Hei,
tulin tänne vähän jäähdyttelemään. Äsken olisi tullut telkkarista Satuhäät, jonka katsomista mies kovaan ääneen protestoi. Hermostuin täysin ja linnoittauduin hetkeksi koneen ääreen jurputtamaan itsekseni.
En käsitä, mikä avioliitossa on niin pelottavaa, ettei mies voi edes keskustellla asiasta? Jo tuo satuhäät oli tällä kertaa liikaa ja itsekin alan jo olla niin uupunut aiheen vatvomiseen, että hermostun pienestäkin avioliiton vastaisuudesta. Ollaan oltu yhdessä PITKÄÄN (yli 10v.) ja elämä menee jo omalla painollaan. Yhdessä menee hyvin, mutta avioliitto/kihlaus puuttuu,sillä mies ei halua, eikä kertakaikkiaan ymmärrä, että asia olisi mulle tärkeä. Se ei siis vain käsitä ja puheet menee kuuroille korville.
Tämä on jotakuinkin ainoa asia, joka suhteessa mättää, enkä silti miestä tämän takia jätä. Ihmettelen vain, mikä estää avioliiton? Mies sanoo, että avioliitto/sormukset on vain muille näyttämistä ja turhaa, mulle siihen sisältyy paljon muutakin, mutta mies ei ymmärrä. MIKSI?!
tulin tänne vähän jäähdyttelemään. Äsken olisi tullut telkkarista Satuhäät, jonka katsomista mies kovaan ääneen protestoi. Hermostuin täysin ja linnoittauduin hetkeksi koneen ääreen jurputtamaan itsekseni.
En käsitä, mikä avioliitossa on niin pelottavaa, ettei mies voi edes keskustellla asiasta? Jo tuo satuhäät oli tällä kertaa liikaa ja itsekin alan jo olla niin uupunut aiheen vatvomiseen, että hermostun pienestäkin avioliiton vastaisuudesta. Ollaan oltu yhdessä PITKÄÄN (yli 10v.) ja elämä menee jo omalla painollaan. Yhdessä menee hyvin, mutta avioliitto/kihlaus puuttuu,sillä mies ei halua, eikä kertakaikkiaan ymmärrä, että asia olisi mulle tärkeä. Se ei siis vain käsitä ja puheet menee kuuroille korville.
Tämä on jotakuinkin ainoa asia, joka suhteessa mättää, enkä silti miestä tämän takia jätä. Ihmettelen vain, mikä estää avioliiton? Mies sanoo, että avioliitto/sormukset on vain muille näyttämistä ja turhaa, mulle siihen sisältyy paljon muutakin, mutta mies ei ymmärrä. MIKSI?!
Vastaukset 19
Vanhimmat
itellä sama juttu,oltu yhessä 7v,tunnetaan toisemme,on talo ym..mula meni kauan et sain suostuteltua kihloihin,suostu mut mun piti käydä sormukset hakeen,mut hän olikin kaukana töissä.no kihloihin mentiin,mieheni on aina sanonut että ei ne sormukset muuta suhdetta,no naimisiin hän ei suostu,en viiti edes puhua siitä kun ei se suostu,vaikka minulle se olisi tärkeää,jos kerta lastakin ruvetaan yrittään niin miksi sitten ei voi mennä naimisiin,oltas kaikki saman sukunimisiä sitten.
Eniten ihmetyttää se, että jos periaatteessa asialla ei ole miehelle väliä, miksei sitten voi mennä naimisiin?
