkumitulpan tiiviiksi. Nämä on päästä heitettyjä lukuja ja varmuutta kierteiden kestävyydelle saa kun lisää tuon kannen paksuutta, jolloin kierteytetty osuus voi olla pidempi. Pultin voi myös tehdä muovista jolloin reiän poraaminen on helpompaa, mutta tällöin voi olla syytä käyttää hieman isompaa halkaisijaa, jotta pultti kestää kiristämisen.- virraa
Vielä lisäksi, pultti kannattaa myös liimata, jotta se ei pääse löystymään itsestään.
- virraa
virraa kirjoitti:
Vielä lisäksi, pultti kannattaa myös liimata, jotta se ei pääse löystymään itsestään.
Ja silikonia ainakaan yksistään en käyttäis tässä rakenteessa tiivisteenä, sillä se on niin pehmeää, että saattaa paineen vaikutuksesta ryömiä johdon ja kannen väliseen rakoon, joku jäykempi kumi on parempi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427