perusteluja kiitos!
mitä eroa on les paulilla ja stratolla soundillisesti,sekä soitannollisesti?
akustista olen soitellut 3 vuotta,joo jättäkää ne "mene liikkeeseen" vastaukset pois,en pääse kokeilemaan liikkeeseen......
mitä eroa on les paulilla ja stratolla soundillisesti,sekä soitannollisesti?
akustista olen soitellut 3 vuotta,joo jättäkää ne "mene liikkeeseen" vastaukset pois,en pääse kokeilemaan liikkeeseen......
Vastaukset 11
Vanhimmat
Yleisestgi ottaen Strato on hieman hankalampi soittaa, virheet kuuluu helpommin, mutta antaa vastineeksi ehkä hieman moni-ilmeisemmän saundikuvan yms. Stratossa on yksikelaisista mikeistä ym. johtuen hieman heleämpi ja ohuempi perussaundi. Staron soittoon kuuluu usein kampivibran käyttö. Lessukkaankin saa Bigsby-kammen, mutta yleensä sitä ei ole. Lessukalla on hieman helpompi venytellä ja sillä on helpompi soittaa nopeampia juttuja usein leveämästä jka lyhyemmästä kaulasta ja radiuksesta johtuen. Stratossa 2 mikrofonia, lessukassa yleensä 2 ns,. humpparia joissa hieman tukevmpi perussaundi. Lessukassa 2 volume ja tonesäätöä, eli molemmille mikeille omansa. Stratossa yleensä yksi vola ja 2 tonea, perussetupissa tallamikki ilman tonepotikkaa. stratossa pulttikaula, lessukassa liimakaula, tällä ehkä vähän vaikutusta sustainiin eli muutamien muiden tekijöiden kanssa lessukka soi pidempään. Stratolla luonnistuu mm. Hendrix-, ja rautalankajutut paremmin, lessukalla bluesvenytykset ja tiluttelut. Molemmilla voi soittaa kumpiakin toistenssa juttuja tietyin varauyksin, molemmat ovat kuitenkin sähkökitaroita.
-Pentti
Korjasin:
Stratossa 3 mikrofonia.
-Pena
Kyllä LP(hyvä yksilö) on lankkujen kunkku. Sitten tulee iso läjä muita mm. Stratot, PRS:t, etc. Aito on aina paras. Kopiot ovat kopioita. Se tullut selväks. Moni kopsu näyttää hyvält, mut aina niistä jotakin olennaista puuttuu.
VITUN IDIOOTTI!STRATO EI OO KOPIO EIKÄ LP KUNINGAS!SÄ ET SELVÄSTIKKÄÄ TIIÄ MISTÄÄN MITTÄÄ!
Vanhan vitsin mukaan tärkein ero on, että Strato palaa kuumemmalla liekillä, mutta Les Paul palaa pitempään.
Vakavasti: kyse on siitä, mistä tykkäät ja mitä arvostat.
Les Paulin ja Straton tärkein ero on mikitys. Lepakosa on kaksi kaksikelaista humbuckeria, kun taas Stratossa on kolme yksikelaista mikrofonia. Lepakolla saa aikaan pehmeän, täyteläisen ja syvän soundin, kun taas Straton soundi on ohut ja kuulas. Tästä syystä rautalankamusiikille on tyypillistä Straton kirkas helinä, kun taas metallimuusikot käyttävät Les Paulin syvää murinaa omana tunnusmerkkinään.
Stratossa on pulttikaula ja koppa leppää. Les Paulissa puolestaan on liimakaula ja mahonkirunko, jossa on kaareva vaahterakansi. Les Paul itse vaati, että jälkisoinnin (sustain) on oltava vähintään 22 s (tuleeko kenellekään Spinal Tap mieleen?) Puhtaasti soinniltaan siis Les Paul hakkaa Straton mennen tullen.
Ergonomialtaan Strato on ehdoton. Siinä on pyöristetyt reunat ja koppaan on tehty viisteet lantiota ja oikeaa kyynärvartta varten. Stratoa on siksi mukavaa soittaa istualtaan - Lepakon muodot ovat terävät ja painavat helposti yläkroppaa.
Straton ja Lepakon suunnittelufilosofia oli alusta saakka erilainen. Leo Fender suunnitteli Stratocasterin nimenomaan massatuotantosoittimeksi ja äärimmäisen hyväksi keskinkertaisuudeksi, kun taas Les Paul, joka siis työskenteli Gibsonin laskuun, suunnitteli kitaran aluksi itselleen ja nimenomaan mahdollisimman hyvin soivaksi, tietäen että kitarasta tulisi kallis.
Molemmat ovat olleet tuotannossa jo liki 50 vuotta. Sinä aikana kumpaakin on kehitelty, kopioitu, plagioitu ja viritelty jatkuvasti.
Kaikki riippuu siitä, että tykkäätkö yksi- vaiko kaksikelaisen mikrofonin äänestä ja millaista musiikkia soitat. Samoin siitä, kuinka paljon painoa panet soittomukavuudelle ja ergonomialle. Les Paulin kaula on mukavampi soittaa, varsinkin ylänauhoilta, kuin Stratocasterin, kun taas Straton koppa on miellyttävämpi sylissä.