Mulle tilanne on nyt taas niin herkkä, etten oikein tykkää osallistua tuttujenkaan häihin. Viimeksi, miehen sukulaisen häissä, meinasin moneen otteeseen purskahtaa itkuun, kun joku tuli kysymään meidän avioliittoaikeistamme -- siinä sitten tippa silmässä soperran, että se on ihan miehestä kiinni ja kyllähän minä ja odotetaas vielä... Mies ei ymmärrä, että asia ottaa tosi koville. Lisäksi miehellä on vähän sellinen asenne, että jos "pakotetaan" johonkin niin sitten ei ainakaan mennä eli juuri kuten viimeksikin miehen setä yllytti miestäni kosimaan ja lupasi olla todistamassa ja siitähän miehelle tuli oikein uhma, että "ei ainakaan, kun käsket". Ärsyttävää ja lapsellista!
meillä sama tilanne. mies menee aivan lukkoon pelkästä ajatuksesta saatikka edes pystyisi puhumaan naimisiin menosta. itse olen puutunut tähän tilanteeseen, mutta eihän avoliitto ole syy eroon, vaikka siltä välillä tuntuukin.
sama tilanne. ollaan oltu vuosia yhdessä,mutta riita tulee aina satuhäiden aikaan ja aina kun tulee puhe että jokohan olisi aika edes kihlautua. meillä on yhteinen lapsi,ja asia olisi minulle tärkeä,mutta kumppani ei sitä ymmärrä. sanoo kyllä rakastavansa,mutta en tiedä enää siitäkään.
Sait jo toisen viestin, jossa joku kohtalotoverisi kirjoitti omasta tilanteestaan. Ehkä toivoitkin saavasi sellaisia viestejä, mutta minäpä kirjoitan eriävästä mielipiteestä, sorgen:) Tämä voi tietysti olla osittain ikäkysymys, mutta ei toki välttämättä.
Kuulostaa siltä, että teillä on kaikki suhteessa tarvittavat asiat kunnossa. Olen miehesi kanssa samaa mieltä siitä, että sormuksilla ja papin aamenella ei ole merkitystä suhteessanne.
Olisiko sinulle nyt tullut pakkomielle tuosta naimisiinmenosta? Minusta suhde itsessään on paljon tärkeämpää kuin sen "virallinen" muoto. Toiseen ihmiseen voi sitoutua ja ainakin itse sitoudun ilman, että se vaatii mitään tiettyä symboliikkaa. Jotkut jopa asuvat erillään kymmeniä vuosia, mutta ovat silti täysin sitoutuneita yhteiseen elämään ja tulevaisuuteen. Kyse on siitä, mikä kenellekin mitäkin merkitsee ja miten suhteen parhaiten saa toimimaan molempia tyydyttävällä tavalla.
Jos sinulla ei muuta valittamista suhteessanne ole, älä rasita sitä painostamalla miestäsi naimisiin. Asia on sinulle tärkeä, mutta kannattaako sen takia vaarantaa hyvä suhde? Sanoit, että mies ei ymmärrä, mutta ymmärrätkö sinä hänen kantaansa sen paremmin? Jos asia jo muutenkin uuvuttaa sinua, olisi jo itsesikin kannalta parempi hyväksyä tilanne - väkisin et häntä naimisiin saa. Korkeintaan voit karkoittaa hänet luotasi, mitä et tietenkään halua tehdä.
Ota vaikka aikalisä ja palaa asiaan esim. viiden vuoden päästä. Keskity nyt siihen kaikkeen, mikä suhteessanne on hyvin ja nauti - niin monilla on asiat paljon, paljon huonommin.
Tulin ensisijaisesti purkamaan paineitani :o)
Asiahan on niin, että ymmärrän kyllä oikein hyvin miestäni siinä mielessä, että suhteen kannalta avioliitto ei sinänsä muuta mitään. Mulle asia on jotenkin suurempi ja merkitsisi lopullista yhteenkuuluvuutta, samoine sukunimineen ja kaikkine laillisine "etuineen".
Meillä tosiaan on suhde muuten kunnossa. En oikeastaan olekaan miestä painostanut mihinkään, mutta silloin tällöin avioliitto/kihlat tulee tietenkin esille. Mies kun on sellainen, että koska hänen mielipiteensä on vankka, hän ei myöskään halua keskustella asiasta. Itse haluaisin kuitenkin tarkkaan kuulla hänen perustelunsa ja selittää omiani -- mielestäni on vähän epäkohteliastakin miehen puolelta,ettei hän halua edes kuunnella kantaani. En siis todellakaan jankuta asiasta koko ajan eli siitäkään ei ole kyse.
Olen yrittänyt kovasti olla "kiltisti" ja olla painostamatta miestä ja itseni kannalta, olemaan ajattelematta avioliittoasiaa liikaa. Näin kesällä kuitenkin tilanne on mulle aika rankka, kun luukusta satelee muiden hääkutsuja, enkä millään pysty lukemaan niitä tuntematta kateutta, surua, harmistumista.
Olen siis periaatteessa moneen kertaan ottanut aikalisän ja nyt on asia taas pinnalla. Pystyn kyllä elämään mieheni kanssa avoliitossakin, mutta välillä tulee näitä hetkiä, etten voi käsittää miehen avioliittopelkoa. Tottahan on, etten voi miestä pakottaa naimisiin, mutta toisaalta miksi mies saa pakottaa minut elämään avoliitossa...?! Hankala juttu :oP
Kirjoitat että miehesi pakottaa sinua elämään avoliitossa.En ymmärrä, eihän kukaan voi pakottaa toista mihinkään. Kuulostaa aika ikävältä valtataistelulta. Jos asia tosiaan on niin tärkeä sinulle, minkä ymmärrän täydellisesti, niin sinun kannattaa ilmoittaa että ilman avioliittoa lähdet menemään. Sitten on hänen vuoronsa miettiä miten tärkeä asia on hänelle. Olet pettynyt häneen, ja ehkä hänkin sinuun. Muista että kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseen ja että voit vaan muuttaa itsesi. Eli tedän kannattaisi miettiä mitä on tärkein asia elämässänne. Sitäkö että saa mitä haluaa vai sitäkö että saa olla yhdessä. Se joka antaa periksi on yhtä paljon voittaja kun toinen. Eli, sinulla on päätösvalta, hyväksyt tai sitten et.
...periaatteessahan siis, kun sanotaan, ettei miestä saa pakottaa avioliittoon, hän yhtälailla pakottaa minut elämään ilman avioliittoa. Tuo "pakottaa" on tietenkin aika vahva ilmaisu, sillä eihän mies ääneen ole sanonut, että on "pakko elää avoliitossa", enkä minä ole sanonut, että on "pakko mennä naimisiin".
Toistaiseksi olen laittanut yhdessäelon muun edelle ja jättänyt avioliittohaaveeni taustalle. Välillä tietenkin mielessä käy, että pitäisikö pistää mies selkä seinää vasten ja pistää valitsemaan. Mun mies on kuitenkin siinä mielessä hankala ihminen, että tällaiset "joko tai" -tilanteet ja muut, joissa hän tuntee itsensä (mielipiteensä jne.) vähänkään uhatuksi, hän pistää niin sanotusti luukut kiinni ja elää kuin muita ei lähellä olisikaan. Häneen ei siis saa mitään yhteyttä tuolloin. Siksi pelkäänkin, että jos tosissani pistäisin hänet valitsemaan joko avioliiton tai eron, hän saattaisi antaa minun lähteä vain siksi, ettei itse joudu luopumaan mielipiteestään. Silloin siis molemmat häviäisivät vain sen takia, että mies jääräpäisyydessään ei voi muuttaa asennettaan. Ymmärtääköhän pointtiani kukaan...? :o)
"Asiahan on niin, että ymmärrän kyllä oikein hyvin miestäni siinä mielessä, että suhteen kannalta avioliitto ei sinänsä muuta mitään. Mulle asia on jotenkin suurempi ja merkitsisi lopullista yhteenkuuluvuutta, samoine sukunimineen ja kaikkine laillisine "etuineen"."
Niin...Milloin ihmiset oikein tajuavat, mikä avioliiton merkitys oikeasti on? Tuntuu, että tämä tunnepuolen ylenpalttinen korostaminen ja "satuhää"-hössötykset on hämärtäneet koko instituution alkuperäisen tarkoituksen. Nyt en puhu mistään kihlauksesta, jolla ei sinänsä ole muuta merkitystä kuin olla lupaus tulevasta avioliitosta.