Nimimerkistäni voit toki päätellä, kumman puolella itse olen, mutta olennaista on soittaminen, ei elvistely.
vielä sen verran, että saahan stratoon vaihdettua kaksikelaiset mikit (humpparit), ja fat-stratossa on toinen mikki kaksikelainen.
musatyylini on komppausta,ei tiluttelua!
suomalaisia 1950-2000 luvulta,hector,juice,agents,yö,yölintu,miljoonasade ym....
hmm mainitsin agents,nyt kaikki suosittelee sille tyylille stratoa,huomasin että esa ja topi soittaa lespoilla myös!
oma valintani on Les Paul. Humbuckerien lihava, täyteläinen ääni täyttää ääniavaruuden ja muodostaa näin sillan rytmisektion ja melodiasektion välille paljon paremmin kuin Straton ohut ja kirkas ääni.
Gibsonin Tune-O-Matic -talla mahdollistaa myös kielenkorkeuden (actionin) asettamisen paljon helpommin alas ja tarkemmin kuin Straton talla. Varsinkin barree-sointujen soittamisessa tällä on merkitystä.
varmasti soittavat joo, mutta kyllä minusta LP on suhteellisen huono kitara tanssimusiikki/rautalanka meininkeihin. Aika pökkelösoundi Paulista siihen hommmaan lähtee.
Herrat Esa ja Topi lienevät hakeneet hieman rokinpaa meinikiä lespoillaan...nähtävästi?!
Yhtälailla voi sanoa, ettei strato juurikaan käy jazz-hommiin. Muuten Stratoa voi kyllä suositella lähes kaikenlaiseen musaan.
Kitaran valinta on todellakin useimmiten makuasia. Välttämättä monellekaan ei kitaran soundi ole päällimmäisenä mielessä, vaan se millä oma esikuva soittaa. Itsellä oli helppo valita soitin idolin, eli Ritchie Blackmoren mukaan. Hänen musiikkinsa ja ennen kaikkea soittotyylinsä iski kerralla keskelle korvien väliä, ja kun kitarakin oli ulkonäöltään tosi cool, ei soitinmerkin valinnassa ollut sen enempää ihmettelemistä.
Straton ominaissoundi ei heti ollut se pääkriteeri, mutta sitä oppi pitämään "ainoana ja oikeana sähköskittasoundina". Toki Marshallin vahvistimilla ja 4 x 12-ämyreilläkin oli oma osansa sen oikean soundin löytymiselle. Ja milläpä soittelisi myös autenttista rautalankaa a la Shadows mukavammin kuin Stratolla. No joo, Burns käy siihen homman myös.
Samalla tiellä on jatkettu jo pitkään, eikä kitaramerkin vaihtamiselle löydy mitään syytä. Strato antaa äänellisesti kaiken sen mitä sähkökitaralta tarvitsen, tai tulen ikinä tarvitsemaan. Lisämausteita (sustainia?) saa kätevästi eri efektipurkeista, joskin niitä tulee harvemmin enää käytettyä. Nehän onkin pääasiassa tarkoitettu nuorisolle ja U2:n kitaristille :D
Puhuttaessa kitaran sustainista, siitä tulee väkisinkin mieleen Spinal Tap. Itsekin pidän lähinnä vitsinä tuota "loputtoman" sustainin etsimistä ja yliarvostamista. Onkohan joku jo tehnyt levyn, jossa ei kuulu muuta kuin yhden nuotin loputonta ulinaa??? Kun sähkis soi akustisesti hyvin, se yleensä soi myös joka nuotiltaan riittävän pitkään. Se riittää. Stratoissani ei vielä kertaakaan ole tullut vastaan soinnin riittämättömyys. Josta tuleekin mieleen DragonForcen kitaristin täysin järjetön lausunto Stratocasterista: "Stratolla ei voi soittaa keikalla huonon sustainin takia." Lienee kinkkikitaristi tuota lausuessaan nauttinut jotain muutakin kuin pelkkää Buranaa. Miehen soitossa kun ei tuo sustain näyttele pääosaa.
Mainitsit kaulan soittomukavuudesta. Se, mikä kaula sopii parhaiten itsekullekin, on ihmiskohtainen juttu, eli käden rakenteesta kiinni. Puolihuolimattomasti voisi sanoa, että ohut(kapea)- ja pitkäsormiselle käy melkeinpä kaula kuin kaula, kun taas paksunakkinen kaipaa leveämpää rimaa sormiensa alle. Otelaudan leveys on siis varsin ratkaiseva tekijä hyvää soittomukavuutta haettaessa, mutta niin on kaulan paksuus ja mallikin.
Kitaroita saa erimallisilla ja -paksuisilla otelaudoilla ja ne kannattaakin käydä läpi oikein ajan kanssa. Lessun tai Straton ylänauhojen soitettavuudessa ei juurikaan ole isoja eroja, jos niissä sattuu olemaan malliltaan lähellä toisiaan olevat, eli samankaltaiset kaulat. Kaulan leveys- ja paksuuserot sitten muuttavat soitettavuutta ja soittomukavuutta suuntaan taikka toiseen. Kitaran koko ergonomia kannattaakin ottaa aina huomioon, kun etsii itselleen mukavaa soitinta. Jos joku malli istuu käteen ja kehoon hyvin, on valinta melko varmasti mieleinen pitkäksi aikaa eteenpäin.
istuu hyvin kehoon