Avioliiton tarkoitushan on juridisesti mm.turvata lesken asema esim. kuolemantapauksessa. Jos lapsia ei ole ja testamentti on jäänyt tekemättä, siinäpähän jää avopuoliso nuolemaan näppejään kun kuolleen puolison suku perii kaiken. Tai entäpä sitten lesken eläke, turha sellaisesta on avopuolison haaveillakaan. Ja (riitaisessa)erotilanteessa vähemmän tienaavalle ja omistavalle jää vain luu käteen. Sama se, onko hän antanut oman panoksensa perheen hyväksi vaikkapa hoitamalla huushollia/lapsia kotona ja siten mahdollistanut toisen keskittymisen uraansa/eläkkeensä kerryttämiseen. Kun lapsi syntyy avoliitossa, vanhemmat kutsutaan tunnustamaan isyys lastenvalvojan luokse ja siellä saa äiti sitten vastata seksielämäänsä koskeviin kiusallisiin kysymyksiin naama punottaen. Aviomieshän oletetaan automaattisesti syntyvän lapsen isäksi ilman mitään tunnustamisia. Tässä vain muutamia esimerkkejä. Vaikka tilanne on hiukan parantunut takavuosista, avopuolisoiden asema ei edelleenkään ole sama kuin aviopuolisoiden.
Toinen asia sitten on se, että avioliitolla voidaan myös osoittaa ympäröivälle yhteiskunnalle että tässä kuulutaan yhteen, ollaan yhtä perhettä. "...merkitsisi lopullista yhteenkuuluvuutta, samoine sukunimineen...", kuten aloittaja asian ilmaisi. Jos ollaan valmiita tekemään lapsia ja perustamaan sitä perhettä (oletuksena siis että yhdessä ollaan loppuelämä tai ainakin niin kauan että lapset saadaan ulos pesästä) niin luulisi, ettei suhteen virallistaminen myös yhteiskunnan silmissä niin vaikeaa voi olla. Ei se muuta vaadi kuin että marssitaan maistraattiin ja kirjoitetaan nimet paperiin. Tinkimällä niistä massiivisista prinsessahää-haaveistaan naisetkin voisivat vähentää miestensä vastahakoisuutta...
Hiukan selkärankaa, ihmiset!
minä ymmärrän tuon ongelman hyvin, mutta minun korvaan se kuulostaa enemmänkin yksinjäämisen pelolta kuin ongelmalta ettet pääse naimisiin. (vaihtamalla miestä pääset)
et uskalla olla oma itsesi omine toiveinesi (tämä toive) koska pelkäät että hän jättää sinut henkisesti ja ehkä fyysisestikin. siksi sopeudut hänen tahtoon ja unohdat itsesi.
yksi parisuhteen kulmakivistä on yhteinen arvomaailma, johon kuuluu mm. se uskooko pari avioliittoon instituutiona vai ei. jos tässä ollaan asiassa erimieltä niin yksi vahva kulmakivi on pois, ja se horjuttaa koko teosta.
Olen edelleen yhä sitä mieltä, että enemmänkin täasä on ongelmana sinun eli kirjoittajan oma yksinjäämisen pelko sekä se ettei kirjoittaja kunnioita itseään. Näihin asioihin puuttuisin ennemminkin kun naimisiinmenoon tai mieheen.
Pidä kirjoittaja itsestäsi huolta, kanna vastuu omasta terveydestäsi ja elämästäsi, ja usko siihen mitä haluat elämässäsi tehdä. Kukaan mies eikä nainen ole sen arvoinen, että vuosia menee hukkaan asiassa mikä ei ole sinua. Jos haluat naimisiin niin sano se ääneen ja pidä siitä kiinni. Hyviä miehiä löytyy muitakin. Ja älä edes yritä miettiä ikäkysymystä, se on aivan toissijainen juttu. Jos olette olleet 10 vuotta yhdessä niin tuskin se tästä paremmaksi muuttuu, huononee vaan. Varsinkin jos tajuaisit elää itsesi vuoksi, teillä menisi huonommin.
Mutta kukaan ei tule taputtelemaan sinua selkään kun kuolet että voivoi olipa hienoa että olit elämässäsi niin epäitsekäs ja elit niinkuin mies toivoi. EI KUKAAN.
Sama homma.
Olen varma ja sen miehellekin sanonut, ettei meidän yhdessäolomme tule olemaan avioliitosta kiinni, yhdessä ollaan avona tai aviona. Olen myös ilmaissut hartaan toiveeni avioliitosta, ja mies sanoo haluavansa ihan samaa "joskus". Nyt sitten odotellaan joskussia =)
Kun asiassa on kaksi erilaista näkökantaa ja erimielistä osapuolta, toinen on ärsyttävä, lapsellinen, ymmärtämätön, kun ei taivu toisen tahtoon?
Asia on sinulle tärkeä, mutta miksi vähättelet miehen mielipiteitä?
Miten ne ovat vähemmän tärkeitä?
tyttöystäväni asenne koko hää asiaa kohtaan. Mielestäni asiasta tulisi kyetä puhumaan objektiivisesti menettämättä malttia, jos toinen esittää eriävän mieleipiteen. Itse välttelin hää aiheesta keskustelua tyttöystäväni kanssa koska aiemmat kokemukset olivat osoittaneet, että vasta puoli suuttui koska olin eri mieltä asiasta. Toisen ihmisen suuttuminen ei auta asiaa. Pakottamien asettaa vastapuolen puolustuskannalle eikä asia tule etenemään.
Mielestäni voisit kysyä mieheltäsi onko avioliitossa joitakin muita asioita, jotka eivät miellytä häntä. Ehkä miehesi pohjimmiltaan haluaa tehdä aloitteen asian suhteen? Itse haluan toimia niin, kun parisuhde ja puoliso vaikuttavat sopivilta. Asian vatvominen vähän väliä on todella ärsyttävää ja kun tietää, että toinen puoli suuttuu jos keskustelu ei tuota toiselle tyydyttävää tulosta. Pahimmassa tapauksessa asia voi ajaa teidät erilleen ja muodostaa kitkaa teidän suhteeseenne, vielä enemmän.
Avioliittoon ei tule koskaan myöntyä vain toisen mieliksi. Molemminpuolinen tahto täytyy löytyä. Jos haluat jatkaa suhdetta niin älä jankuta hää aiheesta. Jos olette taivaltaneet yli 10 vuotta yhdessä niin se on itsesään jo TODELLA hieno asia. Jos te molemmat koette elävänne rakkaan ihmisen rinnalla ja suksi luistaa hienosti, niin ei se suhde välttämättä avioliittoa tarvitse.
Toivottavasti selvitätte asian ja voitte jatkaa elämäänne onnellisesti yhdessä :-)
T: noin 30-vuotias mies
Kun oltiin 8:tta vuotta yhdessä, ja mies edelleen oli sitä mieltä, että mitään häitä ei tulla viettämään, koska elämä on just näin ihan hyvä, aloin työstämään asiaa toisella tavalla. Laihdutin, aloin käymään tyttöjen kanssa ulkona, kerroin avoimesti hauskoja juttuja työkavereista, lakkasin pitämästä kotia ihan tip-top -kunnossa, kun "ei ollut aikaa uusien liikuntaharrastusten takia". Lakkasin myös puhumasta häistä, enkä todellakaan katsellut enää mitään satuhäitä, enhän ollut enää edes kotona siihen aikaan. Mies rupesi yhtäkkiä kaipaamaan yhteistä aikaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, kihloihin mentiin kolmen kuukauden päästä ja naimisiin puolen vuoden sisään.
Miksipä se mies haluaisi millään tavalla keikuttaa oivaa laivaa? Mutta jos laiva alkaa keikkumaan muuten vaan...
Hiukan tässä vielä pohdin asiaa, jos joku jaksaa lukea :o)
Joku kommentoi, että väheksyn miehen mielipidettä asiassa. Mielestäni en väheksy, mutta myönnän etten ymmärrä hänen kantaansa varsinkaan, kun kunnon perusteluja ei tule koskaan. Kunnioitan kyllä hänen haluaan olla menemättä naimisiin, vaikka itse olen kovasti eri mieltä. Mies on vähän sellainen "käytännön mies" eli siksi olen viime aikoina yrittänyt puhua enemmän juuri tuosta avioliiton lailisesta puolesta. Luulisin, että se "hyöty" olisi miehelle ymmärrettävämpää muutenkin kuin tunnepuolen asiat.
Mainittakoon nyt vielä, että muuten olen hyvin tyytyväinen suhteeseemme. Olemme tosiaan olleet yhdessä yli 10 vuotta (itseasiassa 14...), enkä aio tämän avioliittoasian takia erota. Joku sanoi sitäkin, etten ole oma itseni suhteessa, jossa ollaan erimieltä näin perustavanlaatuisesta asiasta. Olen hieman eri mieltä tässä, koska olen kuitenkin avoimesta tuonut esille mielipiteeni, enkä sinänsä peittele omia halujani. Ehkä kuitenkin siinä on tietty pointti, että loppujen lopuksi kuitenkin annan periksi, kun elän avoliitossa.
Voihan sekin olla, että mies jossakin takaraivossaan suunnittelee kosintaa. Hänet tuntien, kukaan ei vain saa päästä vihjaamaan mitään asiaa liittyvää "väärään aikaan", ettei hän koe idean tulleen muualta -- mies kun haluaa toimia itsenäisesti.
No, elämä jatkuu kuitenkin ja mistäs sitä tietää, mitä nurkan takaa löytyy :o) Tsemppiä vain muillekin hääintoisille, jotka joudutte vielä odottelemaan!
..ja miehesi nimi ala J-kirjaimella? :)
...Oulusta. Meinasko olla tuttuja juttuja?! :o)
Itselle avioliitto on ollut aika selvyys, silloin kun sitoudutaan elämään yhdessä.
Olen sitä tyyppiä, että kun kumppani löytyy ja haluaa elää yhdessä, niin itse ajattelen, että elämä eletään yhdessä kuolemaan asti ja kohdataan yhdessä asiat, joita elämä eteen tuo.
En näe mitään estettä, etteikö naimisiin voi mennä, en menetä siinä yhtään mitään. Minulle merkitsee paljon myös se, mitä sitten, jos toinen puoliso kuolee? Suomessa on lainsäädäntö, se mikä on ja siksi avioliitto turvaa lesken ja lasten aseman varsin hyvin. Haluan, että yhdessä eletty ja rakennettu elämä säilyy myös sen jälkeen, jos toinen kuolee. En halua, että suku tulee riitelemään sohvista ja pesukoneista kuolemantapauksen sattuessa.
Avioeroasiaa tai ositusjuttuja en punnitse, etukäteen, sillä se on kielii mielestäni osittaisesta perälaudan auki jättämisestä. Jos kuitenkin ero tulee, niin sitä ihmetellään sitten jos se tulee väistämättä, vaikka kaikkensa olisi yrittänyt. Uskon, että jos molemmat yrittää kaikkensa tehdä liiton eteen, niin ero ei ihan helposti tule.
Avioliitto siis merkitsee minulle paljon, se merkitsee sitoutumista elämässä ja kuolemassakin puolisoon ja perheeseen. Asuntolainassakin on vakuutus kuoleman varalta, että näin käydessä vaimo ja lapset perivät velattoman talon kaikkine irtaimistoineen.
Avioliitto tai aviottomuus ei sinänsä suhdetta muuta mihinkään, vaan elämä toisen ihmisen kanssa on itsestä kiinni joka tilanteessa. Paraskaan avio- tai avoliitto ei tule kestämään, ellei suhteen eteen tehdä töitä.
Luettavaa Mies. Ihan kuin mun ajatuksia avioliitosta :). Mä ajattelen myös niin että, avioero ei ole edes vaihtoehto tai takaportti kun on naimisiin menty.Mutta sitä sitotumista sitten kannattaakin miettiä myös järjen näkökulmasta ei pelkästään tunteen. Ja sen miettimisen aika on ennen naimisiin menoa:)